Olen samoilla linjoilla Palomäen kanssa ja ehkä Tanelin ajattelun asennetta
voidaan kuvata kyyniseksikin, mutta filosofisena suuntauksena hän edustanee
nihilismin lohdutonta koulukuntaa. Arvojen ja laadun kieltämisessä
sukulaisuus isänsä Karin edustamaan tehometsätalouteen on ilmeinen.
Ehkä näistä perimmäisistä kysymyksistä on syytä keskustella ja ehkä juuri
näin tämän syksyn viimeisen debattiviikon avaukseksi teema sopiikin hyvin.
Omasta puolestani nimittäin esitän tietokonevapaan Joulurauhan aloittamista
tämän viikon perjantaina. Voinemme käynnistää kevätistunnon sitten vuoden
alkupäivinä uusin voimin ja uudella terällä!
Mutta arvojen maailmaan.
Onko mitään arvoja, onko mitään arvokasta? Ovatko arvot olemassa, ovatko
ne todellisia? Onko yleisiä arvoja, vai onko lähdettävä siitä, että
kaikilla on omat arvonsa ja ne ovat yhtä arvokkaita tai arvottomia.
En mitenkään voi kumota nihilismiä, onhan se omassa katsannossaan ihan
aukoton järjestelmä, mutta henkilökohtaisesti lähden siitä että elämä on
perusarvo. Elämällä tarkoitan koko biosfäärin elämää lähtien yksilöistä,
lajeista, päätyen ekosysteemeihin ja koko biosfääriin.
Jollakin tavalla elämän arvo tiivistyy geeneihin. Geeni on elämän
perusvaraa ja niistä muodostuvat geeniyhdistelmät, lajit, ovat elämän
arvokkainta pääomaa. Ja juuri kuten Palomäki totesi, tämä on elävää
pääomaa, eikä sitä voida suojella geenipankeissa, sillä niissä perimän
kehitys pysähtyy.
Tokihan biomassallakin on arvonsa. Metsien biomassan väheneminen on uhka
koko ilmakehän tasapainolle ja tätä kautta koko elolliselle järjestelmälle.
Myös hyttysen biomassalla on merkitystä,mutta ei yksilönä, vaan lajina.
Muistamme kuinka Kemira esitti taannoin vakavissaan suunnitelman hyttysten
hävittämistä myrkyttämällä Lapista ja luopui aikeestaan vasta ekologien
huomautettettua kuinka laajat häiriöt esimerkiksi linnustolle aiheutettaisiin.
Lajit ovat elämän Laatua ja biomassa elämän Määrää. Mutta on äärimmäisen
vaikeaa, ehkä mahdotonta, saada sanallisesti ketään vakuuttumaan laadun
arvosta, sillä käsitteet arvo tai laatu kaihtavat selkeää määrittelyä.
Silti ne ovat olemassa. Geenit ovat olemassa ja niiden arvo on olemassa,
näin katson.
Joululukemiseksi aiheen tiimoilta suosittelen kahta kirjailijaa: Robert
Pirsigin Zen ja moottoripyörän kunnossapitämisen taito sekä viimeisin teos
Lila -matka moraalin maailmaan pohtivat Laadun arvoitusta ja filosfiaa.
Pentti Linkolan Johdatus 1990-luvun ajatteluun tuo samoihin asioihin
elämänkunnioituksen arvonäkökulman.
Jukka Pietilä toi esiin hirviongelman koivun taimille. Viikonloppuna
retkeilimme Saarijärvellä Pyhä Häkki- kansallispuistossa ja opiskelimme
luonnon metsän rakennetta ja dynamiikkaa ja tietenkin: nautimme niistä
arvoista, joita huikea metsä myös kulkijalle tarjoaa. Pyhyyden kokemus
rikkoontui kuitenkin äkisti törmättyämme ilmeisiin hirvenkaatojälkiin ja
meneillään olevaan hirven ajoon. Joku ennätti nähdäkin koiria ja miehiä
pakenevan uljaan sarvipään.
Otimme asiasta selvää ja kävi ilmi, että koko kansallispuisto on vuokrattu
Jyväskylän Liikkuvan Poliisin Kelon kiertäjät-nimiselle metsästysseuralle.
Heillä oli alueella ajolupa ja ampumalupa sekä alueen ulkopuolella että
pienessä saarekkeessa yksityismaata kansallispuiston sisällä. Poliisien
mukaan hirvi oli kaadettu sallitulla alueella ja ruho oli vain vedetty
alueelta pois.
Tosin näimme selvästi myös kansallispuistossa juosseen haavoittuneen hirven
verijälkiä.
Retken saama käänne oli dramaattinen ja aiheutti melkoista tuohtumustakin.
Myös mukanamme ollut amerikkalainen luonnonharrastaja hieman ihmetteli.
Mutta, ja tässäpä varsinainen opetus ja arvoitus:
Pohdittuamme asiaa perusteellisemmin totesimme, että avohakkuumetsätalouden
ja petopolitiikan vuoksi maassamme on ylisuuret hirvikannat ja
metsästysaikaan ne tietenkin pakenevat niihin saarekkeisiin joissa niitä ei
jahdata. Ja tämä merkitsee sitten sitä, että ne näissä saarekkeissa syövät
taimet melko perusteellisesti. Tästä taas seuraa se, että metsän
kehityskulku saa myös suojelualueilla kestämättömän suunnan, kun metsän
luontainen uudistuminen estyy ja metsän rakenne vääristyy.
Pitäisikö siis sittenkin nimenomaan metsästämällä suojella metsien
luontaisen uudistumisen edellytyksiä ja alentaa hirvikantoja metsästämällä?
Tulin siihen tulokseen, että näin varmaan on pakko tehdä, nyt, tässä
tilanteessa, kun tehometsätalous on muuttanut metsäkuvan tällaiseksi ja
synnyttänyt tämänkin ongelma. Ehkä nimenomaan poliisien olisikin syytä
suojella suojelualueita hirvihäiriöiltä, mutta ehkä kuitenkin mieluummin
ympäristöministeriön ohjauksen alla ja tieteelliseen tutkimukseen
perustuen. Nythän metsähallitus vuokraakansallispuistot yksityisiksi
ajoalueiksi ja tämä kyllä sotii oikeustajua vastaan. Vaikea kysymys,
mielellään jättäisi hirvet rauhaan, edes suojelualueilla.
terveisin
Hannu Hyvönen
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Voit poistua listalta lähettämällä
osoitteeseen majordomo@kaapeli.fi viestin: "unsubscribe metsa".
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/