Seuran toiminta | Puhekupla | Arkisto

Re: [puhekupla] (varoitus) Pauli Kalliolle puukkoa selkääQ=n Rumbasta!


From: Reima Mäkinen (kuvagra@nic.fi)
Date: 14.11.2001 - 15:49:49


Jii wrote:
>Suomalaista sarjakuvapiirtäjää voi kohdella
>aivan miten haluaa, tuntuu olevan kirjoittamaton fakta joka aina silloin
>tällöin palautetaan mieliin mitä sikamaisimmilla tavoilla mitä
>pöyristyttävimmissä yhteyksissä. Sen sijaan lukuisia ulkomaisia
>ikuisuussarjoja ei ilmeisestikään tulla koskaan poistamaan lehtien
>sarjakuvasivuja tylsistyttämästä,

Miten olisi sellainen "liitto", että ryhdyttäisiin tekemään sopimuksia
Bull'sin malliin. Kirjallinen sopimushan on usein erona (ja
kilpailukeinona) yksityisen piirtäjän ja syndikaatin välillä. Mukava lisä
sopimukseen voisi olla vaikka kohta jossa sanottaisiin että sopimus on
voimassa aina vuodeksi kerrallaan ja uusiutuu automaattisesti ellei sitä
pureta vähintään kuukautta ennen uuden kauden alkamista. Lisäksi pitäisi
olla merkittynä mahdollinen sanktio sopimuksen purkamisesta kesken
"kauden". Näin jos joutuisi oikeusteitse jotain peräämään, olisi kyseessä
ehkä hieman isompi summa kuin muutama markka, eiku euro.

Eppäilen vaan, että yksikään lehti/mediatalo ei moista sopimusta freekun
kanssa tekisi... Nopeat syövät toisensa.

Vakavammin puhuen...
Sarjakuvantekijät ry voisi vaikka laatia tälläisen ns. yleissopimuksen
jossa olisi "alan yleiset sopimusehdot" listattuna. Siinä olisi sitten
tyhjä tila tekijän ja asiakkaan nimelle. Sitä sopimusta voisi toisaalta
jokainen oman mielensä mukaan editoida, ja katsoa mistä eduistaan luopuu
(pakosta tai halulla). Myös viittaaminen ns. yleiseen käytäntöön voisi olla
sopimusta solmiessa huomattavasti uskottavamman kuulosista kuin "mä haluun"
-perustelu.

Reima


S u o m e n S a r j a k u v a s e u r a n S ä h k ö i s e t S i v u t
pääsivu
| seuran toiminta | kupla-akatemia | piirtäjät | alan toiminta | viikon verkkosarja | posti | linkit