Vapaaehtoisin keinoin tuli Kannilan mukaan kirjastojen tietokirjallisuuskokoelmia ja niiden lainausta kuitenkin pyrkiä kasvattamaan. Niillä voitiin jossakin määrin mitata kirjaston "sivistyksellistä tehoa". Hyvän tietokirjakokoelman avulla kirjasto voisi toimia tietotupana ja valistuskeskuksena. Väärässä oli kuitenkin se kirjastonhoitaja, joka sitoi vuoden vähäisen hankintamäärärahan suurten ja arvokkaiden tietokirjasarjojen ostoon, niin ettei ollut varaa ostaa kaunokirjallisuutta, lastenkirjoja ja käytännöllisiä eri alojen pikku oppaita. Kannila ei pitänyt hyvänä myöskään eräiden kaupunginkirjastojen Suomi- osastoja, eräänlaisia pieniä Fennica-kokoelmia. Tutkijoiden palveleminen ei ollut yleisten kirjastojen päätarkoitus.
Kannilan tietokirjallisuutta käsittelevissä kirjoituksissa näkyy hyvin se, että hänen kirjastoajattelunsa sisältää piirteitä sekä amerikkalaisesta että saksalaisesta kirjastohengestä. Vaikka tietokirjallisuuden hankinta oli tärkeää kirjaston "sivistyksellisen tehon" vuoksi, ei "sieluamuodostava" kaunokirjallinen aines saanut jäädä tehokkaan tietotoimistoajattelun varjoon. Kysymykseen Kumpi on arvokkaampaa, tietokirjallisuus vai kaunokirjallisuus? ei Kannilalla ollut lyhyttä vastausta.