Sananvapaus eli ilmaisuvapaus sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapaus ovat klassisten vapausoikeuksien ydinaluetta. Niitä kutsutaan myös poliittisiksi oikeuksiksi, koska ne ovat perustana ihmisten yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle ja järjestäytymiselle.

Kyseiset oikeudet on turvattu ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa ja monissa yleisissä tai ryhmäkohtaisissa ihmisoikeussopimuksissa. Lisäksi ne on mainittu useimpien maiden perustuslaeissa.

Kokoontumisvapaus tarkoittaa oikeutta järjestää sisällä tai ulkona kokouksia ja mielenosoituksia viranomaisten estämättä. Tämä oikeus koskee vain rauhanomaisia ja ilman aseita tapahtuvia kokoontumisia. Monissa maissa – myös Suomessa – ulkosalla järjestettävästä yleisestä kokouksesta on tehtävä ennakkoilmoitus poliisiviranomaiselle. 

Eräät kokoontumisvapauteen liittyvät oikeudet, kuten oikeus käyttää äänenvahvistinlaitteita tai järjestää mielenosoitus yleiseen liikenteeseen tarkoitetulla kadulla saattavat edellyttää jopa viranomaisen lupaa ilman että kysymys olisi ihmisoikeuden loukkauksesta.

Suomessa yleisiä kokouksia säätelee edelleen Venäjän vallan ajalta periytyvä vuoden 1907 kokouslaki, joskin lain korvaaminen uudella on ollut pitkään vireillä. Aikanaan laki oli merkittävä edistysaskel perusoikeuksien toteuttamisessa autonomian ajan Suomessa. Sittemmin laki on jäänyt selvästi jälkeen esimerkiksi nykyisten ihmisoikeussopimusten vaatimuksista. Laki ei ole esimerkiksi kyllin täsmällinen sen suhteen, millaisista ulkosalla järjestettävistä kokoontumisista tulee tehdä ennakkoilmoitus poliisille.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Ärzte für das Leben -tapauksessa (1988) todennut, että kokoontumisvapaudesta seuraa myös positiivisia toimintavelvoitteita. Valtion on poliisin toimenpitein suojattava rauhanomaisen mielenosoituksen esteetön toteuttaminen esimerkiksi vastamielenosoittajien taholta tulevia hyökkäyksiä vastaan.

Perustuu tekstiin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme.