Seuran toiminta | Puhekupla | Arkisto

Re: [puhekupla] UusiRuutu loppui heti alkuunsa


From: Kari Salonen (karisa@kolumbus.fi)
Date: 27.09.2002 - 13:04:04


Totta ja ei totta...

>Hmm. Kaupallinen sarjakuva on tosiaan alamaissa Suomessa. Pitäisi ehkä
>lähteä liikkeelle pienellä konseptilla, pienistä ryhmistä ja edetä sitten
>suurempiin. Ihmiset ovat ehtineet unohtaa sarjakuvan Ruudun ja Non Stopin
>ja Tapiirin jälkeen. Ei ne osaa ostaa sitä.

Pienellä konseptilla ja pienissä ryhmissähän on edetty jo pitkän aikaa. En
ole keksinyt muuta keinoa saada sarjakuvaa suuren yleisön tietoisuuteen
kuin tarjota sitä suurelle yleisölle. Jos ihmiset ovat unohtaneet
sarjakuvan, eivätkä osaa ostaa sitä, heidät pitäisi opettaa siihen uudestaan.
Siihen vain ei minusta riitä kumpikaan näistä:
- että sarjakuva pysyy pienen piirin lempilapsena;
- että iso kustantaja kokeilee suuren yleisön lehteä 0 - 3 numeron verran.
Tarvitaan lähemmäs kolmekymmentä.

>Kaupallisella sarjakuvalla - tai sarjakuvan kaupallisella levittämisellä -
>on minusta kuitenkin kaikki mahdollisuudet edelleen. Se vaatii työtä ja
>panostuksia.

Totta; katso yllä. Uusiruutu olisi - pitkäjänteisenä - ollut hyvä tapa
tuoda sarjakuva uudestaan tapetille.
En minäkään ihmettele Yhtyneiden ratkaisua, mutta minua harmittaa, että iso
talo alkoi jänistää ennen,
kuin mitään ehdittiin edes kokeilla - siis käytännössä.

Dommage

t.

KariS
karisa@kolumbus.fi
"Työmme on tietää kaikki.
- Sanoisin jopa: tiemme on työtä kaikki."


S u o m e n S a r j a k u v a s e u r a n S ä h k ö i s e t S i v u t
pääsivu
| seuran toiminta | kupla-akatemia | piirtäjät | alan toiminta | viikon verkkosarja | posti | linkit