Yksityis- ja perhe-elämän suoja 

Oikeus perhe- ja yksityiselämään on laaja-alainen ihmisoikeus, joka käsittää muun muassa kirje- ja puhelinsalaisuuden, kunnian suojan, tietosuojan ja oikeuden seksuaaliseen identiteettiin. Se sisältyy ihmisoikeuksien julistukseen ja moniin YK:n ihmisoikeussopimuksiin.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen perhe- ja yksityiselämää koskevasta 8. artiklasta on tullut eräs useimmin sovelletuista sopimusmääräyksistä. Sen nojalla ihmisoikeustuomioistuin on todennut sopimusloukkaukseksi mm. aikuisten välisen homoseksuaalisen kanssakäymisen kriminalisoinnin (tapaus Dudgeon, 1981), valtion päätöksen evätä uuden sukupuoli-identiteetin mukainen henkilöllisyys sukupuolenvaihdoksen jälkeen (B. v. Ranska, 1992), henkilön karkottamisen maasta siten, että seurauksena olisi perheen hajoaminen (Berrehab, 1988), asianajajan ja tämän asiakkaan välisen kirjeenvaihdon luottamuksellisuuden murtamisen (Niemietz, 1992) ja ilman täsmällistä sääntelyä toteutetun rikoksesta epäiltyjen salakuuntelun (Malone, 1984). 

Eräs uusi kehityssuunta on ympäristötekijöiden sisällyttäminen perhe- ja yksityiselämän suojan piiriin. Tapauksessa López Ostra Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi (1994) 8. artiklaa loukatun, kun espanjalaiset viranomaiset olivat sallineet haju- ja terveyshaittoja aiheuttavan nahanparkitsemon perustamisen asuinalueelle. 

Myös Suomea koskevista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelemistä tapauksista huomattavan suuri osa on koskenut juuri perhe- ja yksityiselämän suojaa. 

Tapaukset joissa EIT on todennut Suomen loukanneen yksityis- ja perhe-elämän suojaa

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme