Vastaus Bjarlandille ja kysymys "Jukinalle"


Subject: Vastaus Bjarlandille ja kysymys "Jukinalle"
From: Mikael Book (book@katto.kaapeli.fi)
Date: ti 17 syys   1996 - 09:00:59 EEST


Bert Bjarlandille, jonka mielestä allekirjoittanut on "heittäytynyt
moralistiksi", muistutan, että niihin aikoihin jolloin hän itse taisi
aloittaa insinööriopintonsa Teknillisessä korkeakoulussa, minä taas
heittäydyin opiskelemaan Helsingin yliopistossa. Pääaineenana minulla oli
käytännöllinen filosofia. Valitsin opinnoissani mahdollisimman
moralististisen aineyhdistelmän.

Heittäytmisvuosi, josta edellä puhun, oli 1967. Nuorena lukiolaispoikana
(siis pari kolme vuotta aikaisemmin) muistan istuneeni joitakin iltoja
luokkatoverini Kurt Gripenwaldtin luona, hän, J.O.Mallander, ehkä vielä
joskus jotkut muut, ja minä, kuuntelemassa Bob Dylanin uusia levyjä.
Ikäänkuin ei lauluihin ja musiikkiin uppoutuminen olisi jo yksin rittänyt
erottamaan meitä rittävän tehokkaasti koulun ja arjen tunnelmista
lisäsimme huvitteluun myös pilven (hashiksen) polttamisen yhteisestä
piipusta, joka kiersi yhdeltä lattialle istuutuneen seuran jäseneltä
toiselle.

Tuo kaikki oli tietenkin mahdottoman hauskaa ja jännittävää kunnes kerran
koin oikein pahan tripin. Saavuttuani vihdoin kotiin joskus
pikkutunneilla ja vietettyäni joitakin levottomia hetkiä omassa
sängyssäni, heräsin suoranaiseen paniikkiin: Oliko ystäväni Hippe kuollut?
Ja olinko minä itse nähnytkin hänen menehtyvän ja sitten, noin vaan,
kävellyt ulos kauniiseen kesäyöhön? Olinko minä jopa syyllinen hänen
kuolemaansa? Hasishumalani aistihavoinnolle avaamien uusien ovien lävitse
näin kammottavia näkyjä: olin aivan varmasti muistavinani, miten saavuin
jälleen kerran Hipen kotiin ja miten palattauani sinne tunnelma oli
muuttunut sellaiseksi, jollaiseksi se kuolintapausten jälkeen muutetaan;
siistiksi, verhotuksi (olohuoneen tuoleja ja sohvia oli verhottu joillakin
valkeilla kankailla, ehkä lakanoilla) ja oudon hiljaiseksi. Aavistin pahinta,
että ystäväni itse löytyisi kylpyhuoneesta. Suunnattoman pelon täyttämänä
uskaltauduin lopuksi kylpyhuoneen ovelle. Avasin ovan, ja siinä,
kylpyammeessa, Hippe makasi sammunut, loputtoman surullinen ilme
kasvoillaan, kuolleena kuin linnun tai hylkeen ruumis, jonka meren aallot
ovat nostaneet auringonvaloon.

En voinut muuta kuin itkeä ja kulkea ympäri katuja, epätoivoisena ja
peloissani. En voinut edes puhua pahoista aavistuksistani kenellekään,
sillä minusta tuntui, että kaikki saattoi olla minun syytäni, että kaikki
ehkä johtui laiminlyönnistä, jota en kuitenkaan tahtonut muistaa...

Muistan ahdistuksen toistuneen useampia kertoja ikäänkuin syklisesti
niinkuin viinasta krapulansa ansainneen päänsäryt, vielä senkin jälkeen
kun olin maanantaina uudelleen ja selvemmin silmin verifioinut
vastakkaisen olettamuksen nimittäin sen, että Hippe kaikesta huolimatta
oli vielä elossa ja tavallisessa kunnossaan, joka tosin ei koskaan ollut
kovin hyvä, sillä Hippe sairasti paljon. Ystäväni Hippe onkin jo vuosia
sitten kuollut, vaikean sairauden murtamana, kuten sanotaan.

Kokemukseni hasiksen joskus aiheuttamista kauhuhallusinaatioista on
tietenkin omalla tavallaan vaikuttanut siihen varsin kielteiseen arviooni
kannabiksesta, jonka olen jo aikaisemmin täällä esittänyt. Mutta - ja tämä
on kysymys esim. "Jukinalle" - riittääkö oma, raadollisinkaan kokemus,
julkisten moraalikysymysten selvittämiseen? Vai tarvitaanko tähän
myös filosofeja?

  - Mika

Mikael Book * Katto-Meny * Tallbergink 1/39 * FIN-00180 Helsinki
book@kaapeli.fi * Phone +358-0-6947730 * Fax +358-0-27090369
gsm 940 5511 324



This archive was generated by hypermail 2a24 : to 28 maalis 2024 - 01:20:19 EET