Terve taas käräjöijät,
Hannu välitti mielenkiintoisen kirjoituksen Markku Larjavaaralta.
Jotkin ajatukset siinä jäivät kuitenkin askarruttamaan mieltäni,
joihin asioihin kaipaisin kuitenkin täsmennystä.
> Muut arvot, kuin puun taloudellinen arvo, hyödyttävät metsänomistajaa
> läheisineen, mutta toisaalta myös laajempaa ihmisjoukkoa. Metsänomistaja
> huomioi päätöksenteossaan, muun muassa miettiessään optimaalista kiertoajan
> pituutta, muutkin kuin puun arvon, jos ne hyödyntävät häntä läheisineen.
> Esimerkkinä tästä ovat vaikka Etelä-Suomen vanhat kuusikot, joita ei haluta
> varsinkaan kesäasuntojen läheltä hakata. Puun kaupallisen arvon lisäksi
> tulevat metsän maisema-, tunne-, virkistys-, ynnä muut arvot mukaan
> päätöksentekoon. Ohjekiertoaikaja ei enää halutakaan noudattaa.
Kyllähän ohjekiertoajat ovat käytännön metsätaloudessa 'katoavaa
kansanperintöä'. Maisema-, virkistys- ja mystiikkaarvot ovat
finanssiarvojen lisänä aina vaikuttaneet metsien käyttöön eikä niiden
merkitys ole ainakaan vähenemässä. Nyky-yhteiskunnassa, missä demarit
ajavat kiinteistöveroa maa- ja metsätalouden maille kuin käärmettä
pyssyyn, on metsien yleishyödyllisyyden arvo ainakin poliitikoilta
ilmeisesti hämärtymässä. Tarkoituksena on ilmeisesti saattaa metsä
tuotantolaitoksena entistä selkeämmin yrittäjyyden piiriin, missä
yleiset jokamiehen nautintaoikeudet ovat väistymässä periaatteella
'ken käyttää hän maksaa'. Mistäpä siis löytyy kansallismaisemamme,
pohjavesiemme, puhtaan ilman yms. metsän tarjoamien 'ilmaisten'
hyödykkeiden maksajat?
> Optimaaliset kiertoajat
>
> Metsänomistajat ovat jossain määrin epäitsekkäitä. He ajattelevat myös
> muiden kuin itsensä ja läheistensä hyvinvointia. Avohakkuu saatetaan jättää
> tekemättä valtatien varressa, jotta matkaajat saisivat ohi ajaessaan
> katsella kaunista maisemallisesti arvokasta metsikköä. Epäitsekäs
> metsänomistaja huomioi muut ihmiset oman lompakkonsa lisäksi
> päätöksenteossaan.
>
> Epäitsekkyys on kuitenkin aivan riittämätöntä, jotta metsiä hoidettaisiin
> koko kansan kannalta optimaalisesti eli parhaalla mahdollisella tavalla.
> Yhteiskunnan vaikutusmahdollisuudet ovat onneksi suuret. Ennen kaikkea
> taloudellisilla kannustimilla, kuten oikeanlaisella verotuksella, voidaan
> saada nykyisin epäitsekkyyttä vaativa ajattelu myös itsekkäiden valinnaksi.
> Myös lainsäädännöllä sekä muuhun kuin metsänomistajan parhaaseen pyrkivällä
> neuvonnalla, voidaan vaikuttaa metsänomistajien päätöksentekoon siten, että
> se on koko kansan eikä metsänomistajan kannalta optimaalista.
Neuvonta osana manipulaatiota on tehokas keino ohjata metsien kuten
muidenkin luonnonvarojen käyttöä. Paras on kuitenkin kautta aikain
ollut hyvän pahin vihollinen. Harva meistä kykenee suhtautumaan
asioihin objektiivisen puolueettomasti ja demokratiassakin vahvimmat
saavat 'parhaalleen' usein kohtuuttoman painoarvon - 'sitä se on sano
äiti ja vei tikulla pihalle!'
Romantikolle elämän todellisuus on usein aivan liian karua, kuten
Ruotsissa 1800-luvun alussa vaikuttanut ja nuorena 'poisnukkunut'
uusplatoninen runoilija Erik Johan Stagnelius Narkissos-sonettinsa
viimeisissä säkeissä toteaa: " Voi sitä, jonka sielu tuntee oman
jumaluutensa ja pyytää ihanteen todellisuutta. Hänelle ei maa tarjoa
mitään ruusuja." Mikä on se muu kuin metsänomistajan paras - eikö
yhteiskunnallinen paras ole myös metsänomistajan paras ja
päinvastoin. Ainakin neuvonnassa!
> On useita seikkoja, joiden huomiointi pidentää koko kansamme tai maailman
> ihmisten kannalta parasta mahdollista kiertoajan pituutta.
> Metsätieteilijöiden välillä epätoivoinenkin pyrkimys saada jatkuva kasvatus
> eli päätehakkuuton metsänhoito taloudellisesti siedettäväksi on seurausta
> keskieurooppalaisten paperin ostajien ja suomalaisten äänestäjien
> viesteistä, heidän ymmärrettyään päätehakkuiden haitat.
>
> Maa-aineksen huuhtoutuminen eli eroosio on Suomessa hyvin vähäistä.
> Ravinteiden lisääntynyt huuhtoutuminen vesistöihin on taas vakava ongelma,
> joka on rehevöittänyt monia järviä ja Itämertakin. Päätehakkuussa kasvaa
> ravinteiden määrä metsämaassa suuresti. Vielä kun pintavaluntakin lisääntyy
> on luonnollisena seurauksena ravinteiden huuhtoutumisen moninkertaistuminen
> välittömästi päätehakkuun jälkeen. Kiertoaikaa pidentämällä päätehakkuiden
> väli pitenee eli uudistushakkuufrekvenssi pienenee, mikä johtaa
> huuhtoutumisen vähenemiseen.
Mihin voidaan päästä myös ravinteiden päästöjä eliminoimalla eli
hakkuutähteen tehokkaalla korjuulla(/poltolla) ja ravinteita sitovan
uuden kasvillisuuden (puuvartiset) peitteisyyden edistämisellä
ja nopeuttamisella esim. viljellen.
> Itämeren rehevöityminen on kansainvälinen ongelma. Vieläkin
> kansainvälisempi, koko maailmaa koskeva globaali ongelma, on
> kasvihuoneilmiön voimistumisesta seuraava ilmastonmuutos. Metsiemme
> puustoon on varastoutunut hiiltä suuret määrät. Tämän hiilen vaihtoehtoinen
> paikka on ilmakehässä hiilidioksidina, joka on merkittävin kasvihuonekaasu.
> Mitä enemmän puuta on metsissämme, sitä vähemmän hiilidioksidia on
> ilmakehässä ja sitä heikompi on maapalloa lämmittävä kasvihuoneilmiö.
Voihan puun haudata vaikka maahan tai rakentaa niistä
hirsikerrostaloja, jolloin sen hiilitase on positiivinen jopa satoja
vuosia. Toki maamme metsiin mahtuu puureserviksi moninkertainen määrä
nykyiseen verraten, mutta sen kasvattaminen kestää kymmeniä vuosia.
Siksi sillä spekulointi viimeisen viidenkymmenen vuoden aikaisen
teollistumisen aiheuttaman ilmakehän CO2 -pitoisuuden voimakkaan
kasvun eliminoijana ilman todella radikaaleja päästöjen leikkauksia,
on turhaa, kuten seuraavassa tekstissäkin ilmenee. Ongelma on
globaali, yksin emme voi maailmaa 'pelastaa'.
> Kiertoaikojen pidentyminen saa metsämme varastoimaan hiiltä enemmän.
> Vaikutus on tosin hyvin pieni verrattuna fossiilisia polttoaineita
> poltettaessa ilmakehään vapautuvaan hiilen.
>
> Luonnontutkijoiden parissa kasvihuoneilmiön voimistuminen on paljon
> kiistelty ongelma. Samaa ei voi sanoa luonnon monimuotoisuuden eli
> biodiversiteetin vähenemisestä. Luonnontieteilijät pitävät sen enempää
> pohtimatta biodiversititeetin vähenemistä huonona asiana. Kiertoaikojen
> pidentäminen saattaa hyvinkin lisätä luonnon monimuotoisuutta.
>
> Yksi tapa suojella luonnon monimuotoisuutta on hoitaa metsiä
> luonnonläheisesti, matkia niiden luontaista dynamiikkaa. Monet pitävät
> luonnonläheisyyttä myös arvona sinänsä eli itseisarvona, jota ei tarvitse
> selitellä muilla arvoilla. Ilman ihmistä päätehakkuuta vastaava katastrofi
> kuten metsäpalo tapahtuisi varsinkin tuoreilla kasvupaikoilla harvemmin
> kuin uudistushakkuut nykyään. Pidentämällä kiertoaikoja lisääntyisi
> metsiemme hoidon luonnonmukaisuus.
Kohtaamme taas luonnonmukaisuuden ja hoidon paradoksin: voiko hoito
olla muun kuin ihmisluonnonmukaista? Ihminen luonnon suurimpana
vaikuttajana ja muuttajana peilaa luonnon hoidon aina
ihmisluonnonhoitoon - se on kasvatukseen. Juice ei Ilomantsissa tosin
luottanut opetukseen vaan lopetukseen. Harvoin kai ihmiset ovat
aidosti pahansuopia, jolloin valistuksellakin olisi muutokseen, johon
tälläkin foorumilla tähdätään, oma merkityksensä. Siispä
valistukaamme - sekä keskusteluin että väittelyin!
Metsien biodiversiteettikysymykseen voin todeta, että nykyinen
metsikkötalous kyllä lisää metsien biologista moninaisuutta,
kirjavuutta ja mosaikoitumista (diversiteettiä). Kuitenkin kuten Olli
Tammilehto on todennut; metsien nykykäytössä ei keskeisenä ongelmana
ole niinkään monimuotoisuuden väheneminen vaan harvinaisten kasvi- ja
eliöyhdyskuntien biotooppien tuhoutuminen. Näitä ovat mm. uusissa
luonnonsuojelu- ja metsälaeissa määritellyt luontokohteet
(http://finlex.edita.fi/dynaweb/stp/1996sd/@ebt-link?showtoc=false;targ
et=IDMATCH(id,19961096.sd) ja
http://finlex.edita.fi/dynaweb/stp/1996sd/@ebt-link?showtoc=false;tar
get=IDMATCH(id,19961093.sd) ).
> Varttuneen metsän maisema- ja virkistysarvot ovat suuremmat kuin nuoren,
> sillä monien marjojen ja sienten sadot ovat suurempia, kulkukelpoisuus
> paranee ja näkyvyys lisääntyy. Tavallisesti kiertoaikoja pidennettäessä
> lisääntyy varttuneiden metsien suhteellinen osuus. Aukeat ja taimikot taas
> vastaavasti vähenevät.
>
> Yksi syy monien "ylikypsien" metsiköiden kehittymisen taustalla on ihmisten
> haluttomuus tehdä muutoksia. Kaikki, mikä on pitkään ollut suurin piirtein
> saman näköisenä halutaan säilyttää tällaisena. Varttunutta metsää ei haluta
> muuttaa aukeaksi eikä aukeata peltomaisemaa metsäksi. Jälkimmäisellä on
> selvänä kulttuuriympäristönä tosin vielä voimakas kulttuuriarvo. Toisinaan
> metsilläkin voi olla voimakas kulttuuriarvo. Monet esimerkiksi arvostavat
> jäänteitä tervanpoltosta, kaskeamisesta ja pyyntikulttuurista.
> Tehometsätalouden aikaansaannoksia ei sen sijaan juuri kukaan vielä pyri
> suojelemaan.
Suojelun keskeinen funktio on katoamisen ehkäisy tai viivyttäminen,
oli uhanalainen sitten luonnon tai kulttuurin tuotetta. Tavoite on
aina ristiriidassa muutospyrkimyksen kanssa. Fiksusti ilmaisten
'hullut vievät maailmaa eteenpäin, mutta viisaat pitävät sen
pystyssä'. Radikaalit pyrkivät edistykseen ja taantumukselliset
konservatiivit toimivat heidän toimintansa vastapoolina - myös tällä
foorumilla. 'Tehometsätalous' ei ole uhanalaista kulttuurista
toimintaa, joten tarvetta sen suojeluunkaan ei ole.
> Miten kiertoaikojen pidentäminen kannattaa tehdä?
>
> Päätehakkuujäreyden kasvattaminen ei ole ainoa vaihtoehto kiertoajan
> pidentämisessä. Vaikka puiden keskiläpimittaa kiertoajan päättyessä ei
> kasvatettaisikaan, pitenee kiertoaika jos päätehakkuurungot järeytyvät
> tavanomaista hitaampaa tai niiden syntymishetkeä siirretään ajassa
> eteenpäin. Kuusen viljely rauduskoivun sijaan hidastaa järeytymiskehitystä.
> Luontainen uudistaminen siirtää päätehakkuupuuston syntyhetkeä ajassa
> eteenpäin ja pidentää kiertoaikaa tätä kautta. Nämä menetelmät pidentävät
> kiertoaikaa ja vähentävät päätehakkuufrekvenssiä. Ne kuitenkin vähentävät
> varttuneiden metsien osuutta, eli juuri toisin kuin olisi suotavaa.
Niin, mikä onkaan suotavaa? Loogisuuteni ei aivan riitä sulattamaan
edellistä. Riippuen mitä tarkoitamme varttuneella metsällä voidaan
päästä erilaisiin näkemyksiin. Oletettaessa varttuneeksi metsäksi
metsikkötaloudessa ensiharvennuksen ja päätehakkuun väli, on se
metsikön kiertojalla koivulla 30 v. (60-30) ja kuusella 40 v.
(80-40). 240 vuoden ajanjaksolla koivu on varttunutta metsää samat
120 vuotta kuin kuusikin. Uudistumisviive ja kuusen herkempi
taimettuminen peitteellisen metsän alle yhdistettynä useampien
uudistumistapahtumien sisältämään suurempaan epävarmuuteen painaa
vaa'an kuusen eduksi. Myöskin siemen- ja suojuspuuasennossa oleva
metsä voidaan peitteisenä lukea varttuneeksi metsäksi, jolloin
varttuneen metsän osuus kiertojalla ja koko sukkessiossa kasvaa.
> Ravinteiden huuhtoutuminen, hiilitase, luonnonläheisyys, maisema- ja
> virkistysarvot riippuvat voimakkaasti juuri vanhojen metsien osuudesta.
Tai tarkentaen metsien peitteisyydestä ajanjaksolla - onko se
'oikeaa metsää' on taas makuasia, mistä ei kannata kiistellä.
> Kasvatustiheyden lisääminen hidastaa järeytymiskehitystä ja pidentää
> kiertoaikaa. Se on kuitenkin hyvin kallis vaihtoehto kiertoajan
> pidentämiseksi. Aivan kuten päätehakkuujäreyden lisääminenkin, sekin on
> taloudellisesti hyvin kannattamatonta metsänomistajalle. Toki nämäkin
> menetelmät saataisiin nykyistä yleisemmiksi käyttämällä taloudellisia
> kannustimia ja myös lainsäädäntöä sekä metsänomistajia harhaan johtavaa
> neuvontaa, joka ohjaa heitä toimimaan kansamme eikä heidän itsensä parhaaksi.
Metsätalouden kannattavuus riippuu hyvin monista tekijöistä, kuten
laskentakorkokannasta, valitusta riskitasosta puutavaran hinnoissa ja
metsäekologiassa, sivutuotteiden arvottamisesta (marjat, sienet,
riista, maisema, mystiikka,...), että yleispätevää ohjetta
niin puuston suositeltaville kasvatustiheyksille ja kiertoajoille
kuin jatkuvankasvatuksen malleillekaan on mahdotonta määrittää.
Muuttujia on yksinkertaisesti liikaa - voidaan antaa vain
tilannekohtaisia suosituksia.
Kansan paras on myös metsänomistajan paras ja päinvastoin - muu on
harhaa!
> Ylivoimaisesti parhaat vaihtoehdot kiertoajan pidentämiseen ovat
> yläharvennukset ja kaksijaksoisuuden hyväksi käyttö. Kaksijaksoiset
> metsiköt, joissa luontaisesti syntynyt varjopuu kuusi muodostaa alemman
> latvuskerroksen antavat erinomaisen tilaisuuden kiertoajan pidentämiseen.
> Ylemmän jakson hakkuuta ei lasketa päätehakkuuksi, eikä niin tule
> tehdäkään, sillä tällaisessa hakkuusta ei seuraa päätehakkuun haitallisia
> seurauksia. Kasvattamalla ylemmän latvuskerroksen muodostavaa valopuuta
> hieman tavanomaista harvemmassa asennossa, nousevat kokonaistuotos ja
> taloudellinen tulos hyvinkin korkeiksi.
>
> Historiallisissa harsintahakkuissa ajateltiin vain poistettavien runkojen
> hintaa. Nykyisin normaaleissa yläharvennuksissa valitaan poistettavat puut
> täysin vastakkaisella tavalla: ajatellaan vain jätettävien puiden
> ominaisuuksia. Järkevää on yhdistää molemmat ajattelutavat ja tehdä
> harsintaharvennuksia eli yläharvennuksia. Tällöin jo tukkipuun mitat
> saavuttaneita runkoja poistetaan ja jätetään kasvamaan laadukkaat pian
> tukkipuun mitat saavuttavat rungot. Koivulla yläharvennuksia ei ole syytä
> tehdä, mutta kuusella tuotos on samaa luokkaa kuin normaaleilla
> alaharvennuksilla ja männyllä selvästi parempi. Yläharvennukset pidentävät
> kiertoaikaa voimakkuudestaan riippuen vähän toistakymmentä vuotta, jos
> päätehakkuujäreys pidetään samana.
Nämä samat johtopäätöksen oli vedettävissä jo viime vuosikymmenen
puolivälissä K. Mielikäisen tutkimuksista. Hitaasti maailma muuttuu
'Markkuseni'!
> Tuoreella kankailla voidaan kiertoajan pituudeksi saada helposti 150 vuotta
> taloudellisten tuottojen vähenemättä, jos mukaillaan näiden kasvupaikkojen
> luonnonmukaista sukkesiota. Ilman ihmisen vaikutusta metsäpalon jälkeen
> alan valtasi lehtipuusto, jonka alle myöhemmin syntyi kuusialikasvos.
> Ylemmän jakson kuolemisen myötä ja kuusikko jäi kasvamaan seuraavaan
> metsäpaloon saakka. Uudistamalla lehtipuulle ja antamalla luontaisesti
> syntyneen kuusialikasvoksen kasvaa, luodaan edellytykset kiertoajan
> pidentämiseen kaksijaksoisuuden avulla. Vapautettua kuusikkoa voidaan
> sitten harventaa järeytymistä hidastaen ja hakkuutuloja lisäten
> yläharvennuksin.
Pohjois-Suomessa kiertoaikaa voidaan vielä tuostakin pidentää ja
jatkuvalla kasvatuksella koko kiertaikakäsite ohittaa tai nk. suuri
kierto eli paloekologia hyväksymällä kiertoaikaa vieläkin
merkittävästi pidentää. Mitä on optimaalinen tai edes hyvä
metsänhoito, onkin sitten jo visaisempi kysymys!
> Markku Larjavaara
>
Parhain terveisin
Reijo Pankka
ikuinen metsäopiskelija
Reijo Pankka, metsäylioppilas
Joensuun yliopisto
E-mail: Reijo.Pankka@forest.joensuu.fi
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/