Suomi ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Suomi ja EIT: 8 artiklan loukkaukset

Hokkanen-tapaus 23.9.1994 - Z-tapaus 25.2.1997 - K. ja T. -tapaukset 27.4.2000 ja 12.7.2001 - K.A.-tapaus 14.1.2003

Hokkanen-tapaus, antopäivä: 23.9.1994

Loukkasiko lapsen huoltoa ja tapaamisoikeuksia koskevien tuomioistuinpäätösten täytäntöönpanon laiminlyönti perhe-elämän suojaa?

Valittajan vaimo kuoli huhtikuussa 1985, jolloin Hokkanen sopi kaksivuotiaan tyttärensä väliaikaisesta hoidosta appivanhempiensa luona. Myöhemmin isovanhemmat kieltäytyivät luovuttamasta tytärtä isälleen. Toukokuussa 1986 lääninhallitus määräsi panemaan vireille tyttären huoltoa koskevan oikeudenkäynnin. Tammikuussa 1987 tyttären holhous pidettiin Hokkasella ja isovanhemmat velvoitettiin luovuttamaan tyttö isälleen. Isovanhemmat piilottivat tytön, ja sen paremmin poliisi kuin oikeuskanslerikaan eivät ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin tyttären palauttamiseksi isälleen. Sen sijaan toukokuussa 1990 sosiaalilautakunta ryhtyi toimenpiteisiin siirtääkseen tyttären holhouksen isovanhemmille. Marraskuussa 1990 kihlakunnanoikeus määräsi tyttären asumaan isovanhempiensa luona. Isälle myönnettiin tapaamisoikeus, jota isovanhemmat eivät kuitenkaan noudattaneet edes uhkasakkojen avulla. Lopulta lokakuussa 1993 hovioikeus päätti, ettei uhkasakkoja enää langeteta isovanhemmille Hokkasen tapaamisoikeuksien turvaamiseksi. Korkein oikeus epäsi valitusluvan huhtikuussa 1994 ja Hokkasen tyttären huolto jäi isovanhemmille, eikä hänellä ollut mahdollisuutta tyttärensä tapaamiseen.

EIT katsoi, että se saattoi käsitellä asiaa vain 10.5.1990 alkaen. EIT päätti kuitenkin ottaa taustatietoina huomioon aiemmat toimenpiteet, joihin Hokkanen oli ryhtynyt saadakseen tyttärensä luokseen. EIT:n mielestä viranomaiset eivät olleet ryhtyneet riittäviin toimenpiteisiin Hokkasen ja hänen tyttärensä muodostaman perheen yhdistämiseksi.

Z-tapaus, antopäivä: 25.2.1997

Oliko puututtu yksityis- ja perhe-elämän suojaan, kun oikeudenkäyntiaineiston salassapito oli rajoitettu 10 vuoteen ja HIV-tartunnan saaneen henkilön nimi ja terveydentila oli julkistettu tuomiossa? Oliko törkeitä rikoksia koskeneessa asiassa puuttuminen yksityis- ja perhe-elämän suojaan ollut välttämätöntä, kun lääkäreiden kieltäydyttyä kertomasta potilastietoja tuomioistuin oli velvoittanut heidät todistamaan ja kun potilasasiakirjoja oli otettu takavarikkoon ja liitetty tutkintapöytäkirjaan?

Henkilön Z puolisoa X syytettiin raastuvanoikeudessa HIV-positiivisena tekemistään raiskauksista vuosina 1991-92. Oikeudenkäynnin aikana tuli esille kysymys, milloin Z oli saanut HIV-tartunnan ja milloin X oli saanut tietää siitä, jotta olisi voitu arvioida, tiesikö X olevansa HIV-positiivinen ennen testitulostensa saamista maaliskuussa 1992. Syyttäjän määräyksestä poliisi takavarikoi kaikki Z:aa koskeneet potilasasiakirjat, ja ne liitettiin jutun asiakirjavihkoon. Raastuvanoikeuden päätöksellä asiakirjat julistettiin salaisiksi 10 vuodeksi. Asianosaiset valittivat hovioikeuteen, ja sen tuomion perusteluiden yhteydessä sekä Z koko nimi että hänen HIV-positiivisuutensa julkaistiin.

EIT katsoi, että Z:n nimen ja terveydentilan julkaiseminen loukkasi sopimuksen 8 artiklaa. Niin ikään asiakirjojen julistaminen salaisiksi vain 10 vuodeksi loukkasi samaista artiklaa.

Sen sijaan EIT katsoi, ettei lääkärien määrääminen todistajaksi ja Z:n potilastietojen takavarikko loukanneet EIS:n 8 artiklaa.

K. ja T. -tapaukset, antopäivät 27.4.2000 ja 12.7.2001

Kysymys oli siitä, loukkasiko lasten huostaanotto ja sen jatkaminen oikeutta perhe-elämän suojaan. Lisäksi tarkasteltiin sitä, oliko lasten vanhemmilla ollut käytettävissä tehokas oikeussuojakeino ja loukkasiko tapaamisten rajoittaminen yhteen kertaan kuukaudessa perhe-elämän suojaa?

Vuosina 1989-90 K oli ollut sairaalassa sen jälkeen kun hänen oli todettu sairastavan skitsofreniaa. Vuosina 1991-93 hän oli eri kerroilla sairaalassa hänellä todetun psykoosin johdosta. Lääkärinlausunnon mukaan hän oli harhamielinen ja psykoottinen. Vuosina 1991-93 K ja T asuivat yhdessä ja K: n lapset asuivat heidän luonaan. Toukokuussa 1993 K:n lapsi M sijoitettiin häiriintyneen käytöksen vuoksi vapaaehtoisesti lastenkotiin. Kesäkuussa 1993 K synnytti lapsen J.

Synnytyksen jälkeisenä päivän J otettiin huostaan ja sijoitettiin lastenosastolle. Lapsen äidin K:n eikä lapsen isän T:n katsottu voivan taata lapsen kehitystä ja turvallisuutta. J sijoitettiin perhekeskukseen, jossa T kävi katsomassa lastaan välittömästi. Myös lapsi M otettiin kiireellisesti huostaan samaan aikaan ja näitä huostaanottoja jatkettiin useita vuosia, vaikka valittajille syntyi vuonna 1995 lapsi R, jota ei ole otettu koskaan huostaan.

EIT:n suuri jaosto katsoi (12.7.2001), että vaikka lapsen M huostaanotolle oli perusteet, ei lasta J ollut tarpeen ottaa huostaan välittömästi synnytyksen jälkeen. Myös huostaanottojen jatkaminen loukkasi perhe-elämän suojaa.

EIT:n aikaisemman päätöksen (27.4.2000) mukaisesti myös lapsen M huostaanotto loukkasi perhe-elämän suojaa. Sen mukaan myös huostaanottojen jatkaminen loukkasi perhe-elämän suojaa.

EIT katsoi molemmissa päätöksissään, että perheellä oli ollut käytettävissä riittävät oikeusturvakeinot, eikä artiklaa 13 siten oltu loukattu. Lisäksi EIT katsoi, ettei tapaamisten rajoittaminen loukannut 8 artiklaa.

K.A.-tapaus, antopäivä 14.1.2003

Olivatko viranomaiset ryhtyneet riittäviin toimiin perheen jälleenyhdistämistä silmälläpitäen?

Valittajalla ja hänen vaimollaan on kolme vuosina 1980, 1981 ja 1986 syntynyttä lasta. Valittajan vaimolla on mielenterveysongelmia. Tammikuussa 1992 heräsi epäily siitä, että äiti käytti lapsiaan seksuaalisesti hyväksi. Kesäkuussa 1992 tehtiin kiireellinen huostaanottopäätös, jota vanhemmat vastustivat. Hyväksikäyttöepäilyistä ei tehty poliisitutkintaa. Valittajan mielestä perheen tilanne muuttui loppuvuonna 1993, jolloin hän muun muassa oli ilmoittanut huostaanotosta vastanneelle sosiaalityöntekijälle aikovansa erota lasten äidistä ja pyytävänsä lasten huoltoa yksin itselleen. Sosiaalityöntekijät olivat kuitenkin sanoneet hänelle, että lasten huostaanotto jatkuisi heidän täysi-ikäisyyteensä asti. Myös tiukat tapaamisrajoitukset huostaanoton aikana viittasivat tähän. Viimeinen huoltosuunnitelma tehtiin tammikuussa 2000.

EIT katsoi, että huostaanottoa pitäisi pitää väliaikaisena toimenpiteenä. EIT totesi, että viranomaiset eivät olleet ryhtyneet riittäviin toimenpiteisiin perheen jälleenyhdistämiseksi, vaikka valittaja oli jo loppuvuodesta 1993 pyrkinyt osoittamaan olosuhteiden parantuneen.

Perustuu tekstiin Lehdonmäki: Katsaus EIT:n Suomea koskeviin päätöksiin.