Sukupuolineutraali ilmaisu ihmisoikeudet ("human rights") vakiintui toisen maailmansodan jälkeen. Naisten ihmisoikeuksien ja perusvapauksien toteutuminen ei kuitenkaan ole ollut ongelmatonta. Asia sai YK:ssakin huomiota vasta 1970-luvulla.

Vuonna 1972 YK julisti vuoden 1975 kansainväliseksi naisten vuodeksi, ja jo samana vuonna järjestettiin ensimmäinen naisten asemaa käsitellyt YK:n maailmankonferenssi (Mexico City). Kansainvälistä naisten vuotta seurasi naisten vuosikymmen (1976–1985). Vuosikymmenen aikana laadittiin ja hyväksyttiin muun muassa kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva YK:n yleissopimus (CEDAW, 1979).

CEDAW-sopimuksessa syrjinnällä tarkoitetaan naisten kaikenlaista poissulkemista ja ihmisoikeuksien rajoittamista. Sopimus rikkoi ensi kertaa ihmisoikeusasiakirjoille tyypillistä yksityisen ja julkisen elämänalueen erottelua, koska siinä säännellään nimenomaisesti perheen sisäisiä kysymyksiä sekä puolisoiden ja vanhempien oikeuksia. Tavoitteena oli luopuminen jyrkkärajaisista nais- ja miesrooleista sekä naisten ja miesten roolien monipuolistaminen. Vuonna 1992 CEDAW-sopimusta valvova komitea täydensi sopimustekstiä antamalla suosituksen, jonka mukaan syrjintäkäsite sisältää naisiin kohdistuvan väkivallan.

Naisten maailmankonferenssien perinne jatkui seuraavillakin vuosikymmenillä. Vuonna 1980 järjestettiin naisten maailmankonferenssi Kööpenhaminassa ja vuonna 1985 Nairobissa. Vuonna 1993 pidetyssä Wienin ihmisoikeuksien konferenssissa naisten ja lasten oikeudet tunnustettiin "yleisten ihmisoikeuksien erottamattomaksi, olennaiseksi ja jakamattomaksi osaksi". 1995 Pekingissä järjestetyssä neljännessä naisten asemaa käsitelleessä maailmankonferenssissa jouduttiin toteamaan, että naisten ja miesten eriarvoisuus jatkuu yhä sitkeänä. Pekingissä laadittiinkin toimintaohjelma naisten oikeuksien toteutumista jarruttavien esteiden poistamiseksi.