Hei huomenia listalaisille
Metsän kasvusta ja eri-ikäismetsätaloudesta
Jos nyt mennään ihan perusasioihin, niin puuston kasvu tietyllä hetkellä
lienee aika suoraviivaisesti suhteessa puuston lehtipinta-alan määrään
hehtaarilla, elleivät muut tekijät kuten ravinteet tai vesi rajoita. Eli
jos harsitussa metsikössä oli 50-luvulla yhtä vähän lehtiä/neulasia kuin
juuri perustetussa täystiheässä taimikossa ei se myöskään voinut kasvaa
paremmin, vaikka puut olivat isompia. Jos oletetaan samanlainen kasvu
samalla lehtipinta-alalla, harsintametsään ei ole upotettu uudistamiskuluja
ja sen voi olettaa pääsevän uudistettavaan ikään varhemmin, mikä parantaa
kannattavuutta.
Epävarmuustekijäksi jää harsitun metsän toipumiskyky, eli onko sama
lehtipinta-ala siinä yhtä tehokasta. En tiedä onko tutkimuksella vielä
selvää vastausta alikasvosten toipumiskykyyn, mutta vanhan tiedon
perusteella kuusi toipuu parhaiten, sitten mänty ja lehtipuut heikoimmin.
Eri-ikäismetsässä lienee aika vaikeaa ylläpitää/saada haluttua
lehtipuusekoitusta. Käsitykseni mukaan homman kannattavuus kaatuu
korjuuvaikeuksiin.
Kannatan monimuotoisuutta niin metsän eliöstössä, metsänhoidossa kuin
puukaupassakin. Ohjeet olkoot riittävän väljät että järkeä ja erilaisia
vaihtoehtoja on mahdollista käyttää soveltuvissa kohteissa. Tehtäköön
yläharvennusta tai eri-ikäiskasvatusta siellä mihin se soveltuu, mutta ei
tehdä siitä uutta sokeasti noudatettavaa kaavaa jota kaikkien pitäisi
seurata. Pohjoisen havumetsän luontaiseen kehitykseen kuuluvat niin isot
kuin pienetkin häiriöt, ja kosteille kasvupaikoille on ollut tyypillistä
yksittäisten puiden kaatuminen vanhuuttaan tai kuoleminen ylitiheyteen
(vrt. harvennus) ja kuivemmille paikoille isoja ja pieniä aukkoja luovat
myrskyt ja metsäpalot (vrt. avohakkuu). Nykyisen metsänhoitosuuntauksen
mukaan luontaisen kehityksen seuraaminen olisi eduksi. Kysymys on vain
siitä, mikä on tarpeeksi lähellä luontaista, milloin lahoavaa ja palanutta
puuta on tarpeeksi jne.
En osaa tyhjentävästi vastata, miten suuri puuston kasvu olisi ollut jollei
sotien jälkeen olisi tullut harsintajulkilausumaa eikä olisi siirrytty
'tasaikäismetsätalouteen', mutta missä kunnossa metsämme nyt olisivat jos
ei olisi siirrytty ja miten kannattavaa toiminta olisi ollut. Maaseudun
elävyys varmaan olisi toista luokkaa, kun pienemmän kantohinnan
vastapainoksi korjuun parissa hyörisi paljon väkeä.
Kannattaako siis NYT siirtyä eri-ikäismetsäkasvatukseen laajaperäisesti,
kuten Hyvönen ehdottaa. Mielestäni ei.
Puukaupan ym. vaihtoehdoista
Hyvösen esittämä puukauppamalli kuulostaa oikein hyvältä metsänomistajan
kannalta, ja lienee selvää että puun laatu tulee korostumaan
hinnoittelutekijänä korjuukustannuksen ohella. Voipi käydä niin että
lopullinen kantorahatili selviää tulevaisuudessa vasta kun tukit on sahattu
laudoiksi.
Mielikäisen muistutus tukki- ja ensiharvennusleimikoiden erosta
hinnoittelumielessä oli valaiseva. Metsänhoitoyhdistyksillä olisi hyvä
paikka tehdä itsensä hyödyllisiksi, jos ne voivat avustaa puukaupassa
silloin kun käytetään tienvarsihintaa. Ei kai mikään estä metsänomistajaa
jo nyt neuvottelemasta ensin ensiharvennusleimikostaan pystykauppahintaa ja
hankintahintaa, ja sitten kilpailuttamasta eri korjaajia. Jollei parempaa
jäännöstä kantohinnaksi synny eikä itse halua korjata sovitulla
hankintalisällä, sitten voi tehdä pystykaupan normaaliin tapaan.
Hankintakauppa ja eri puutavaralajien myyminen eri ostajille on sellainen
revohka, että ei monelta kaupunkilaismetsänomistajalta synny ilman mhy:n,
puupörssin tai vastaavan apua.
Anneli Jalkanen
Metsänhoidon tutkija ja harrastaja
_______________
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.
Viestit tallentuvat osoitteeseen: http://www.kaapeli.fi/hypermail/metsa/