Oikeus elämään on ihmisoikeuksista perustavin. Ellei sitä ole suojattu, muilla ihmisoikeuksilla ei ole mieltä. 

Oikeus elämään tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että valtio ja yleisemmin julkinen valta eivät saa surmata ihmisiä laittomasti tai mielivaltaisesti. Toissijaisesti oikeus elämään edellyttää myös lainsäädäntö- ja muita toimenpiteitä, joilla mm. luodaan yksilöiden välisen väkivallan vastaiset suojajärjestelmät ja rakennetaan toimiva terveydenhuoltojärjestelmä.

Vaikka valtioiden velvollisuutena onkin suojella kansalaisten elämää, vapautta ja turvallisuutta, jotkin hallitukset loukkaavat niitä jatkuvasti. YK raportoi nykyisin säännöllisesti monissa maailman maissa tapahtuvista "katoamisista" sekä mielivaltaisista ja laittomista teloituksista. Loukkausten uhreiksi joutuneiden ihmisten määrä ei näytä vähentyvän. 

Loukkaukset, jotka kohdistuvat oikeuteen elää, ovat kidutusten ohella räikeimpiä ihmisoikeusloukkauksia, ja ne edellyttävät maailmanyhteisöltä jatkuvaa huomiota. Joissakin tapauksissa loukkaukset menevät niin pitkälle, että jokin kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä pyritään tuhoamaan kokonaan tai osittain. Tällöin puhutaan kansanmurhasta, joka on joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi solmitun yleissopimuksen mukainen kansainvälinen rikos. 

Oikeus elämään ei kuitenkaan ole yksiselitteinen ja ongelmaton käsite. Kiistelyä aiheuttavat muun muassa: 

abortti
kuolemanrangaistus
rikoksen torjunta (Gibraltar-tapaus) 

Perustuu teksteihin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme
Levin: Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia
.