Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 3. artiklan mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus elämään. Lisäksi 5. artiklassa sanotaan, että "ketään ei saa kiduttaa eikä kohdella tai rankaista julmasti, epäinhimillisesti tai alentavasti."

Usein kuvitellaan, että kuolemaantuomitut ovat erityisen pahoja ihmisiä, jotka ansaitsevat tulla teloitetuksi. Kuolemantuomioita kuitenkin langetetaan maailman eri maissa hyvinkin erilaisista rikoksista. Joissakin maissa kuolemantuomio on ainoa mahdollinen rangaistus esimerkiksi huumerikoksista, oli kyseessä sitten satunnainen käyttäjä tai huumekuriiri. Lisäksi joissain maissa käytetty sharia-lainsäädäntö määrää kuolemantuomion prostituutiosta ja aviorikoksesta, josta todisteeksi saattaa riittää pelkkä mustasukkaisen miehen epäilys. Kuolemantuomiota saatetaan käyttää myös mielipidevankien vaientamiseen tai tyhjentämään täyteen ahdettuja vankiloita.

Sen lisäksi että kuolemanrangaistus itsessään loukkaa oikeutta elämään, kuolemanrangaistusta voidaan myös pitää kidutuksen muotona. Usein kuolemanrangaistusta ajatellaan vain pelkkänä teloitushetkenä. Todellisuudessa kuolemaantuomitut henkilöt joutuvat elämään jopa vuosikymmeniä odottaen teloitushetkeään. Esimerkiksi Japanissa kuolemaantuomitut saavat tietää teloituksestaan yleensä vain muutamia tunteja ennen tuomion täytäntöönpanoa eikä heille anneta mahdollisuutta sanoa hyvästejä sukulaisilleen. 

Kuolemanrangaistus koskettaa itse kuolemaantuomitun ja hänen läheistensä lisäksi laajasti myös muita ihmisiä. Oikeusprosessissa osallisina olevat kokevat tapahtuman usein syvästi traumatisoivana ja monet heistä vastustavatkin kuolemanrangaistusta. Tuomarit esimerkiksi saattavat joissain maissa joutua tuomitsemaan ihmisiä kuolemaan vaikka itse vastustaisivat rangaistusta tai pitäisivät sitä kohtuuttomana kyseessä olevaan rikokseen. Kuolemantuomio on luonnollisesti äärimmäinen rasitus ja henkinen taakka tuomitun läheisille. Kun Sudanissa vuonna 1990 teloitettiin 28 rikoksesta tuomittua, useat heidän perheenjäsenistään sairastuivat vakavasti ja kuolivat.

Ajettaessa kuolemanrangaistuksen poistamista, ei missään nimessä haluta vähätellä rikosten uhrien surua ja menetystä tai tapahtunutta rikosta. Kuolemanrangaistus ei kuitenkaan tuo takaisin menetettyjä omaisia, vaan jatkaa väkivallan kierrettä aiheuttamalla yhä enemmän väkivallan uhreja ja surua. 

Kuolemanrangaistus numeroina

Vuonna 2002 ainakin 1526 vankia teloitettiin 31 maassa ja ainakin 3248 henkilöä tuomittiin kuolemaan 67 maassa. Nämä luvut ovat Amnesty Internationalin tietoon tulleet tapaukset, todelliset luvut ovat varmasti tätäkin korkeampia.

Vuonna 2002 81 % kaikista tiedetyistä teloituksista suoritettiin Kiinassa, Iranissa, Saudi-Arabiassa ja USA:ssa. Kuolemaan tuomitaan myös sellaisia henkilöitä, jotka ovat rikoksen tehdessään olleet alle 18-vuotiaita, mikä on kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaista. 

Yli 35 maata on luopunut kuolemanrangaistuksesta kaikissa rikoksissa vuoden 1990 jälkeen. Näitä maita löytyy niin Afrikasta, Amerikoista, Aasiasta kuin Euroopastakin. Kun kuolemanrangaistus kerran lopetetaan rangaistuskeinona, se harvoin otetaan uudelleen käyttöön. 

Kuolemanrangaistuksen yksi suurimmista epäkohdista on sen peruuttamattomuus ja mahdollisuus, että myös viattomia teloitetaan. Kun USA:ssa on vuodesta 1977 lokakuuhun 2003 mennessä teloitettu 877 kuolemaantuomittua, on samalla aikavälillä vapautettu yli sata kuolemantuomion saanutta vankia syyttöminä. 

Teksti ja kysymykset: Amnestyn Suomen osaston kuolemanrangaistuksen vastainen työryhmä.