Helle Kannila toimi 1920 -luvulta alkaen jatkuvasti myös kirjastonhoitajien kouluttajana. Tuolloin järjestettiin neljän vuoden välein neljä tai viisi kuukautta kestäviä kirjastonhoitajien valmistuskursseja, joilla kirjastotoimiston johtaja toimi johtajana
ja opettajana.Kun kirjastoalan jatkuvan ja pidempiaikaisen koulutuksen tarve kävi ilmeiseksi, Helle Kannila nimitettiin vuonna 1949 kirjasto-opin lehtoriksi yhteiskunnalliseen korkeakouluun, mistä hän jäi eläkkeelle vuonna 1963.
Kaikista Helle Kannilan toimeliaisuuden monista muodoista kouluttajan ja opettajan rooli oli hänelle hyvin läheinen. Se käy ilmi hänen palavasta halustaan sytyttää opiskelijoihin omasta itsestä lähtevä tiedonjano. Helle Kannilalle itselleen asioiden epäily ja tutkiminen kaikilta puolilta oli hyvin tyypillistä ja samaa asennetta hän pyrki siirtämään muihinkin. Hän ei kouluttanut kirjastonhoitajia vain työrutiineita varten, vaan hänen tavoitteensa oli tehdä heistä kirjastojen johtajia, jotka loisivat ja keh ittäisivät Suomeen kukoistavan kirjastolaitoksen. Oli tärkeää kouluttaa sellaisia kirjastonjohtajia, jotka pystyisivät saamaan kirjastoaatteen tärkeyden koko kansan ja päättäjien tietoon.
Helle Kannila korosti tiedonhaun tärkeyttä ja laati opetuksen tueksi tiedonhakuesimerkkejä.
Helle Kannilan silmissä tärkeintä oli elävä kiinnostus alaa kohtaan, kutsumus, ja suurin kauhistus puolestaan oli henkinen velttous ja laiskuus, joita hän suomi ankarasti vaatien, että henkisen työn tekijän on ajateltava työtään jatkuvasti myös työtuntien ulkopuolella. Määrätunteina työhönsä paneutuvia kirjastonhoitajia, jotka eivät harrasta alan keskustelua, tutkimusta ja artikkelien kirjoittamista tai jotka eivät osallistu alan järjestöjen toimintaan, hän arvosteli kovin sanoin todeten:"Henkisen työntekijä, joka kartaa kaikkea vaivannäköä ja työnsä ajattelemista päivittäisten työtuntien ulkopuolella, ei ole oikealla paikalla, vaan hänen pitäisi, jos suinkin mahdollista, kiireesti vaihtaa alaa."
Päätoimisten kirjastonhoitajien lisäksi Helle Kannila koulutti myös sivuvirkaisia kirjastonhoitajia viiden vuosikymmenen ajan Kansanvalistusseuran kirjeopistossa. Helle Kannilan arkistomateriaalin joukossa on valtavasti kirjeitä, joissa oppilaat kiittävät ja ylistävät jopa ylitsevuotavin sanankääntein opettajaansa. Näissä kirjeissä on lämmin, sydämellinen ja kunnioittava sävy, eräskin opiske lija kertoo olevansa ylpeä siitä, että juuri Helle Kannila on häntä opettanut. Joku on pukenut kiitoksensa runon muotoon ja puhuu hengen palosta ja suuresta sielusta. Toinen kertoo arkisesti kurssi n verottaneen aikaa perheeltä: "isännän housut on rautanauloilla kiinni". Eräs kirjoittaja tuo esiin sen, miten hänen suhteensa kirjojen suositteluun asiakkaille on muuttunut kurssin aikana.