Oikeus omaisuuteen

Ihmisoikeusajattelun alussa omaisuutta pidettiin yhtä tärkeänä oikeutena kuin vapautta, turvallisuutta ja sorron vastustamista. Poliittisten erimielisyyksien vuoksi se on kuitenkin ainoa ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa mainittu julistus, jota ei ole sisällytetty YK:n yleissopimuksiin.

Omistusoikeus sisältyy alkuperäiseen liberalistiseen ihmisoikeusajatteluun. Se on kirjattu myös vuoden 1948 ihmisoikeuksien julistukseen, mutta se jäi poliittisten erimielisyyksien vuoksi pois YK:n vuoden 1966 yleisistä ihmisoikeussopimuksista.

Euroopan ihmisoikeussuojajärjestelmässä omistusoikeus otettiin ihmisoikeussopimuksen ensimmäiseen lisäpöytäkirjaan. Siinä suojataan jokaisen oikeus nauttia rauhassa omaisuudestaan ja kielletään mielivaltainen omaisuuden riistäminen. "Julkinen etu" oikeuttaa kuitenkin omaisuuden pakkolunastuksen, ja "yleisen edun nimissä" myös omaisuuden käyttöä voidaan pätevästi rajoittaa.

Suomessa omaisuuden suojaa on perinteisesti painotettu enemmän kuin yleismaailmallisessa tai eurooppalaisessa ihmisoikeusajattelussa. Ennen vuoden 1995 perusoikeusuudistusta Suomen perustuslain perusoikeusjärjestelmää arvosteltiinkin siitä, että yhdellä sinänsä tärkeällä perusoikeudella, omistusoikeudella, oli liian hallitseva asema.

Perustuu teksteihin Scheinin: Yhteiset ihmisoikeutemme
Levin: Ihmisoikeudet. Kysymyksiä ja vastauksia