Pekka Palomaki iskee asiaan kirjoituksessaan. Käsittääkseni kansallinen
metsäohjelma on tarkoitettu suomalaiseksi tilannekuvaukseksi ja
toimenpideohjelmaksi kohti kestävää metsätaloutta ja silloin ohjelmaan
eivät kuulu löysät ja perustelemattomat heitot, jollainen ilmeisesti on
väite siitä että metsiemme suojelualueverkko olisi riittävä.
Toivoisinkin ohjelman laatijoilta tälle foorumille selkeää vastausta ja
viitettä, mihin ohjelman lause perustuu.
Aarne Reunala osallistui metsäseminaariimme Hyvinkään Kestävä Suomi-
messuilla. Olisiko Sinulla Aarne aikaa osallitua vielä tähänkin debattiin?
Ohjelmassa on monia muitakin kohtia, joista tulee mieleen samanlainen
luvaton löysyys ja pitäytyminen virallisella hokematasolla. Lienee
kuitenkin selvää, että kansainvälisille areenoille ei kannata tarjota
työtä, joka murenee jo ensimmäisessä lähiluvussa. Onneksi työ on vielä
luonnos ja ennätämme mekin osaltamme tällä foorumilla sitä ruotia
Puhuttaessa kansallisesta metsäohjelmasta on hyvä muistaa, että se miten
metsiä käsitellään, määrää pitkälle myös metsätalouden mahdollisuuksia.
Mielestäni kansallisessa metsäohjelmassa tulisi rohjeta asettaa
tarkasteluun vallinnut tehometsätalouden hakkuumalli. Tätä keskustelua
yritin virittää Helsingin Sanomissa, mutta kovin vähän tuli sille
foorumille vastaväittäjiä. Samaan kirjoituksen sain kuitenkin
Keski-Suomalaiseen vastineen metsänhoitaja Ari Nikkolalta, joka tyytyi
kuittaamaan kirjoitukseni "epätieteelliseksi roskaksi".
Ohessa vastineeni Nikkolalle.
terv. Hannu Hyvönen
JÄRJEN KÄYTTÖ SALLITTAVA MYÖS METSÄSSÄ
Metsänhoitaja Ari Nikkolan mielestä väitteeni siitä, metsäkoneiden
ajourille uhrataan miljoonia metsähehtaareita tai , että avohakattu
metsäala on vajaatuottoinen, ovat "epätieteellistä roskaa" (KSML 4.11.).
Muuta perustelua Nikkolan kärkevälle arvostelulle en löytänyt kuin arvion
siitä, että metsien käsittelyä on tieteellisesti tutkittu jo sadan vuoden
ajan.
Suomalaisilla on toki riittävästi havaintoja siitä, että myös tiede voi
erehtyä, jopa metsätiede. Koivun hävitys oli metsäntutkijoiden
auktoriteetilla toteutettu suuri erehdys, josta sekä metsät että
metsänomistajat maksavat tänä päivänä kalliisti. Vieläkin vakavampi
tieteellinen harharetki on ollut se, että maamme luontaisesti
erirakenteiset sekametsät on pyritty avohakkuilla ja metsänviljelyllä
muuttamaan tasarakenteisiksi yhden puulajin viljelmiksi. Virhe on ollut
tässäkin asiassa sekä ekologinen että ekonominen. On selvää, että
poistettaessa virallisen mallin mukaan metsäkuvasta sekä vanhat metsät että
vanhat puut, se merkitsee katastrofia metsien lajistolliselle
monimuotoisuudelle ja metsäekosysteemien toiminnalle. Toisaalta
kiistattomat tilastofaktat maamme metsien kasvusta kertovat, että
puuntuotannollisesti erirakenteiset sekametsät tuottavat enemmän puuta kuin
tasarakenteiset metsät. Nikkolan syytös epätieteellisyydestä osuukin
väärään maaliin. Tänä päivänä suomalainen metsäntutkimus on syvässä
kriisissä, sillä rehellistä arviota oman tieteen harharetkistä ja
erehdyksistä ja niiden syista ei ole tehty.
Suorastaan järkyttävää on se, että metsänhoitajienkin ammattikunta on
mukisematta hyväksynyt viimeisen suuren erehdyksen: metsien kesähakkuut.
Tokihan tutkimus on tiennyt jo vuosikymmenien ajan sen, että kesähakkuut
aiheuttavat suuria tappioita maaperä- ja juuristovaurioiden vuoksi.
Vuotuisiksi tätä kautta aiheutuviksi tappioiksi on arvioitu jopa
200miljoonaa markkaa. Miksi metsänhoitajat eivät tieteen nimissä käy
kesähakkuita vastaan?
Tiede ei ole mystiikkaa, vaan tosiasioihin ja havaintoihin perustuvaa
järjen käyttöä. Minun järkeni kertoo, että jos metsäkone tekee viiden
metrin korjuu-urat ensiharvennusleimikkoon ja jos kasvatushakkuuvaiheessa
ajetaan samoja uria, silloin menetetään viidesosa metsän pohjapinta-alasta
tukkipuuntuotannolta.
Minun järkeni kertoo myös sen, että avohakattu taimikko, joka kasvaa
0,1m3/ha vuodessa on vajaatuottoinen, jos sitä verrataan 5-10 m3/ha
vuodessa kasvavaan jatkuvan kasvatuksen metsään.
Metsä ei kuitenkaan ole yksi järjen asia. Myös tunteille on annettava
sijansa, kun päätetään metsien käsittelystä. Pystykauppajärjestelmän
pakkoraossa, tässä avohakkuiden Suomessa elämme tilanteessa, jossa
maaseudun ihminen ei enää uskalla kiintyä edes omiin lähimetsiinsä.
Se hieno paikka, jossa tänä kesänä olit perheen kanssa mustikassa tai
sienessä, voi millä hetkellä tahansa muuttua avohakkuuraiskioksi. Ihmisen
menetyksen kipeyttä ei juuri kevennä avoalalle jätetty
biodiversiteettipökkelö.
Hannu Hyvönen
FK, metsänomistaja,
Ekometsätalouden Liiton hallituksen jäsen
Iisalmi
Tämä viesti lähetettiin kansallisten metsäkäräjien sähköpostilistalle
osoitteeseen metsa@kaapeli.fi. Listan ylläpito: owner-metsa@kaapeli.fi.