Re: [puhekupla] Jarkko Laine Turun sanomissa
From: heikki jokinen (heikki.jokinen@helsinki.fi)
Date: 11.03.2002 - 14:19:19
hauska debatti,
sekä tällä palstalla että turun sanomissa. liitän alle turun sanomia lukemattomille sekä kimmo rantasen että itseni tekemät vastaukset laineelle; itse päätin pysyä kuivakalla asialinjalla kuten näkyy.
jos joku on kiinnostunut koko selvityksestä, niin voin toimittaa sen sähköisessä muodossa halukkaille. laittakaa viesti suoraan minulle, ei listalle, niin yritän toimia.
t
heikki j.
Jarkko Laineelle
Sarjakuvaa, kuten kirjallisuuttakin, on monenlaista. Muoto sinänsä ei tee kummastakaan automaattisesti taidetta sen enempää kuin viihdettäkään.
Laine siteeraa Heikki Jokista, mutta irrottaa lauseen asiayhteydestään. Jokinen ei puhu sarjakuvasta kirjallisuutena vaan nimenomaan SARJAKUVANA. Jo saatesanoissaan hän kirjoittaa, että sarjakuva "ei ole sanan lisäksi myös kuvaa käyttävänä kirjallisuutta vaikka kirjoina ilmestyykin".
Sarjakuva ei ole etsimässä itselleen valtion rahoitusta kirjallisuuden puolelta. Jokisen selvitys lähtee nimenomaan siitä, että sarjakuva saisi itsenäisen aseman. Hiukan siihen suuntaan viittasi myös oman kirjoitukseni otsikko Sarjakuva itsenäiseksi!.
Kirjailijoiden kirjastoapurahoihinkaan selvitys ei kajoa. Jokinen ehdottaa sarjakuville "omaa uutta määrärahaa".
Taiteena sarjakuvaa käsitellään jo nyt valtion taidehallinnossa, vaikka siltä itsenäinen asema puuttuukin. Taideteollisuustoimikunnan, nykyisen muotoilutoimikunnan, sektorilta sarjakuvalle on jaettu niin taiteilija-apurahoja kuin taideteollisuuden kohdeapurahoja.
Laine kuulee "rintasokerin lohkeilevan", kun sarjakuvaa aletaan kiittää "kuva- tai sanataiteeksi". Jos kuuloaistimus on todellinen, on syytä tarkistaa kuulo, mutta myös näkö. Kirjoituksestani ei kyseistä kiittelyä löydy. Sanottakoon se nyt vielä kerran: kyse on sarjakuvasta itsenäisenä ilmaisumuoto.
Kimmo Rantanen
Tulen ja jään sarjakuva
Vuonna 1971 ostin Jarkko Laineen runokokoelman Tulen ja jään sirkus. Se oli vuosia suosikkikirjani, ja on irtolehdille luettuna hyllyssäni edelleenkin. Laineen tekstin mehevyys on jäljellä, huomasin hänen kommentoidessaan (TS 8.3.) Kimmo Rantasen kirjoitusta (TS 7.3.) opetusministeriön julkaisemasta sarjakuvan asemaa valtion taidehallinnossa käsitelleestä selvityksestäni.
Samoin runoilijan vapaus on yhä Laineen tapa lähestyä todellisuutta. Hänen kommenttinsa Rantasen artikkeliin olivat sen verran lennokkaita, että harva niistä lensi edes maalin suuntaan. Rantanen oikoikin Laineen heitoista jo keskeisimmät (TS 9.3.).
Vaikka Jarkko Laine siteeraakin selvitystäni, häneltä jäi huomaamatta, että käsittelen sarjakuvaa sinä mikä se on, kuvan ja sanan oman kielioppinsa mukaan yhdistävä ilmaisu.
Laineen taidepoliittiset vertailut Ikean luetteloon ja Kalle Kehveliin ovat asiallisesta keskustelusta kauan sitten unhoon jääneitä muinaismuistoja. Lajilla on myös ollut jo kymmenkunta vuotta oma lokero valtion taidehallinnossa, voin uutisena kertoa.
Sarjakuvan pulma ja voima on sen monipuolisuus sekä joustavuus. Se ilmestyy kirjoina, lehdissä ja verkossa, sitä nähdään gallerioiden seinillä ja myydään originaaleina. Tästä johtuvia tilanteita pyrin selvityksessäni miettimään.
Pulmallisin on kirjastoapurahajärjestelmämme puutteellisuus. Sekä lastenkirjojen kuvittajat että sarjakuvapiirtäjät jäävät apurahoista paitsi, vaikka heidän työnsä kuuluvat kirjastojen lainatuimpaan aineistoon. Tämä asia on järjestettävä pikaisesti, esitän, ja muualta kuin kirjallisuuden potista.
Kirjallisuutta selvitys sivuaa vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuessa, jolla yleiset kirjastot voivat ostaa subventoidusti kirjoja. Vuoden 2001 listassa oli 661 nimekettä eikä yhtään sarjakuvaa, ei myöskään vuoden 2000 listan 587 nimekkeessä. Aiemmin niitä on ollut satunnaisesti mukana muutamia.
Timo Mäkelä sai tänä vuonna taiteen valtionpalkinnon sarjakuvakirjastaan Vaaleanpunainen pilvi, mutta kirjastoilla ei ole nykylinjalla edes mahdollisuutta harkita laatutuen käyttöä sen hankintaan. Vähälevikkisenä kirjallisuutena on listoille kyllä päässyt mm. Harry Potter. Tähänkin esitän tasapuolisempaa järjestelmää.
Sarjakuvaan kuten ei mihinkään muuhun taiteen lajiin ei kannata suhtautua akselilla tuli tai jää. Valtion taidepolitiikan tulee tukea korkealaatuista luovuutta sen lajista riippumatta, ei tuijottaa silmiään sokeiksi reviirirajoihin. Ei se ole hyväksi taiteesta nauttivallekaan.
Heikki Jokinen
