paluu

Lehdistä saksittua 2006


Stakes: Alaikäisten psykiatrinen sairaalahoito lisääntynyt
Julkaistu: 13:14

Psykiatrisessa sairaalahoidossa olleiden alaikäisten määrä on Stakesin raportin mukaan kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kun vuonna 1995 psykiatrisessa sairaalahoidossa oli noin 1 300 lasta ja nuorta, vuonna 2004 heitä oli hoidossa jo lähes 2 800. Erityisesti tyttöjen vapaaehtoinen ja tahdosta riippumaton sairaalaan lähettäminen, sairaalahoito sekä pakkotoimet lisääntyivät.

Samana aikana tahdosta riippumattomassa hoidossa olleiden alaikäisten määrä lähes nelinkertaistui: vuonna 1995 heitä oli 118 ja kymmenen vuotta myöhemmin jo 457.

Stakesin raportin mukaan lasten ja nuorten psykiatrisen sairaalahoidon määrä lisääntyi huomattavasti seurantajakson loppupuolella vuosituhannen vaihteeseen asti. Tämän jälkeen palvelujen käyttö pysyi samalla tasolla.

Psykiatrisessa sairaalahoidossa oli myös suuria alueellisia eroja sairaanhoitopiirien välillä. Esimerkiksi Helsingissä hoidettiin vuosina 1995-1997 eniten alaikäisiä psykiatrisessa sairaalahoidossa eli keskimäärin 215 alaikäistä 100 000:ta kohden. Vastaava luku oli Länsi-Pohjassa 18. Erot tasoittuivat 2000-luvulla, jolloin Etelä-Karjalassa hoidettiin eniten: keskimäärin 345 alaikäistä 100 000:ta kohden. Vastaava luku Länsi-Pohjassa oli 98.

"Tilastot osoittavat kehityssuuntia, mutta eivät kerro syitä. Suomessa ei ole kattavaa tietoa alaikäisten mielenterveysongelmien määrän ja vaikeusasteen kehityksestä. Lisäksi ei tiedetä, miten alaikäiset ohjautuvat terveyden- ja sosiaalihuollon palveluihin, missä suhteessa ne ovat tarpeisiin ja onko tuki ja hoito parasta mahdollista", huomautetaan Stakesista.

STT HS.fi 20.11.2006


Ilmastonmuutosta ei auta vähätellä

- Nykyiset parikymppiset tulevat jo näkemään ilmastonmuutoksen vaikutukset, WWF:n viestintäpäällikkö sanoo.

- Jokainen voi työpaikallaan kysyä, että mitä työpaikka tekee ilmaston eteen. Hiilidioksidipäästöjä vähentämällä voi saada aikaan isoja eurosäästöjä: paperia voi säästää, firma voi tehdä vihreän sähkön sopimuksen, suosia videoneuvotteluja. Jokainen voi olla työpaikallaan ilmastolähettiläs, WWF:n viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist sanoo.

Rosqvistin mielestä skeptikot ovat saaneet Suomessa ääntään kuuluviin, vaikka ilmastonmuutos on maailmalla tieteellisesti todistettu tosiasia. Iltalehti Onlinessa moni kommentoi, ettei ilmastonmuutos tule näkymään vielä heidän omana elinaikanaan.

Rosqvistin mukaan luulo on väärä.

- Nykyiset parikymppiset tulevat jo näkemään ilmastonmuutoksen vaikutukset, puhumattakaan heidän lapsistaan ja lastenlapsista. Jo vuoteen 2030 mennessä on odotettavissa todella rajuja muutoksia, jos maailman keskilämpötila jatkaa nykyisen kaltaista nousemistaan.

Eräänä ilmaston kannalta huolestuttavana kehityspiirteenä Rosqvist näkee lentoliikenteen räjähdysmäisen kasvun.

- Nykyään pääsee Kölniin lentäen halvemmalla kuin junalla Tampereelle. Ihmisten pitäisi lomalle lähtiessään harkita tarkkaan, milloin oikein tarvitsevat lentoliikennettä, Rosqvist toteaa.

Iltalehti.fi 20.11.2006


Heinäluoma: EU valmis elvyttämään maailmankaupan vapauttamisneuvotteluja

Melbourne. Suomen valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd) sanoi maanantaina Melbournessa, että EU on valmis tekemään oman osansa, jotta jumissa olevat maailmankaupan vapauttamisneuvottelut saadaan taas käyntiin. rikkaiden teollisuusmaiden ja nousevien kehittyvien maiden yhteistyöfoorumissa EU:ta edustava Heinäluoma ei kuitenkaan tarkentanut, millaisia kompromisseja EU on valmis tarjoamaan.

Heinäluoma sanoi, että EU-maiden pitää tehdä kaikkensa neuvottelujen uudelleen käynnistämiseksi. Hänen mukaansa Yhdysvaltain kongressivaalien tulos saattaa auttaa elvyttämään niin sanotun Dohan-kierroksen.

STT-REUTERS HS:fi 20.11.2006


Selvitys: Kunnissa tehdään töitä sairaanakin

Työnteko sairaana on yleistä kunnissa, sillä yli puolet kuntien työntekijöistä on tehnyt kipeänä töitä vuoden aikana, uusi selvitys toteaa.

Työntekijöiden oman ilmoituksen mukaan sairaana työskenneltiin keskimäärin 12 päivää. Työnteko sairaana on yleisintä terveydenhuollossa ja nuorilla työntekijöillä.

Tiedot perustuvat julkaisuun Kuntatyö murroksessa - miten jaksaa työntekijä.
Tutkimuksen mukaan sairaana työskentely on pahimmillaan vakava terveysriski ja voi aiheuttaa pidempiä sairaspoissaoloja kuin tarpeellinen sairausloma.

Osa kuntatyöntekijöistä välttelee sairauslomaa. Kolmannes vuoden ajan ilman sairauslomia selvinneistä oli ollut kipeänä töissä. Kuitenkin myös suurin osa pitkillä sairauslomilla olleista oli ollut töissä kipeänä, osa pitkiäkin aikoja.

Epävarmuus ja muutokset ovat lisääntyneet töissä, tutkimuksesta selviää. Työntekijät tuntevat aiempaa enemmän olonsa uhatuksi irtisanomisten, lomautusten tai pakkosiirtojen vuoksi.

Joka kolmannen työmenetelmiä tai organisaatiota on muutettu ja tulosseurantaa kiristetty kolmen viime vuoden aikana.

Työnantajan tuki työntekijän jaksamiselle on tärkeää ja vähentää epävarmuuden tunnetta, selvitys toteaa.

Kuntatyö murroksessa - miten jaksaa työntekijä -selvitys on osa laajaa Kuntatyö 2010-tutkimusta. Kyselyn kohteena ovat kaikkien kuntien henkilöstöasioista vastaavat ja yli 5 000 kuntatyöntekijää.

STT HS.fi 16.11.2006


Suomenmaa: Työvoimatoimistoista lähtöpassit 130:lle

Työvoimatoimistot joutuvat vähentämään väkeään noin 130 ihmisellä, Suomenmaa-lehti kertoo.

Lehden mukaan viime keväänä käyttöön otetun uuden palkkausjärjestelmän laskelmat eivät ole olleet tarkkoja, vaan palkkakustannusten nousu on ollut odotettua nopeampaa.

Työministeriön hallintoneuvos Matti Ilonen kertoo, että henkilöstön vähennykset johtuvat hallituksen viime keväänä määrittelemästä tuottavuusohjelmasta, jonka mukaan työvoimahallinnon pitää vähentää väkeään 380 työtehtävän verran vuoteen 2010 mennessä.

Työhallinnossa on nyt noin 3 500 työntekijää.

STT HS:fi 15.11.2006


Ringhalsin ydinvoimalassa syttyi tulipalo

Räjähdyksenomainen tulipalo syttyi muuntajassa, minkä seurauksena laitoksen kolmosreaktori pysähtyi automaattisesti.

Lounais-Ruotsissa sijaitsevassa Ringhalsin ydinvoimalassa syttyi tulipalo tiistaiaamuna puoli kahdelta Suomen aikaa. Kukaan ei loukkaantunut palon seurauksena.

Tulipalo saatiin pian hallintaan, mutta jälkisammutustyöt jatkuivat yhä ennen neljää aamuyöllä. Muuntajasta roiskui ympäriinsä öljyä, joka paloi monessa kohdassa laitoksen lattiaa.

Vielä aamuyöllä ei tiedetty, mikä palon aiheutti. Myöskään palon aiheuttamista vahingoista ei vielä ollut tietoa. Vahinkojen selvittely oli tarkoitus aloittaa aamun sarastaessa.

Ringhals sijaitsee Vargergin kunnassa länsirannikolla noin kuusi kilometriä etelään Göteborgista.

STT-TT HS:fi 14.11.2006


Keskisuomalainen: Optioiden leikkaus ei käynyt Fortumin johdolle

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mukaan energiayhtiö Fortumin johto ei suostunut jättioptioiden leikkaamiseen, kertoo tiistain Keskisuomalainen.

Pekkarinen kertoo lehdessä, että johdolta kysyttiin halukkuutta vapaaehtoisiin leikkauksiin viime ja toissa syksynä. Asiasta kyselivät sekä Pekkarinen itse että Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs.

"Kaksi eri kertaa pyysin Fagernäsiä selvittämään mahdollisuutta vapaaehtoiseen osittaisluopumiseen. Hän omalla metodillaan selvitti ja tulos oli, että eväitä ei löydy", Pekkarinen kertoo lehdessä. Fortumin huippujohdon vuosien 2002-2006 optiopotin on laskettu kohonneen yli 550 miljoonaan euroon.

STT HS:fi 14.11.2006


Wahlroos on yksi suurimmista maataloustukien saajista

Sammon suuromistaja Björn Wahlroos on yksi Suomen suurimmista maataloustukiaisten saajista, kertoo Ylen radiouutiset. Sivutoimiviljelijä Wahlroosille myönnettiin toissa vuonna yli 156 000 euroa erilaisia viljelytukia.

Suurtukipotti selviää Wahlroosin kotikunnan Halikon Ylen uutisille toimittamista tiedoista. Halikon kunta myönsi Suomen kolmanneksi rikkaimmalle Wahlroosille yhteensä neljää eri maataloustukea.

Korkein hallinto-oikeus on todennut, että tuet ovat julkista tietoa. Maa- ja metsätalousministeriö antoi viime kuussa kunnille ohjeet julkistaa yksittäiset tukipäätökset.

STT HS:fi 14.11.2006


Puola kaatoi neuvottelut EU:n ja Venäjän perussopimuksesta

Bryssel. Puola kaatoi neuvottelujen käynnistämisen EU:n ja Venäjän välillä uudesta perussopimuksesta, kun unionimaiden ulkoministerit olivat koolla maanantaina Brysselissä, kertoi uutistoimisto Reuters.

Muut 24 jäsenmaata olisivat olleet valmiita hyväksymään toimeksiannon neuvottelujen aloittamiselle. Asiasta oli tarkoitus sopia Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa ensi viikolla Helsingissä järjestettävässä EU-Venäjä-huippukokouksessa.

Jos Puolan päätös on lopullinen, Helsingin kokouksesta katosi sen tärkein asiakohta. Tämä olisi takaisku EU-puheenjohtajamaa Suomelle, joka on viime viikkoina yrittänyt taivutella Puolaa muuttamaan kantaansa.

Puola asettui yksin muita EU-maita vastaan, koska se on huolissaan energiaturvallisuudesta ja vastustaa Venäjän sille asettamaa lihanvientikieltoa. "Puolalla on myös ehkä tarve osoittaa, että se osaa olla kova", arveli Puolan kannoista perillä oleva lähde HS:lle.

HS:fi 13.11.2006


Tutkimus: Miljoonat voivat joutua pakenemaan merivesien nousua

Nairobi. Kymmenet miljoonat ihmiset saattavat joutua kärsimään, jos merivesien nousu jatkuu ilmastonmuutoksen myötä, varoittivat saksalaiset tutkijat torstaina.

Merenpinta nousee ja vedet lämpenevät, mikä lisää myrskyjen tuhovoimaa, tutkijat sanoivat. Meristä on tulossa myös yhä happamampia, mikä puolestaan uhkaa syöstä kokonaisia ravintoketjuja kaaokseen.

"Pitkällä aikavälillä merivesien nousu on vakavin vaikutus, joka ilmastonmuutoksesta aiheutuu ihmiskunnalle", sanoi professori Stefan Rahmstorf esitellessään saksalaistutkijoiden selontekoa Nairobin ilmastomuutosta käsittelevän kokouksen yhteydessä.

Ilman lämpeneminen sulattaa jääkenttiä ja nostaa merenpintaa. Tutkijoiden mukaan valtioiden tulisikin valmistella suunnitelmia, joilla haavoittuvimpien alueiden asukkaat siirretään turvaan. Tällaisia alueita ovat mm. eräät saarivaltiot, osat Bangladeshia ja jopa Florida.

Monet maailman suurimmista kaupungeista Tokiosta Buenos Airesiin sijaitsevat rannikolla. Rikkaat teollisuusmaat saattavat kyetä rakentamaan yhä korkeampia suojavalleja, mutta köyhimpien maiden kohtalona on jäädä veden alle.

STT-REUTERS-AFP HS:fi 10.11.2006


Koulutettujenkin vammaisten on entistä vaikeampaa päästä töihin

SIMO. Työntekijäpulaa valittavat työnantajat eivät ole kiinnostuneita vammaisista työnhakijoista, vaikka vammaisten koulutustaso nousee koko ajan. "Tulee paljon yhteydenottoja, etteivät maisteritkaan saa töitä", kertoo Stakesin erikoissuunnittelija Viktor Savtschenko.

Savtschenko arvioi, että työelämän ulkopuolelle on jätetty noin 200 000 vammaista, vaikka työnantajat valittavat työvoimapulaa. Tästä joukosta moni pystyisi tekemään työtä - ja haluaisi.

"Vammaisten koulutustaso nousee, mutta samaan aikaan asenteet kovenevat ja työllistymisen mahdollisuudet heikkenevät", Savtschenko sanoo.

Hän on selvittänyt vammaisten työmarkkina-asemaa tutkimuksessa, joka julkaistaan kuukauden kuluttua.

Vammaiset ovat viimeisellä sijalla, kun työnantajat rekrytoivat väkeä, työministeriön tutkimus totesi alkuvuonna. 65 prosenttia vastanneista yksityisistä palveluyrityksistä kertoi vaikeuksista saada pätevää työväkeä, mutta vain 2-4 prosenttia oli valinnut vammaisen tai vajaakuntoisen työntekijän.

He pelkäsivät, että tällainen työntekijä vaikuttaa yrityskuvaan tai työyhteisöön kielteisesti.

HS.fi 10.11.2006


Äitiys rokottaa naisen palkkapussia

Tuoreen tutkimuksen mukaan perheellisten naisten ansiot jäävät selvästi pienemmiksi kuin taustoiltaan muutoin samankaltaisten lapsettomien naisten ansiot.

Ero ansioissa kasvaa, jos lapsia on useita ja he ovat alle kouluikäisiä. Yksi alle kouluikäinen lapsi alentaa äidin vuosipalkkaa noin 10 prosentilla ja kolme alle kouluikäistä lasta jopa 30 prosentilla.

Kun lapset ovat jo koulussa, äidin vuosiansiot jäävät 5 prosenttia pienemmiksi kuin lapsettomilla naisilla, käy ilmi Palkansaajien tutkimuslaitoksen tiedoista.

Miehillä tämmöistä eroa ei havaittu.

Tutkimuksessa selvitettiin, onko lapsilla vaikutusta äidin palkkaan Suomessa ja onko tuo vaikutus suurempi kuin mitä pelkkä menetetty työkokemus aiheuttaisi.

STT Iltalehti.fi 8.11.2006


Kelpo Kuljetus irtisanoo 101 kuljettajaa

Pikakuljetusyhtiö DHL:n tytäryhtiö Kelpo Kuljetus irtisanoo 101 autonkuljettajaa. Yt-neuvottelut käytiin 250 kuljettajan kanssa.

DHL perusteli yt-neuvotteluja kuljetusten oleellisella vähentymisellä.DHL osti Suomen Postin 49 prosentin osuuden Kelpo Kuljetus -yhtiöstä syyskuun alussa.

STT-HS HS:fi 8.11.2006


Aspocomp irtisanoo jopa 240 työntekijää

Elektroniikan sopimusvalmistaja Aspocomp aloittaa 430 henkeä koskevat yt-neuvottelut Salon ja Padasjoen tehtailla. Neuvottelut saattavat johtaa jopa 240 henkilön irtisanomiseen, yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan.

Aspocomp perustelee vähennystarvetta heikolla kannattavuudella. Yhtiön mukaan Salon ja siihen kuuluvan Padasjoen tehtaan tulos on ollut kuluvana vuonna pahasti tappiollinen.

Aspocomp vähensi väkeään Salon tehtaaltaan jo vuosi sitten yli sata työntekijää. Tuolloin yhtiö ilmoitti hakevansa kasvua Kiinan- ja Thaimaan- tehtailtaan.

Salossa Aspocompilla on nyt noin 400 työntekijää.

Aspocompin mukaan Salon tehdasta sopeutetaan joustavaksi uusien ja teknologisesti vaativien tuotteiden elinkaaren alkuvaiheen valmistajaksi.
Tämän johdosta tehtaalla otetaan parhaillaan käyttöön uusia laitteita ja prosessiväyliä.

Aspocompin viime ajat ovat olleet vaikeita. Syksyllä yhtiö antoi tulosvaroituksen, ja kertoi tuloksensa jäävän tänä vuonna raskaasti tappiolliseksi.

Yhtiön palveluksessa oli viime vuoden lopulla noin 3 400 työntekijää, joista alle tuhat Suomessa, 1 200 Kiinassa ja 1300 Thaimaassa

HS:fi 8.11.2006


Israel surmasi useita palestiinalaisia

Israel iski asuinalueelle Gazan pohjoisosissa lähellä Beit Hanunia varhain keskiviikkoaamuna.

Sairaalalähteiden mukaan ainakin 18 ihmistä kuoli ja 40 haavoittui. Kuolleista seitsemän oli lapsia, 13 kuului samaan perheeseen.

Silminnäkijöiden mukaan Israelin joukot ampuivat kranaatteja palestiinalaiskoteihin, joissa ihmiset olivat nukkumassa. Armeijan tarkoituksena oli ilmeisesti ampua päin miesjoukkoa, joka seisoi kadulla aikomuksenaan ampua raketteja Israelin puolelle. Israelin kranaatit kuitenkin harhautuivat ja osuivat koteihin. Israelin armeija ei kommentoinut tietoa.

Israelin armeija ei tuoreeltaan kommentoinut iskua. Palestiinalaisten hallitus sanoi kokontuvansa hätäistuntoon keskustellakseen verilöylystä.

Länsirannalla lähellä Jeninin kaupunkia Israelin armeija surmasi viisi ihmistä. Armeijan mukaan iskun kohteena oli etsintäkuulutettuja palestiinalaisia.

AP-HS-STT-AFP-REUTERS-DPA HS.fi 8.11.2006


Talentum vähentää kymmeniä työntekijöitä

Mediayhtiö Talentum aloittaa koko henkilökuntaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Tavoitteena on alentaa kustannuksia 35-45 työpaikan kustannusta vastaavalla määrällä, kertoi toimitusjohtaja Juha Blomster maanantaina.

Muun muassa Talouselämää, Tietoviikkoa, Mediuutisia ja Tekniikka & Talous -lehteä julkaisevan Talentumin palveluksessa on 330 työntekijää.

Henkilökustannuksia on Blomsterin mukaan tarkoitus alentaa irtisanomisilla, määräaikaisia työsuhteita vähentämällä ja toteuttamalla eläkejärjestelyjä. Toimenpiteiden tarkoituksena on varmistaa yhtiön kilpailukyky ja riittävä kannattavuus nykyisessä markkinatilanteessa, sanoi Blomster.

Talentumin tavoitteena on päästä täysimääräisiin vähennyksiin ensi vuoden alussa. Henkilöstön vähentymisestä aiheutuvat kulut kirjataan kokonaisuudessaan vuoden 2006 viimeisen neljänneksen kuluiksi.

Koko Talentum-konsernin liikevaihto oli viime vuonna 103 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa on yhteensä noin tuhat työntekijää.

STT-HS HS:fi 6.11.2006


EU ja Venäjä valmistelevat huippukokousta

EU ja Venäjä valmistelevat tänään Brysselissä kuun lopulla Helsingissä pidettävää EU:n ja Venäjän välistä huippukokousta. Unionia edustaa tapaamisessa ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Venäjää ulkoministeri Sergei Lavrov.

Huippukokousvalmistelujen lisäksi osapuolten odotetaan keskustelevan Venäjän ja Georgian kiristyneistä suhteista ja Venäjän energiatoimituksista. Venäjän kaasumonopoli Gazprom ilmoitti eilen lähes kaksinkertaistavansa Georgiaan vietävän kaasun hinnan ensi vuonna. Moskovassa vieraillut Georgian ulkoministeri Gela Beshuashvili ei löytänyt Lavrovin kanssa käymissään neuvotteluissa ratkaisua maiden väliseen kriisiin.

EU.n ja Venäjän huippukokous pidetään Helsingissä 24. marraskuuta.

STT Keskisuomalainen 3.11.2006


YK:n raportti: Kasvihuonekaasupäästöt lisääntyvät yhä
(STT-AFP)

Teollisuusmaiden kasvihuonekaasupäästöt lisääntyvät edelleen, todetaan YK:n tuoreessa ilmastoraportissa. Yhdysvallat on yhä teollisuusmaiden suurin saastuttaja.

Raportin mukaan teollisuusmaat ovat laskeneet päästöjensä määrää runsaalla kolmella prosentilla vuoden 1990 tasosta lähtien. Lasku johtuu kuitenkin suurelta osin entisten Neuvostoliiton maiden talouksien romahtamisesta, joka pakotti sulkemaan tuhansia tehtaita ja sähkölaitoksia.

Läntisissä teollisuusmaissa päästöt ovat itse asiassa lisääntyneet vuodesta 1990 lähtien 11 prosenttia vuoteen 2000 mennessä. Vuosina 2000-2004 lisäys oli kaksi prosenttia.

YK:n ilmastoraportti laaditaan vuosittain osana ilmastonmuutosta koskevaa YK:n puitesopimusta (UNFCCC).

Keskisuomalainen 30.11.2006


Oxfam: Nälänhätä lisääntynyt lupauksista huolimatta

Lontoo. Lupaukset maailman nälänhädän puolittamisesta vuoteen 2015 mennessä ovat valumassa tyhjiin, toteaa kansainvälinen avustusjärjestö Oxfam. Järjestön mukaan nälkää näkee maailmassa tänä päivänä 54 miljoonaa ihmistä enemmän kuin vuonna 1996, jolloin kansainvälinen yhteisö antoi lupauksensa nälänhädän puolittamisesta.
Oxfam perää Maaliman ruokakokoukseen (World Food Summit) Roomaan tällä viikolla kokoontuvilta mailta pikaisia ja ratkaisevia päätöksiä.
"Tässä yltäkylläisyyden maailmassa ongelmana ei ole ruoan puute vaan oikeuden puute. Viestimme Rooman kokoukselle on: Toimi nyt tai mene kotiin", sanoi Oxfamin edustaja Phil Bloomer.
Järjestön mukaan 854 miljoonaa ihmistä eli joka seitsemäs ihminen maailmassa kärsii nälänhätää. Heistä puolet on lapsia.

STT-AFP HS:FI 30.10.2006


Erityisopetuksen määrä kasvaa yhä

Erityisopetukseen siirrettyjen oppilaiden osuus on jatkanut kasvuaan tänäkin lukuvuonna, käy ilmi Helsingin Sanomien kyselystä kymmeneen suurimpaan kaupunkiin.
Vain Vantaalla, jossa osuus on ollut pitkään isojen kaupunkien korkein, kasvu on saatu taittumaan lisäämällä muun muassa osa-aikaista erityisopetusta ja psykologipalveluja. Vantaalla on myös vahvistettu esiopettajien, luokanopettajien ja erityisopettajien tekemää kouluvalmiusarviointia.

Suurissa kunnissa erityisopetuksen haasteita pidetään jo niin ylivoimaisina, että ne ovat jättäneet opetusministeriölle kaksi raporttia, joissa vaaditaan järjestelmän uudistamista.
Esimerkiksi rahoitus haluttaisiin muuttaa niin, ettei se olisi riippuvainen oppilaskohtaisista erityisopetuspäätöksistä. Kunnat haluaisivat jakaa rahan mahdollisimman monille tuen tarpeessa oleville ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Ongelmana pidetään myös sitä, että usein erityisopetuspäätöksen taustalla on lääketieteellinen diagnoosi tai ylipäänsä koulun ulkopuolisen asiantuntijan tutkimus pedagogisen arvioinnin sijaan.

Opetusministeri Antti Kalliomäen (sd) keväällä asettamaa ohjausryhmä selvittää parhaillaan erityisopetuksen ongelmia. Esityksiä työryhmältä odotetaan ensi syksynä.

HS:fi.30.11.2006


ILO: Nuorten työttömyys rajussa kasvussa

Geneve. Nuorisotyöttömyys on kasvanut rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana, varoittaa Maailman työjärjestö ILO. Järjestön mukaan noin kolmannes maailman 15-24-vuotiaista eli noin 300 miljoonaa nuorta on ilman työtä tai elää täydellisessä köyhyydessä.

"Uusia työpaikkoja ei talouskasvusta huolimatta ole kyetty luomaan, mikä vahingoittaa erityisesti maailman nuorisoa", sanoi ILO:n johtaja Juan Somavia.

Nuorten keskimääräinen työttömyysprosentti maailmassa on 13,5, kun aikuisten vastaava luku on 4,6. ILO:n mukaan kaikista maailman työttömistä 44 prosenttia on 15-24-vuotiaita. Tilanne on vaikea erityisesti Kaakkois-Aasiassa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja lähi-idässä, ja väestönkasvu vain pahentaa tilannetta.

Länsimaissa ja Euroopan unionissa nuorten työttömyys on laskenut sitten vuoden 1995, mutta tämä johtuu järjestön mukaan pikemminkin väestön ikääntymisestä kuin lisääntyneistä työpaikoista.

STT-AFP-REUTERS HS:fi 30.11.2006


Helsinki perii kovaa vuokraa virastoiltaan

Helsingin kaupunki perii omilta virastoilta yhä kovempaa vuokraa. Joillakin virastoilla tai laitoksilla vuokran osuus on jo kolmannes toimintamenoista.

Helsingin kaupungin kiinteistöt ovat kiinteistöviraston tilakeskuksen omistuksessa. Virastot maksavat vuokrat tilakeskukselle, joka tilittää ne edelleen kaupungin talous- ja suunnitteluosaston kassaan. Sisäisten vuokrien rahaliikenteessä pyörii vuosittain noin 240 miljoonaa euroa.

Jokainen uudisrakennus tai peruskorjaus nostaa virastojen vuokria, mutta kompensaatiota vuokrankorotukseen ei helposti tule.

Erityisen kallista on peruskorjata suojeltu arvorakennus. Esimerkiksi opetusviraston kannattaa mieluummin olla vuokralla huonokuntoisissa rakennuksissa kuin vastata remontoidun arvorakennuksen korkeista vuokrista.

Esimerkiksi Helsingin tekniikan alan oppilaitoksen Haagan yksikkö toimii suojeltavassa rakennuksessa. Talossa on alkamassa vähintään 15 miljoonan euron peruskorjaus. Oppilaitoksen rehtori Antti Virtanen on jo huolissaan, miten koulu selviytyy vuokrastaan. "Vuokrat syövät meidän toimintapääomaamme koko ajan", rehtori sanoo.

HS:FI 29.10.2006


EU rajoittamassa Bulgarian ja Romanian jäsenyyttä turvalausekkein
Julkaistu: 26.10.2006 17:50

Bryssel. Euroopan unioni aikoo rajoittaa Romanian ja Bulgarian tulevaa EU-jäsenyyttä turvalausekkein.

Laajentumiskomissaari Olli Rehn kertoi suomalaistoimittajien tapaamisessa torstaina, että turvalausekkeet otetaan käyttöön ainakin elintarviketurvallisuuden alalla. Komissio aikoo rajoittaa sikojen ja sianlihan tuontia Bulgariasta ja Romaniasta muihin EU-maihin.

Turvalausekkeet tarkoittavat, että Romaniasta ja Bulgariasta tulee EU-maita ensi vuoden alussa, mutta niille voidaan samalla asettaa erityisrajoituksia. Niihin on varauduttu, koska kumpikaan maa ei vielä täytä kaikkia EU:n ehtoja.

Elintarvikerajoitusten lisäksi komissio harkitsee tiukennuksia maille maksettaviin EU-tukiin, mikäli maat eivät korjaa hallintonsa puutteita.

Kolmas mahdollinen kohde rajoitusten käytölle on EU:n oikeus- ja poliisiyhteistyö. Kummankin maan oikeusjärjestelmän toimivuudessa on tähän asti ollut ongelmia.

Samaan aikaan moni EU-maa on rajoittamassa Romaniasta ja Bulgariasta tulevien kansalaisten pääsyä työmarkkinoilleen. Suomen ohella vapaasta pääsystä työmarkkinoille ovat Rehnin mukaan ilmoittaneet tähän mennessä vain Viro ja Slovakia.

Britannia ilmoitti tiistaina, että se rajoittaa bulgarialaisten ja romanialaisten tuloa. Maa ei ole aiemmin rajoittanut liikkuvuutta uusista jäsenmaista.

Suurin osa vanhoista EU-maista asetti rajoituksia Itä-Euroopan työntekijöille jo edellisen laajentumisen yhteydessä. Rehnin mukaan esimerkiksi Saksa ja Itävalta jatkavat niitä varmasti ensi vuonnakin.

STT HS.fi 26.10.2006


Mielenosoitukset jatkuneet rauhallisesti Lahdessa

Mielenosoitukset ovat jatkuneet rauhallisesti Lahden huippukokouksen liepeillä. Kello viiden aikaan mieltä oli osoittamassa arviolta reilut 100 ihmistä. Lisää mielenosoittajia saapuu paikalle koko ajan. Venäjän presidentin Vladimir Putinin odotetaan saapuvan paikalle kello kuuden aikaan.

Mieltä osoittamassa on muun muassa Aluepalautus ry, joka vaatii Venäjää palauttamaan sotien aikana luovutetut alueet. Lisäksi paikalla ovat Vaihtoehto EU:lle ry, Falun Dafa -liike sekä useita muita järjestöjä ja ryhmittymiä.

Poliisille on etukäteen ilmoittautunut kymmenisen tahoa, jotka aikovat osoittaa mieltään huippukokouksen aikana.

Toinen Lahden EU-kokoukseen varatuista median erikoisjunista myöhästyi aamulla. Lähtö viivästyi yli puoli tuntia, koska yksi lähiliikennevaunu jouduttiin ottamaan pois ovivian takia.

Veturiakin jouduttiin odottamaan tovi, mutta se aiheutti vain viiden-kymmenen minuutin viivästyksen, kerrotaan VR:n Helsingin liikenteenohjauskeskuksesta.

STT Keskisuomalainen 20.10.2006


Kovia arvoja tungetaan myös kouluihin

Kovia arvoja ja bisnestrendikästä ajattelua tungetaan professori Kari Uusikylän mukaan yhä enemmän myös kouluihin. Samanaikaisesti psykiatrit ja psykologit kertovat, että tehokkuusvaatimukset näkyvät jo lasten ja nuorten psyykkisten sairauksien lisääntymisenä.

- Odotukset, vaatimukset ja kasvuikäisten eteen maalatut näyt epävarmasta tulevaisuudesta "osaajien ja menestyjien" yhteiskunnasta murtavat usein nimenomaan lahjakkaita ja herkkiä ihmisiä, sanoo Uusikylä. Hän kirjoittaa aiheesta Työterveyslaitoksen kirjassa Hyvä koulu, johon on koottu tietoa koulumaailman ongelmista homekouluista opettajien ja oppilaiden uupumiseen.

Uusikylän mukaan jatkuvan muutoksen ja tehokkuuden vaatimukset ovat ajaneet
jo tunnollisimmat opettajat sekä fyysisesti että henkisesti loppuun. Sama uhkaa yhä useampia oppilaita, jos ei ymmärretä, että kaikki eivät pysty osoittamaan pätevyyttään saman aikataulun mukaisesti.

STT Keskisuomalainen 22.10.2006


Arevaa syytetään Ranskassa kohonneista säteilyarvoista
Julkaistu 23.10.2006, klo 02.20 (päivitetty 23.10.2006, klo 22.56)

Suomen uraanivaroja havittelevaa ydinteollisuusjätti Arevaa arvostellaan kotimaassaan Ranskassa ympäristön saastuttamisesta ja kohonneista säteilyarvoista useilla sen toimipaikoilla.

Areva sai pari viikkoa sitten uraanietsintäluvan Enoon ja Kontiolahdelle. Areva haluaisi aloittaa uraanin etsinnän myös monilla paikkakunnilla Uudellamaalla.

Riippumaton ranskalainen ydinvoimalaboratorio Criirad on osoittanut, että muun muassa Les Bois Noirin kaivosalueella Keski-Ranskassa Areva on useiden vuosien ajan päästänyt jokiveteen riittämättömästi puhdistettua vettä, jonka radium-arvot ylittävät lakisääteisen normin. Criiradin mukaan ongelmat ovat yleisiä Arevan entisillä kaivoksilla.

Vanhoilla kaivospaikkakunnilla yhtiö jakoi radioaktiivista sivukiveä rakennusmateriaaliksi ympäristön asukkaille. Areva on ollut hidas korjaamaan säteilevää materiaalia pois ongelman tultua julki.

Uraanikaivostoiminta on loppunut Ranskassa kaivosten ehdyttyä. Yhtiö kaivaa nyt uraania Kanadassa, Kazakhstanissa ja Nigerissä. Nigerin kaivoksilla yhtiötä on epäilty huolimattomuudesta kaivosjätteen varastoinnissa ja jätevesien käsittelyssä.

Uraanin kasvanut kysyntä on kolminkertaistanut raaka-aineen hinnan muutamassa vuodessa, mikä on nyt isännyt Arevan kiinnostusta Suomen uraanivaroihin.

YLE24 YLE24 uutiset 23.10.2006


Venäjän EU-lähettiläs kehottaa unionia katsomaan peiliin
Julkaistu: 18.10.2006 17:55

bryssel. Euroopan unionissa olisi hyvä keskustella oman demokratian tilasta eikä pelkästään keskittyä Venäjän ruotimiseen, Venäjän EU-suurlähettiläs Vladimir Tsizov antoi ymmärtää keskiviikkona.

Tsizov antoi haastattelun Helsingin Sanomille, Dagens Nyheterille ja Politikenille perjantaina pidettävän Lahden EU-huippukokouksen alla. Kokouksen odotetuin vieras on Venäjän presidentti Vladimir Putin, joka on kutsuttu illastamaan EU-johtajien kanssa.

"Pitäisin ehkä tervetulleina Euroopan unionin sisäisiä keskusteluja demokratiasta EU:ssa itsessään, se voisi olla hyödyllistä", Tsizov sanoi.

Tsizov mainitsi erityisesti Latvian ja Viron ja niiden suuret venäläisvähemmistöt.

"Latvia ja Viro ovat maailman ainoat maat, joissa asuu kansalaisuudettomiksi kutsuttuja ihmisiä. Tämä on uutuus kansainvälisessä humanitäärisessä oikeudessa, eikä hyvä sellainen."

Tsizov kiinnitti huomiota myös latvialaisten ja virolaisten SS-veteraanien kohteluun. Hänen mielestään SS-joukoissa taistelleita pidetään sotasankareina. "Olen jokseenkin ymmälläni, ettei tämä tunnu pahemmin vaivaavan EU:ta."

HS.fi 19.10.2006


Kaurismäki kieltäytyi Oscar-ehdokkuudesta

Kaurismäki on ilmoittanut kieltäytymisestään tiistai-iltana Suomen Filmikamarin toimitusjohtajalle Raija Nurmiolle. Ilman elokuvan ohjanneen ja tuottaneen Kaurismäen suostumusta elokuva ei voi pyrkiä Oscar-kilpaan.

Filmikamari valitsi elokuvan Suomen tarjokkaaksi syyskuussa. Tämä ei vielä olisi tarkoittanut varsinaista paikkaa Oscar-kisoihin. Oscar-gaalaan asti päätyvät vieraskieliset elokuvat valitaan eri maiden ehdotuksista, ja lopullinen lista julkistetaan tammikuussa.

Elokuvan tilalle ei enää ehditä valita toista.

Kaurismäkeä ei ole tavoitettu tavoittanut kommentteja varten, mutta hänen tuotantoyhtiönsä Sputnik Oy:n edustaja valotti asiaa STT:lle.

"Akilta ei ole kysytty lupaa. Sehän toki on menettely, kun Oscar-ehdokkaita haetaan. Tässä tapauksessa tosin olisi ehkä kannattanut kysyä, varsinkin kun Akin vastarinta tuli esille edellisen leffakin yhteydessä", kertoo tuottaja Ilkka Mertsola.

Suomalaisista elokuvista vain Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä on päässyt Oscar-finaaliin.

HS-STT 18.10.2006


Irtisanominen uhkaa kymmentä Ylen tv-ohjelmien työntekijää
Yleisradio aloittaa tänään iltapäivällä yt-neuvottelut, jotka koskevat noin kymmentä työntekijää television asiaohjelmissa.

- Vähennystarve on noin kymmenen työvuotta, vahvistaa Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner IS:lle.

Jungner korostaa, että vasta yt-neuvottelujen jälkeen selviää tarkemmin kuinka monta ja ketkä irtisanotaan.

- Näitä ihmisiä ei ole vielä osoitettu, Jungner toteaa.

Jungnerin mukaan tänään alkavat yt-neuvottelut ovat osa Yleisradion talouden tasapainottamisohjelmaa

Ilta-Sanomat 18.10.2006


Jouhkille ennättyssuuri sisäpiirisakko

Sijoittaja Timo Jouhki on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa sisäpiiritieton väärinkäytöstä 70 päiväsakkoon. Summa on Suomen rikoshistorian suurin, noin 30 000 euroa.

Jouhkin hallitsema Thominvest Oy tuomittiin lisäksi 60 000 euron yhteisösakkoon ja menettämään rikoksen tuottama taloudellinen hyöty 132 000 euroa.

Toinen Jouhkin yhtiö, Inter-Masters, sai niin ikään 6 000 euron yhteisösakon ja menettämään valtiolle 8 000 euron rikoshyödyn.

Myös menettämisseuraamukset ovat Suomen rikoshistorian suurimmat.

Jouhki osti sijoitusyhtiöilleen Conventumin osakkeita keväällä 2001 samaan aikaan kun Conventumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs kauppasi Conventumia Pohjolalle.

HS:fi 18.10.2006


Finnair palkkaa uudet työntekijät alemmalla palkalla Aeroon

Finnairin uudet työntekijät palkataan halvemmalla virolaiseen tytäryhtiöön Aeroon.

Finnair palkkaa 500 uutta työntekijää virolaiseen tytäryhtiöönsä Aeroon, koska yhtiön riita työehdoista jatkuu Suomen Lentoemäntien ja Stuerttien yhdistyksen SLSY:n kanssa.

Lentoyhtiöstä kerrottiin tiistaina, että yhtiön Aasian- ja Euroopan-liikenteeseen tarvitsemat uudet stuertit ja lentoemännät otetaan töihin voimassa olevan valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaisesti eli toisin sanoen 30 prosenttia alemmalla palkalla kuin nykyiset Finnairin työntekijät. Ennestään Finnairilla töissä olevien työehdot eivät muutu.

"Finnairin matkustamohenkilökunnan palkkataso on noin 30 prosenttia korkeampi kuin valtakunnallisen sopimuksen. Tilanne on yhtiön kannalta kestämätön. Lentolippujen hintojen laskun, kustannusten nousun ja tiukan kilpailutilanteen takia Finnairilla ei ole edellytyksiä palkata uutta matkustamohenkilökuntaa korkeammilla kustannuksilla kuin kilpailijamme, jotka jo soveltavat valtakunnallista työehtosopimusta, perustelee neuvotteluja vetänyt Finnairin Lomaliikenteen johtaja Kaisa Vikkula tiedotteessa.

SLSY on tiistaina hylännyt Finnairin uuden ehdotuksen palkkausjärjestelyistä. Ammattiliitto ilmoitti jo aiemmin syksyllä, että se ei hyväksy alempia palkkoja uusille työntekijöille. Aiemmin syksyllä arveltiin, että myös Finnairilla nyt määräaikaisessa työsuhteessa olevien palkka putoaisi, kun he solmivat uuden työsopimuksen. Ilmailualan unioni sanoi tuolloin, että sekin olisi valmis tukilakkoon.

HS:fi 17.10.2006


Asunnottomia eniten pääkaupunkiseudulla

Tänään vietetään Asunnottomien yötä yhdeksättä kertaa.

Asunnottomuus keskittyy Suomessa suuriin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. Valtion asuntorahaston mukaan noin 7500 ihmistä on Suomessa vailla asuntoa. Heistä pääkaupunkiseudulla elää yli puolet.

Asunnottomien määrä on ollut viime vuosina lievässä laskussa, mutta ongelman poistamiseksi tarvittaisiin lisätoimia. Skotlannissa ja Irlannissa on tehty päätös asunnottomuuden poistamiseksi kokonaan. Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen toivoisi samankaltaista päätöstä myös suomalaispäättäjiltä.

Tänään vietetään Asunnottomien yötä yhdeksättä kertaa. Yötulet syttyvät illan aikana parilla kymmenellä eri paikkakunnalla. Asunnottomien yö -kansalaisliike tukee jokaisen ihmisen perusoikeutta vakinaiseen asuntoon.

Tänään on samalla myös YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä.

MTV3-STT MTV-3.fi 17.10.2006

HS:fi 17.10.2006


Suomi ja Ruotsi esittävät Nato-kumppanuuden tehostamista

Suomi ja Ruotsi ovat tehneet yhdessä sotilasliitto Natolle ehdotuksen rauhankumppanuuden tehostamisesta ja uudistamisesta.

Työpaperiksi kutsuttu ehdotus on valmisteltu Riiassa marraskuun lopulla pidettävää Naton huippukokousta varten. Naton odotetaan päättävän Riiassa niin sanotun tehostetun kumppanuuden suuntaviivoista, vaikka lopulliset päätökset tehdään vasta vuonna 2008.

Ehdotus jaettiin Nato-maiden ja rauhankumppanuusmaiden yhteisessä kumppanuusneuvostossa EAPC:ssä viime viikolla.

Suomen ja Ruotsin keskeisenä tavoitteena on saada nykyistä varhemmin ja enemmän tietoa Naton suunnittelemista kriisinhallintaoperaatioista ja päästä mukaan Naton johtamien operaatioiden valmisteluun ja joukkojen kokoamisprosessiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Kaksikko haluaisi myös päästä käsiksi Naton turvaluokiteltuun tiedustelutietoon ja saada Naton operaatiosuunnitelmat mahdollisimman varhain.

Suunnitelmien kommentoitiin pitäisi antaa kumppaneille nykyistä enemmän aikaa, työpaperin mukaan vähintään viisi työpäivää.

Tavoitteena on saada omia upseereita Naton komentoportaisiin kaikille tasoille. Naton pitäisi lisäksi päästää kumppanimaiden upseerit päämajatiloihinsa ja johtamisjärjestelmiinsä heti, kun kriisinhallintaoperaatio on käynnistynyt.

Suomi on osallistunut Naton rauhankumppanuusohjelmaan (Partnership for Peace) vuodesta 1994 ja sen suunnittelu- ja arviointiprosessiin vuodesta 1995.

HS:fi 17.10.2006


EK haluaa pidentää työaikaa seuraavissa tuponeuvotteluissa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK aikoo ottaa esille työajan pidennyksen, kun tuposta seuraavan kerran neuvotellaan. EK:n johtaja Seppo Riski sanoo Taloussanomien haastattelussa, että asia on keskeinen seuraavalla neuvottelukierroksella.

"Olemme esittäneet pidennystä neuvotteluissa jo aikaisemmin, ja esitämme edelleen, että yrityskohtaisesti voidaan työaikoja sopia pidennettäväksi. Joustavuutta, myös työajan pituutta lisäten, tarvitaan", Riski toteaa Taloussanomissa.

Riskin mukaan työajan pidennys parantaisi tuottavuutta ja helpottaisi pulaa osaavasta työvoimasta.

Myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jyri Häkämies olisi valmis pidentämään työaikaa, jos työajan lisäämisestä sovitaan paikallisesti yhteisymmärryksessä yritysten ja työntekijöiden kesken. Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backmanin mukaan päivittäisen työajan pidentämiselle ei ole edellytyksiä.

Työajan pidentämistä ehdotti kaksi viikkoa sitten nosturivalmistaja Konecranesin hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson Aamulehdessä ja Turun Sanomissa. Suomalaisten teollisuustyöntekijöiden pitäisi hänen mielestään tehdä nykyisellä palkalla yli tunti päivässä lisää töitä.

SAK on jo aiemmin ilmoittanut, ettei se lähde neuvottelemaan asiasta.

HS:fi 17.10.2006


Raskaus ei saa estää määräaikaisuuden uusimista

Valtio joutuu maksamaan 8 000 euroa korvauksia työntekijälle, jonka määräaikaista virkasuhdetta ei jatkettu raskauden vuoksi. Turun käräjäoikeuden mukaan valtio on rikkonut tasa-arvolakia.Nainen oli työskennellyt valtion palveluksessa useammalla määräaikaisella sopimuksella. Ensimmäinen sopimus solmittiin julkisen hakumenettelyn jälkeen. Sen jälkeen määräaikaista työsuhdetta jatkettiin kaksi kertaa ilman hakumenettelyä. Määräaikaisuuden peruste oli osa-aikaeläkkeiden aiheuttama sijaisuustarve.

Naisen tultua raskaaksi työsuhdetta ei enää jatkettu.

Käräjäoikeuden katsoi, että naisen määräaikaista virkasuhdetta olisi jatkettu, ellei hän olisi jäänyt äitiyslomalle. Korvaukset määrättiin maksettavaksi, koska työnantaja ei pystynyt näyttämään toteen, että työsuhteen uusimatta jättäminen olisi johtunut jostain muusta kuin naisen raskaudesta.

STT HS:fi 11.10.2006


Forsmarkin ydinreaktori suljettiin taas Ruotsissa

Tukholma. Ruotsalaisen Forsmarkin ydinvoimalan reaktori jouduttiin maanantaina äkillisesti sulkemaan virtajakelussa ilmenneen vian vuoksi. Kyseistä ykkösreaktoria on viime päivinä käynnistelty kesällä sattuneen vaaratilanteen jälkeen.

Heinäkuussa voimalassa sattui vakava onnettomuus, joka oli johtaa reaktorin ytimen sulamiseen. Reaktori ajettiin alas, ja Ruotsin ydinvoimaloiden turvallisuutta valvova virasto SKI laati äärimmäisen tiukat säännöt reaktorin jatkokäytölle.

Tuorein vastoinkäyminen sattui, kun reaktorin toimintoja tarkastettiin pitkän seisokin jälkeen.

STT-TT HS:fi 11.10.2006


Suomessa ei tiedetä EU:n jäsenmaiden määrää

BRYSSEL. Suomalaisista vain 15 prosenttia tietää, että Euroopan unionissa on 25 jäsenmaata. EU:n jäsenmaista Suomea surkeampi tietämyksen taso on vain Britanniassa ja yhtä huono Hollannissa sekä Saksassa, selviää tiistaina julkaistusta Eurobarometri-mielipidetutkimuksesta.

"Ennen laajentumista kansalaisilla oli mahdollisuus saada tietoa, mutta jos se ei kiinnosta, niin se on sitten lukijan valinta. Ehkä laajentuminen on ihmisiltä jo unohtunut. Hyvä laskusääntö oli, että 15 plus kymmenen on 25", arvioi suomalaisten heikkoa osaamista tiedotuspäällikkö Marjatta Hautala komission Suomen edustustosta.

Kaikissa jäsenmaissa keskimäärin joka neljännes osasi vastata kysymykseen oikein. Ilmeisesti EU:n laajentuminen kymmenellä uudella jäsenmaalla vuoden 2004 vappuna ei ole iskostunut ihmisten mieliin, sillä hieman yli puolet vastanneista arvioi jäsenmaita olevan alle 25. Suomalaisista näin uskoi peräti 71 prosenttia.

Jäsenmaiden kansalaisilta kysyttiin muun muassa sitä, kunnioittavatko heidän mielestään EU ja sen naapurimaat kuten Venäjä ja Ukraina samoja "arvoja". Vastanneista keskimäärin vajaa kolmannes uskoi tähän. Sen sijaan suomalaisista näin arvioi vain reilu viidennes.

Unioniin tulevat uudet jäsenmaat eivät ole kovinkaan hyvin kansalaisten tiedossa.

Kaikista vastanneista vain kolme prosenttia osasi nimetä vähintään neljä viidestä EU:n ehdokasmaasta. Suomessa tulos oli sama, vaikka suomalaisista 76 prosenttia muistikin ehdokasmaista 1-3 kappaletta.

Ehdokasmaita EU:n tuleviksi jäseniksi ovat Bulgaria, Romania, Kroatia, Makedonia sekä Turkki. Näistä Bulgaria ja Romania liittyvät unioniin ensi vuoden alussa.

Tutkimusta varten haastateltiin touko-kesäkuussa tuhatta ihmistä jokaisessa EU:n jäsenmaassa Maltaa ja Luxemburgia lukuun ottamatta. Niissä haastateltavia oli 500 kummassakin. Tutkimuksen virhemarginaali on 1,9-3,1 prosenttiyksikköä.

HS:fi 11.10.2006


Järjestöt varoittavat Eurooppaa tuberkuloosiuhkasta

Geneve. Lääkkeille vastustuskykyinen tuberkuloosin muoto leviää uhkaavasti, eikä Euroopan unioni ole havahtunut sairauden leviämisen vaaraan, varoittaa joukko kansainvälisiä asiantuntijajärjestöjä.

Euroopan mantereen tuberkuloositilanne on hälyttävin sitten toisen maailmansodan, arvioi Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton (ICRC) pääsihteeri Markku Niskala.

Euroopasta Keski-Aasiaan ulottuvalla vyöhykkeellä tuberkuloosiin sairastuu vuosittain 450 000 ihmistä. 70 000 potilasta kärsii tuberkuloosista, joka on vastustuskykyinen kahdelle tärkeimmälle taudin hoitoon käytetylle lääkkeelle.

Lääkkeille vastustuskykyisen taudin leviäminen lisää todennäköisyyttä, että Länsi-Euroopassakin tuberkuloosi leviäisi laajemmin kuin kertaakaan sitten 1940-luvun.

Kansainvälinen Punainen Risti, Maailman terveysjärjestö WHO ja 20 muuta järjestöä ovat liittoutuneet painostaakseen EU:n päättäjiä toimiin.

"Viestimme EU:n johtajille on tämä. Herätkää, älkää viivytelkö, älkää salliko tämän ongelman karata käsistä enää enemmän", Niskala sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa Genevessä.

STT-REUTERS-AFP HS:fi 10.10.2006


Ihmissalakuljetus lähes "räjähti käsiin" kesällä

Ihmissalakuljetus Suomen kautta paisui viime kesän aikana.

Helsingin rajatarkastusosaston varapäällikkö Petteri Partanen kuvaa, että tilanne pääsi melkein "räjähtämään käsiin". Kesällä tuotiin laittomasti maahan 19 intialaista. Rajavartiolaitos pääsi salakuljetusliigan jäljille, ja yksi johtohahmoksi epäilty mies on vangittu.

Rajavartiolaitos sai vuosi sitten valtuudet tutkia laittoman maahantulon järjestämisiä alusta loppuun. Tarkoitus oli saada lisää tehoa tutkintaan. Uudistus on Partasen mukaan kantanut hedelmää.

Tutkintaryhmä on saanut oikeuden eteen useita kiinalaisia, joista osa on tuomittu törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Kiinalaisten salakuljetusta on pidetty yleiseurooppalaisena ilmiönä. Partasen mukaan ihmissalakuljetuksessa erottuu kolme kansallisuutta: kiinalaiset, intialaiset ja bangladeshilaiset.

Rajavartiolaitos tutkii vuosittain noin kahtakymmentä epäiltyä ihmissalakuljetusta.

STT Keskisuomalainen.fi 9.10.2006


Teollisuusjohtaja vaatii työtä lisää tunnin päivässä

Suomalaisten teollisuustyöntekijöiden pitäisi tehdä nykyisellä palkalla yli tunti päivässä lisää töitä, vaatii nosturivalmistaja Konecranesin hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson Aamulehdessä. Muutoin suomalainen työ ei hänen mukaansa pärjää kilpailussa halpamaiden kanssa.

Gustavson vaatii kolmesataa tuntia vuodessa lisää ja sen joustava käyttö.

Gustavson on myös Teknologiateollisuuden työnantajapoliittisen työryhmänpuheenjohtaja, joka valmistelee tavoitteita tuponeuvotteluihin.

Gustavson sanoo, että joustavan työajan käyttö on keskeinen asia, jota yritetään ajaa.

STT Sonera Plaza 8.10.2006


Suomen markkinoilta löytyi muuntogeenistä riisiä

Suomeen tuoduista elintarvikkeista ja rehusta on löytynyt muuntogeenistä riisiä, jolle ei ole haettu hyväksyntää EU:ssa eikä Yhdysvalloissa.

Muuntogeenistä riisiä löytyi Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tekemissä pistokokeissa viidestä suurkeittiöille ja yhdestä vähittäismyyntiin tarkoitetusta riisierästä. Erät oli valmistettu Yhdysvalloissa. Lisäksi muuntogeenistä riisiä oli yhdessä kissanrehussa.

Näytteet otettiin syyskuussa. Tuotteita on ryhdytty vetämään pois markkinoilta.

EU:n komissio sai elokuussa Yhdysvaltain viranomaisilta tiedon, että muuntogeenistä riisiä oli mahdollisesti sekoittunut kaupallisen riisin joukkoon ja päässyt sekä elintarvike- että rehuketjuun. Euroopan yhteisössä ei muuntogeenisiä elintarvikkeita eikä rehuja saa markkinoida, ellei niille ole myönnetty lupaa. Yhtään muuntogeenistä riisiä ei ole hyväksytty EU:ssa.

Muuntogeenisen riisin ei oleteta aiheuttavan terveyshaittaa.

STT IS.fi 5.10.2006


Schengen laajenee ehkä jo ensi vuonna

LUXEMBURG. Euroopan unionin uudet jäsenmaat saattavat poistaa rajamuodollisuutensa jo ensi vuonna. Aiemmin komissio on todennut, etteivät uudet jäsenmaat olekaan vielä valmiita liittymään niin kutsuttuun Schengenin alueeseen.

Nyt EU-maat ovat kuitenkin perustamassa väliaikaista tietojärjestelmää, joka poistaisi rajamuodollisuudet.

Uudet jäsenmaat ovat kokeneet olevansa toisen luokan jäseniä, koska ne eivät ole päässeet täysin nauttimaan EU-jäsenyyden myötä ihmisten vapaasta liikkuvuudesta. Ne ovat väittäneet, että todellinen syy Schengenin laajentumisen lykkäykseen on poliittinen, eikä tekninen kuten komissio on arvioinut.

Puolan sisäministeri Ludwik Dorn olikin torstaina jäsenmaiden ministerikokouksessa Luxemburgissa närkästynyt. Dornin mukaan komission arviot uusien jäsenmaiden kehnosta valmiudesta liittyä Schengeniin ovat vääriä.

Nyt tavoitteena on, että uusien jäsenmaiden hyväksymisestä Schengenin vapaakulkualueeseen päätetään joulukuussa. Vanhat jäsenmaat eivät ole ainakaan kuuluvasti asettuneet vastustamaan Schengenin laajentumista ensi vuonna.

EU:n sisäministerikokousta johtanut Kari Rajamäki yritti lepyttää uusien jäsenmaiden katkeruutta lupaamalla, että Suomi tekee puheenjohtajamaana kaikkensa Schengenin laajentumisen eteen niin pian kuin mahdollista.

Alun perin Portugalin ehdottaman kompromissin mukaan uudet jäsenmaat voisivat poistaa rajamuodollisuutensa jo ensi vuonna käyttämällä väliaikaisia tietojärjestelmiä ennen lopullisen järjestelmän käyttöönottoa 2008.

Ehdotuksen ongelma on se, ettei kukaan ole vielä laskenut paljonko väliaikainen järjestelmä tulisi maksamaan.

HS.fi 6.10.2006


Kuluttajavirasto huomautti TeliaSoneraa sopimuksista

Kuluttajavirasto on puuttunut TeliaSoneran tapaan sitoa asiakkaitaan Kestoetu-sopimukseen.

Kuluttajaviraston mukaan yhtiö toimii kuluttajan kannalta kohtuuttomasti, koska asiakkaan on irtisanottava vuoden määräaikainen sopimus ennen sopimuskauden päättymistä. Jos sitä ei tee, sopimus jatkuu.

Kuluttajaviraston mukaan käytäntö on vastoin määräaikaisen sopimuksen periaatetta. Muut operaattorit ovat muuttaneet käytäntöjään, joskin DNA:lla määräaikainen sopimus jatkuu kuukauden kerrallaan sopimuskauden jälkeen.

STT IS:fi 5.10.2006


Pankeilla ja sijoituspalveluyrityksillä menee yhä paremmin
Julkaistu: 9:28

Pankeilla on mennyt yhä paremmin. Tilastokeskuksen mukaan pankkien liikevoitto nousi vuoden alkupuoliskolla 40 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Liikevaihto kohosi 28 prosenttia ollen tammi-kesäkuussa yhteensä 4 721 miljoonaa euroa.

Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot sekä liiketoiminnan muut tuotot kohosivat huomattavasti. Sen sijaan hallintokulujen ja liiketoiminnan muiden kulujen kasvu oli maltillista.

Sijoituspalveluyrityksien palkkiotuotot olivat vuoden ensimmäisellä puoliskolla 15 prosenttia korkeammat kuin vuoden 2005 vastaavana ajankohtana.

Palkkiotuottojen suurimmat erät olivat palkkiotuotot omaisuudenhoidosta ja palkkiotuotot arvopaperinvälityksistä. Omaisuudenhoidon palkkiotuotot kasvoivat 10 prosenttia, mutta niiden osuus kokonaispalkkiotuotoista laski muutamia prosenttiyksikköjä 50,8 prosenttiin.

Arvopaperinvälityksen palkkiotuotot nousivat peräti 41 prosenttia alkuvuoteen 2005 verrattuna. Niiden osuus kokonaistuotosta oli lähes kolmannes.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen sijoituspalveluyritysten tuloslaskelmia ja taseita koskevista tiedoista.

HS:fi 5.10.2006


EY-tuomioistuin: Naisille voi maksaa samasta työstä vähemmän
Julkaistu: 7:13

EY-tuomioistuimen tuoreen päätöksen mukaan naiselle voi maksaa samasta työstä pienempää palkkaa kuin miehelle, kirjoittaa Aamulehti. Näin voi tehdä, jos naisen työura on lyhyempi kuin miehen. Päätös tietää sitä, että naisen palkka saa olla pienempi, jos hän on ollut äitiyslomalla tai hoitovapaalla.

EU-parlamentin tasa-arvovaliokunnan jäsen Anneli Jäätteenmäki (kesk) on harmissaan päätöksestä.

"Käytännössä tuomioistuin ratkaisi, että jokainen lapsi pudottaa naisen palkkaa", Jäätteenmäki sanoi Aamulehdelle.

Jäätteenmäki toivoo kuitenkin päätöksen herättävän keskustelua.

"Tuomioistuimen päätös on lopullinen, eli sitä ei voi poliittisesti muuttaa. Tasa-arvodirektiivien sanamuodot täytyy nyt nostaa keskusteluun, ja ne pitää kirjoittaa uudestaan", Jäätteenmäki sanoi.

Ennakkopäätös tuli jutussa, jossa englantilainen terveystarkastaja Bernadette Cadman huomasi mieskollegojensa saavan samasta työstä tuntuvasti suuremman korvauksen. Brittiläinen tuomioistuin ratkaisi jutun Cadmanin eduksi, mutta se eteni EY-tuomioistuimeen Luxemburgiin.

EY-tuomioistuin ratkaisi jutun työnantajan hyväksi. Sen mielestä palkkaa voi maksaa työuran pituuden perusteella.

STT-HS Hs.fi 5.10.2006


Tuntematon tauti tappanut useita Panamassa

Panaman terveysministeriö on ilmoittanut kansallisesta epidemian vaarasta kuuden ihmisen kuoltua tuntemattomaan tautiin. Muut sairastuneet kärsivät kuumeesta, ripulista ja jopa osittaisesta halvauksesta.

Taudin aiheuttajasta ei ole tietoa, mutta lääkärien mukaan se etenee hyvin nopeasti munuaisiin ja aiheuttaa aivo- tai hermostovaurioita. Myös kuuden muun ihmisen epäillään kuolleen tautiin viime kuussa.

- Oireet ovat täysin poikkeuksellisia, eikä niitä ole aiemmin tavattu maassamme, Panaman terveysasioiden johtava viranomainen Cirilo Lawson sanoo.

Lääkärit ottavat sairastuneista näytteitä ja etsivät neuvoja ulkomailta.

STT IS-fi 4.10.2006


Entiset johtajat vaativat rauhaa Lähi-itään
Julkaistu: 9:45

Lontoo. Yli sata maailman entistä johtajaa vaatii avoimessa kirjeessä ratkaisua Lähi-idän konfliktiin. Kirje julkaistiin Financial Times -lehdessä keskiviikkona.

Kirjeen allekirjoittajia ovat muun muassa Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter, Britannian entinen pääministeri John Major, Neuvostoliiton entinen johtaja Mihail Gorbatshov ja YK:n entinen pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali. Mukana on myös uskonnollisia johtajia kuten dalai-lama.

Kirjeessä vaaditaan "kiireisiä kansainvälisiä toimia" Israelin ja arabien välisen konfliktin ratkaisemiseksi.

"Jokainen on hävinnyt tässä konfliktissa paitsi ääriryhmät eri puolilla maailmaa. Ne voimistuvat raivosta, jota konflikti aiheuttaa", kirjeessä sanotaan.

Tavoitteena täytyy kirjeen mukaan olla Israelin valtion tunnustaminen, itsenäinen, elinkelpoinen palestiinalaisvaltio ja menetetyn maan palauttaminen Syyrialle. Asiaa käsittelemään vaaditaan uutta kansainvälistä konferenssia.

STT-AFP HS:fi 4.10.2006


EU:n puolustusministerit koolla Kittilässä
Julkaistu: 8:04

EU:n puolustusministerit kokoontuvat tänään Kittilään. Levillä järjestettävässä epävirallisessa puolustusministerikokouksessa käsitellään muun muassa käynnissä olevia operaatioita Bosniassa, Sudanissa ja Kongossa.

Yhteensä 17 maan puolustusministerien lisäksi kokoukseen osallistuvat EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana ja Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer. Illallispuhujaksi on kutsuttu presidentti Martti Ahtisaari, joka käsittelee puheessaan Kosovon asemasta käytävien neuvottelujen edistymistä.

Tiistaina päättyvään kokoukseen on tulossa mediaväki mukaan lukien noin 1 000-1 200 osallistujaa.

STT HS:fi 2.10.2006


Kampylobakteeri entistä useammin taudinaiheuttajana

Rengaskaivojen vesi tartuntalähteenä

Kampylobakteeri on yhä yleisempi taudinaiheuttaja Suomessa. Etenkin iäkkäillä ihmisillä tauti näyttää saavan alkunsa usein rengaskaivojen vedestä, lapset taas saattavat saada bakteerin uituaan luonnon vesissä, sanoo dosentti Hilpi Rautelin Haartman-instituutista.

Kyseessä on Rautelinin mukaan aika raju tauti, johon voi liittyä myös veriripulia. Lähes puolet potilaista tarvitsee sairaalahoitoa.

Suomessa on vuosittain noin 4 000 kampylotartuntaa. Edelleen noin 70 prosenttia kampylotartunnoista on saatu ulkomailla, mutta varsinkin kesäaikaan myös kotimaiset tartunnat ovat yleistyneet.

STT Keskisuomalainen.fi 2.10.2006


Afganistanissa loukkaantuneen rauhanturvaajan tila vakaa

Afganistanissa haavoittuneen suomalaisen rauhanturvaajan tila on vakaa. Everstiluutnantti Raimo Helmisen mukaan sotilaan siirtäminen Suomeen on vielä auki, ja lopullisen päätöksen siirrosta tekee häntä hoitava lääkäri. Haavoittuneen omaisiin on oltu yhteydessä.

Kuuden suomalaisen rauhanturvaajan joukko oli eilen harjoittelemassa pimeätoimintaa Pohjois-Afganistanissa Aybakin piirikunnassa, kun 2-3 henkilöä avasi tulen heitä kohti. Suomalaiset vastasivat tuleen, mutta Helmisen mukaan ei ole varmuutta, osuivatko he hyökkääjiin.

Ampumavälikohtauksesta tehdään tutkimus.

- Aina kun tällaista tapahtuu, pitää tarkentaa toimintamallit, että toimimmeko oikein, että näin ei tapahtuisi, Helminen sanoi.

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaaren sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa, että rauhanturvaajan haavoittuminen ei vaikuta Suomen rauhanturvaoperaatioon Afganistanissa.

STT keskisuomalainen.fi 2.10.2006


Asiantuntijat: Köyhimpien asemaa kohennettava omalla ohjelmalla
Julkaistu: 12:00

Asiantuntijaryhmä vaatii reippaita korjaustoimia köyhimpien asemaan. Ryhmä korottaisi muun muassa työttömyysturvan vähimmäistasoa kahdella eurolla päivässä ja nostaisi kunnallisverotuksen alarajaa.

Työryhmän puheenjohtaja ylijohtaja Matti Heikkilä sanoo, että köyhimmät eivät pääse osalliseksi talouskasvusta ilman erillistä korjausohjelmaa.

Tästä syystä sosiaalipolitiikan ja oikeustieteen asiantuntijat kokosivat hallituskauden mittaisen ohjelmaluonnoksen, joka koskee myös ikääntyvien hoivan turvaamista.

Asiantuntijat arvioivat, ettei dementikkojen kasvavan määrän merkitystä ole ymmärretty. Toinen huomio on se, että laitoshoidossa on liian vähän työntekijöitä.

STT HS.fi 2.10.2006


Tutkimus: Euroopan ikääntyviä uhkaa hoitajapula
Julkaistu: 11:58

Euroopan ikääntyvä väestö uhkaa jäädä vaille hoitajia, ellei sosiaalialaa kehitetä kiireesti houkuttelevammaksi. Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön tekemän tutkimuksen mukaan alan suppeat uranäkymät ja heikot työolot eivät houkuttele enää nuoria alalle. Myös monet alalla työskentelevät vaihtavat työpaikkaa.

Kehittämissäätiön johtajan Jorma Karppisen mukaan ikääntyvän väestön ja työvoiman myötä Euroopan sosiaalisesta mallista on tullut haavoittuva. Tutkimuksessa annetaan päättäjille opastusta, miten alan imagoa saadaan parannettua, palkkatasoa ja työoloja kohennettua sekä työntekijöiden pätevyyttä lisättyä. Myös maahanmuuttajia ja miehiä kaivataan alalle.

Raportissa etsitään lääkkeitä myös työntekijöiden varhaiseen uupumiseen. Tyytyväisyyttä työhön koko uran ajan voitaisiin lisätä työn ohessa tarjottavalla koulutuksella sekä mahdollisuudella pätevyyksien ja taitojen täydentämiseen. Näillä keinoilla voitaisiin houkutella alalla myös uusia tekijöitä.

Sosiaaliala tarjoaa Euroopassa työtä noin kymmenelle prosentille koko työvoimasta. Alan kehittämistä pohditaan Euroopan sosiaalialan työllisyyden tulevaisuutta käsitelleessä kokouksessa maanantaina ja tiistaina Helsingissä.

STT HS.fi 2.10.2006


Järjestöt ja ammattiliitot tiukentaisivat EU:n kemikaaliasetusta

Lukuisat kansalaisjärjestöt ja ammattiliitot vaativat tiukennuksia Euroopan unionin uuteen kemikaaliasetukseen.

Kaikkiaan 25 suomalaista järjestöä, ammattiliittoa ja yritystä on allekirjoittanut vetoomuksen tehokkaamman kemikaalilainsäädännön puolesta.

Allekirjoittajat pelkäävät, että EU:n ministerineuvosto ja Suomen yritykset yrittävät vesittää REACH-kemikaaliasetusta. Suomi kantaa EU:n puheenjohtajamaana päävastuun lakiesityksen valmistelusta tänä syksynä.

"Pidämme tärkeänä, että EU:n kemikaalilainsäädäntö on tarvittavan tiukka ja myös selkeä. Näin estetään tai lievennetään ympäristömme yleistä kemikalisoitumista ja samalla siitä aiheutuvia vakaviakin haittoja sekä ympäristölle että ihmisille", Ympäristöasiantuntijoiden keskusliiton toiminnanjohtaja Pekka Ihalainen toteaa.

Ympäristöjärjestöt Greenpeace, WWF ja Suomen luonnonsuojeluliitto julkistivat vetoomuksen valmisteilla olevan kemikaaliasetuksen tiukentamisesta maanantaina. Allekirjoittajina ovat muun muassa Suomen lääkäriliitto, Suomen syöpäyhdistys, Rakennusliitto ja Insinööriliitto.

Vetoomuksessa vaaditaan, että vaarallisten aineiden korvausperiaatetta tulisi vahvistaa ja korvausperiaatteen on oltava oikeudellisesti sitova. Kaikki vaaralliset aineet on korvattava haitattomammilla aineilla, kun niitä on saatavilla ja kehitettävissä, vetoomuksessa todetaan.

Järjestöt tähdentävät myös, että kaikki vaarallisia aineita sisältävät kuluttajatuotteet on merkittävä selvästi.

EU-parlamentin ympäristövaliokunta äänestää ministerineuvoston kompromissiehdotuksesta 10. lokakuuta.

HS.fi 2.10.2006


EU-parlamentin puhemies Borrell: Pohjoismaat eivät kokeneet sotaa
Julkaistu 28.9. 21:08

BRYSSEL. Euroopan parlamentin puhemiehen Josep Borrellin mukaan pohjoismaat eivät ole kokeneet sotaa.
"EU:ssa on maita, jotka eivät ole kokeneet näitä kauheuksia", Borrell sanoi torstaina Strasbourgissa tanskalaisen uutistoimisto Ritzaun mukaan. "Ajattelen esimerkiksi pohjoismaita."
Espanjalainen Borrell puhui tilaisuudessa, jossa europarlamentti osti Strasbourgin kaupungilta kolme omaa kokousrakennustaan. Kauppahinta oli reilu 140 miljoonaa euroa.
Allekirjoitustilaisuudessa Borrell ja Strasbourgin johto korostivat kaupungin merkitystä eurooppalaisena rauhan symbolina. Strasbourgin roolista nousi kohu keväällä, kun kaupungin väitettiin kiskoneen parlamentilta liikaa vuokraa vuosikymmenien ajan.

Europarlamentti muuttaa kerran kuussa viikoksi Brysselistä Strasbourgiin. Muuttosirkus maksaa eurooppalaisille veronmaksajille noin 200 miljoonaa euroa vuodessa.
Borrellin viittasi kommentissaan verkkoadressiin, jonka ruotsalainen euroedustaja Cecilia Malmström käynnisti toukokuussa Strasbourgin istuntopaikasta luopumiseksi.
Vetoomus (www.oneseat.eu) ylitti viime viikolla miljoonan allekirjoituksen rajan. Se on edelleen toiminnassa.
Verkkoadressiin on tullut erityisen paljon allekirjoituksia Hollannista, Ruotsista, Suomesta ja Tanskasta.
"On helppo unohtaa asiat, joita ei ole käynyt läpi", Borrell sanoi Ritzaun mukaan. "Tämä selittää, miksi (Strasbourgin-vastaiset allekirjoitukset) ovat keskittyneet tiettyihin maihin."
"Nämä maat eivät - ja siitä ne voivat olla tyytyväisiä - osallistuneet tähän teurastukseen."

Pohjoismaisista EU-jäsenistä Tanska oli toisessa maailmansodassa natsi-Saksan miehittämä. Suomi kävi kolme eri sotaa. Ruotsi oli ainoa, joka pystyi välttymään suoranaiselta sodankäynniltä.

HS:fi 29.9.2006


Nato alkaa valvoa myös Itä-Afganistania

PORTOROZ. Naton puolustusministerit päättivät torstaina nopeuttaa Nato-johtoisten Isaf-joukkojen valvonta-alueen laajentamista levottomaan Itä-Afganistaniin.
Näin Isafin valvontaan tulee koko Afganistan. Kesällä Isafin noin 20 000 rauhanturvaajan valvonta-alue laajeni jo neljään eteläisen Afganistanin maakuntaan, joissa Nato-sotilaat ovat joutuneet kiivaisiin taisteluihin Kabulin hallitusta vastustavien joukkojen kanssa.
Valvonnan oli aiemmin suunniteltu laajenevan itäiseen Afganistaniin vasta vuoden lopulla. Nyt sen on määrä tapahtua jo lähiviikkoina, kertoi Naton tiedottaja James Appathurai Portorozissa Sloveniassa meneillään olevassa ministerikokouksessa.
Päätös on "rohkea askel eteenpäin", ylisti Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld.
Valvonnan laajentaminen itään toteutetaan siten, että idässä jo olevia Yhdysvaltain joukkoja alistetaan Isafin brittiläisen komentajan, kenraaliluutnantti David Richardsin komentoon. Hänen alaisikseen tulee yhteensä 12 000 amerikkalaissotilasta.
Näin suurta määrää Yhdysvaltain joukkoja ei ole toisen maailmansodan jälkeen aiemmin ollut ei-amerikkalaisen komennossa. Koko Afganistan-operaatio on kuitenkin Naton ylimmän, yhdysvaltalaisen komentajan James Jonesin määräysvallassa.
Yhdysvalloilla on Afganistanissa lisäksi erillinen, terrorisminvastaista sotaa käyvä operaatio, johon osallistuu noin 8 000 sotilasta.
Isaf-joukot perustettiin alkujaan YK:n valtuutuksella. Niissä on mukana myös Natoon kuulumattomien maiden kuten Suomen rauhanturvaajia. Suomalaiset on sijoitettu Kabuliin ja Pohjois-Afganistaniin.

AP-REUTERS HS.fi 29.9.2006


Atria irtisanoo Forssassa 54 henkilöä

Atria-konserni irtisanoo Forssan Liha ja Säilykkeeltä 54 työntekijää ja toimihenkilöä. Tulokseen päädyttiin torstaina päättyneissä yt-neuvotteluissa. Henkilöstö vähenee myös joidenkin määräaikaisten työsuhteiden päättyessä. Sen sijaan logistiikan kahdeksan työpaikkaa säilyvät entisellään.
Vähennykset liittyvät toimintojen uudelleen järjestämiseen. Makkarantuotanto siirtyy Forssasta Nurmoon. Atrian Forssan tehtaalla työskentelee noin 250 ihmistä.
Riitainen yt-prosessi vaati kaksi mielenilmausta, joissa henkilöstö marssi ulos työpaikoiltaan.

Pääluottamusmies Anne Sulander arvostelee irtisanomisia muun muassa siksi, että henkilökunnan määrä jää liian vähäiseksi. Hän muistuttaa, että Atria-konsernin liikevoitto vuodelta 2005 ennen veroja oli 38 miljoonaa euroa ja kesäkuun osavuosikatsauksessa liikevaihto oli edelleen kasvanut edellisvuodesta yli 11 prosenttia.
Henkilöstön edustajat ovat paheksuneet yhtiön menettelyä myös siksi, että Forssan kaupunki on vuonna 2003 tukenut Atria-konsernia rakentamalla 250 000 euron kuljetintunnelin ja takaamalla viiden miljoonan euron lainan Atrian luvattua säilyttää työpaikat Forssassa.

STT HS.fi 29.9.2006


Argentiinassa osoitettiin mieltä Metsä-Botniaa vastaan
Julkaistu 7:26

Gualeguaychú. Tuhannet argentiinalaiset ympäristöaktivistit ja Gualeguaychún kaupungin asukkaat osoittivat sunnuntaina mieltään Metsä-Botnian sellutehdasta vastaan ja vaativat sen siirtämistä Uruguay-joen varrella sijaitsevasta Fray Bentosista. Mielenosoittajien muodostama seitsemän kilometrin pituinen auto- ja pyöräkaravaani tukki Gualeguaychún tuntumassa sijaitsevan Argentiinan ja Uruguayn välisen rajanylityspaikan useiden tuntien ajaksi.

Sellutehtaan vastustajat kehottivat Botniaa seuraamaan espanjalaisenmetsäyhtiön Encen esimerkkiä. Ence päätti muutama päivä sitten siirtää sellutehtaansa Fray Bentosista muualle Uruguayhin.
Argentiinan ympäristösihteeri Romina Picolotti totesi sunnuntaina olevansa tyytyväinen Encen vetäytymiseen, mutta huomautti samalla ettei se ratkaise Argentiinan ja Uruguayn välistä sellukiistaa.
"Botnian rakenteilla oleva tehdas on suurempi uhka ympäristölle", totesi Picolotti.
Hän sanoi toivovansa, että Botnia seuraisi Encen esimerkkiä, osoittaisi "yhteiskunnallista herkkyyttä" ja edesauttaisi osaltaan ratkaisuun pääsyä selkkauksessa.

STT HS.fi 25.9.2006


Maatalousministerit lähtevät retkelle
STT

EU:n maatalousministerit aloittavat tänään epävirallisen kokouksensa Oulussa. Kokouksen isäntä, maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) vie vieraansa tutustumaan sekä suomalaiseen maa- että metsätalouteen ennen huomisen varsinaista työistuntoa.

Maatalousministerien epävirallisiin kokouksiin on perinteisesti kuulunut tutustuminen paikallisiin oloihin, joten kokous noudattaa tuttua mallia. Kokouksen varsinainen aihe on keskustelu EU:n maatalouspolitiikan tulevaisuudesta. Samalla ministereillä on kuitenkin tilaisuus keskustella myös muista ajankohtaisista aiheista.

Oulun kokouksessa ovat mukana kaikkien paitsi neljän EU-maan maatalousministerit. Pois jäivät Britannian, Puolan, Tshekin ja Belgian ministerit. Lisäksi kokouksessa on mukana edustajat neljästä EU:n hakijamaasta.

KS.fi 25.9.2006


Venezuelan ulkoministeri pysäytettiin New Yorkin kentällä

Caracas. Yhdysvaltain ja Venezuelan suhteet kiristyivät entisestään sen jälkeen kun Venezuelan ulkoministeri Nicolás Maduro lauantaina pysäytettiin New Yorkin lentokentällä. Yhdysvaltain ulkoministeriö pyysi välikohtausta anteeksi, mutta Maduro ja Venezuelan hallitus torjuivat anteeksipyynnön. He vaativat YK:ta tutkimaan tapahtuneen.

Maduro kertoi Venezuelan televisiossa, että hän oli puolitoista tuntia pidätettynä kentällä ja häneltä vietiin matkustusasiakirjat. Tämän jälkeen hänet luovutettiin Venezuelan YK-lähettiläälle.
Maduron mukaan häntä alettiin kohdella huonosti, kun hän kertoi olevansa Venezuelan ulkoministeri. Hän syytti amerikkalaisviranomaisia huutamisesta, loukkauksista ja väkivallalla uhkaamisesta.
Ulkoministerin mukaan pidätys oli kosto Venezuelan vasemmistolaisen johtajan Hugo Chávezin YK:n yleiskokouksessa pitämästä puheesta. Chávez kutsui presidentti George W. Bushia paholaiseksi, valehtelijaksi ja tyranniksi. Myös Maduro osallistui kokoukseen.
Amerikkalaisviranomaiset kiistivät, että Maduroa olisi kohdeltu huonosti tai uhkailtu kentällä.
Yhdysvaltain ja Venezuelan välit ovat olleet kireät viime vuosina. Presidentti Chávez kutsui lentokentän tapahtumia "paholaisen provokaatioksi".

STT-AFP-REUTERS HS:fi 25.9.2006


Serbia vaati Ahtisaarta jättämään välittäjän tehtävät
Julkaistu 24.9. 22:07

Belgrad. Serbia kehotti sunnuntaina presidentti Martti Ahtisaarta eroamaan Kosovo-neuvottelujen välittäjän tehtävästä. Ahtisaari on Serbian hallituksen mielestä asettunut tukemaan Kosovon albaaneja, jotka vaativat maakunnalle itsenäisyyttä.
Hallituksen edustaja arvosteli neuvotteluja turhasta kiireestä. Niin sanottu Kosovon yhteysryhmä pyysi keskiviikkona Ahtisaarta tekemään ehdotuksen maakunnan tulevasta asemasta viimeistään puolentoista kuukauden kuluttua.
Ryhmään kuuluvat Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Venäjä ja Yhdysvallat. Serbian mielestä kiirehtiminen johtuu Ahtisaaresta.
"Hänen pitää ymmärtää, että Kosovo on meille erittäin tärkeä kysymys. Se on meille kohtalonkysymys ja paljon tärkeämpää kuin kenenkään kiire tai agitointi", sanoi hallituksen tiedottaja Srdjan Djuric.

STT-AFP HS.fi 25.9.2005


Sveitsiin Euroopan tiukin ulkomaalaislaki

Bern. Sveitsiläiset ovat hyväksyneet tiukan linjan pakolaisiin ja maahanmuuttajiin, maan oikeusministeriö kertoi sunnuntaina. Uudesta turvapaikkoja ja maahanmuuttoa säätelevästä laista järjestettiin kansanäänestys sunnuntaina.
Ministeriön mukaan 68 prosenttia äänestäjistä antoi tukensa maahanmuuttopolitiikan tiukentamiselle.

Puolueeton Sveitsi omaksuisi näin Euroopan tiukimpiin kuuluvat pakolais- ja maahanmuuttolinjaukset.
Kansanäänestyksessä sveitsiläiset ottivat kantaa muun muassa siihen, käsitelläänkö ilman henkilöyspapereita maahan tulleen hakemus turvapaikasta. Esityksen mukaan sveitsiläiset, jotka auttavat karkotusmääräyksen saaneita ulkomaalaisia, voivat saada teostaan rangaistuksen.
Vuodelta 1931 peräisin olevaa ulkomaalaislakia on myös määrä muuttaa, jotta se tukisi paremmin ulkomaalaisten sopeuttamista sveitsiläiseen yhteiskuntaan.
Uutta lakia ovat kritisoineet useat tahot, muun muassa YK:n alainen pakolaisjärjestö UNHCR. Järjestön mukaan uudet säännöt vaikeuttavat todellisten pakolaisten suojelua Sveitsissä.

STT-REUTERS-DPA-AP HS:fi 24.9.2006


Iranin presidentti Ahmadinejad syytti Yhdysvaltoja maailman vaarantamisesta

YK, NEW YORK. Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad syytti Yhdysvaltoja ja YK:n turvallisuusneuvostoa tekopyhyydestä ja maailman vaarantamisesta varhain keskiviikkona Suomen aikaa pitämässään puheessa YK:n yleiskokoukselle.

Ahmadinejad puhui noin seitsemän tuntia sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti George W. Bush syytti samalla areenalla Irania terrorismin tukemisesta ja ydinaseiden hamuamisesta. Vaikka kielenkäyttö oli molempiin suuntiin myrkyllistä, Bush ilmaisi halunsa ratkaista Iranin ydinasekiistan diplomaattisesti.

Ahmadinejad syytti Yhdysvaltoja Libanonin kansan äskettäisistä kärsimyksistä ja turvallisuusneuvostoa "uhkailun ja pakottamisen" välineenä toimimisesta. Hän sanoi, että Israelin annettiin moukaroida Libanonia, koska "vihamielisyyksien takana ollut valta oli turvallisuusneuvoston jäsen" eli Yhdysvallat.

"On kysyttävä, jos Yhdysvaltain ja Britannian hallitukset, jotka ovat turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä, syyllistyvät aggressioon, miehityksiin ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin, mikä YK:n elin pystyy laittamaan nämä vastuuseen", Ahmadinejad puhui.

Ahmadinejad sai vahvaa tukea näkemyksilleen keskiviikkona, kun Venezuelan presidentti Hugo Chávez syytti Yhdysvaltoja "imperialismista" ja "maailmandiktatuurista" räiskyvässä puheessaan. Chávez kutsui Bushia "paholaiseksi".

HS:fi 22.9.2006


WWF: Eurooppalaisissa arkiruuissa haitallisia kemikaaleja

Ympäristöjärjestö WWF:n teettämän selvityksen mukaan eurooppalaisissa arkiruuissa esiintyy haitallisia keinotekoisia kemikaaleja, kuten Euroopassa kiellettyjä torjunta-aineita.

Tutkimuksessa oli mukana 27 elintarviketta seitsemästä EU-maasta. Suomesta tutkittiin näytteet poronlihasta ja grillimakkarasta. Muita tutkittuja tuotteita olivat muun muassa ruotsalainen jauheliha, italialainen salami sekä brittiläinen voi ja kananmuna.

Esimerkiksi jäähdytinnesteinä käytettyjä PCB-yhdisteitä löytyi kaikista tutkituista elintarvikkeista. Euroopassa kiellettyjä torjunta-aineita löytyi muun muassa kalasta, juustosta, savulohesta, voista ja lihasta. Bromattuja palonestoaineita havaittiin valtaosasta tutkituista elintarvikkeista.

Mitatut pitoisuudet olivat matalia. WWF on kuitenkin huolissaan pitkäkestoisen kemikaalialtistumisen vaikutuksista etenkin lasten terveyteen.

STT HS:fi 21.9.2006


Toimihenkilöunioni aikoo puuttua Nokian työoloihin

Toimihenkilöunioni (TU) aikoo puuttua Nokian työoloihin Suomessa, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomien verkkolehti. Järjestöllä on valittamista ainakin palkkauksesta ja työolosuhteista. TU:n tietoon on tullut outoa henkilöstöpolitiikkaa, josta halutaan keskustella yrityksen johdon kanssa.

TU:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan Nokian työntekijöiden on vaikea yksin nostaa työn epäkohtia esille.

Toimihenkilöunioni on Suomen suurin yksityisen sektorin toimihenkilöjärjestö. Nokian palveluksessa työskentelee tuhansia TU:n jäseniä.

"Jos rivityöntekijä tai luottamusmies nostaa päätään näissä asioissa, Nokiassa alkaa hirveä myllytys. Sitä en tiedä, mitä ne pystyvät ammattiliitolle", Rinne toteaa Etelä-Suomen Sanomissa.

HS-STT HS:fi 15.9.2006


Geenimuunneltua riisiä USA:sta Ruotsiin ja Ranskaan

Ruotsista ja Ranskasta on tavattu geenimuunneltua riisiä, jota on tuotu Yhdysvalloista.Ruotsi on lähettänyt yli 30 000 kilon riisierän takaisin Yhdysvaltoihin, kerrottiin Ruotsinelintarvikevirastosta tiistaina.
Ruotsiin on tuotu geenimuunneltua LL 601 -riisiä, jonka saapumisesta saatiin vihje Yhdysvaltain maatalousministeriöstä.
Myös Ranskasta on löydetty samaa LL 601 -riisiä, jolla ei ole EU:n hyväksyntää, kertoi nimettömänä pysytellyt ranskalaisviranomainen.
Ruotsin elintarvikeviraston mukaan Euroopan satamissa on tuhansia tonneja samaa riisiä.
EU vaatii, että tuontiriisi on osoitettava puhtaaksi LL 601 -riisistä, jolla ei ole virallista hyväksyntää. EU:n markkinoille tarkoitettujen geenimuunneltujen tuotteiden on läpäistävä tarkka tieteellinen arviointi ja hyväksyntä.

STT-TT-AFP HS.fi 13.9.2006


Irtisanomisista korvauksia 11 työntekijälle

Tamperelainen Liikuntakeskus Fressi Oy on tuomittu maksamaan 11 työntekijälle korvauksia perusteettomista irtisanomisista. Vahingonkorvausten yhteissumma on lähes 74 000 euroa. Enimmillään korvaus vastaa 14 kuukauden palkkaa. Suurin yhdelle työntekijälle maksettava korvaussumma on 16 000 euroa.

Liikuntakeskus irtisanoi talvella 2005 lailliseen työtaisteluun osallistuneita osa-aikaisia liikunnanohjaajia tai purki heidän työsuhteitaan. Ennen työtaistelua liikuntakeskus oli muuttanut yksipuolisesti palkkojen määräytymisen perusteita.

STT HS.fi 29.8.2006


Tyttöjen masennus lisääntynyt selvästi aiemmista vuosista

Nuorten tyttöjen masennus on lisääntynyt selvästi aiemmista vuosista, käy ilmi tämän vuoden Kouluterveyskyselystä.

Peruskoulun yläluokkalaisista tytöistä 18 prosenttia ja lukiolaistytöistä 14 prosenttia kärsi masentuneisuudesta. Kaikista 8.-9. -luokan oppilaista keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta koki 13 prosenttia.

HS:fi 28.8.2006


Serbian presidentti moittii Ahtisaarta

Serbian pääministeri Vojislav Kostunica syyttää Kosovossa kahvilaan tehdystä kranaatti-iskusta "albaaniterroristeja" ja kansainvälistä yhteisöä, joka "tukee ja rohkaisee terroristeja heidän toimissaan päivittäin".

Erityisesti Kostunica kohdisti kritiikkinsä YK:n välittäjään Martti Ahtisaareen, jonka johdolla käydään neuvotteluja Kosovon alueen asemasta. Kostunica syyttää Ahtisaarta Kosovon alueen itsenäisyyspyrkimyksien suosimisesta.

Ainakin yhdeksän ihmistä haavoittui Mitrovican kaupungissa Kosovossa lauantaina, kun kaupungissa olevaan kahvilaan heitettiin käsikranaatti. Kaupungin sairaalasta kerrottiin illalla, että kaksi haavoittuneista on ulkomaalaisia.

Sairaalan mukaan seitsemän serbiä ja hollantilainen nainen sekä kansainvälisiin poliisijoukkoihin kuuluva mies saivat vammoja räjähdyksessä Dolce Vita -nimisessä kahvilassa. Kolmen loukkaantuneen tila on vakava.

Kosovon poliisin mukaan yksi ihminen on pidätetty epäiltynä kranaatti-iskun tekemisestä.

STT Sonera Plaza 28.8.2006


Israelin armeija tulitti toimittajia Gazassa

Kaksi toimittajaa ja kolme palestiinalaista siviiliä loukkaantui Gazassa, kun Israelin tekemä ilmaisku osui uutistoimisto Reutersin ajoneuvoon eilen.

Paikallisen uutistoimittajan kerrotaan loukkaantuneen iskussa vakavasti jalkoihin, Reutersille työskennellyt kuvaaja vahingoittui lievemmin. Iskussa loukkaantui myös kolme siviiliä mukaan lukien yksi nainen ja hänen lapsensa.

Silminnäkijöiden mukaan Israelin ampuma ohjus osui Reutersin panssaroituun autoon, joka oli merkitty selvästi joka puolelta tiedotusvälineen ajoneuvoksi.

Israelin armeijan edustajan mukaan autoa ammuttiin, koska se "käyttäytyi epäilyttävästi". Hänen mukaansa autoa ei ollut tunnistettu lehdistön ajoneuvoksi ja se oli ollut taistelualueella, jossa kenenkään ei suositella liikkuvan.

Lisäksi kaksi palestiinalaisen Hamas-järjestön taistelijaa kuoli Israelin tekemässä toisessa ilmaiskussa Gazan itäosissa, kertovat sairaalalähteet.

Libanonin kansallisen uutistoimiston mukaan neljä lasta loukkaantui, kun räjähtämätön Israelin rypälepommi laukesi lasten leikkiessä sillä eilen Etelä-Libanonissa.

STT Sonera Plaza 27.8.2006


Venäjän savuja Etelä-Suomeen myös tänään

Venäjän metsäpaloalueilta kantautuu savuja Suomen puolelle myös tänään, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Itäiseksi kääntynyt ilmavirtaus tuo savuja lähinnä Etelä-Suomeen, tosin savua voi kantautua Tampereen korkeudelle saakka. Myös Etelä- ja Keski-Lappiin voi kulkeutua savua.

Etelä-Suomessa ilman hiukkaspitoisuudet olivat jo hieman kohonneet aamuviiden aikaan. Aamupäivää kohden pitoisuuksien odotetaan kohoavan edelleen, joskin iltapäiväksi ennustetut sadekuurot saattavat hillitä pitoisuuksia.

Karjalan metsäpaloalueille on ennustettu paikallisia sadekuuroja, mutta runsaampia sateita paloalueille ei uskota tänään tulevan.

STT HS:fi 27.8.2006


Lastenvaatteiden turvallisuudesta löytyi puutteita

Suomalaiskaupat myyvät edelleen vaaralliseksi todettuja pienten lasten vaatteita. Kuluttajaviraston valvontaiskussa kaupoista löytyi vaatteita, joiden nauhat ja kiristysnyörit voivat aiheuttaa kuristumisvaaran.

Eurooppalaisen standardin mukaan alle 7-vuotiaille ja alle 134-senttisille lapsille myytävissä vaatteissa ei saa olla nauhoja tai nyörejä hupussa tai pään alueella. Tällä halutaan ehkäistä se, että nauha jäisi kiinni esimerkiksi kiipeilytelineeseen.

Kuluttajavirasto testautti tullilaboratoriossa 27 erilaista ja eri-ikäisille tarkoitettua vaatetta. Neljässätoista havaittiin standardin vastaisia naruja ja nyörejä. Muissa vaatteissa havaittiin pienempiä puutteita.

Testattujen vaatteiden valmistajat, valmistuttajat tai maahantuojat ovat ilmoittaneet, että vielä myynnissä olevien pienten lasten vaatteiden puutteet korjataan tai ne poistetaan kokonaan myynnistä.

STT HS:fi 24.8.2006


Potilasjärjestöt pettyneitä hoitotakuun toteutumiseen

Potilasjärjestöt ovat pettyneitä hoitotakuun toteutumiseen. Enemmistö järjestöistä on sitä mieltä, että lakiin kirjatut määräajat eivät toteudu perusterveydenhuollossa.
Eniten potilaita rasittaa lääkärien jatkuva vaihtuminen sekä kehno tiedonkulku hoitopaikkojen välillä. Tämä vaikeuttaa erityisesti pitkäaikaissairaiden hoitoa ja aiheuttaa heille lisäkuluja.
Monissa järjestöissä koetaan ongelmaksi potilaan diagnoosin saaminen ja sen mukaisen hoidon käynnistyminen. Jos diagnoosia ei määritellä, potilas jää ikään kuin hoitotakuujärjestelmän ulkopuolelle, järjestöt toteavat. Lisäksi järjestöt kiinnittivät paljon huomiota hammashoidon huonoon tolaan.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ryhtyi selvittämään hoitotakuun toteutumista potilaiden näkökulmasta sen jälkeen, kun järjestöihin oli kantautunut palautetta potilaiden pettymyksestä hoitotakuuseen. Kyselyyn vastasi 11 järjestöä, jotka edustavat yhteensä noin 280 000:ta jäsentään.
Järjestöt vaativat, että hoitotakuun seurantaan saadaan vastedes myös potilaiden näkökulma.

STT-HS HS:fi 23.8.2006


EU:n Libanon-kokous koolle perjantaina

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan EU:n Libanonia käsittelevä kokous aiotaan järjestää jo perjantaina. Brysselissä pidettävään ulkoministerien kokoukseen osallistuu myös YK:n pääsihteeri Kofi Annan.
Asialistalla on jäsenmaiden osallistuminen Libanonissa toimivaan rauhanturvajoukkoon Unifiliin sekä asiat, joita vaaditaan operaation onnistumiseen. Kokousta johtaa ulkoministeri Erkki Tuomioja.
Kokousjärjestelyt potkaisi liikkeelle Italia, joka pyysi EU:n puheenjohtajamaata Suomea kutsumaan ulkoministerit pikaisesti koolle. EU:n diplomaattiedustajat keskustelevat Libanonin operaatiosta Brysselissä jo tänään keskiviikkona.

Euroopan unionin jäsenmailla on keskeinen vastuu Libanonin rauhanturvajoukkojen kokoamisesta ja operaation käynnistämisestä, Tuomioja totesi tiistaina.
Kyseessä ei kuitenkaan ole EU:n operaatio, "eikä edes EU-operaatio YK:n sisällä".
"EU ei pysty ratkaisemaan asioita yksin, vaikka sen rooli on koko ajankasvanut Lähi-idässä", Suomen ulkomaanedustustojen päällikköjen kokouksessa puhunut Tuomioja sanoi.

Libanoniin aiotaan lähettää 15 000 rauhanturvaajaa, ja näistä runsas puolet eli 7 000 tulee näillä näkymin EU-maista.
Italian pääministeri Romano Prodi ilmoitti maanantaina, että maa on valmis johtamaan operaatiota. Tuomiojan mukaan Italian vetovastuu sopii Suomelle hyvin.

HS:fi 23.8.2006


Kymmeniä kuollut Afganistanin taisteluissa

Herat/Kabul. Taistelut Taleban-liikkeen ja liittoutuneiden joukkojen välillä ovat kiihtyneet Afganistanissa. Taisteluissa eri puolilla maata on kuollut kymmeniä ihmisiä.

Kovimmat taistelut on käyty Afganistanin eteläosissa, Kandaharin maakunnassa, jossa noin 40 Taleban-taistelijaa on saanut surmansa. Myös paikalliset ja Naton johtamat joukot ovat kärsineet tappioita.

Joukot ovat ottaneet yhteen myös maan itä- ja länsiosissa. Ainakin kuusi afganistanilaista poliisia ja neljä yhdysvaltalaissotilasta sekä useita Taleban-taistelijoita ovat kuollut taisteluissa.

STT-DPA-REUTERS-AFP HS.fi 20.8.2006


Israel vahvistaa hyökänneensä Itä-Libanoniin

Beirut/Chtoura. Israelin turvallisuuslähteet ovat vahvistaneet armeijan hyökänneen itäiseen Libanoniin varhain lauantaiaamuna, Israelin radio kertoo.

Libanonin turvallisuuslähteiden mukana yhteenotossa kuoli kolme Hizbollah-järjestön taistelijaa ja kuusi israelilaissotilasta.

Libanonin armeijan tiedottajan mukaan Israelin armeija laski ilmahyökkäyksen turvin kaksi kulkuneuvoa vuoristoiselle Afqan alueelle lähelle Baalbekia.

Sen jälkeen iskujoukko oli matkalla Budain kylään, kun se joutui Hizbollahin taistelijoiden väijytykseen.

Israelin ja Hizbollah-järjestön välinen tulitauko astui voimaan maanantaiaamuna.

Aiemmin tällä viikolla Hizbollahin ja Israelin joukot ampuivat toisiaan rajantuntumassa. Välikohtauksessa kuoli neljä Hizbollahin taistelijaa.

YK:n ensimmäiset rauhanturvaajat ovat saapuneet tänään Libanoniin vahvistaa maassa jo valmiiksi olevia YK-joukkoja. Noin 50 ranskalaista rauhanturvaajaa saapui Naqouran kaupunkiin aamulla.

Ranska on luvannut lähettää Libanoniin vielä 200 sotilasta. YK.n alaisella Unifililla on Etelä-Libanonissa ennestään lähes 2 000 rauhanturvaajaa.

STT-AFP-DPA-REUTERS HS:fi 19.8.2006


Israel iski aamulla Libanoniin

Israel on vahvistanut armeijansa hyökänneen Itä-Libanonissa Hizbollahin vahvoille tukialueille Bekaan laaksoon.

Israelilaisjoukot joutuivat tulitaisteluun Hizbollah-sissien kanssa Baalbekin kaupungin länsipuolella. Joukot olivat matkalla läheiseen Bodain kylään iskeäkseen Hizbollahin tukikohtaan, kun sissit yllättivät heidät.

Tätä seuranneissa yhteenotossa kuoli Libanonin turvallisuuslähteiden mukaan ainakin kolme Hizbollah-sissiä. Yhteenotto on vakavin sitten maanantaiaamuna alkaneen tulitauon.

Israelin armeija on ilmoittanut, että sen hyökkäyksellä oli tarkoitus estää asekuljetukset Syyriasta ja Iranista Hizbollah-taistelijoille. Se on myös sanonut jatkavansa iskuja kunnes aseiden kulkeutuminen sisseille saadaan pysäytettyä.

Israelin sotakoneet kiertelivät jo perjantai-iltana Bekaan laaksossa ja paikallinen poliisi väitti Israelin iskeneen asumattomalle alueelle lähellä Baalbekia. Israel kuitenkin kiisti tehneensä iskun.

Ensimmäiset 50 ranskalaista YK-rauhanturvaajaa saapuivat aamulla Etelä-Libanoniin. YK:lla on entuudestaan alueella lähes 2 000 rauhanturvaajaa.

YLE24 19.08.2006


Suomenlahti voi ennätyksellisen huonosti

Suomenlahden happikatoalue on tänä kesänä poikkeuksellisen laaja. Merenpohjan tila on nyt heikompi kuin kertaakaan 2000-luvulla.
Tilanne selvisi, kun tutkimusalukset Aranda ja Muikku palasivat viime viikollavuosittaisilta tutkimusmatkoiltaan Itämereltä.

HS:fi 17.8.2006


Suomen Libanon-operaation kustannukset 10 miljoonaa

Suomen mahdollinen osallistuminen YK:n Libanonin-rauhanturvaoperaatioon maksaisi noin kymmenen miljoonaa euroa, arvioi puolustusministeriö.

Ministeriö toivoo hankkeelle erityisrahoitusta valtiolta.

Hallitus ja presidentti päättävät osallistumisesta perjantaina. Myös eduskunnan tulee vielä hyväksyä päätös.

Suomen ennakoidaan osallistuvan Libanonin rauhanturvaoperaatioon noin kahdellasadalla rauhanturvaajalla.

Jos päätös rauhanturvaoperaatioon osallistumisesta tehdään, saapuvat suomalaiset Libanoniin vasta joidenkin viikkojen kuluttua.

YLEn Radiouutiset, YLE24 15.8.2006


USA oli mukana Israelin sotasuunnitelmien teossa

New York. Yhdysvaltain hallinto oli tiiviisti mukana suunnittelemassa Israelin sotatoimia Hizbollahia vastaan, kertoo aikakauslehti The New Yorker uusimmassa numerossaan.

Lehden saamien tietojen mukaan presidentti George W. Bush ja varapresidentti Dick Cheney olivat vakuuttuneita siitä, että Israelin pommituskampanja Hizbollahia vastaan helpottaisi israelilaisten turvallisuushuolia. Sen katsottiin toimivan myös alkusoittona Yhdysvaltain hyökkäykselle Iranin ydinlaitoksia vastaan.

Nimettömänä pysyttelevän Lähi-idän-asiantuntijan mukaan Israel oli kehitellyt hyökkäyssuunnitelmaa Hizbollahia vastaan jo ennen heinäkuun puoliväliä, jolloin sissit sieppasivat kaksi israelilaissotilasta. Suunnitelmista oli kerrottu amerikkalaisille, ja alkukesästä ryhmä Israelin virkamiehiä jopa vieraili Washingtonissa hakemassa Yhdysvaltain hallinnon siunausta pommituksien aloittamiselle, jos Hizbollah tekee provokaation.

"He halusivat selvittää, kuinka paljon Yhdysvallat voisi sietää", The New Yorker kirjoittaa.

Lehden mukaan monet korkea-arvoiset amerikkalaisupseerit pelkäävät nyt, että Bushin hallinto tekee Lähi-idän kriisistä vääriä päätelmiä oman politiikkansa tukemiseksi.

"Ei ole mitään mahdollisuuksia, että Donald Rumsfeld ja Dick Cheney vetäisivät tästä oikeita johtopäätöksiä. Kun savu hälvenee, he sanovat, että kyseessä oli suuri menestys, mikä vain vahvistaa heidän suunnitelmiaan hyökätä Iraniin", analysoi New Yorkerin haastattelema entinen tiedustelu-upseeri.

STT-AFP HS:fi 13.8.2006


YK-päätöslauselmasta ei syntynyt sopua

Turvallisuusneuvoston jäsenmaat eivät päässeet illalla yksimielisyyteen Yhdysvaltain ja Ranskan valmistelemasta päätöslauselmasta, jossa vaadittaisiin tulitaukoa Libanoniin, ilmoitti Venäjän YK-lähettiläs.

Lähettiläs Vitali Tshurkin lisäsi, että Venäjä aikoo pikaisesti esittää oman ehdotuksensa päätöslauselmaksi. Ehdotuksessa vaaditaan hänen mukaansa 72 tunnin humanitaarista taukoa taisteluihin Israelin ja Hizbolalhin välillä.

Israel on tehnyt ilmaiskuja Beirutiin ja Pohjois-Libanoniin. Maan pohjoisosassa kuoli sairaalalähteiden mukaan 11 siviiliä, kun koneet iskivät lähelle Syyrian rajaa. Iskun kohteena oli tie, joka oli ainoa ehjä väylä Libanonista ulkomaailmaan.

Beirutissa Israel pommitti eteläisiä kaupunginosia, joita se pitää Hizbollahin alueena. Poliisilla ei ole vielä tarkkaa tietoa iskun kohteista.

Israelin armeijan lentokoneet pudottivat eilen Libanonin pääkaupunkiin lentolehtisiä, joissa kehotettiin kolmen eteläisen kaupunginosan asukkaita poistumaan alueelta.

STT-Reuters-AFP Keskisuomalainen.net 11.8.2006


Annan: Qanan pommitukset kansainvälisen lain vastaisia

YK:n pääsihteeri Kofi Annan katsoo, että Israelin libanonilaiseen Qanan kylään tekemät pommi-iskut saattoivat olla kansainvälisen oikeuden vastaisia. Annanin mukaan iskuissa näyttää olleen kansainvälisen lain rikkomiseen viittaavia piirteitä.

Annan luovutti myöhään eilen YK:n turvallisuusneuvostolle raportin, jossa vaaditaan iskuista seikkaperäistä selvitystä mahdollisten humanitaaristen ja ihmisoikeusrikkomusten todistamiseksi.

Israel iski Qanan kylään toissa sunnuntaina tuhoten asuintalon, jonka sisällä oli kymmeniä pommituksilta suojautuneita siviilejä. Iskujen kuolonuhrien määräksi ilmoitettiin ensin yli 50, mutta myöhemmin Libanonin viranomaiset kertoivat raunioista löytyneen 28:n ihmisen ruumiit.

Annan teki iskuista raportin turvallisuusneuvoston pyynnöstä.

STT-AFP-Reuters Keskisuomalainen.net 8.8.2006


Kymmeniä kuollut Israelin iskuissa Etelä-Libanonissa

Beirut. Useita kymmeniä ihmisiä on saanut surmansa Israelin ilmaiskussa Etelä-Libanoniin, kertovat viranomaiset. Kuolleita on tuoreimman tiedon mukaan jopa 56, joista34 lapsia.

Pommitus tuhosi kolmikerroksisen rakennuksen Qanan kaupungissa. Rakennukseen oli majoittunut noin sata ihmistä, jotka olivat paenneet kylistään Israelin hyökkäystä. Lisäksi useita muita taloja sortui iskujen takia.

ZOHRA BENSEMRA /REUTERS STT-DPA-REUTERS-AFP HS:fi 30.7.2006


YK:n turvallisuusneuvosto hätäkokoukseen

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään Israelin ilmaiskun surmattua Libanonissa yli 50 ihmistä.

Ranska esittää turvallisuusneuvostolle päätöslauselmaluonnosta, jossa vaaditaan tulitaukoa Lähi-itään heti, kertoo YK:n Pariisin-edustusto.

Päätöslauselmaluonnos on lähetetty turvallisuusneuvoston jäsenmaiden tukittavaksi.

Lauselmassa vaaditaan vihollisuuksien välitöntä lopettamista sekä valmistelujen aloittamista kansainvälisen joukko-osaston lähettämiseksi alueelle. Päätöslauselmaehdotuksessa vaaditaan myös muun muassa kaikkien sissijärjestöjen riisumista aseista. Ranskan ehdotus on hyvin samankaltainen kuin aikaisemmatkin, mutta aiemmissa ehdotuksissa ei ole vaadittu välitöntä tulitaukoa Yhdysvaltain vastustuksen vuoksi.

STT-REUTERS-AFP HS:fi 30.7.2006


Mielenosoittajat tunkeutuivat YK:n päämajaan Beirutissa

Beirut. 
Vihainen mielenosoittajajoukko on hyökännyt YK:n päämajaa vastaan Beirutissa, kertoivat silminnäkijät. Ihmiset oli saanut raivoihinsa Israelin tekemä ilmaisku Qanan kaupunkiin, jossa ainakin 51 siviiliä sai surmansa. Päämajan edustalle kerääntyi noin parituhatta ihmistä. Mielenosoittajat heittelivät rakennusta kivillä, hajottivat ikkunoita ja tunkeutuivat sisään rakennukseen.

AFP:n mukaan väkijoukko tuhosi irtaimistoa ja sytytti verhoja tuleen. YK:n työntekijöiden kerrottiin paenneen kellariin. "Kuolema Israelille, kuolema Amerikalle", väkijoukko huusi. He vaativat myös Yhdysvaltain suurlähettilästä Jeffrey Feltmania lähtemään maasta. Libanonin parlamentin puhemies Nabih Berripyysi mielenosoittajia rauhoittumaan. "Antakaa maailmalle mahdollisuus pysyä meidän puolellamme", hän sanoi. AFP:n mukaan Beirutin keskustaan on kerääntymässä tuhansia mielenosoittajia lisää.

STT-AFP HS:fi 30.7.2006


Israel kiihdytti iskuja Libanonissa ja Gazassa

Israel on hyökännyt voimalla yön aikana Libanoniin. Maan armeija teki ilmahyökkäyksen lähelle Libanonin armeijan tukikohtaa Pohjois-Libanonissa, kertoivat libanonilaiset sotilaslähteet. Kukaan ei loukkaantunut hyökkäyksessä.

Israelin sotakoneet pommittivat yöllä myös muun muassa kolmea ruoka- ja lääkeapua kuljettavaa rekkaa ja matkapuhelinverkkojen tukiasemia Beirutin pohjoispuolella. Kaksi rekankuljettajaa kuoli pommituksessa.

Eilen Israelin armeija koki taisteluissa tiettävästi koko kaksi viikkoa kestäneiden sotatoimien pahimmat menetykset. Armeijan mukaan kaikkiaan yhdeksän israelilaissotilasta sai surmansa vuorokauden aikana.

Gazan kaistalla Israelin iskuissa kuoli eilen ainakin 23 palestiinalaista ja haavoittui kymmeniä, sairaalalähteet kertoivat. Päivä oli Gazan kaistalla verisin pariin viikkoon.

Kolme kuolleista oli lapsia. Kuolleiden joukossa oli ainakin yksitoista Hamasin taistelijaa.

STT-Reuters-AFP-DPA Ks.fi 27.7.2006


USA ja EU sanasodassa

Yhdysvallat ja Euroopan Unioni jatkoivat tiistaina toistensa mollaamista vapaakauppaneuvottelujen keskeytymisen vuoksi. Yhdysvaltain hallinto syytti EU:ta vääristä ja harhaanjohtavista lausunnoista.

EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson sanoi maanantaina, että Yhdysvaltain hallinto ei tehnyt uusia ehdotuksia maataloustukien leikkaamiseksi. Arvostelu kirvoitti vastauksen tiistaina.

- EU:n eilinen väite, jonka mukaan Yhdysvallat ei osoittanut joustavuutta ja yrittää vierittää syy pattitilanteesta muualle, on väärä ja harhaanjohtava, ilmoitti Yhdysvaltain kauppaedustusto Genevessä.

Yhdysvaltain pääneuvottelija Susan Schwab on kertonut, että maa olisi ollut valmis leikkaamaan maataloustukia enemmän. Vastavuoroisesti EU:n ja Intian olisi kuitenkin pitänyt suostua alentamaan tullejaan, jotta amerikkalaisviljelijät voisivat lisätä vientiä.

Amerikkalaislausunnossa sanotaan, että EU oli rajannut pääsyä markkinoille jopa enemmän kuin alunperin oli ajateltu. Samalla Yhdysvallat toivoo, ettei EU:n moittimiskyky vaarantaisi harvoja jäljellä olevia mahdollisuuksia neuvottelujen elvyttämiseen.Mandelson puolestaan toisti kantansa, jonka mukaan Yhdysvallat on syypää.

- Yhdysvallat on pyytänyt liian paljon muilta ja tehnyt itse liian vähänvastikkeeksi... Nyt Yhdysvallat tuntuu sanovan muulle maailmalle: Me olemme oikeassa ja te olette eristyksissä.

STT-REUTERS IS:fi 27.7.2006


Kansanedustajan palkkioon parinsadan euron korotus

Kansanedustajan palkkio nousee parilla sadalla eurolla kuukaudessa. Eduskunnan palkkiotoimikunta päätti asiasta keskiviikkona.
Elokuun alusta lukien kansanedustajan palkkio nousee 5 220 eurosta 5 400 euroon ja yli 12 vuotta kansanedustajana toimineen kuukausipalkkio 5 600 eurosta 5 800 euroon. Korotusta perustellaan yleisen ansiotason kehityksellä.
Samalla tärkeimpien valiokuntien ja yli 15 edustajan eduskuntaryhmien puheenjohtajille kuukausittain maksettava lisäpalkkio nostetaan 970 eurosta 1 000 euroon. Muiden valiokuntien ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat saavat tyytyä 20 euron korotukseen.
Samalla päätettiin myös voimassa olevan tulosopimuksen mukaisesti ensi vuonna tehtävästä korotuksesta. Ensi vuoden huhtikuun alusta lukien kansanedustajan palkkio nousee 5 540 euroon ja yli 12 vuotta kansanedustajana toimineen kuukausipalkkio 5 950 euroon. Puhemiehen kuukausipalkkio nousee 9 590 eurosta 10 200 euroon ja varapuhemiehen palkkio 7 990 eurosta 8 500 euroon.

Kansanedustajien palkkioista on jo muutaman vuoden ajan päättänyt täysin valtuuksin kolmijäseninen palkkiotoimikunta, jota johtaa ministeri Jaakko Iloniemi. Muut jäsenet ovat maaneuvos Jussi Alanen sekä oikeustieteen tohtori Pirkko K. Koskinen. Ennen vuotta 2003 palkkiotoimikunnan ehdotus tuotiin vielä eduskunnan kansliatoimikunnan vahvistettavaksi.
Viime vuonna kansanedustajien palkkioita nostettiin viidellä prosentilla. Vuonna 2003 tehtiin lähes kymmenen prosentin korotus. Korotuksia perusteltiin molemmilla kerroilla yleisen ansiotason kehityksellä.

STT HS:fi 26.7.2006


Puolet pääkaupunkiseutulaisista haluaa tietullit Helsinkiin

Melkein puolet pääkaupunkiseudun asukkaista kannattaa tietulleja Helsingin keskustaan, selviää Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla tekemästä kyselystä.

Kyselyn mukaan 46 prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista haluaisi Helsinkiin käyttöön tietullit samaan tapaan kuin Tukholmassa meneillään olevassa kokeilussa. Hieman useampi, 49 prosenttia, vastustaa ajatusta.

HS:fi 25.7.2006


Lähes 400 marssii Israelin sotatoimia vastaan Helsingissä ja Tampereella

Helsinki/Tampere. Israelin sotatoimia vastaan järjestetyissä kahdessa mielenosoituksessa on marssimassa yhteensä vajaat 400 mielenosoittajaa. Helsingissä mielenosoittajia on liikkeellä 300 ja Tampereella noin 70.

Maanantaina kello 17 alkaneet mielenosoitukset ovat Pysäyttäkää sota -verkoston järjestämiä. Ryhmä kritisoi marsseilla Israelin sotatoimia Libanonia vastaan, niissä on kuollut yli 300 ihmistä ja puoli miljoonaa henkeä on joutunut pakolaiseksi.

Helsingissä kulkue lähti taidemuseo Kiasman edustalta kohti EU:n lähetystöä Pohjois-Esplanadille ja jatkaa sieltä matkaansa Israelin suurlähetystölle Yrjönkadulle. Tampereella mielenosoittajat kokoontuivat Hämeenpuiston tapahtuma-aukiolle. Molemmat mielenosoitukset ovat poliisin mukaan sujuneet rauhallisesti vaikkakin äänekkäästi.

STT HS:fi 24.7.2006


Helsingin lastensuojelurahat eivät riitä vuoden loppuun

Lastensuojelua tarvitsevien määrä on Helsingissä rajussa kasvussa. Kaupungin tälle vuodelle varaamat määrärahat loppuvat jo reilusti ennen vuoden loppua. Erityisen vaikea on sijaishuollon tilanne, sillä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä laitoksiin oli sijoitettu jo 73 lasta enemmän kuin viime vuonna.
Lasten sijaishuollon ostoihin tarvitaan tälle vuodelle budjetoitujen määrärahojen lisäksi kuusi miljoonaa euroa, arvioi Helsingin sijaishuollon päällikkö Pirjo Rissanen.
Alkoholiveron laskeminen näkyy nyt selvästi myös lasten lisääntyneenä pahoinvointina. Lapsia on otettu entistä enemmän huostaanyksinhuoltajilta, jotka aiemmin ovat pystyneet pitämään juomisensa kurissa.
Viime vuonna sijoitettuna oli 2 500 helsinkiläistä lasta. Huostaanotettuja oli 1 900.
Myös lasten psykoterapiatilanne on erittäin heikko. Perheneuvoloiden kautta ostopalveluina hankittava psykoterapia voidaan aloittaa tänä vuonna enää muutamalle lapselle.
Jonossa on noin 30 lasta, jotka tarvitsisivat heti intensiivistä psykoterapiaa.
Ei-kiireellisissä tapauksissa lapset joutuvat odottamaan hoitoon pääsyä jopa puoli vuotta.
Rahan lisäksi myös henkilökunnasta on pulaa. Kaupungin 18:sta lastenpsykiatrian vakanssista on täytettynä vain viisi.

Helsingin Sanomat 23.7. 22:00


Kiinasta tuodaan Suomeen yhä enemmän tavaraa

Tuonti Kiinasta Suomeen on kasvanut erittäin nopeasti.

Kun vuonna 2004 suomalaisten Kiinan-kauppa kasvoi tullin tilastojen mukaan sekä viennissä että tuonnissa, viime vuonna enää tuonti jatkoi rajua paisumistaan.

Kauppavirran suunta on ollut sama tänäkin vuonna: vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana Kiinasta tuotiin 61 prosenttia enemmän tavaraa Suomeen kuin viime vuoden alussa.

HS.Fi 21.7.2006


Keskisuomalainen: Sirupassien tietosuojassa puutteita

Elokuussa käyttöön otettavien biometristen passien tietoja voidaan kopioida salaa kymmenien metrien päästä, kirjoittaa Keskisuomalainen.
Lehden mukaan biometristen passien tietoturvaa joudutaan parantamaan huomattavasti ennen kuin niihin voidaan tallentaa sormenjälkiä. Suomessa sormenjälkiä aletaan lisätä passien mikrosiruihin viimeistään kesällä 2009.
Yhdysvalloissa tehdyissä kokeissa passin ja lukulaitteen välistä tietoliikennettä on onnistuttu salakuuntelemaan jopa parinkymmenen metrin etäisyydeltä, Keskisuomalaisessa kerrotaan.

Tietojen kaappaaminen edellyttää, että passin tietosivuun upotettua mikrosirua luetaan samanaikaisesti. Luvaton kopiointi voisi onnistua esimerkiksi lentokentällä tai hotellin aulassa, kun matkustajan henkilöllisyyttä tarkastetaan.
Tieto kulkee mikrosirun ja lukulaitteen välillä salattuna. Ensimmäisissä biopasseissa salaus on kuitenkin vain samaa tasoa kuin matkapuhelinliikenteessä, ja se voidaan purkaa tavallisella kotitietokoneella.

STT 20.7.2006


EU:n komissio vaatii maataloustukia julkisiksi kaikissa jäsenmaissa

Euroopan unionin komissio on kyllästynyt maatalouspolitiikan huonoon maineeseen jäsenmaissa. Se aikoo vaatia, että kaikki jäsenmaat perustavat rekisterin tukien saajista ja määristä.
"Eurooppalaisilla on oikeus tietää, mihin me käytämme heidän rahojaan", maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel painotti alan seminaarissa alkuviikosta Brysselissä.

HS.fi 18.7. 2006


Suomi ei muuta EU-tukien valvontaa

Suomi ei edelleenkään ole valmis muuttamaan EU-tukien valvontajärjestelmäänsä, vaikka EU:n komissio katkaisi Euroopan sosiaalirahaston eli ESR:n Pohjois-Suomen tukien maksatukset jo maaliskuussa.
Komission mukaan Suomessa tukien valvonta on puutteellista ja epäluotettavaa. Noin 5,4 miljoonaa euroa on jäädytetty.

ESR-rahojen hallintoviranomainen on sisäministeriö ja maksuviranomainen työministeriö. Molemmat ministeriöt ovat nyt toimittaneet komissiolle lopulliset vastineensa.
Vastineissa ehdotetaan tehtäväksi vain osa komission tarkastajien suosituksista.
Tarkastajien mukaan hallintoviranomaisen pitää valvoa koko prosessia eikä jättää vastuuta muille. Perusongelma on, ettei sisäministeriö valvo työministeriön alaisia yksiköitä vaan luottaa niiden toimivan oikein.
Sisäministeriö toteaa vastauksessaan, että havainnot eivät anna aihetta muuttaa Suomen järjestelmää. Sen sijaan ministeriö lupaa laatia toimintaohjeen, jossa se kuvailee miten ja miksi se on delegoinut tehtäviään muille.

HS.fi 17.7.2006


Israel laajensi Gaza-operaatiotaan

Gaza. Israel on laajentanut sotilaallista operaatiotaan Gazassa. Armeijan tankit palasivat myöhään lauantai-iltana Gazan kaistalle, mistä ne vetäytyivät viikkoa aiemmin.

Gazan kaistan pohjoisosassa kolme palestiinalaistaistelijaa sai surmansa Israelin ilmaiskussa. Lisäksi yli kymmenen haavoittui erillisissä iskuissa. Eteläisessä Gazassa palestiinalaisnainen kuoli kotiinsa, kun armeijan panssariohjus osui hänen talonsa viereen.
srael on moukaroinut kiivaasti Gazaa sen jälkeen, kun israelilainen sotilas siepattiin alueella kolme viikkoa sitten. Israel on ilmoittanut, ettei se aio keskustella vankien vaihtamisesta.
Lauantaina Israelin armeijan hyökkäyksessä kuoli kaksi palestiinalaista. Israel pommitti myös palestiinalaisten talousministeriötä. Israelin hyökkäyksessä Gazassa on kuollut arviolta 85 ihmistä, noin puolet heistä palestiinalaistaistelijoita.

STT-REUTERS HS.fi 16.7.2006


G8 kannattaa energiamarkkinoiden avoimuutta

Pietari. Pietarin G8-huippukokouksen osanottajat lupasivat sunnuntaina edistää avoimia ja läpinäkyviä energiamarkkinoita. Sunnuntaina hyväksytyssä kannanotossa todettiin myös, että ydinenergian suhteen G8-mailla on erilaiset linjat.

Venäjä, joka ei ole EU:n toiveista huolimatta suostunut ratifioimaan energiaperuskirjaa, hyväksyi muiden mukana julkilausuman, jossa annettiin tuki sopimuksen periaatteille.
"Vapaat, kilpaillut ja avoimet markkinat ovat välttämättömät kansainvälisen energiajärjestelmän toiminnalle", todetaan julkilausumassa.
"Tuemme energiaperuskirjan periaatteita ja osallistuvien maiden
pyrkimyksiä parantaa kansainvälistä energiayhteistyötä."

EU:ta edustanut pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi, että keskustelua energiaturvallisuudesta pitää vielä jatkaa Venäjän kanssa. Se nousee esille lokakuussa myös Lahden huippukokouksessa, jonne Vanhanen on kutsunut presidentti Vladimir Putinin. "Huoli energiaturvallisuudesta on olemassa ja sitä on pidetty esillä Suomen puolelta", Vanhanen sanoi.

Kannanotto ei ole allekirjoittajille sitova muuten kuin sanojen tasolla, mutta ydinenergiasta luopuva Saksa piti huolen siitä, ettei ydinvoimaa hehkutettu liikaa. Myös erilaiset kannat Kioton sopimukseen tunnustettiin.
"Me tunnustamme, että G8-jäsenillä on erilaiset keinot saavuttaa energiaturvallisuuden ja ilmastonsuojelun tavoitteet", todetaan julkilausuman ydinvoimaosuudessa.
Asiakirjassa luetellaan toimenpiteitä, joilla pyritään lisäämään energiamarkkinoiden läpinäkyvyyttä ja vapautta sekä helpottamaan sijoituksia. Lisäksi luvataan satsata uusiutuviin energialähteisiin, energiateknologiaan ja infrastruktuuriin.

Toisissa julkilausumissa käsiteltiin kulkutauteja, koulutusta ja korruptiota. G8-maat eivät luvanneet lisää rahaa aidsin, tuberkuloosin ja malarian torjuntaan keskittyvälle rahastolle, jonka arvioidaan tarvitsevan ainakin 700 miljoonaa dollaria lisää. Myöskään kansainvälisen koulutusrahaston tarvitsemat 400 miljoonaa lisää jäivät saamatta.
G8-kokous ilmoitti vain, että kysymystä pitää selvitellä muiden rahoittajien kanssa.

STT HS:fi 16.7.2006


Verohuijauksista EU:lle miljardikulut

Arvonlisäverotukseen liittyvät huijaukset maksavat Euroopan unionille vuosittain jopa 50 mrd. euroa, laskee brittiläinen The Guardian. Summa vastaa EU:n vuodessa maksamaa maataloustukea.

Lehden mukaan yksin Britannialta jää saamatta 14,5 mrd. euroa vuodessa.

Karuselli toimii niin, että tavaraa viedään maasta toiseen ilman myyntihetkellä lisättävää veroa, joka kuitenkin peritään asiakkaalta, mutta sitä ei tilitetäkään hallituksille.

Toinen tapa on kuljettaa tavaroita maasta toiseen verotta, mutta vaatia alv:n palautuksia myymättömistä tavaroista monessa maassa.

Tavaraa viedään EU:n ulkopuolella esimerkiksi Dubaihin, josta se sitten palaa unionin alueellea, ja tekee sitten taas uuden kierroksen. Ja jokaisesta kerrasta vaaditaan veronpalautuksia.

- Tämä on suurin verohuijauksen muoto, The Guardianin haastattelema EU:n verokomissaari Laszlo Kovacs sanoo.

Jos laskelmat pitävät paikkansa, vastaa huijarien keräämä raha unionin vuosittaista maatalouteen satsaamaa summaa. Toisaalta summa on viisi kertaa isompi kuin EU laittaa työttömyyden tai sosiaalisektorin hoitoon.

Lehden haastattelema nimetön verohuijari sanoo, että heillä on lähteitä liki jokaisessa arvonlisäveroa käsittelevässä toimistossa tai virastossa. Sama lähde vakuuttaa, että juttujen taso on korkeampi kuin hallitukset ymmärtävät tai haluavat myöntää.

YLE24 11.7.2006


Kim Jong-il uhkasi Yhdysvaltoja sodalla

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-il ei aio antaa hitustakaan periksi Yhdysvalloille ja on varoittanut sitä "suursodasta", jos se ryhtyy kostotoimiin, Pohjois-Korean televisio kertoi sunnuntaina.

"Kenraali on ilmoittanut, ettei Pohjois-Korea tee pienintäkään myönnytystä imperialistisen tunkeutujan Yhdysvaltain, arkkivihollisemme, hyväksi", televisio kertoi eteläkorealaisen Yonhap uutistoimiston mukaan.

Kim varoitti, että jos Yhdysvallat ryhtyy kostamaan, se tarkoittaisi suursotaa.

Televisiokanava ei kertonut, milloin Kim Jong-il oli antanut lausuntonsa. Hän antaa erittäin harvoin lausuntoja julkisuudessa henkilökohtaisesti.

STT-AFP HS.fi 9.7.2006


Eduskunnan juhlakonsertin hinta 260 000 euroa
Pelkästään tarjoilukulut olivat yli 140 000 euroa

Se maksaa, jos hienompi tilaisuus järjestetään. Minusta se on ihan sopiva hinta kerran sadassa vuodessa, sanoo kustannuksista eduskunnan satavuotisjuhlien projektipäällikkö Pentti Väänänen.

Suomen Kansallisoopperassa kesäkuun alussa pidetystä satavuotisjuhlakonsertista kertyi veronmaksajille yli 260 000 euron lasku.

Ooppera veloitti eduskuntaa illasta 97 200 euroa. Konsertissa soittaneen Lahden kaupunginorkesterin palkkio oli 25 000 euroa. Lisäksi Lahti veloittaa eduskuntaa nuoteista, mutta niiden osalta laskua ei ole vielä tullut. Nuottilasku noussee muutamaan tuhanteen euroon.

Orkesteri soitti kapellimestari Susanna Mälkin johdolla. Konsertissa esiintyivät Suomen huippulaulajat, kuten Jorma Hynninen ja Matti Salminen. Konserttia oli seuraamassa suuri määrä kansainvälisiä arvovieraita.

Juhlavieraille oli tarjolla konsertin jälkeen buffet, josta eduskuntaa laskutettiin 141 700 euroa. Illan aikana hupeni muun muassa noin 900 pulloa viiniä sekä saman verran konjakki-, calvados- ja likööriannoksia. Yksin somistuksesta aiheutuneet kulut olivat noin 4 800 euroa.

Projektipäällikkö Pentti Väänäsen mukaan juhlakonsertti oli hintansa väärti.

Iltalehti online 30.6. 2006


EU haastaa Suomen oikeuteen laivojen päästöistä

Bryssel. Euroopan unioni haastaa Suomen EY-tuomioistuimeen sen vuoksi, ettei Suomi ole täyttänyt EU:n sääntöjä laivojen jätepäästöistä. Suomen ohella EU:n komissio vie oikeuteen samasta syystä Kreikan, Ranskan, Italian ja Portugalin.

Komission mukaan kaikilla jäsenmailla piti olla jo joulukuussa 2002 valmiina suunnitelmat jätteiden käsittelemisestä kaikissa satamissaan. Säännöt koskevat myös huvivenesatamia, jotka ovat olleet ongelma Suomelle.

EU syytti kaikkia viittä jäsenmaata, etteivät ne ole suunnitelleet, hyväksyneet ja panneet toimeen tarpeeksi hyvin unionin asettamia vaatimuksia.

Suomen ja muiden neljän maan lisäksi komissio varoitti Saksaa, Viroa ja Espanjaa, että se haastaa myös ne EY-tuomioistuimeen satamien jätteiden käsittelyn puutteiden vuoksi.

STT-REUTERS HS:fi 30.6.2006

Helsingissä pitkät jonot hammashoitoon

Hammaslääkäri Päivi-Maria Tuovila ja hammashoitaja Nina Pettersson hoitivat keskiviikkona Joanna Anderssonin hampaita.

Pääkaupunkiseudun kunnissa hammaspotilaat joutuvat jonottamaan hyvin eri pituisia aikoja. Helsinkiläinen voi joutua odottamaan kiireettömään hammashoitoon pääsyä jopa yli vuoden pidempään kuin tuusulalainen.

Suurimmassa osassa kunnista hammashoitoon pääsee kuudessa kuukaudessa. Hoitotakuun edellyttämä kuuden kuukauden raja ylittyy Järvenpäässä, Kirkkonummella ja Helsingissä.

Kiireellinen hammashoito sujuu kaikissa kunnissa.

HS.fi 29.6.2006


Italia hylkäsi perustuslain muutokset

Italialaiset tyrmäsivät kiistellyn perustuslakiuudistuksen maanantaina päättyneessä kansanäänestyksessä. Ääntenlaskun perusteella noin 62 prosenttia italialaisista äänesti esitystä vastaan, kun 38 prosenttia äänesti sen puolesta.

Sunnuntain ja maanantain aikana 47 miljoonasta äänioikeutetusta hieman yli puolet antoi äänensä.

Uusi perustuslaki olisi tuonut Italiaan vahvan pääministerin. Lakiuudistuksen mukaan vaalit olisivat muuttuneet pääministerivetoisiksi, eli pääministeri olisi valittu suoralla kansanvaalilla.

Pääministeri olisi saanut oikeuden erottaa ministereitä ja hajottaa parlamentin.

Lisäksi uudistus olisi lisännyt maakuntien päätösvaltaa kouluasioissa, terveydenhoidossa ja paikallisissa poliisiasioissa.

Kansanäänestystä pidettiin keskustavasemmistolaisen hallituksen ja opposition suosion mittarina.

Pääministeri Romano Prodi vastusti uudistusta kiivaasti, sanoen sen heikentävän presidentin asemaa sekä kasvattavan kuilua maan köyhien ja rikkaiden alueiden välillä. Lisäksi Prodi moitti uudistuksen kustannuksia, joiden suuruudeksi on arveltu noin 250 miljardia euroa.

Kansa päätyi pääministeri Prodin kannalle.

Entinen pääministeri, oppositiojohtaja Silvio Berlusconi kannatti uudistusta, jonka taka-ajatuksena oli kaataa Prodin hallitus. Tappio on takaisku Berlusconin keskustaoikeistolaisille liittolaisille.

Berlusconin hallitus ajoi perustuslakiuudistuksen läpi parlamenttienemmistöllä ennen huhtikuista vaalitappiotaan, mutta päätöksen vahvistamiseen tarvittiin kansanäänestys.

Uudistuksen uskottiin uudistavan ja vetreyttävän byrokratiasta kärsivää hallintomekanismia.

Tasavallan perustuslaki vuodelta 1948 jätti pääministerin aseman heikoksi, jotta diktaattori Benito Mussolinin kaltainen vahva mies ei pääsisi nousemaan Italian johtoon.

HS:fi 26.6.2006


Jopa joka neljäs paiskii ylitöitä ilmaiseksi

Tilastojen mukaan jopa neljännes kaikista työntekijöistä tekee työtä ilman korvausta vähintään kerran kuussa. Oma lukunsa ovat ylemmät toimihenkilöt, joista peräti 57 prosenttia tunnusti tutkijoille tehneensä ilmaisia ylitöitä. Tilastokeskuksen tuorein tieto on pari vuotta vanha.

Vähän maltillisempi on työministeriön barometri viime syksyltä.

Sen mukaan korvauksettomia ylitöitä teki viime elo–syyskuussa 12 prosenttia palkansaajista. Ja mitä kertoo Vakuutusväen liitto: joka kymmenes jättää ylityönsä ilmoittamatta kokonaan.

HS:fi 26.6.2006


Tutkimus: Taloushuolet altistavat mielenterveyshäiriöille

Vaikeat taloudelliset olosuhteet lapsuudessa altistavat aikuisiässä ilmeneville mielenterveyden häiriöille, ilmenee Helsingin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Myös aikuisiässä koetut taloudelliset vaikeudet voivat heikentää mielenterveyttä.

Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella tehdyssä laajassa tutkimuksessa selvitettiin mielenterveysoireilun yhteyksiä sosiaalisiin ja taloudellisiin tekijöihin.

Tutkijat havaitsivat, että mielenterveysoireilun riski oli selvästi suurentunut, jos lapsuudenkodissa oli ollut huomattavia taloudellisia ongelmia.

Samoin aikuisiän taloudelliset ongelmat, kuten vaikeudet hankkia vaatteita ja ruokaa sekä maksaa laskuja, olivat mielenterveysoireilun riskitekijöitä. Lapsuuden ja aikuisuuden taloudellisten vaikeuksien yhteys mielenterveysoireiluun säilyi, vaikka joukko sosiaalisia taustatekijöitä otettiin huomioon. Tulokset olivat samanlaiset sekä miehillä että naisilla.

Tutkijat huomauttavat, että mielenterveyden kannalta on tärkeätä tukea perheitä selviytymään arkisista taloudellisista vaikeuksistaan. Taloudellisten vaikeuksien lievittämisellä voidaan todennäköisesti ehkäistä mielenterveyden heikkenemistä tulevaisuudessa.

Tutkimus perustui Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella tehtävään Helsinki Health Studyyn, johon osallistui vuosina 2000-2002 yhteensä 8 970 keski-ikäistä kunta-alan työntekijää.

Mielenterveysoireita kartoitettiin General Health Questionnaire (GHQ-12) -kyselyllä, joka mittaa yleistä henkisen hyvinvoinnin alenemista.

Tutkimus julkaistaan Social Science and Medicine -lehdessä.

HS:fi 26.6.2006


Italiassa alkaa kansanäänestys perustuslakiuudistuksesta

Rooma. Italialaiset äänestävät sunnuntain ja maanantain aikana uudesta perustuslaista, joka antaisi enemmän valtaa pääministerille ja tekisi maan hallinnosta enemmän liittovaltion kaltaisen. Kansanäänestyksessä testataan ensimmäisen kerran Italian uuden pääministerin Romano Prodin kannatusta. Prodi on vastustanut kiivaasti edeltäjänsä Silvio Berlusconin hallituksen valmistelemia uudistuksia.

Ehdotuksen mukaan pääministerin luottamuksesta ei enää tarvitsisi äänestää parlamentissa. Pääministerillä olisi myös oikeus nimittää ja erottaa ministereitä sekä hajottaa parlamentti. Lisäksi Italian 20 maakuntaa saisi päättää omasta koulutus- ja sosiaalipolitiikastaan.

Äänioikeutettuja kansanäänestyksessä on noin 47 miljoonaa.

STT–DPA HS:fi 25.6.2006


Energia, turvallisuus ja terveys hallitsevat Suomen Asem-kokousta

Energiaturvallisuus sekä kansainväliset turvallisuus- ja terveyskysymykset ovat keskeisiä aiheita EU:n ja Aasian Asem-huippukokouksessa syyskuussa. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan Helsingissä järjestettävässä suurkokouksessa käsitellään myös ilmastokysymyksiä sekä WTO-neuvotteluja.

Vanhanen sanoo STT:n haastattelussa, että Asem-kokousten tärkein arvo on siinä, että antavat mahdollisuuden EU:n ja Aasian johtajille tavata toisiaan ja keskustella.

Helsingin kokouksen yhteydessä järjestetään myös useita rinnakkaisia tapaamisia ja kokouksia, muun muassa EU:n ja Kiinan sekä EU:n ja Etelä-Korean huippukokoukset.

Huippukokoukseen osallistuvat johtajat 25 EU-maasta ja 13 Aasian maasta, sekä EU:n komission edustajat.

STT HS:fi 25.6.2006


Hallitus tapaa EU:n komission

Suomen hallitus ja Euroopan komission jäsenet tapaavat Helsingissä 2. ja 3. heinäkuuta.

Tapaamisen tarkoituksena on keskustella Suomen EU-puheenjohtajakauden asialistasta. Tapaamiseen osallistuvat kaikki suomalaiset ministerit ja Euroopan komission 25 jäsentä.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso tapaavat maanantaina 3. heinäkuuta ja keskustelevat muun muassa heinäkuussa pidettävästä G8-huippukokouksesta ja lokakuussa pidettävästä Lahden huippukokouksesta.

Suomen hallituksen ja Euroopan komission jäsenet keskustelevat maanantaina 3. heinäkuuta sektorikohtaisissa työryhmissä, minkä jälkeen hallitus ja Euroopan komissio kokoontuvat yhteiseen istuntoon.

Barroso tapaa myös tasavallan presidentti Tarja Halosen.

IA, Verkkouutiset 24.6.2006


EU-tukia katoaa mustaan aukkoon Romaniassa ja Bulgariassa

Romanian ja Bulgarian saamat EU-tuet ovat valuneet suurelta osin hukkaan. Varastoon tungetut tietokoneet, olympiamitat täyttävä tyhjä ja ruma uima-allas sekä rajavalvojille ostetut, mutta käyttämättä jääneet maastoautot ovat vain muutamia esimerkkejä EU:n rahoittamista projekteista, jotka menivät pieleen.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen tiistaina julkaisema raportti suomii komissiota siitä, ettei se valvonut Phare-avustusrahojen käyttämistä paremmin vuosina 2000–2004.

Komission kanavoimilla rahoilla on tarkoitus edistää talouden kilpailukykyä EU:n ehdokasmaissa ja auttaa niitä valmistautumaan jäsenyyteen. Bulgaria sai Phare-rahaa 511 miljoonaa euroa vuosina 2000–2004, Romania 1,4 miljardia euroa.

HS.fi 22.6.2006


Hiilidioksidipäästöt kasvavat rajusti kahden seuraavan vuosikymmenen aikana, arvioi Yhdysvaltain energiaministeriön ennustelaitos EIA.

Uutistoimisto Reutersin mukaan EIA arvioi, että hiilidioksidipäästöt kasvavat 75 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Päästöt lisääntyvät etenkin nopeasti kasvavissa talouksissa, kuten Kiinassa ja Intiassa.

Tällä hetkellä hiilidioksidipäästöt ovat suurimmat Yhdysvalloissa. EIA ennustaa, että Kiina ja Intia ohittavat pian Yhdysvallat.

Hiilidioksidipäästöjen arvioidaan aiheuttavan ilmaston lämpenemistä. Ilmastonmuutoksen ennakoidaan lisäävän muun muassa myrskyjä ja tulvia.

Päästöjä yritetään vähentää Kioton sopimuksella. Yhdysvallat ja Australia eivät ole allekirjoittanut sopimusta.

Verkkotie fi 22.7.2006


HUS:n sairaaloiden suuret päivystykset ruuhkautuvat

Helsingin ja HUS-piirin sairaaloiden suuret päivystyspoliklinikat kärsivät lähes jokapäiväisistä ruuhkista. Syynä on päivystyksien keskittäminen entistä harvempiin pisteisiin. Tuoreen selvityksen mukaan poliklinikoilla kärsitään myös henkilökunnan vaihtuvuudesta. Lisäksi lääkärit eivät ole aina tarpeeksi kokeneita vaativaan työhön.

Helsingin ja HUS-piirin sairaaloiden päivystyksissä käy vuosittain yli 210 000 potilasta. Erikoissairaanhoidon päivystyspisteitä on Helsingin lisäksi Jorvin, Peijaksen, Porvoon, Hyvinkään, Lohjan ja Länsi-Uudenmaan sairaaloissa.

Toiminnan kehittämisen jälkeen Meilahden sairaalan potilaat viipyvät päivystyksessä jopa tunnin vähemmän aikaa kuin ennen.

Helsingin ja HUS-piirin päivystystä ja terveydenhuollon tarkoituksenmukaista työnjakoa käsittelevä raportti julkistettiin keskiviikkona Helsingissä.

STT HS.fi 22.6.2006


Kääriäinen kertoi Rumsfeldille EU-puheenjohtajuudesta

Washington. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen päätti kahden päivän vierailunsa Washingtonissa tapaamiseen virkaveljensä Donald Rumsfeldin kanssa. Kääriäinen vei tulevan EU-puheenjohtajan terveiset supervallan ministerille.

"Transatlanttinen linkki on tärkeä. Siinä on liioittelematta omat ongelmansa. Suomi koettaa omalla puheenjohtajakaudellaan pitää huolen siitä, että yhteys toimii. Lähestymisemme on käytännönläheinen", Kääriäinen sanaili tapaamisen jälkeen Pentagonin portailla.

Rumsfeld ei tullut tapaamisen jälkeen ilmastoidusta toimistostaan Washingtonin helteeseen.

"Suhteethan ovat hyvällä kannalla", Kääriäinen kiteytti näkemyksensä Suomen ja Yhdysvaltain keskinäisistä väleistä.

Ennen Rumsfeldia Kääriäinen keskusteli muun muassa Yhdysvaltain asevoimien teknologia- ja logistiikkahankinnoista vastaavan apulaispuolustusministeri Kenneth Kriegin kanssa.

"Yksityiskohtaisempaa ei voi sanoa, kuin että näillä neuvonpidoilla varmistetaan, että Suomi pystyy pitämään huolen puolustuksensa uskottavasta suorituskyvystä, Kääriäinen muotoili mahdollisista tulevista materiaalihankinnoista kysyttäessä."

STT HS.fi 16.6.2006


STM:n Lehto ottaisi sosiaali- ja terveyspalvelut pois kunnilta

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Markku Lehto esittää sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen poisottoa kunnilta. Lehdon mukaan hyvinvointipolitiikkaan kohdistuvia muutospaineita aliarvioidaan.

- Suomessa tulisi varautua siihen, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirretään kunnilta koko maan kattaville organisaatioille. Ihmiset voisivat valita haluamansa palvelun järjestäjän. Nämä asiakasyhteisöt huolehtisivat siitä, että ihmiset saisivat tarvitsemansa palvelut lasten päivähoidosta vanhustenhuoltoon asti, Lehto esittää kirjassaan Pelastusrenkaan paikkaus. Teos julkistettiin Helsingissä perjantaina.

Lehdon mallissa asiakasyhteisöt eivät vastaisi palvelujen tuottamisesta, vaan siitä, että asiakkaille olisi palveluja tarjolla.

- Kunnat eivät enää vastaisi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä. Mutta halutessaan ne voisivat edelleen vastata tuottamisesta joko omana toimintana tai muodostamalla liikelaitoksia ja yhtiöitä.

Järjestämisvastuun irrottaminen kunnallisesta kehyksestä vastaisi Lehdon mielestä nykyistä paremmin kansainvälistyvään toimintaympäristöön ja ylipäätänsä lisääntyvään liikkuvuuteen.

Kunnalle jäisi edelleen vastuu väestön hyvinvoinnista ja se voisi toimia ristiriidattomasti asukkaidensa etujen ajajana, kun se ei ole tuottamisvastuussa.

Lehdon kirja kuuluu Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjaan.

STT 16.06.2006


EU:n perustuslaki hyllytettiin pitkäksi aikaa

BRYSSEL. Euroopan unionin jäsenmaat sopivat torstai-iltana jatkavansa EU:n perustuslain hyllytystä parilla vuodella, koska kukaan ei tiedä, miten Ranskan ja Hollannin kaatama sopimus saataisiin pelastettua. Perustuslaki on ollut jo vuoden verran jäähyllä, kun Ranska ja Hollanti äänestivät sopimusta vastaan viime vuoden kansanäänestyksissä. "Tässä rakennetaan silta vuoteen 2008", arvioi pääministeri Matti Vanhanen yöllä EU:n huippukokouksessa Brysselissä.

Parin viikon kuluttua EU:n puheenjohtajaksi siirtyy Suomi, jonka puolivuotisella vetokaudella perustuslaille ei tehdä kovinkaan paljon. Sen sijaan ensi vuoden alussa puheenjohtajaksi tuleva Saksa tekee kaudellaan arvion siitä, miten asiassa pitäisi edetä. Jäsenmaiden mukaan asia olisi ratkaistava "viimeistään" vuoden 2008 jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin unionin vetovastuussa on Ranska.

Vanhanen myönsikin, ettei perustuslain kohtalo Suomen kaudella juurikaan valkene. "Kysymys perustuslaista ei todellakaan voi olla mikään erityinen prioriteetti Suomelle. Voimme tietenkin käynnistää pohjatyötä ja tehdä konsultaatiota", Vanhanen sanoi. Hän piti sovittua aikataulua luontevana, koska 2009 järjestetään seuraavat eurovaalit ja valitaan uusi komissio.

Perustuslain tulevaisuudesta päättäminen onkin siis jäämässä unionin suurimpien jäsenmaiden Saksan ja Ranskan harteille. Saksan jälkeen puheenjohtajina ennen Ranskaa toimivat pienet maat Portugali ja Slovenia.

"Perustuslain sisältö on hyvä, ja se on pidettävä elossa", sanoi väistyvän puheenjohtajamaan liittokansleri Wolfgang Schüsselomassa tiedotustilaisuudessaan yöllä. Ranskalla on ollut perustuslain laatimisessa aiemminkin merkittävästi valtaa, sillä sopimus kirjoitettiin maan entisen presidentin Valéry Giscard d'Estaingin johdolla.

Jäsenmaat pyrkivät lieventämään EU:ssa levinnyttä kansalaisapatiaa ja sopivat antavansa ensi maaliskuussa julistuksen "Euroopan arvoista". Julistuksella yritettäneen miellyttää erityisesti ranskalaisia, jotka äänestivät perustuslain vastaisesti osittain, koska he arvioivat sopimuksen olevan liian liberaali talouspoliittisesti. Kansalaisten luottamusta on suunniteltu parannettavaksi lisäksi muun muassa tekemällä EU-ministerien kokouksista avoimempia.

Tähän mennessä perustuslaki on vahvistettu 15 jäsenmaassa, mikä ei kuitenkaan riitä, sillä sopimus pitäisi vahvistaa kaikissa jäsenmaissa ennen kuin se voitaisiin ottaa käyttöön. Seuraavaksi sopimuksen vahvistaa Suomi.

"Nyt olisi ymmärrettävä, että Suomesta tulee todennäköisesti viimeinen maa, joka vahvistaa perustuslain. Siksi tuumaustauon jälkeen pitäisi nyt ryhtyä toimeen", europarlamentin liberaaliryhmän puheenjohtaja Graham Watson arvioi.

Monet ovat julistaneet perustuslain kuolleeksi ja vaatineet sen uudistamista. Tämä tarkoittaisi, että uudesta sopimuksesta olisi järjestettävä useissa jäsenmaissa uusi kansanäänestys. Ruotsin pääministeri Göran Persson ei halunnut torstaina julistaa perustuslakia kuolleeksi. "Ei vielä. Emme ole pessimistejä. Vielä on aikaa toimia", Persson totesi.

Perustuslain tarkoituksena on muun muassa tehostaa laajentuneen unionin päätöksentekokykyä. Päätöksenteon virtaviivaistaminen tulee tulevaisuudessa entistä tärkeämmäksi, kun unioni ottaa taas uusia jäseniä, kuten Romanian, Bulgarian ja Kroatian. "Emme voi sanoa kyllä laajentumiselle ja ei perustuslaille", totesi EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso.

YVES LOGGHE / AP HS:fi 15.6.2006


Eduskunta leikkasi heti instituuttinsa rahoja

Eduskunnan yhteyteen perustetun uuden Ulkopoliittisen instituutin rahoitus putosi heti kättelyssä noin puoleen luvatusta kolmesta miljoonasta eurosta, kun eduskunnan kansliatoimikunta torstaina hyväksyi eduskunnan ensi vuoden budjettiesityksen.

Instituutti perustettiin eduskunnan satavuotisjuhlaistunnossa 1. kesäkuuta, ja se aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Perustamislaissa todettiin, että tutkimuslaitoksen toimintamenot ovat vuodessa noin kolme miljoonaa euroa. Eduskunta myös hyväksyi ulkoasiainvaliokunnan näkemyksen, ettei tuota kolmen miljoonan vuotuista määrärahaa saa supistaa käynnistymisvaiheen jälkeen, jotta laitoksen riippumattomuus turvataan.

HS 15.6.2006


EU-huippukokous pohtii perustuslakia

EU-maiden johtajat ovat aloittaneet Brysselissä kaksipäiväisen huippukokouksen, jossa pohditaan mm. unionin perustuslakihankkeen tulevaisuutta.*

EU-johtajat pohtivat, miten ja missä aikataulussa perustuslakihankkeen kanssa pitäisi edetä.

Edistystä ei odoteta ennen ensi vuotta, jolloin Ranskassa ja Hollannissa pidetään vaalit. Maat torjuivat perustuslakisopimuksen kansanäänestyksessä.

Perustuslain ohella Brysselin huippukokouksessa keskustellaan myös muun muassa EU:n laajentumisesta, energiapolitiikasta sekä kriisivalmiuksien vahvistamisesta.

Suomea kokouksessa edustavat pääministeri Matti Vanhanen ja presidentti Tarja Halonen.

YLE, STT, yle24.fi 15.06.2006


Erityisoppilaitten osuus kasvaa yhä

Erityisopetukseen siirrettyjen oppilaitten osuus jatkaa yhä kasvuaan. Uusimpien tilastojen mukaan erityisoppilaita oli syksyllä 2005 jo lähes 43 000 eli yli seitsemän prosenttia peruskoululaisista.

Ja vaikka peruskoululaisten kokonaismäärä väheni prosentin verran, erityisoppilaitten määrä kasvoi edellisvuodesta seitsemän prosenttia. Lisäystä oli etenkin tunne-elämän häiriön tai sopeutumisvaikeuksien takia erityisopetukseen otetuissa.

Kymmenen vuotta sitten erityisopetuksessa oli noin 17 000 oppilasta eli alle kolme prosenttia peruskoululaisista.

HS.fi 15.6.2006


Vanhanen toivoo aikataulua EU:n perustuslain käsittelyyn

Perustuslaillisen sopimuksen tulevaisuus on esillä torstaina EU-huippukokouksen illallisella Brysselissä. EU-maiden johtajat yrittävät sopia, millä aikataululla sopimusta viedään eteenpäin, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kertoi keskiviikkona Helsingissä.
"Olisi hyvä, jos olisi edes alustava käsitys siitä, minkä puheenjohtajakausien aikana voisi olla edellytyksiä keskusteluun", Vanhanen sanoi.

Vanhasen mukaan asia periytyy joka tapauksessa vielä usealle puheenjohtajamaalle Suomen jälkeenkin. Suomi on ilmoittanut valmiutensa aloittaa keskustelut. Perustuslain kansanäänestyksissä torjuneissa Ranskassa ja Hollannissa on ensi vuonna vaalit, ja sitä ennen asia tuskin juuri etenee.
Vanhanen sanoi kuitenkin uskovansa, että sopimuksen jatkosta päätettäisiin ennen vuotta 2009.
Hänen mukaansa kansalaisten EU:n perustuslain vastustus ei perustu mihinkään yksittäiseen artiklaan vaan yleiseen EU-epäluuloon. Sitä Suomi pyrkii puheenjohtajakaudellaan hälventämään. Vanhasen mukaan Suomi yrittää todistaa kansalaisille, että he saavat maansa EU-jäsenyydestä lisäarvoa.

Suomen puheenjohtajakauden asialista tarkentuu muutenkin kaksipäiväisessä, Itävallan kauden päättävässä, huippukokouksessa.
EU-johtajat keskustelevat yleisellä tasolla unionin laajentumisesta. Yksittäisistä hakijamaista ei Vanhasen mukaan keskustella.

HS.fi 14.6.2006


Amnesty: EU on USA:n rikoskumppani CIA-lennoissa

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kehottaa Euroopan valtioita lopettamaan Yhdysvaltojen avustamisen CIA-lennoissa. Järjestön mukaan CIA on siepannut terrorismista epäiltyjä ja lennättänyt näitä vankileireille eurooppalaisten hiljaisella suostumuksella. Amnesty sanoo myös, että vankeja on kidutettu leireillä.
Amnesty kutsui Euroopan maita Yhdysvaltojen rikoskumppaniksi ja usutti EU-johtajia tuomitsemaan lennot ja lopettamaan kenttien ja ilmatilan luovuttamisen niiden käyttöön.
Amnestyn raportissa mainitaan seitsemän maata – Saksa, Italia, Ruotsi, Britannia, Bosnia-Hertsegovina, Makedonia ja Turkki – joiden järjestö uskoo olleen tietoisia CIA-lentojen luonteesta. Raportti CIA:n väitetyistä vankienkuljetuslennoista ei tarjonnut uutta tietoa tai todisteita.
Järjestön EU-toimiston johtajan Dick Oostingin mielestä EU on tuominnut muita maita paljon pienemmälläkin todistemäärällä. Hänen mukaansa koko EU:n uskottavuus on vaakalaudalla.

STT–REUTERS–AFP HS 14.6.2006


Tšernobylin onnettomuuden cesiumia paikoin yhä runsaasti järvikaloissa
ja sienissä

Järvikaloissa on paikoitellen vielä runsaasti Tshernobylin ydinvoimalan onnettomuudesta peräisin olevaa radioaktiivista cesiumia. Pitoisuudet vaihtelevat kuitenkin paljon sellaisillakin alueilla, joille tuli alun perin samanlainen laskeuma. Tätä aiheuttavat muun muassa järvien ravinnetilanne ja veden virtausnopeus.
Suurimpien kalojen, kuten haukien ja isojen ahventen cesiumpitoisuudet ovat pahimmillaan tuhansia becquerelejä kilossa.
Suomalaisten vuotuinen säteilyannos kaikista lähteistä on noin neljä millisievertiä. Ruuan cesiumista tuleva annos on noin 0,01 millisievertiä. Ruuasta voi aiheutua monikymmenkertainen annostus, jos ihminen syö luonnontuotteita paljon laskeumaa saaneilta alueilta.
Euroopan unionin komissio on suositellut, että EU:n alueella myytäviin luonnosta saataviin elintarvikkeisiin sovelletaan pitoisuusrajaa, joka on 600 becquereliä kiloa kohti. Tämä suositusarvo ylittyy Suomessa lähinnä sisävesien petokaloissa ja sienissä.

HS:fi 14.6.2006


EU-puheenjohtajakauden turvalasku jo 11 miljoonaa euroa

Suomen EU-puheenjohtajuuskauden turvajärjestelyjen uusin hinta-arvio nousee jo yli kymmenen miljoonan euron. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle annetun arvion mukaan kokonaislaskuksi tulee noin 11 miljoonaa euroa.

Sillä rahamäärällä katetaan poliisin ylityöt, päivärahat, majoituskorvaukset ja kalustosta aiheutuvat kustannukset.

Tuorein hinta-arvio on kirjattu valtiovarainvaliokunnan hallituksen lisäbudjettiesityksestä antamaan mietintöön. Lisäbudjetissa annetaan puheenjohtajuuskauden turvajärjestelyihin lisää poliisille 6 miljoonaa euroa ja rajavartiolaitokselle 0,5 miljoonaa euroa. Tämän vuoden varsinaisessa budjetissa rahaa annettiin 2 miljoonaa euroa.

Kun lisäbudjettiesityksestä valmisteltiin toukokuussa, Lahden EU-huippukokouksen suunnittelu oli vielä kesken. Niinpä Lahden kokouksen turvajärjestelyjen rahoittamiseen on palattava syksyn lisäbudjetissa. Sisäministeri Kari Rajamäki arvioi kuukausi sitten, että Lahtea varten saatetaan tarvita 1-2 miljoonaa euroa.

STT Keskisuomalainen.fi 14.6.2006


Suomalaisia värvätään Irakiin turvallisuustehtäviin

Suomalaisia värvätään turvallisuusalan tehtäviin Irakiin. Helsinkiläisyritys Job Zone rekrytoi armeijan käyneitä suomalaisia suojaamaan henkilöitä ja toimipaikkoja, kertoo Ilta-Sanomat.

Ehtoina työnsaannille ovat muun muassa hyvin sujunut asepalvelus ja kymmenen vuoden työkokemus turvallisuusalalta. Job Zonen toimitusjohtaja Jyrki T. Mäkelä arvioi Ilta-Sanomissa, että vain harva suomalainen hakija läpäisee seulan.

Suomalaisia värvätään ainoastaan rivimiehiksi, koska johtajilta vaaditaan vuoden kokemus Irakissa toimimisesta.

Turvallisuuspalveluille on kipeä tarve Irakissa, koska uuden hallinnon alainen poliisi ei ole kyennyt ylläpitämään maassa rauhaa. Terrori-iskut ovat maassa jokapäiväisiä ja summittaisia

HS 13.6.2006


Maailman asemenot kovassa kasvussa

Maailman valtiot käyttävät yhä enemmän rahaa aseisiin, kertoo Tukholmassa toimivan Kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen Siprin tuore vuosiraportti.

Vuoden 2005 aikana asemenot nielivät yhteensä 1 118 miljardia dollaria (noin 885 miljardia euroa). Yhdysvaltojen osuus summasta on jo liki puolet.

Asekaupan arvo kasvoi vuosien 2004 - 2005 välillä 3,4 prosenttia. Viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvua on kertynyt huikeat 34 prosenttia.

Siprin mukaan aseellisten konfliktien määrä maailmassa kuitenkin laski viime vuoden aikana hieman.

STT-Reuters Keskisuomalainen.net 12.6.2006


Eduskunta käynnisti innottomasti EU:n perustuslain ratifioinnin

Eduskunta käynnisti keskiviikkona EU:n perustuslakisopimuksen virallisen vahvistamisprosessin silmiinpistävän innottomasti, vaikka se kuukausi sitten selvin numeroin 104-24 pyysi hallitukselta ratifiointiesityksen käsittelyynsä.

Yli 600-sivuinen asiakirjapaketti lähti valiokuntien tutkittavaksi etupäässä ratifioinnin vastustajien kitkerien puheiden saattelemana. Mitä järkeä on hyväksyä sopimus, joka ei tule koskaan sellaisenaan voimaan, pääministeri Matti Vanhaselta (kesk) tivattiin.

"Kukaan ei tiedä, millaisena sopimus tulee voimaan", Vanhanen vastasi.

Perustuslakisopimus on tasapainoinen paketti, ja sen voimaatulo Suomen etujen mukaista. Kun ratifioimme sopimuksen ja näytämme väriä, Suomen asema vahvistuu, Vanhanen selitti.

HS:fi 7.6.2006


Pienituloiset jäävät heikoille Kelan vammaistuen jaossa

Pienituloiset vammaiset ovat hyvätuloisia heikommassa asemassa, kun he hakevat Kelalta vammaistukea.

Vammaistuesta osa myönnetään jälkikäteen. Sen takia hakijan pitää ensin itse maksaa kulunsa, jotta hän saisi kuitteja vastaan tuen.

"Pienituloiset eivät välttämättä pysty ostamaan terapiaa tai muita palveluita ensin itse, eivätkä he siis myöskään voi hakea niihin takautuvasti tukea", tutkimuslääkäri Lauri Virta Kelan tutkimusosastolta sanoo.

Ongelma koskee erityiskustannusten korvaamista. Niillä Kela tarkoittaa esimerkiksi fysio-, puhe-, psyko- ja toimintaterapian korvaamista jälkikäteen.

"Lain hengen vastaista tämä on, koska vammaistuella halutaan kannustaa vammaisia selviytymään paremmin töistään ja opiskeluistaan. Juuri pienituloiset tarvitsevat tukea", Virta sanoo.

Virta selvitti noin 11 000 henkilöä koskevat tukitiedot vuodelta 2002. Viime vuonna vammaistukea sai reilut 12 000 hakijaa. Vammaistukea on kolmentasoista: pienin tuki on 78,46 euroa, keskimmäinen 183,09 euroa ja suurin 340,03 euroa kuukaudessa.

Vammaistuki on tarkoitettu 16-64-vuotiaille vammaisille, joiden toimintakyky on heikentynyt vähintään vuodeksi. Sitä ei voi hakea, jos saa työkyvyttömyyseläkettä. Hakijoiden joukossa on esimerkiksi aivoverenvuodon vammauttamia, syövän takia työkyvyttömiä tai lievästi kehitysvammaisia ihmisiä.

HS:fi: 7.6.2006


Suomi syventää Nato-kumppanuuttaan

Suomi syventää Nato-kumppanuuttaan. Nelosen uutisten tietojen mukaan puolustusministeri Seppo Kääriäinen matkustaa ensi viikolla tapaamaan amerikkalaista virkaveljeään Donald Rumsfeldiä keskustellakseen asiasta.

Ennakkotietojen mukaan Suomi on lähdössä mukaan uuteen lähikumppaniryhmään, johon osallistuvat mm. Australia, Uusi Seelanti ja Japani. Tapaamisen asialistalle saattaa nousta myös suomalaisjoukkojen lisäystarve Afganistanissa.

Suomen Nato-suurlähettilään Antti Sierlan mukaan täysjäsenyys Natossa on mahdollinen aikaisintaan 2011. Suomalaisten suhtautuminen Nato-jäsenyyteen on ollut mielipidetiedustelussa hyvin kielteinen.

Vain neljännes suomalaisista haluaisi liittää Suomen Natoon. Sierla sanoo, että maailmalla suomalainen Nato-malli kummastuttaa.

"Hiukan ihmetellään sitä, että minkä vuoksi niin tiiviisti osallistutaan Nato-yhteistyöhön, mutta ei kumminkaan haluta tulla mukaan päättämään tästä toiminnasta", hän toteaa Nelosen uutisten haastattelussa.

HS.fi 7.6. 2006


EU kosiskelee kakuilla ja tanssilla

Euroopan unioni aikoo valloittaa kansalaisten epäilevät mielet ja sydämet puolelleen karnevaalimeiningillä. Kansalaisille on suunnitteilla kakunleivontakilpailuja, yhteislaulua ja tansseja. Brysselin byrokraatit suunnittelevat jopa erityistä EU-komissaarin päivää.

Ilmaan on heitetty myös ajatus uudesta logosta, EU-tunnussävelestä ja konserteista. "Meillä on suuria suunnitelmia, joilla EU:sta yritetään tehdä kansanomaisempi", eräs EU-virkamies kertoi.

"Tarkoitus on nostaa ihmisten tietoisuutta ja muuttaa EU hauskaksi", virkamies sanoi.

EU täyttää ensi vuonna 50 vuotta, ja syntymäpäiviä aiotaan juhlistaa hauskanpidolla. EU:n suosio on ollut alamaissa varsinkin sen jälkeen, kun ranskalaiset ja hollantilaiset hylkäsivät unionin perustuslain vuosi sitten.

REUTERS HS.fi 2.6.2006


Ruotsalaistutkimus: Naisia sorretaan työhönotossa

Uppsala. Naisilla on selvästi miehiä huonommat mahdollisuudet päästä edes työhaastatteluun, kun työnantajat palkkaavat uusia työntekijöitä, sanotaan laajassa ruotsalaistutkimuksessa. Naisilla on itse asiassa suuremmat mahdollisuudet saada hakemansa työpaikka, jos he eivät paljasta henkilöyttään.

"Tutkimuksemme on tähän asti selkein osoitus siitä, että työnantajat tietoisesti seulovat naisia pois työntekijöitä palkatessaan", sanoo tutkimuksen tehnyt Jonas Lagerström Upsala Nya Tidning -lehden haastattelussa.

Tutkimus perustuu tietoihin, jotka noin 8 000 miehen ja naisen joukko oli antanut etsiessään työtä Ruotsin työmarkkinahallituksen Sökandenbanken-tietokannan kautta. Hakijoista oli runsaat 900 jättänyt ilmoittamatta nimensä tai sukupuolensa tai molemmat.

Tutkimuksen mukaan työnantajat olivat ottaneet yhteyttä työtä hakeviin miehiin selvästi useammin naisiin. Vain pieni osa erosta selittyi sillä, että miehillä oli keskimäärin paremmat ansioluettelot kuin naisilla.

"Silloinkin kun naisilla oli täsmälleen samanlaiset edellytykset esimerkiksi koulutuksen ja työkokemuksen osalta kuin miehillä, oli miehillä parikymmentä prosenttia suuremmat mahdollisuudet saada yhteydenotto työnantajalta kuin naisilla", Lagerström sanoi.

Tällaista eroa ei ollut niissä tapauksissa, joissa hakijat eivät olleet kertoneet nimeään tai sukupuoltaan.

STT–TT HS:fi 21.5.2006


Söderman harmittelee avoimuuden puutetta kuntauudistuksessa

Euroopan unionin entinen oikeusasiamies Jacob Söderman moittii kunta- ja palvelurakenneuudistusta salamyhkäisyydestä.

Söderman sanoo tuoreessa Polemiikki-lehden haastattelussa, että kansalaiset eivät tiedä mitä hokema rakenneuudistuksesta oikeastaan pitää sisällään.

Södermanin mielestä uudistukseen liittyvän tiedon pimittämiseen ovat syyllistyneet erityisesti poliittiset valtiosihteerit, jotka ovat johtaneet valmistelutyötä. Se on perinteisesti pidetty salaisena, joten asiapitoista kansalaiskeskustelua on ollut hankala käydä. Asia viedään nyt nopeasti eduskuntaan, jolloin aikakaan ei riitä keskusteluun, pohtii Söderman.

Oikeusmiehenä hän muistuttaa, että kunnallinen itsenäisyys ja kansanvalta ovat olleet erittäin tärkeitä Suomen itsenäisyysprosessissa. Sitä ei voida uudistaa niin, että juuret katkaistaan.

"Ei käy, että joku valtiosihteeri piirtää tietokoneella kuntarajat".

STT HS:fi 20.5.2006


Rakennusmiehiä uhkailtu Etelä-Suomessa

Rakennusliitto järjestää lyhyen mielenosoituslakon Skanska Talonrakennuksen Etelä-Suomen työmailla ensi viikolla. Rakennusliiton mukaan sen edustajat ovat joutuneet yhtiön Etelä-Suomen yksikön työmaalla alihankintaketjun edustajien uhkailujen kohteeksi.

Liitto ilmoittaa pysäyttävänsä työt keskiviikkona puolilta päivin neljän tunnin ajaksi.

Rakennusliiton mukaan uhkailu on ollut "mafiamaista" ja tapaus on annettu poliisin tutkittavaksi. Liitto ei syytä uhkailuista Skanskaa, vaan asia koskee alihankintaketjuja.

- Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun uhkailua tapahtuu tällä tasolla, sanoi Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas Ylen Aamu-tv:lle.

Rakennusliitto kertoi tiedotteessaan olevansa huolissaan epämääräisten alihankintaketjujen käytöstä.

YLE24 19.05.2006


Pääkaupunkiseudun leipäjonot pidentyneet

Ruoka-apua tarvitsevien ihmisten määrä on pääkaupunkiseudulla viime vuosina selvästi kasvanut, kerrotaan vähävaraisten avustustyötä tekevistä järjestöistä ja seurakunnista.

Vaikka taloudessa eletään nousukautta, on esimerkiksi Heikki Hurstin yhdistyksen arvion mukaan ruokakassien hakijoiden määrä jopa kaksinkertaistunut viime vuodesta.
Entistä enemmän ruuanhakijoita ovat saaneet myös Pelastusarmeija ja Espoossa toimiva Manna-apu ry.
Myllypurossa seurakunnan ruoka-avulla oli viime vuonna 63 000 hakijaa, kun edellisvuonna heitä oli 53 000. Huhtikuun loppuun mennessä lasketut kävijämäärät ennakoivat taas uusia ennätyksiä tälle vuodelle.

Hakijat ovat nuorentuneet, ja jonoihin on työttömien ja eläkeläisten jatkoksi tullut pätkätyöläisiä, opiskelijoita, lapsiperheitä ja maahanmuuttajataustaisia.
Avustustyöntekijät ja vapaaehtoiset kiistävät jyrkästi, että apua haettaisiin nyt entistä helpommin säästöjen toivossa tai ahneudesta. Heidän mukaansa tarve on todellinen: korvauksia ja etuuksia on supistettu samalla kun elinkustannukset pääkaupunkiseudulla ovat nousseet.
"Pitää olla todella vahva itsetunto, että pystyisi seisomaan
ruokajonossa, kun se kuitenkin leimaa ihmistä", Manna-avun Liisa Aalto sanoo.

HELSINGIN SANOMAT 19.5.2006


Alle 10 prosenttia suomalaisista tuntee EU:n perustuslain

Suuri enemmistö suomalaisista tuntee EU:n perustuslakiesityksen hyvin huonosti. Sanomalehti Suomenmaan Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä 52 prosenttia vastaajista myönsi, ettei tunne perustuslaillisen sopimuksen sisältöä juuri lainkaan. Melko vähän sopimusesitystä arvioi tuntevansa 36 prosenttia.
Silti yli puolet haluaisi, että Suomi ratkaisee kantansa kansanäänestyksellä. Eduskunnan käsiin päätöksenteon jättäisi 38 prosenttia vastaajista.

Myös EU:n nykyiset, jäsenvaltioita koskevat sopimukset tunnetaan huonosti. Vastaajista 85 prosenttia sanoi tuntevansa niitä vähän tai ei ollenkaan.
Toukokuun puolivälissä tehtyyn tutkimukseen haastateltiin yli tuhatta suomalaista. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

STT HELSINGIN SANOMAT 19.5.2006


Kanteluita oikeusasiamiehelle aiempaa enemmän

Kantelut eduskunnan oikeusasiamiehelle lisääntyivät viime vuonna entisestään. Oikeusasiamiehen vuosikertomuksesta ilmenee, että kanteluiden määrä kasvoi 14 prosenttia edellisvuodesta. Lisäystä oli erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä poliisia koskevissa asioissa.

Ratkaisujen lukumäärä kasvoi edellisvuodesta neljä prosenttia. Niitä oli eniten sosiaaliturvaa koskevista kanteluista. Seuraavaksi runsaimmin oli poliisia, tuomioistuimia ja vankeinhoitoa koskevia ratkaisuja.

Oikeusasiamies Paunio korostaa, että perusoikeuksien loukkaukset tulee mahdollisuuksien mukaan estää. Jos niitä kuitenkin tapahtuu, virheet tulee tunnustaa ja seuraamukset hyvittää esimerkiksi rahallisesti. Paunio katsoo, ettei nykyinen suomalainen järjestelmä tarjoa tehokasta ja kattavaa oikeussuojaa perusoikeusloukkauksen hyvityksen muodossa.

STT Jippii.fi 18.05.2006


Puheenjohtajuuskauden turvajärjestelyille lisärahaa

Hallitus on sopinut vuoden ensimmäisen lisätalousarvion sisällöstä. Lisämäärärahoja myönnettiin muun muassa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden turvajärjestelyihin ja öljyntorjuntaan tarkoitetun monitoimialuksen hankkimiseen.

EU-puheenjohtajuuskauden menoihin esitetään 12 miljoonan euron lisämäärärahaa, joista 6,5 miljoonaa euroa käytetään turvajärjestelyjen parantamiseen.

Öljyvahinkojen torjuntaan varustetun monitoimialuksen hankkimiseen varataan 35 miljoonaa euroa. Influenssapandemian uhkaan varautumiseen esitetään runsaan miljoonan euron lisärahaa rokotteiden ampullointiin ja Kansanterveyslaitoksen tartuntatautivalmiuden nostamiseen.

Pääkaupunkiseudun liikennehankkeista Vuosaaren sataman liikenneväylien rakentamiseen esitetään 10 miljoonan euron lisäystä ja Ilmalan ratapihatöiden aloittamista halutaan nopeuttaa viiden miljoonan euron lisämäärärahalla.

Kehitysyhteistyöhön on puolestaan luvassa runsaat 400 miljoonaa euroa lisää myöntö- ja sopimusvaltuuksia.

Eläkerahastoa kartutetaan

Maanantaina sovittu lisäbudjetti on 346 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Hallitus esittää, että sillä lyhennetään valtionvelkaa. Odotettua paremman tulokehityksen vuoksi valtion eläkerahastoa kartutetaan 170 miljoonalla eurolla.

Lisäbudjetissa hallitus esittää eri hallinnonalojen menoihin nettomääräisesti 150 miljoonan euron lisäystä. Valtionvelan korkomenot arvioidaan 50 miljoonaa euroa suuremmiksi kuin aiemmin on budjetoitu.

/YLE24/15.05.2006


Työvoiman vuokraus kasvaa edelleen

Työvoiman vuokraus kasvaa Suomessa edelleen, kertoo Henkilöstöpalveluyritysten Liiton tekemä selvitys.

Yli puolet kyselyyn vastanneista odottaa 10–30 prosentin kasvua seuraavien 12 kuukauden aikana. Se on hieman vähemmän kuin vuosina 2004–2005, jolloin alan yritysten liikevaihto kasvoi hurjat 35 prosenttia.

Liiton jäsenyritysten suurin liikevaihto tulee toimisto- ja taloushallinnon työstä sekä hotelli-, ravintola ja ruokapalvelualan työstä. Suurinta kasvua ensi vuonna odotetaan terveydenhoito- ja sosiaalialalle, rakennustyöhön ja metallialalle.

Suomessa on kymmenkunta isompaa henkilöstöpalveluyritystä. Ne tahkoavat noin 75 prosenttia koko alan liikevaihdosta, joka oli viime vuonna 650 miljoona euroa. Yli 90 prosenttia alan yrityksistä on pieniä, alle viiden työntekijän yrityksiä.

Viime vuonna ala työllisti 19 000 työntekijää henkilötyövuosina, kun mukaan lasketaan sekä vuokratut että henkilöstöpalveluyritysten omat työntekijät.

Liitto haluaa parantaa työvoimanvuokrauksen mainetta. Se on uudistanut toimintaperiaatteitaan ja selkeyttänyt alan sopimusehtoja, joissa kiinnitetään entistä suurempaa huomiota työntekijän työturvallisuuteen ja tasa-arvoiseen kohteluun.

Alalle on maaliskuussa perustettu myös eettinen neuvosto ratkomaan kiistakysymyksiä. Toistaiseksi se ei ole vielä ehtinyt käsitellä yhtään kiistaa.

HS:fi 15.5.2006


Yle ja Kaleva: Säästöt uhka oikeusturvalle

Kansalaisten oikeusturva on uhattuna oikeuslaitoksen säästöjen takia, arvioivat oikeuskansleri Paavo Nikula ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomari Matti Pellonpää sunnuntaina.
Nikula sanoi Kalevan haastattelussa, että tuottavuusohjelman tuomat henkilöstövähennykset johtavat siihen, että oikeutta saadaan usein liian myöhään. Oikeudenkäynnin periaatteita on kuitenkin se, että oikeutta saa viivytyksettä.

Saman viestin kertoo myös Ylen TV1:n maanantaina lähetettävä MOT-ohjelma, jota Yleisradio esitteli internetsivuillaan etukäteen. Ohjelmassa haastateltu Pellonpää muistutti, että Suomi on tuomittu Euroopan ihmisoikeusloukkauksista useissa tapauksissa, joissa oikeudenkäynti on kestänyt kohtuuttoman kauan.
Valtioneuvoston tuottavuusohjelman mukaan oikeusministeriön alalta pitäisi vähentää 720 virkaa vuosikymmenen loppuun mennessä. Tuomioistuimista pitäisi vähentää 200 virkaa.

Eduskunnan lakivaliokunta aikoo MOT:n mukaan kutsua tuomioistuinten ja oikeushallinnon edustajat kriisikokoukseen heti kesän jälkeen. Valiokunnan puheenjohtaja Tuija Brax (vihr) haluaa ottaa aikalisän ennen kuin tuomioistuinlaitosta koskevia lakeja viedään eteenpäin.

STT HS.fi 15.5.2006


Paperiliiton lakko alkoi, koneet seisovat
Paperiliiton kaksipäiväinen lakko on alkanut.

Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Arto Tähtinen
kertoo, että tehtaiden alasajo on ensimmäisten kentältä kantautuneiden tietojen mukaan mennyt suunnitelmien mukaisesti. Koneet seisovat kaikilla muilla tehtailla paitsi UPM:n Voikkaan tehtaalla ja Stora Enson Pankakosken yksikössä.
Paperiliiton puheenjohtajan Jouko Ahosen mukaan paperiliittolaiset olisivat olleet valmiita lakkoon jo aikaisemminkin. Ahonen painotti, että työntekijät ovat kyllästyneitä "pallotteluun ja jatkuviin väen vähennyksiin".

Keskiviikkona lakkoon ovat menossa vuorokauden ajaksi toimihenkilöt.
Paperiliitto ilmoitti lakosta perjantaina vastalauseeksi UPM:n irtisanomisille. Työnantajia edustava Metsäteollisuus on varoittanut, että lakkoilu heikentää teollisuuden toimintamahdollisuuksia Suomessa.

STT HeSa 15.5.2006


Selvityshenkilö moittii vanhusasian puutetta lääkärikoulutuksessa

Vain prosentti lääkärien perustutkinnon opetuksesta koskee vanhuksiin erikoistunutta lääketiedettä eli geriatriaa.
"Keskeinen ongelma on, että ei katsota hoidon kokonaisuutta", sanoo Turun yliopiston yleislääketieteen professori Sirkka-Liisa Kivelä .
"Lääkkeiden vaikutukset sairauksiin opetetaan hyvin lääketieteellisissä tiedekunnissa, mutta esimerkiksi potilaan lääkelistojen katsomista liian vähän."
Siksi vanhuksella voi olla yhtä aikaa jopa kaksikymmentä lääkettä. Geriatrisen osaamisen vähyys näkyy myös siinä, ettei masennusta tunnisteta vanhuksen kivun tai muistihäiriön takaa.

Kivelä on viimeistelemässä raporttia vanhustenhoidosta sosiaali- ja terveysministeriölle.
Hänen tehtävänsä on hahmotella, kuinka taataan hoitohenkilöstön osaaminen vanhustenhoidossa sekä ehkäistään vanhusten lääkehaittoja ja masennusta. Raportti julkaistaan kesäkuussa. Selvityshenkilö kaipaa geriatrian tuntemusta myös toimeksiantajalleen: "Sosiaali- ja terveysministeriöstä puuttuu geriatrinen osaaminen", Kivelä sanoo.Puutteesta kertoo hänen mukaansa muun muassa se, että ministeriön alainen Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) ei hyväksy ammattikorkeakouluissa koulutettavia geronomeja terveydenhuollon ammattihenkilöiksi vanhustyöhön.

HELSINGIN SANOMAT 15.5.2006


Selvä ei Natolle Ruotsissa

Tukholma. Ruotsalaisten enemmistö sanoo edelleen ei Natolle. Sotilasliittoon suhtautuu myönteisesti vain 22 prosenttia väestöstä.

Göteborgin yliopiston selvitykseen osallistuneista 46 prosenttia arvioi, ettei Ruotsin tule hakea Naton jäsenyyttä. Vastustus näyttää vähentyneen hiukan, selviää maanantaina julkaistusta mielipidemittauksesta.Viime vuonna Natoon pyrkimistä vastusti 47 prosenttia ja kannatti 20 prosenttia 3 000 haastatellusta.

STT–TT 15.5.2006


Pätkätyöläisten määrä kääntyi nousuun

Määräaikaisessa työsuhteissa olevien osuus kaikista palkansaajista kääntyi viime vuonna kasvuun, uutisoi Aamulehti maanantaina. Lehden mukaan lisäystä on tapahtunut etenkin valtion töissä.
Määräaikaisia työntekijöitä oli vuonna 2005 kaikkiaan 16,5 prosenttia kaikista palkansaajista. Naiset tekevät pätkätöitä miehiä useammin, sillä joka viides heidän työsuhteistaan on määräaikainen. Miehillä vastaava osuus oli vain 12,9 prosenttia. Aamulehden mukaan Suomessa pätkätöitä tekevät erityisen paljon korkeasti koulutetut naiset.

Määräaikaiset työsuhteet ovat tavallisempia julkisilla aloilla kuin yksityisten palveluksessa. Tilanne on sama sekä valtiolla että kunnissa, joissa molemmissa viidennes väestä ei ole vakinaista työvoimaa. Varsinkin valtiolla määräaikaisten osuus siis kasvoi viime vuonna selvästi.
"Kasvu selittyy sillä, että sijaisia on otettu on enemmän. Kehitys voi olla siis myönteinenkin. koska aiemmin sijaisia ei ehkä otettu ollenkaan. Seuraavaksi tarvitaan sijaisten vakinaistamista", työministeri Tarja Filatov pohtii Aamulehdessä.

Filatov näkee suurimman ongelman työsuhteiden valvonnan. Hän pelkää, etteivät ihmiset uskalla riitauttaa työsuhdettaan edes silloin, kun kyseessä on selvästi laiton tilanne. Filatov toivookin, että riitauttamisprosessista tehtäisiin kollektiivisempi, jolloin yksilöä ei leimattaisi riitatilanteessa "hankalaksi työntekijäksi".
Suomi on eurooppalaisessa vertailussa pätkätöiden kärkimaa. Aamulehti viittaa artikkelissaan tilastolaitos Eurostatin tutkimukseen, jonka mukaan suomalaisista lähes yhdeksän prosenttia on aloittanut työsuhteensa viimeisen kolmen kuukauden aikana. EU-maiden keskiarvo on 4,4 prosenttia.

HS.fi 15.5.2006


Vanhanen lupaa EU-näkemyksiä kesällä

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) torjuu arvostelun puuttuvista EU-linjauksista. Vanhanen sanoi Ylen Radiouutisten pääministerin haastattelutunnilla, että näkemyksiä on luvassa lähempänä Suomen EU-puheenjohtajakauden alkua.

Pääministeri kertoo Suomen kauden tavoitteet eduskunnalle 21. kesäkuuta. Aiempi esiintyminen olisi Vanhasen mielestä menemistä toimivan puheenjohtajamaa Itävallan tontille.

- Visioiden esittäminen tapahtuu puheenjohtajakauden alkaessa. Kun Itävalta on EU-puheenjohtaja ja meillä on Itävallan kanssa yhteinen puheenjohtajuusohjelma ja Itävalta on valmistautumassa tärkeimpiin kokouksiin, niin seuraava puheenjohtaja ei mene tontille etukäteen.

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén arvosteli eilen Vanhasen ja hallituksen EU-politiikkaa kunnianhimon ja rohkeuden puutteesta.

STT Keskisuomalainen.net 15.5.2006


Aamulehti: Tuloerojen kasvu tuomitaan aiempaa jyrkemmin

Yli 70 prosenttia suomalaisista pitää tuloerojen kasvamista tuomittavana. Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan vain joka viides hyväksyy tuloerojen kasvun.

Vielä viisi vuotta sitten jopa kolmannes suomalaista hyväksyi kasvavat tuloerot. Taloustutkimuksen vuonna 2001 Suomen Kuvalehdelle tekemässä mielipidekyselyssä 60 prosenttia vastaajista kielsi kasvavat tuloerot.

Nyt erityisesti miehet ovat kääntyneet tuloerojen kasvamista vastaan. Miehistä 28 prosenttia pitää tuloerojen kasvamista suotavana, kun viisi vuotta sitten luku oli jopa 42 prosenttia.

Taloustutkimuksen Aamulehdelle tekemään kyselyyn haastateltiin 1 001 suomalaista toukokuun alussa. Tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on 2,5 prosenttia molempiin suuntiin.

STT HS.fi 14.5.2006


Maailmanpankki: 150 miljoonaa lasta näkee nälkää

Intialaislapsista noin 60 miljoonaa on aliravittuja, Maailmanpankki kertoi perjantaina. Maailmanpankin raportin mukaan tämä vaarantaa maan humanitaarisen ja taloudellisen kehityksen.

Kaikkiaan maailmassa noin 150 miljoonan alle viisivuotiaan lapsen arvioidaan kärsivän aliravitsemuksesta. Näistä yli kolmannes asuu Intiassa. Lasten alipainoisuus onkin Intiassa huomattavasti yleisempää kuin esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Maailmassa kuolee vuosittain 5,6 miljoonaa lasta, osittain aliravitsemuksen vuoksi.

STT–DPA HS:fi 13.5.2006


Kansanäänestys EU -perustuslaista ei innosta eduskuntaa

Eduskunta hylkäsi perjantaina äänin 104-24 esityksen kansanäänestyksen järjestämisestä ennen EU-perustuslaillisen sopimuksen hyväksymistä. Tyhjää äänesti 11 kansanedustajaa.

Eduskunta joutui ennen päätöstä ratkaisemaan harvinaisella tavalla äänestäen myös sen, missä järjestyksessä EU-selontekoon liittyvät ehdotukset käsitellään. Sopimusta vastustaneet olisivat halunneet selkeän äänestyksen myös sopimuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä, mutta jäivät tappiolle äänin 117-16.

STT12.5.2006


Paperiliitto aloittaa maanantaina työtaistelutoimet

SAK:lainen Paperiliitto järjestää ensi maanantaina ja tiistaina mielenilmauksen työpaikkojen puolesta Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityksissä. Työt pysähtyvät kahdeksi vuorokaudeksi ensi viikon maanantaina aamulla kello kuusi ja jatkuvat keskiviikkona kello kuusi.Myös sähköalojen ammattiliitto osallistuu mielenilmaukseen paperiteollisuudessa. Mielenilmauksen ulkopuolelle jäävät UPM:n Voikkaan tehdas ja Stora Enson Pankakosken tehdas, joita uhkaa lopettaminen.

Myös Toimihenkilöunioni TU on päättänyt järjestää paperiteollisuudessa vuorokauden mittaisen mielenosoituksen ensi keskiviikkona.
Mielenosoituksella vastustetaan paperiteollisuudessa tapahtuvia kovia irtisanomisia.

HS–STT 12.5.2006


Uupuneet kuntatyöntekijät valmiita työn vaihtoon

Alle 45-vuotiaat kuntien työntekijät alkavat harkita helposti alan vaihtoa, jos työuupumus iskee. Erityisesti uupumusta on terveydenhuoltoalalla, jolle ennustetaan jo muutenkin työvoimapulaa.

Kuntien eläkevakuutuksen tutkimuksessa muutoshaluja ja väsähtämisen määrää kyseltiin lähes kolmeltatuhannelta kuntien työntekijältä. Väsyneimpiä olivat vanhimmat työntekijät, mutta jo alle 31-vuotiaista viidesosa ilmoitti olevansa uupunut. 40-44-vuotiaista väsähtäneitä oli jo neljännes.

Alle 45-vuotiaista reilusti yli puolet oli harkinnut työpaikan vaihtoa ja vajaa puolet alan vaihtoa. Monet miettivät myös kouluttautumista uuteen ammattiin. Ikäryhmästä väsyneimpiä olivat korkeasti koulutetut.

- Työyhteisön huono ilmapiiri ja yhteistyöongelmat liittyvät vahvasti uupumukseen. Uupumusta lisäävät myös liian suureksi koettu työmäärä ja työtehtävien liiallinen vaikeutuminen. Hyvän esimiestyön avulla näihin asioihin voidaan vaikuttaa, katsotaan tutkimuksessa.

Eläkeratkaisija Kirsi Kiviojan lisensiaattityö Lähden uupumuksen tähden? perustuu Kuntatyö 2010 -tutkimuksessa kerättyyn aineistoon.

STT 12.05.2006


Eduskunta ei halua EU-kansanäänestystä

Esitys EU-perustuslakisopimuksen ratifioinnista annetaan eduskunnalle aikaisintaan 2. kesäkuuta, jos hallitus päättää tehdä niin, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kertoo.
Eduskunta on odotetusti hylännyt äänin 104-24 esityksen kansanäänestyksen järjestämisestä ennen EU-perustuslaillisen sopimuksen hyväksymistä. Tyhjää äänesti 11 kansanedustajaa.
Kansanäänestystä olisivat halunneet etenkin vihreät.
Suuret puolueet ovat halunneet tuoda sopimuksen eduskunnan käsittelyyn ennen heinäkuuta eli Suomen EU-puheenjohtajuuskauden alkua.

15 EU-maata on ratifioinut sopimuksen, mutta Ranska ja Hollanti ovat torjuneet sen kansanäänestyksessä. On edelleen epävarmaa, tuleeko perustuslaki koskaan voimaan nykyisessä muodossaan.

HS-STT 12.5.2006


EU-huippukokous lokakuussa Lahteen

Suomi järjestää EU-maiden päämiesten epävirallisen tapaamisenpuheenjohtajakaudellaan lokakuussa Lahdessa.
Hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli asiaa perjantaina.
Epävirallinen huippukokous järjestetään perjantaina 20. lokakuuta Lahden Sibelius-talossa. Epävirallinen huippukokous järjestetään yleensä Brysselissä kokoontuvan Eurooppa-neuvoston sijasta.
Eurooppa-neuvoston kokoukseen Brysselissä oli alun perin varattu puolitoista miljoonaa euroa.
Kokouksen siirtäminen Lahteen maksaa "kaksi ja puoli miljoonaa lisää" eli kokonaiskulut lienevät neljä miljoonaa euroa, arvioi EU-puheenjohtajasihteeristön päällikkö Anja Vilo perjantaina.
Etenkin tietoliikenneyhteyksien rakentaminen maksaa. Menoarvio on kuitenkin vasta alustava. Rahat osoitetaan lisätalousarviosta.

Suomessa järjestetään puheenjohtajakaudella noin 130 kokousta. Suurimmat ovat Aasian ja Euroopan huippukokous Asem Helsingissä, Lahden epävirallinen huippukokous sekä Barcelonan prosessin ulkoministerikokous Tampereella.
Lisäksi järjestetään kymmenen epävirallista ministerikokousta sekä virkamieskokouksia.
Suomen puolivuotinen EU-puheenjohtajakausi alkaa 1. heinäkuuta 2006.

HS.fi 12.5. 2006


EU:n perustuslakisopimus sai eduskunnassa laajan hyväksynnän

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on saamassa eduskunnalta sitä, mitä hän on viime päivinä toivonut: laajan enemmistön tuen EU:n perustuslakisopimukselle.

EU-selonteon palautekeskustelussa keskiviikkona kolme suurinta puoluetta keskusta, Sdp ja kokoomus pitivät perustuslakisopimusta hyväksyttävänä ja kannattivat sopimuksen ratifiointia Suomessa. Samaan joukkoon liittyi varauksitta myös Rkp.
Vihreätkin olisivat valmiit hyväksymään sopimuksen, mutta he haluaisivat järjestää kansanäänestyksen. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja suuret puolueet taas torjuivat sen.

Sopimusta vastustavat keskustelun perusteella vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset, ja varsin tiukasti. Ratifioinnin vastustajiin liittyi keskiviikon keskustelussa myös joitakin keskustalaisia. Toisaalta Suvi-Anne Siimes oli jälleen eri mieltä kuin vasemmistoliiton ryhmä.

HELSINGIN SANOMAT 11.5.2006


Suomi YK:n ihmisoikeusneuvostoon

-Odotamme uuden neuvoston pystyvän pitkäjänteiseen, käytännönläheiseen ja siten aiempaa tehokkaampaan ihmisoikeuksien suojeluun, ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi tuloksen selvittyä.
47 maan neuvostoon valittiin myös muun muassa Kuuba, Kiina, Saudi-Arabia, Venäjä ja Pakistan, joiden jäsenyyttä ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch vastusti.
Maailmanjärjestön yleiskokous päätti muodostaa uuden neuvoston, kun ihmisoikeusasioista aiemmin vastanneen toimikunnan maine kärsi kolhuja jäsenten kyseenalaisen ihmisoikeustilanteen vuoksi.
Moni kuitenkin epäili, että sama ongelma toistuisi uuden neuvoston kohdalla.
Yhdysvallat jättäytyikin pois kilvasta sanoen, että
ihmisoikeuksia rikkovat maat pääsevät neuvoston jäseniksi liian helposti.
-Jäsenmaista riippuu, onko neuvosto todella merkittävä parannus vai jatkaako se vain vanhan komission toimintoja uudella nimellä, huomautti YK:n pääsihteeri Kofi Annan puheessaan äskettäin.
Neuvoston paikat jakaantuvat viiteen alueeseen
Neuvostoon valittiin 13 maata Afrikasta, 13 Aasiasta, kahdeksan Latinalaisesta Amerikasta ja Karibialta ja seitsemän niin sanotuista länsimaista. Itä-Euroopan kuuden edustajan valinta pitkittyi, kun vain kolme maata sai ensimmäisellä äänestyskierroksella tarvittavan äänimäärän.
Länsimaita edustavat Suomen rinnalla Saksa, Ranska, Britannia,
Sveitsi, Hollanti ja Kanada.
Uusi neuvosto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa kesäkuussa.

YLE24, STT, Reuters, DPA 09.05.2006


Halonen kyseenalaistaa perustuslain ratifioinnin ajankohdan

Presidentti Tarja Halosen mielestä EU:n perustuslaillisen sopimuksen ratifioinnin ajankohtaa ja seurauksia on arvioitava realistisesti. Halonen sanoi Eurooppalaisen Suomen seminaarissa maanantaina, ettei usko Suomen mahdollisen ratifioinnin tuovan ratkaisevalla tavalla lisäpontta sopimukselle muissa EU-maissa.

"Tämä on kysymys vain ajankohdasta. Ratifiointi sinänsä on ollut tavoitteena, ja ratifiointi pitäisi tehdä. Mutta onko se tämä sopimus, joka tullaan loppujen lopuksi ratifioimaan?" Halonen pohti.

Presidentti muistutti, että ratifiointi osuisi ajankohtaan juuri ennen eduskuntavaaleja ja EU-puheenjohtajuuskautta.

"Kannattaa olla realisti omien vaikutusmahdollisuuksiensa suhteen ja siinä, että miten se vaikuttaa tuleviin eduskuntavaaleihin", Halonen varoitteli.

Halosen mielestä on syytä arvioida myös sitä, miten mahdollinen ratifiointi vaikuttaisi suomalaisten luottamukseen unioniin ja poliittiseen päätöksentekojärjestelmään. Jos sopimus neuvotellaan uusiksi, joutuu eduskunta ratifioimaan sen uudelleen, hän huomautti.

STT HS.fi 8.5.2006


Vanhustenhoidon tulevaisuus pelottaa suomalaisia

Suomalaiset pelkäävät, etteivät saa riittävän hyvää hoitoa vanhana, kertoo Aamulehden Taloustutkimuksella teettämä tutkimus.

Erityisen huolissaan ovat 35-49-vuotiaat, joista 59 prosenttia on osittain tai täysin eri mieltä siitä, että saavat riittävää hoitoa vanhana. Naisista yhteiskunnan turvaamaan vanhustenhoitoon luottaa vain kahdeksan prosenttia, miehistä puolestaan kaksikymmentä.

Luottavaisesti vanhuusikänsä aikaiseen terveydenhuoltoon suhtautuvia suomalaisia on 14 prosenttia. Määrä on laskenut viimeisten viiden kuukauden aikana viisi prosenttiyksikköä. Tämän osoittaa vertailu tuoreen tutkimuksen ja Suomen vakuutusyhtiöiden keskusliiton marraskuisen tutkimuksen välillä.

Tuoreen tutkimuksen virhemarginaali on 4,5 prosenttiyksikköä ja marraskuisen 3 prosenttiyksikköä. Taloustutkimuksen markkinatutkijan Pauliina Ahon mukaan tutkimusten tulokset ovat vertailukelpoisia.

HS.fi 3.5.2006


Lamy patisti WTO-maita ratkaisuun

Geneve/Washington. Maailman kauppajärjestön WTO:n pääjohtaja Pascal Lamy patisti maanantaina järjestön jäsenmaita kiirehtimään ratkaisua takkuaviin neuvotteluihin maailmankaupan vapauttamisesta. Lamy puhui Genevessä, minne 149:n WTO-maan edustajat kokoontuivat arvioimaan neuvottelutilannetta.

Dohan kierroksena tunnetun neuvottelumaratonin keskeisistä tavoitteista ei kyetty sopimaan huhtikuun loppuun mennessä, mikä oli asetettu tavoitteeksi WTO:n Hongkongin-ministerikokouksessa.

Kehitysmaat ovat arvostelleet teollisuusmaita siitä, että ne ovat asettaneet etusijalle omien teollisuustuotteittensa markkinoinnin edistämisen. Intian WTO-suurlähettiläs Ujal Singh Bhatia sanoi Genevessä, että neuvottelujen lopputuloksen ennustamiseen ei tarvita astrologia, jos painotukset pysyivät samoina. EU:n kauppalähettilään Carlo Trojanin mielestä köyhätkin maat hyötyisivät, kun kiistanaiheiden kesken löydetään sopiva "vaihtokurssi".

Yhdysvallat antoi ymmärtää olevansa sitoutunut Dohan kierroksen tavoitteisiin takarajan umpeutumisesta huolimatta. Maan väistyvä kauppaedustaja Rob Portman ja hänen seuraajansa Susan Schwab vakuuttivat tätä mielipidekirjoituksessa, joka julkaistiin Wall Street Journal -sanomalehdessä. Samalla he vaativat muilta osapuolilta myönnytyksiä sen jälkeen kun Washington oli tarjoutunut alentamaan maataloustukiaan 60 prosentilla.

"Yhdysvallat ei voi pitää nykyistä maataloustarjoustaan pöydällä ilman --että EU:n ja muut kumppanit - kehitysmaat mukaanlukien - ottavat merkittäviä askelia markkinoidensa avaamiseen" kaksikko kirjoitti.

STT-AFP HS:fi 1.5.2006


Itäeurooppalaisten tulo kirittää Britannian taloutta

Britannian rikkaimmaksi henkilöksi on noussut intialaissyntyinen teräsmies Lakshmi Mittal, jonka sukunimeä kantava teräsyhtiö imaisi äskettäin sisäänsä maailman toiseksi suurimman teräsvalmistajan Arcelorin.

Sanomalehti Sunday Timesin vuosittain julkistettava rikkaiden lista on odotettu kansallinen juorukalenteri, joka kertoo, miltä suunnalta vaurauden tuulet milloinkin puhaltavat. Mittalin lisäksi kymmenen kärkijoukkoon mahtuu koko joukko itäisillä mailla rikastuneita.

Talous-Sanomat 24.4.2006


Helsingin asuntoloissa elää lähes tuhat koditonta

Helsingissä on lähes tuhat asunnotonta, jotka elävät kaupungin tai yksityisten yhteisöjen ylläpitämissä asuntoloissa. Erilaisia asuntoloita on kaupungissa runsaat 20, ja asuntolapaikkaa haki viime vuonna runsaat 1 300 ihmistä.

HS HS.fi 24.4.2006


Lipponen vaatii Suomea ratifioimaan EU:n perustuslain

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen vaatii Suomea ratifioimaan Euroopan unionin perustuslain. Lipponen sanoo Uutispäivä Demarissa, että Suomessa on viivytelty jo liian pitkään perustuslain kanssa.

Lipposen mukaan nyt on turha murehtia, muutetaanko perustuslaillista sopimusta vai ei. Hänen mielestään perustuslain uudelleen neuvotteleminen olisi Pandoran lipas, ja johtaisi arvaamattomiin seurauksiin.

Lipponen sanoo haastattelussa, että olemassa ei ole ainuttakaan esitystä siitä, miten sopimusta tulisi muuttaa. Yksikään maa ei ole esittänyt sopimuksen hylkäämistä kokonaan.

EU:n perustuslain on ratifioinut 14 unionin 25 jäsenmaasta. Viime kesänä laki hylättiin kansanäänestyksissä Hollannissa ja Ranskassa.

STT HS:fi 24.4.2006


YK: Ihmiskaupan torjunta tehotonta

YK muistuttaa ihmiskaupan koskettavan lähes jokaista maailman maata. Maailmanjärjestön huumausaine- ja rikosasioiden toimiston UNODC:n tänään julkistettavan raportin mukaan ihmiskaupan torjunta on tehotonta ja maiden välinen yhteistyö on vähäistä.

"Hallitusten on yritettävä kovemmin", UNODC:n johtaja Antonio Maria Costa sanoi. Osa hallituksista ei järjestön mukaan suostunut yhteistyöhön raportin tekijöiden kanssa.

Järjestö listaa raportissaan 127 maata, joista ihmiskauppiaat etsivät uhrejaan. Kauppa suuntautuu raportin mukaan 137 maahan, joiden joukossa on myös useita Euroopan unionin maita. 87 prosenttia ihmiskauppatapauksista liittyy raportin mukaan seksikauppaan.

STT-AFP HS.fi 24.4.2006


Suomi aikoo puheenjohtajana lisätä avoimuutta

BRYSSEL. Heinäkuun alussa EU:n puheenjohtajamaana aloittava Suomi aikoo aloittaa käytännön, jonka mukaan myös osa ministerineuvoston varsinaista kokouksista olisi julkisia.

Julkisuutta aiotaan lisätä erityisesti silloin, kun ministerit keskustelevat lainsäädännöllisistä asioista. Suomi haluaa, että "neuvoston julkisia keskusteluja järjestetään kaikissa keskeisissä ja kansalaisten kiinnostusta herättävissä hankkeissa". Kokouksia aiotaan myös järkiperäistää teknisesti.

Myös Ranskan ja Hollannin kumoon äänestämässä EU:n perustuslaissa oli tavoitteena avoimuuden lisääminen unionin kaikissa toimielimissä ja erityisesti ministerineuvoston istunnoissa.

EU:n kokouksista ehkä tärkeimpiä ovat jäsenmaiden päämiesten huippukokoukset
neljä kertaa vuodessa. Niissä jäsenmaat linjaavat sen, mitä lähivuosina EU:ssa tulee tapahtumaan. Suomella ei ole suunnitelmia huippukokousten tekemisestä avoimemmiksi.

"Kokousten avaaminen julkisuudelle saattaa vaikuttaa niin, että kukaan ministereistä ei varsinaisesti sano mitään tai jos sanoo, niin se on tarkoitettu vain kotimaan yleisölle", eräs kokouksia seurannut asiantuntija arvioi.

HS.fi 24.4.2006


Kaskeala: Naton jäsenyys ei säästäisi puolustusmenoja

Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala ei usko, että Suomen mahdollinen liittyminen sotilasliitto Natoon toisi säästöä puolustusmenoihin. Hän sanoo Turun Sanomien ja Aamulehden haastattelussa sunnuntaina, että Nato-jäsenyys olisi kustannusten kannalta neutraali vaihtoehto eikä toisi säästöä.

"Ei missään tapauksessa. Naton jäsenenäkin meidän pitäisi tuoda mukaan oma panoksemme, ei siellä hyväksytä vapaamatkustajia", hän sanoo.

Kaskealan mukaan noin parin vuosikymmenen tähtäimellä Suomi joutuu joka tapauksessa harkitsemaan puolustusyhteistyötä eri maiden kanssa, koska sotavarustuksen hinnat kohoavat korkeiksi. Pohdinnan alle saattaa 2020-luvulla joutua muun muassa ilmapuolustus, koska Hornet-kalusto vanhenee.

"Silloin joudutaan miettimään, pystyykö Suomi enää ylläpitämään omaa ilmapuolustusta", Kaskeala arvioi.

Kaskealan mukaan Euroopan maat joutuvat joka tapauksessa vastaisuudessa sopimaan keskenään puolustuksen työnjaosta. Esimerkiksi Suomi, Ruotsi, Britannia ja Hollanti voisivat muodostaa ryhmän, jossa kehitellään johtamisjärjestelmiä.

STT HS.fi 23.4.2006


Palkaton kesätauko suututtaa Helsingin koulunkäyntiavustajia

Helsingin koulunkäyntiavustajia suututtaa kaupungin käytäntö jättää uudet vakituiset koulunkäyntiavustajat kesällä kuukauden mittaiselle palkattomalle lomalle.
Kesäkeskeytys koskee niitä koulunkäyntiavustajia, joiden työsopimus on solmittu kevään 2004 jälkeen. Heitä on 105 runsaasta kolmestasadasta vakituisessa työsuhteessa olevasta kaupungin koulunkäyntiavustajasta.

Helsinki tarjoaa kesäkuukaudeksi korvaavaa työtä, mutta esimerkiksi opetusviraston hallinnosta löytyy töitä vain neljälle. Muille tarjotaan töitä terveyskeskusten kotihoidosta, laitoshuollosta sekä vanhustenkeskuksista, joissa he toimisivat hoitoapulaisina.
Kesätöitä ei suoraan osoiteta koulunkäyntiavustajille, vaan heidän täytyy ottaa itse yhteyttä töitä tarjoaviin kaupungin yksiköihin.
Kesäkeskeytys vähentää koulunkäyntiavustajien muutenkin pientä palkkaa. Vakituisessa työsuhteessa olevat eivät voi saada sen ajalta edes työttömyyspäivärahaa.

HS:fi 23.4.2006


Eduskunnassa toivottiin Nato-selvitystä

Kansanedustajat ovat toivoneet hallitukselta selvitystä mahdollisen Nato-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd.) uskoi eduskunnan kyselytunnilla, että sellainen selkiyttäisi keskustelua, jota nyt käydään juupas-eipäs-tyylillä sekä kummallisella koodi- ja salailukielellä.

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mielestä selvitys olisi palvelus kansanvallalle ja hyödyksi tulevassa eduskuntavaalikeskustelussa. Selontekoa asiasta patisteli myös kristillisdemokraattien Bjarne Kallis.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) toppuutteli, että eduskunta on vasta äskettäin hyväksynyt ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon. Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) huomautti, että asioita arvioidaan jatkuvasti virkatyönä eikä asiassa olla "eksyksissä".

Jaakko Laakson (vas.) mielestä kokoomusjohtaja ja "muut natouskovaiset" yrittävät väittää, että luopuminen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta merkitsisi Suomelle omien puolustusmenojen vähentymistä.

STT Keskisuomalainen.net 20.4.2006


Kirkon tutkimus: Lasten syrjäytyminen lisääntynyt

Kaksi kolmasosaa kirkon diakonian ja kasvatuksen työntekijästä arvioi lasten ja nuorten syrjäytymisen lisääntyneen oman seurakuntansa alueella viimeisten kolmen vuoden aikana. Evankelisluterilainen kirkko haastatteli tutkimusta varten sataa työntekijää tammikuussa.

Yleisimpänä lasten syrjäytymisen syynä vastaajat pitivät vanhempien päihteiden käyttöä. Lasten syrjäytymistä lisäävät myös taloudelliset tekijät.

Kirkon kasvattajat ovat huolissaan siitä, että kovat taloudelliset arvot ja irtisanomispäätökset johtavat yhteiskuntaan, jossa lapsiperheiden asema käy yhä tukalammaksi ja huostaanottojen määrä nousee.

Kirkon lapsi- ja nuorisotyötä tekevät vetoavat talouselämän ja yhteiskunnan päättäjiin, että he ottaisivat huomioon päätöstensä vaikutukset lapsiin ja nuoriin.

STT HS.fi 19.4.2006


Ulkomaalaiset ostavat valtionyhtiöitä

Ulkomaiset sijoittajat ostavat kiivaaseen tahtiin Suomen valtion omistamia yhtiöitä. Taloussanomien mukaan ulkomaalaiset ovat vallanneet jo yli puolet esimerkiksi konepaja Metsosta, finanssikonserni Sammosta ja kiinteistösijoitusyhtiö Spondasta.

Nurkkaaminen on ollut nopeaa viimeisen kolmen vuoden aikana. Ulkomaalaisomistus on noussut tässä ajassa ainakin 20 prosenttiyksikköä Metson, Sammon ja Spondan lisäksi ainakin Rautaruukissa ja Finnairissa.

Ulkomaalaiset ovat ostaneet ahkerasti myös tapetilla olleen energiayhtiö Fortumin osakkeita, ulkomaalaisomistus on noussut kolmessa vuodessa 14 prosenttiyksikköä.

Lisäksi ulkomaalaiset sijoittajat ovat ostaneet valtion omistamien yhtiöiden lisäksi paljon osakkeita esimerkiksi eläkevakuutusyhtiöiltä ja -rahastoilta.

STT HS.fi 19.4.2006


Euroopan unionin suuret maat ajavat riisuttua perustuslakia

BRYSSEL. Samalla kun Suomessa kiistellään Euroopan perustuslain vahvistamisen mielekkyydestä, suurissa jäsenmaissa suunnitellaan sopimuksen muuttamista kansalaisille hyväksyttävämpään, riisutumpaan muotoon.

"Meidän on tavoiteltava paljon yksinkertaisempaa perustuslakia, sellaista joka keskittyy suurin periaatteisiin", arvioi Italian vaalit voittanut Romano Prodi brittiläisen The Sunday Times -lehden haastattelussa.

"Perustuslaista on poistettava kaikki tekniset ja yksityiskohtaiset osat, jotka pelästyttivät ihmiset", Prodi jatkoi.

"Uudistukset voitaisiin keskittää muutamiin pääartikloihin. Niistä voitaisiin neuvotella niin jouhevasti kuin mahdollista, jotta unionista tulisi jälleen tehokas", Sarkozy sanoi aiemmin tänä vuonna tavattuaan Saksan liittokanslerin Angela Merkelin.

Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier on puolestaan esittänyt, että kansalaisten perustuslakia kohtaan kokemia pelkoja voitaisiin vähentää muuttamalla perustuslain nimi "Euroopan perussopimukseksi".

HS:fi 19.4.2006


Suomen nettomaksuosuus EU:lle kasvoi rajusti

Suomi oli viime vuonna poikkeuksellisen suuri EU:n jäsenmaksujen nettomaksaja, valtiovarainministeriöstä kerrotaan.

Suomi maksoi viime vuonna valtion talousarviosta EU:n budjettiin 562 miljoonaa euroa enemmän kuin sai EU:n budjetista.

Suomen maksut EU:n budjettiin olivat 100 miljoonaa euroa vähemmän kuin valtion talousarviossa arvioitiin. Tulot EU:n budjetista jäivät puolestaan 420 miljoonaa euroa talousarviossa arvioitua pienemmiksi. Suomen nettoasema muodostui 320 miljoonaa euroa talousarviossa arvioitua huonommaksi.

Nettomaksuosuuden kasvu johtui muun muassa EU:n laajentumisesta. Lukuihin vaikuttaa myös EU:n maataloustukien maksatusaikataulun muutos.

HS 12.4.2006


Eirin työntekijät marssivat ulos Lahdessa

Lahtelaisen Eirin valokuvatuotannon väki marssi tiistaiaamuna ulos työpaikaltaan. Pääluottamusmies Riitta Okkosen mukaan he osoittivat mieltään tuoreita irtisanomisia sekä laajemminkin yhtiön johtamistapaa vastaan.

Työvuorossa oli tiistaina noin 40 työntekijää. He jatkavat valokuvien valmistusta normaalisti keskiviikkoaamuna.

Perheyritys Eiri ajautui toissa vuonna yrityssaneeraukseen ja viime vuoden lopulla konkurssiin. Uudeksi omistajaksi tuli helmikuussa ruotsalainen Fotoquick-ryhmä.

Uusi omistaja ilmoitti yt-neuvottelujen päätteeksi viime viikolla enintään viidentoista työntekijän irtisanomisesta. Seitsemän on jo saanut ilmoituksen työsuhteen loppumisesta.

Saneerauksen alkaessa henkilöstöä oli jäljellä 250 ja liikevaihtoa runsaat 30 miljoonaa euroa.

STT HS:fi 11.4.2006


Ranskan opiskelijat "voitonmarssille"

Pariisi. Ranskan opiskelijoiden odotetaan tänään lähtevän "voitonmarssille" presidentti Jacques Chiracin hylättyä kiistanalaisen työlain.

Lakia vastustaneet ammatti- ja opiskelijaliitot julistivat eilen illalla yhteisessä lausunnossaan kumoamispäätöksen "todelliseksi voitoksi". Liitot ilmoittivat kuitenkin aikovansa seurata tilannetta tarkasti kunnes parlamentti on hyväksynyt lain tilalle tulevat nuorten työllistämistoimet.

Liitot antoivat samalla tukensa täksi päiväksi kaavailluille opiskelijoiden mielenosoituksille, joista käytännössä on muotoutumassa voitonmarssi.

Työlakiin liittyvät protestit ovat vaikuttaneet kymmenien koulujen ja yliopistojen toimintaan Ranskassa viime viikkona. Monet opiskelijat äänestivät jo eilen normaaliin elämään paluun puolesta.

STT-REUTERS-DPA 11.4.2006


Keskustavasemmiston Prodi julistautui voittajaksi

Romano Prodi julistautui aamuyöllä Italian parlamenttivaalien voittajaksi. Prodin johtama liittouma on saanut enemmistön Italian parlamentin alahuoneessa.
Sisäministeriö on vahvistanut, että virallisen ääntenlaskun mukaan Prodin liittouma sai 49,8 prosenttia alahuoneen äänistä ja pääministeri Silvio Berlusconin 49,7 prosenttia.
Uusien vaalisääntöjen mukaan tulos antaa Prodin liittoumalle 340 edustajanpaikkaa alahuoneen 630 paikasta.

Prodi uskoo, että ulkomailla asuvien italialaisten äänet tuovat hänen liittoumalleen enemmistön myös parlamentin ylähuoneeseen eli senaattiin. Lopullisia tuloksia ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu senaatin osalta.
Sisäministeriön mukaan pääministerin Silvio Berlusconin liittouma sai 155 senaatin 315 paikasta, kun Prodin koalitio sai 154 paikkaa. Luvut eivät kuitenkaan sisällä ulkomailla asuvien italialaisten edustajille varattua kuutta paikkaa, joista Prodi sanoo saaneensa neljä.

Berlusconin liittouma on torjunut opposition vaalivoiton tuoreeltaan. Berlusconin edustaja Paolo Bonaiuti sanoi, että oikeisto-keskustalainen liittouma vaatii äänten tarkistusta.
Vaaleihin osallistuttiin Euroopan mittapuulla vilkkaasti. Uurnilla kävi sunnuntaina ja maanantaina noin 83 prosenttia äänioikeutetuista.

STT-AFP-REUTERS HELSINGIN SANOMAT 11.4.2006


Väkeä ulos, pomojen ansiot ylös

Suomen suurimpien pörssiyhtiöiden tekemät irtisanomiset johtavat usein yritysjohtajien muhkeisiin palkankorotuksiin. Esimerkiksi elektroniikan sopimusvalmistajan Elcoteqin toimitusjohtajan Jouni Hartikaisen palkka nousi viime vuonna peräti 151 prosenttia. Hartikaisen ansiot nousivat lähes 1,1 miljoonaan euroon.

Elcoteq ilmoitti kuukausi sitten aloittaneensa yt-neuvottelut 120 työntekijän vähentämiseksi Suomesta.

Myös Kemira GrowHow'n toimitusjohtajan Heikki Sirviön ansiot nousivat viime vuonna kohisten noin 475 000 euroon. Nousua oli hulppeat 111 prosenttia.

Samaan aikaan tavalliset keskituloiset palkansaajat joutuivat tyytymään viime vuonna noin 3,6 prosentin palkankorotukseen.

Lannoitteita valmistavan Kemira GrowHow'n Harjavallan ja Porin tuotantolaitoksista irtisanottiin viime vuoden lopulla 94 työntekijää.

Kuukausi sitten metsäyhtiö UPM ilmoitti vähentävänsä Suomesta tulevan parin vuoden aikana noin 3 000 työpaikkaa.

Maailmanlaajuisesti metsäjätin saneerausohjelmalla haetaan vuoteen 2008 mennessä noin 3 600 työtekijän vähennystä.

Ennätyksellisen rajulla saneerausohjelmalla suomalaisia ruoskinut UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen palkittiin viime vuonna 52 prosentin palkankorotuksella.

Ilta-Sanomat 11.4.2006


Villepiniltä odotetaan ilmoitusta työlain kohtalosta

Pariisi. Ranskan pääministeriltä Dominique de Villepiniltä odotetaan tänään maanantaina ilmoitusta siitä, kuinka hallitus aikoo muuttaa kiistanalaista, suurmielenosoituksia kirvoittanutta työlakia.

Villepinin on määrä esitellä presidentti Jacques Chiracille aamulla hallitsevan UMP-puolueen edustajien näkemys siitä, miten lakia pitäisi muuttaa. Pääministerin odotetaan tiedottavan työlain kohtalosta vähän ennen puolta päivää.

Ammattijärjestöt ja opiskelijat puolestaan kokoontuvat iltapäivällä päättämään jatkotoimista. Ammattiliitot uhkasivat sunnuntaina jatkaa mielenosoituksia, ellei kriisiin tule selvää ratkaisua. Liitot ovat vaatineet lain kumoamista.

Lain mukaan alle 26-vuotias työntekijä voidaan erottaa syytä ilmoittamatta kahden ensimmäisen vuoden aikana. Presidentti Chirac hyväksyi lain, mutta vaati siihen lievennyksiä.

STT-REUTERS-AFP HS.fi 10.4.2006


Rehn: Palveludirektiivi ratkeaa Suomen pj-kaudella

EU:n palveludirektiivin päätöksenteon loppusuora ajoittuu Suomen puheenjohtajakaudelle, arvioi komissaari Olli Rehn. Direktiiviesitys vapauttaisi palvelujen kauppaa yli kansallisten rajojen.

Komission uudistettu esitys palveludirektiivistä hyväksyttiin viime tiistaina Strasbourgissa. Komissaari Rehnin mukaan esityksessä otettiin huomioon EU:n parlamentin esittämiä muutosesityksiä.
"Nyt oli tärkeää antaa selvä poliittinen signaali siitä, että palvelujen kauppaa kyetään edistämään. Tavoitteena on parantaa tuottavuutta ja työllisyyttä palvelusektorilla", Rehn sanoo.
Direktiiviesitys vapauttaisi palvelujen kauppaa yli kansallisten rajojen. Sen soveltamisalaan on matkan varrella tehty lukuisia poikkeuksia verotuksesta, alkoholimonopoleista ja rahapeleistä aina sosiaali- ja terveyspalveluihin saakka.

Lisäksi Rehn pitää unionimaiden kilpailukyvyn, kasvun ja työllisyyden edistämistä keskeisenä tavoitteena Suomen puheenjohtajuuskaudella. Huomio kiinnittyy myös eurooppalaisen energiapolitiikan kehittämiseen.

STT HELSINGIN SANOMAT 9.4.2006


USA suunnittelee iskuja Iranin ydinlaitoksia vastaan

Washington. Amerikkalainen aikakauslehti New Yorker kertoo Yhdysvaltojen hallituksen valmistelevan suunnitelmia laajasta pommituskampanjasta Irania vastaan.
Pommituskampanjan tavoitteena olisi ydinaseiden valmistukseen pystyvien iranilaisten laitosten tuhoaminen. New Yorkerin mukaan yhtenä vaihtoehtona kaavailuissa on myös ydinpommien käyttäminen iranilaislaitoksia vastaan.

Toimittaja Seymour Hershin artikkelin mukaan presidentti George W. Bush ja muutkin Valkoisessa talossa ovat alkaneet pitää Iranin presidenttiä Mahmud Ahmadinejadia uutena Hitlerinä.
Se, että ilmaiskujen suunnittelussa on mukana yhtenä vaihtoehtona ydinpommien käyttäminen, on herättänyt huolta Yhdysvaltain sotilasjohdossa, kertoo New Yorker. "Asevoimissa on herättänyt väkeviä tunteita se, että ydinaseita kalistellaan muita maita vastaan", kertoi lehti erästä puolustusministeriön asiantuntijaa lainaten.

STT–AFP HELSINGIN SANOMAT 9.4.2006


Eduskunnan suuri valiokunta on valmis hyväksymään EU:n perustuslain.

Suuri valiokunta suosittaa, että eduskunta pyytäisi hallitukselta esitystä perustuslain hyväksymisestä.

Suuri valiokunta katsoi, että perustuslakisopimus toisi selkeän parannuksen EU:n nykytilaan. Valiokunta totesi lausunnossaan, että perustuslailla olisi yhtenäistävä ja selkeyttävä rooli Euroopan integraatiossa. Lisäksi uusi perustuslaki toisi lisää demokratiaa poliittiseen järjestelmään, vahvistaisi kansalaisten asemaa sekä kehittäisi unionin kansainvälistä toimintakykyä.

Valiokunta äänesti perustuslain puolesta 18 - 7. Lakia vastaan äänestäneet edustajat olisivat halunneet järjestää EU:n perustuslaista kansanäänestyksen. Eriävän mielipiteen esittivät Arja Alho (sd.), Merikukka Forsius (vihr.), Heidi Hautala (vihr.), Marjaana Koskinen (sd.), Outi Ojala (vas.), Pentti Tiusanen (vas.) ja Toimi Kankaanniemi (kd.).

Suuren valiokunnan äänestys kertoo, että eduskunnan enemmistö on valmis hyväksymään perustuslain, mutta lopullinen vahvistus on vielä usen päätöksen takana. Käsittely jatkuu seuraavaksi ulkoasiainvaliokunnassa.

YLE24 7.4.2006


EK: Suomeenkin kahden vuoden koeaika

Ranskaa kuohuttanut kysymys työelämässä aloittavien nuorten koeajan pituudesta herättää kiistelyä jo Suomessakin.*

Elinkeinoelämän keskusliiton apulaisjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen ehdottaa Kansan Uutisissa, että Suomessakin voitaisiin kokeilla kahden vuoden mittaista koeaikaa.

SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen mukaan ehdotuksesta on oltava erittäin huolissaan, jos se vastaa EK:n virallista näkemystä. Ihalainen pitää koeajan pidentämistä täysin tarpeettomana.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n johtaja Markku Salomaa katsoi, että näin pitkä koeaika olisi työnantajan mielivaltaa. Akavan neuvottelupäällikkö Markku Lemmetty taas sanoi EK:n haluavan lisätä pelon ilmapiiriä työpaikoilla.

Inkeroisen mukaan kokeilun tavoitteena olisi pienentää yrittäjälle henkilöstön palkkaamisesta koituvaa riskiä. Inkeroinen kokeilisi määräaikaisella lailla parantaisiko koeajan pidennys työllisyyttä. Kokeilu koskisi pitkäaikaistyöttömiä ja ilman ammatillista koulutusta olevia nuoria, joiden on muutoin vaikea päästä työelämään.

Ranskassa puuhattiin alun perin lainmuutosta, jossa alle 26-vuotiaiden työntekijöiden koeaika olisi ollut kaksi vuotta. Uudistus johti laajoihin mellakoihin sekä lakkoiluun ja tuoreimmassa ehdotuksessa aika on lyhentynyt yhteen vuoteen.

STT 07.04.2006


Pörssiyhtiöiden johdolle jättikorotukset 2005

Isojen pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat saivat erittäin suuret korotukset palkkoihinsa viime vuonna, yritysten tuoreet vuosikertomukset paljastavat. Arvokkaimpien pörssiyritysten johtajat nostivat palkkasummaansa keskimäärin 24 prosenttia. Helsingin Sanomien vertailussa olivat mukana ylimmän johtajan perus- ja suoritepalkat eli bonukset, mutta eivät esimerkiksi optio- ja osakepalkkiot. Ne paisuttavat kokonaispalkkoja entisestään, sillä osakekurssit ovat olleet nousussa. Vertailuun otettiin ne 45 pörssin arvokkainta yritystä, jotka kertoivat johtonsa perus- ja bonuspalkat vuodelta 2004 ja 2005.

Kuilu tavalliseen työläiseen kasvoi entisestään vuonna 2005. Toissa vuonna isojen pörssiyritysten toimitusjohtajat nostivat palkkojaan 12 prosenttia eli kolme kertaa tavallisen palkansaajan tahtiin. Viime vuonna johtajien vauhti oli jo kuusinkertainen (24 prosenttia).Noin 30 000 euroa vuodessa ansaitseva tavallinen palkansaaja sai tyytyä 3,6 prosentin ansioiden nousuun sekä 2004 että 2005.Euroissa erot ovat paljon suuremmat: kun keskituloinen sai vuodessa tonnin lisää, ison pörssiyhtiön pomon korotus oli keskimäärin 160 000 euroa vuodessa.

Myös johtajien väliset palkkaerot alkoivat kasvaa viime vuonna, kun listoille ilmestyivät ensimmäiset superkorottajat: Elcoteqin Jouni Hartikainen, Kemiran Lasse Kurkilahti, Pohjolan Eero Heliövaara , Sammon Björn Wahlroos ja Kemira GrowHown Heikki Sirviö saivat yli sata prosenttia edellisvuotta enemmän.
Vuonna 2004 yksikään vertailussa ollut toimitusjohtaja ei yltänyt yli sadan prosentin palkkanousuun, vaan suurimmat korotukset olivat 40–50 prosenttia.
Myös euroina laskettuna korotukset olivat ennätyssuuria: Nokian Ollila ja Sammon Wahlroos ansaitsivat 1,3 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Kemiran toimitusjohtaja Lasse Kurkilahti ja Pohjolan silloinen toimitusjohtaja Eero Heliövaara saivat molemmat puolestaan 700 000 euron palkankorotuksen.
HELSINGIN SANOMAT 7.4.2006


Helsingin kaupunki jätti vanhukset ruuatta

Kymmenet Helsingin kaupungin kauppapalveluiden varassa elävät vanhukset ovat jääneet tällä viikolla ruuatta.

Ruokatoimitukset ovat viivästyneet pahemman kerran, kun kaupungin uusi ruokasopimus astui kuun alussa voimaan. Näyttelijä Liisa Paatson yksin asuvalle äidille Maj-Lis Huuskoselle, 85, luvattu ruokakassi tuli vuorokauden myöhässä vasta monen puhelinsoiton jälkeen. Kaiken kukkuraksi kassista löytyi ruokatavaroita, joita hän ei ollut edes tilannut.

- Äidille tuotiin kaikki väärät tavarat. Kaupunki osoittaa huonoa harkintakykyä, kun se tekee sopimuksen sellaisen tahon kanssa, joka ei tiedä, miten tulee toimia, Paatso arvostelee.

Vanhusten ruokatoimitusten viivästyminen johtuu kaupungin solmimasta uudesta palvelusopimuksesta verkkoruokakauppaan erikoistuneen Gagar Oy:n kanssa. Kotihoito on ollut helisemässä, kun vanhusten ruokatoimitukset eivät ole mennetkään perille. Kotihoidon työntekijät ovat joutuneet itse kiikuttamaan ruokakasseja nälkäisille vanhuksille, vaikka sopimuksen mukaan Postin kuuluisi hoitaa ruokajakelu.

Kauppatoimitusten varassa elää noin 1500 ikääntynyttä henkilöä Helsingissä.

IS:fi 7.4.2006


Suuri valiokunta EU-perustuslain ratifioimisen kannalla

Tuumaustauolla ollut Euroopan unionin perustuslaillinen sopimus ottaa perjantaina askeleen eduskunnassa, kun suuri valiokunta antaa lausuntonsa valtioneuvoston perustuslakia koskevasta selonteosta.

Valiokunta päätynee tukemaan sopimusta ja esittämään ratifiointia, ilmenee Helsingin Sanomien tekemästä kyselystä suuren valiokunnan jäsenille. Torstaina suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén (kok) arvioi, että valiokunta joutunee äänestämään yleisestä hyväksyttävyydestä ja ratifioinnista. Esimerkiksi Heidi Hautala (vihr) ja Outi Ojala (vas) vastustavat ratifiointia ja kannattavat kansanäänestystä.

Sosiaalidemokraatit päätyivät tiistaina puhemies Paavo Lipposen patistamina lakisopimuksen kannalle, jos hallitus esityksen antaa. Sdp haluaa jättää ratkaisun ja aikataulun hallituksen harkittavaksi.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on junaillut keskustan sopimuksen puolelle.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä päätti torstaina yksimielisesti kannattaa ajatusta, että hallitus antaisi sopimuksen eduskunnan hyväksyttäväksi. Vihreiden eduskuntaryhmä puolestaan vaati torstaina neuvoa antavaa kansanäänestystä.

Rkp luetaan kannattajiin. Vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset eivät hyväksyisi sopimusta.

Pääministeri Vanhanen sanoi jo helmikuun alussa, että hallitus on valmis harkitsemaan "myöhemmin keväällä" ratifiointiesityksen antamista.

Eduskunta keskustelee selonteosta kuitenkin vasta toukokuun puolivälissä. Ratifiointi tuskin ehtii ainakaan ennen EU-puheenjohtajakauden alkua heinäkuussa.

Perustuslaillisesta sopimuksesta syntyi sopu kesällä 2004. Sopimus vastaa pitkälti jäsenvaltioiden perustuslakeja. Se on oikeudellisesti myös kansainvälinen sopimus, jonka piti korvata unionin perussopimukset ensi marraskuussa.

Sopimus päätyi "tuumaustauolle" viime kesänä, kun Hollanti ja Ranska hylkäsivät sen kansanäänestyksessä.

Sopimuksen on ratifioinut 11 jäsenmaata: Espanja, Itävalta, Kypros, Kreikka, Italia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Slovenia ja Unkari.

Saksassa ja Slovakiassa ratifioimiskirjaa ei ole vielä talletettu perustuslakituomioistuimelle tehtyjen valitusten vuoksi. Belgiassa kuninkaan allekirjoitus puuttuu. Viron odotetaan ratifioivan kohta.

HS:fi 6.4.2006


USA ei hae paikkaa YK:n ihmisoikeusneuvostossa

Yhdysvallat ei toistaiseksi hae paikkaa YK:n uudessa ihmisoikeusneuvostossa vaan odottaa ensin, millaiseksi uusi elin muodostuu, amerikkalaisviranomainen kertoi torstaina.

Ulkoministeriön tiedottajan Sean McCormackin mukaan Yhdysvallat kuitenkin hakee paikkaa ensi vuonna.

Ihmisoikeusjärjestöjen ja asiaa lähellä olevien lähteiden mukaan Washington oli myös huolissaan siitä, että se ei saisi jäsenyyteen tarvittavia 91 ääntä.

Vain Yhdysvallat ja kolme muuta maata äänestivät ihmisoikeusneuvostoa vastaan viime kuussa YK:ssa. Yhdysvaltain mukaan riittävästi ei ollut tehty, jotta pahiten ryvettyneiden ihmisoikeusrikkojien pääsy elimen jäseneksi estettäisiin.

Tähän mennessä 34 maata, muun muassa Kuuba ja Iran, on ilmoittanut halukkuudestaan neuvoston jäseneksi. 47-jäsenisen ihmisoikeusneuvoston jäsenet valitaan 9. toukokuuta.

AP HS:fi 6.4.2006


Kunta-ala haluaa laittomat määräaikaisuudet pois

Kunta-alan palkansaajajärjestöt haluavat kitkeä alalta laittomat määräaikaisuudet. Järjestöt ovat laatineet luottamusmiehille oppaan työsuhteiden laillisuuden ja todellisen sijaistustarpeen selvittämiseksi.

Oppaan takana ovat Kunta-alan unioni, Toimihenkilöiden neuvottelujärjestö, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö sekä Tekniikan ja peruspalvelujen neuvottelujärjestö ovat laatineet yhdessä oppaan, jossa kerrotaan muun muassa miten työsuhteiden laillisuutta sekä todellista pysyvän työn ja sijaisten tarvetta voidaan selvittää.

Kuntien palveluksessa olevista peräti noin neljännes on määräaikaisessa työsuhteessa, ja päinvastaisista puheista huolimatta niiden osuus näyttää olevan kasvamassa. Palkansaajajärjestöt uskovat, että sitä mukaan kun vakituiset jäävät vanhuuseläkkeelle, tilalle otetaan uusia määräaikaisia.

STT HS.fi 6.4.2006


Naisten sairauspoissaolot kasvoivat rajusti

Naisten sairauspoissaolot lisääntyivät viime vuonna voimakkaasti, ainakin jos alkaa vetää yleistäviä johtopäätöksiä kymmenen kunnan sairasteluluvuista. Näiden kuntien naispuoliset työntekijät olivat viime vuonna sairauslomalla keskimäärin parikymmentä päivää kukin.

Miehille sairauslomaa kertyi runsaat 13 päivää nuppia kohden.

Määrä on suurin koko sinä aikana, kun näiden kuntien työntekijöiden työoloja on tutkittu, sanoo tutkimuksen vetäjä Jussi Vahtera Työterveyslaitokselta.

"Näin suurta nousua ei ole nähty koko 2000-luvulla", Vahtera vielä valaisee viime vuoden hyppyä sairastelukäyrissä.

Koko väestöstä ei Vahteran mukaan ole vastaavia tietoja, mutta yleensä esimerkiksi teollisuudessa sairastetaan enemmän kuin kunnissa. Kela tilastoi vain sairauspäivärahapäiviä. Niihin tilastoihin potilas pääsee sitten, kun sairausloma on kestänyt yli kymmenen päivää.

Työterveyslaitoksen kymmenen kunnan tilastossa sairauslomat kasvoivat kaikissa työntekijäryhmissä.

HS.fi 6.4. 2006


EU-lain ratifiointi etenemässä

Eduskunnan suuri valiokunta suosittanee perjantaina selvällä enemmistöllä EU:n perustuslain ratifiointia.

Valiokunnan puheenjohtajan Jari Vilénin (kok.) mukaan hallitukselle lähtee perjantaina viesti, jonka mukaan valiokunta katsoo sopimuksen parantavan Suomen ja EU:n asemaa.

Valiokunta äänestää ainakin sopimuksen viennistä kansanäänestykseen. Kansanäänestyksen kannalla ovat olleet etenkin vihreät ja vasemmistoliitto.

Kristillisdemokraatit puolestaan äänestyttävät mahdollisesti myös sopimuksen yleisestä hyväksyttävyydestä.

Ratifioinnin puolustajat toivovat, että Suomi näyttää EU-puheenjohtajana esimerkkiä ja hyväksyy perustuslain. Ranska ja Hollanti ovat kansanäänestyksissään jo hylänneet lain.

STT Yle24 05.04.2006


Vanhanen: Naton yhteistyöaloite myönteinen

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan hallitus on valmis keskustelemaan yhteistyön vahvistamisesta sotilasliitto Naton kanssa.

Nato haluaisi lisätä yhteistyötä järjestön ulkopuolisten maiden kanssa. Hankkeen yksi tavoite on, että Nato-maiden kanssa rauhanturvatoimintaan osallistuvat maat pääsisivät suunnittelemaan operaatioita.

Suomi suhtautuu Vanhasen mukaan Naton tuoreimpaan yhteistyöaloitteeseen myönteisen uteliaasti.

"Se on meille tervetullutta keskustelua. Ollaan myönteisen uteliaita, mihin tämä keskustelu johtaa", Vanhanen sanoo Turun Sanomien ja Aamulehden haastattelussa torstaina.

Hallitus on Vanhasen mukaan valmis keskustelemaan yhteistyön vahvistamisesta jo ennen järjestön marraskuussa Riiassa pidettävää huippukokousta.

Hän ei allekirjoita tulkintaa, jonka mukaan hankkeeseen osallistuminen olisi askel kohti jäsenyyttä.

"Se on selkeästi suunnattu maille, joita jäsenyys ei kiinnosta", Vanhanen sanoo.

HS-STT HS:fi 6.4. 2006


Ranskan työlain vastustajilta aikaraja

Ranskan ammattiliitot ja opiskelijajärjestöt vaativat maan hallitusta kumoamaan kiistellyn työlakinsa uusien protestien uhalla.

Liitot ovat asettaneet kuun puolivälin takarajaksi lain purkamiselle. Muussa tapauksessa ne ovat valmiit ryhtymään uudestaan jättimielenilmauksiin.

AFP, BBC, Le Monde, Reuters HS.fi 05.04.2006


Kunta-alan työolot yhä ongelma

Fyysinen ja henkinen väkivalta ovat lisääntyneet etenkin terveydenhuolto- ja sosiaalialoilla.

Kuntien henkilöstö kokee monilla aloilla työoloissaan merkittäviä puutteita. Rasitteena ovat mm. työn raskaus, epätasa-arvo, väkivalta sekä työpaikkakiusaaminen. Ongelmat näkyvät sairauspoissaolojen kasvuna.

Työturvallisuuskeskuksen Tilastokeskuksella teettämän tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia henkilöstöstä pitää työnsä keventämistä tarpeellisena. Kuntasektorin luku on muita aloja korkeampi.

Fyysinen ja henkinen väkivalta ovat lisääntyneet etenkin terveydenhuolto- ja sosiaalialoilla. Määräaikaiset työntekijät katsovat yhä joutuvansa eriarvoisen kohtelun kohteeksi.

Myönteistäkin kehitystä tapahtuuu. Esimerkiksi työnantajan kustantama koulutus on yleistä kaikilla kunnan toimialoilla, ja sen merkitys on edelleen kasvamassa.

MTV3-STT 05.04.2006


Ranskan ammattiliitot jatkavat taistelua työlakia vastaan

Opiskelija- ja ammattijärjestöt eivät aio antaa periksi työlakia koskevassa kiistassa ennen kuin koko laki on saatu kumottua, ilmoittavat maan ammattiliitot.

Ranskan ammattiliitot vannoivat tänään, etteivät ne anna periksi kiistanalaisesta työlaista käytävissä neuvotteluissa. Kaksitoista liittoa hioi ensin yhteistä strategiaansa ennen tapaamisia hallitsevan keskustaoikeistolaisen UMP-puolueen edustajien kanssa.
MTV3-STT-Reuters-AFP 05.04.2006

Ruotsissa löydetty bentseeniä virvoitusjuomista

Göteborgs Postenin mukaan kahdesta tavallisesta virvoitusjuomasta on löydetty syöpää aiheuttavaa bentseeniä.

Ruotsissa kahdesta suositusta virvoitusjuomatuotteesta on löydetty syöpää aiheuttavaa bentseeniä, kirjoittaa Göteborgs Posten -sanomalehti.

Ruotsin kuluttajavirasto löysi testeissään bentseeniä kahdesta tavallisesta virvoitusjuomasta. Juomat olivat Fanta ja Jaffa -merkkisiä appelsiinijuomia.

Ruotsin elintarvikeviraston toksikologin Kettil Svenssonin mukaan bentseeniä ei pitäisi olla lainkaan elintarvikkeissa. Virvoitusjuomien bentseenipitoisuuksille ei ole kuitenkaan laissa määritelty raja-arvoja. Sen sijaan juomavedelle on asetettu rajoitukset EU:ssa ja Yhdysvalloissa. Suomessa yhtä litraa kohti bentseeniä saa olla yksi mikrogramma, Yhdysvalloissa raja on viisi mikrogrammaa.

Nyt Ruotsin appelsiinilimonadeissa havaittu bentseenin määrä oli 2,0-2,2 mikrogrammaa litraa kohti.

Bentseeni on kemianteollisuudessa käytetty liuotin, joka on lääketieteellisissä kokeissa osoitettu syöpävaaralliseksi aineeksi. Virvoitusjuomiin yhdisteen uskotaan syntyvän kahden lisäaineen, bentsoehapon ja askorbiinihapon, reaktion seurauksena.

MTV3.fi 05.04.2006


OECD auttaa sopeutumisessa ilmastonmuutokseen

Pariisi. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n ministerikokous lupasi tiistaina toiminta-apua köyhemmille maille sopeutumisessa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

OECD:n ministerit sopivat Pariisissa, että sopeutuminen ilmastonmuutokseen liitetään kehitysavun suunnitteluun ja käyttöön.

Kolmenkymmenen maan järjestö sanoi lausunnossaan, että ilmastonmuutos on vakava ja pitkäaikainen haaste. Sopeutumisen ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin tulee olla kaikkien maiden keskeinen tehtävä, sanotaan lausunnossa edelleen.

Trooppisen vyöhykkeen maat kärsivät tiedemiesten mukaan pahiten ihmisen aikaansaaman ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

OECD:n kehitys- ja ympäristöministerit olivat koolla ensi kertaa sitten vuoden 1991.

Toisessa julkilausumassaan ministerit totesivat, että kohti YK:n julistamia kestävän kehityksen tavoitteita on edetty vain "heikosti".

STT-AFP HS:fi 5.4. 2006


Työlaista neuvotellaan Ranskassa

Pariisi. Ranskan ammattiliitot ja hallitsevan UMP-puolueen edustajat neuvottelevat tänään kiistanalaisesta työlaista. Ainakin miljoona ihmistä marssi eilen eri puolilla Ranskaa lakia vastaan. Järjestäjien mukaan liikkeellä oli kolme miljoonaa mielenosoittajaa.

Vaikka mielenosoitukset sujuivat pääosin rauhallisesti, niiden päätteeksi puhkesi kahakoita muun muassa Pariisissa ja Lillessä. Pariisin eteläpuolella mellakkapoliiseja heiteltiin kivillä ja pulloilla, ja ainakin yhdeksän poliisia loukkaantui lievästi. Lillessä sadat nuoret hajottivat kauppojen ikkunoita ja tuhosivat autoja. Kaikkiaan poliisi pidätti vajaat 400 ihmistä.

Presidentti Jacques Chirac hyväksyi viime viikon lopulla työlain, mutta vaati siihen lievennyksiä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt lakia vastustaville mielenosoittajille.

STT-REUTERS-AFP HS:fi 5.4.2006


Ranskalaisnuorten työttömyysprosentti Euroopan synkimpiä

Ranskalaisten nuorten työttömyys väheni hiukan viime vuonna mutta pysyi huolestuttavan korkeana. Prosentti oli helmikuussa 22,2, vajaan prosenttiyksikön pienempi kuin 12 kuukautta aiemmin. Lukua pidetään silti yhtenä EU:n synkimmistä.

Suomessa alle 25-vuotiaiden työttömyys oli Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa 23,2 prosenttia, mutta luku sisältää myös päätoimiset opiskelijat.

"Jos päätoimiset opiskelijat otetaan pois, nuorten työttömyysaste putoaa Suomessa nyrkkisääntöisesti puoleen", huomauttaa erikoissuunnittelija Mikko Kauppinen työministeriöstä.

Kauppinen muistuttaa, että nuorten työttömien työnhakijoiden määrä on työvoimatoimistoissa vähentynyt viime vuosina. Alle 25-vuotiaita oli työvoimatoimistoissa helmikuussa noin 27 800 ja viime talvena samassa kuussa 30 900.

Ranskassa työttömyys koettelee etenkin köyhien lähiöiden nuoria, joiden joukossa levisivät levottomuudet myös nelisen kuukautta sitten. Mellakat kumpusivat silloin ainakin osittain maahanmuuttajien kokemasta sorrosta ja työttömyydestä. Ongelma-alueiden työttömyysaste on kaksinkertainen kansalliseen keskiarvoon verrattuna.

EU:n tilastokeskuksen Eurostatin mukaan 15-24-vuotiaiden työttömyysprosentti on Ranskassa 21,6 prosenttia, Italiassa 24,4 prosenttia ja Kreikassa 26,4 prosenttia. Uusista EU-maista Puolassa ja Slovakiassa prosentit ovat vieläkin kovempia, 35 ja 30. Suomen prosentti on 20,2.

STT-AFP HS.fi 5.4.2006


Sdp valmis hyväksymään EU:n perustuslain

Sosiaalidemokraatit ovat valmiita hyväksymään EU:n perustuslakisopimuksen, jos hallitus päättää tuoda sopimuksen ratifiointiesityksen eduskunnan käsittelyyn.

Sdp:n eduskuntaryhmä päätti kannastaan tiistaina ylimääräisessä kokouksessa. Puheenjohtaja Jouni Backmanin mukaan ryhmän päätös oli yksimielinen.

Keskustelussa esitettiin kuitenkin useita kriittisiä näkemyksiä perustuslakisopimuksen sisällöstä ja sen ratifioinnin järkevyydestä. Keskustelussa huomautettiin, ettei "kuollutta sopimusta" kannata vahvistaa, eikä sopimus tule nykyisessä muodossaan koskaan voimaan, koska se on hylätty kahden maan kansanäänestyksessä.

Ratifioinnin puolesta käytti voimakkaan puheenvuoron muiden muassa puhemies Paavo Lipponen (sd), joka osallistuu melko harvoin Sdp:n ryhmäkokouksiin.

Sdp:n kannan määrittelyä pidettiin tarpeellisena, koska eduskunnan suuren valiokunnan on määrä perjantaina ottaa kantaa ratifiointiin.

Suurelle valiokunnalle valmistellun lausuntoluonnoksen mukaan sopimus pitäisi ratifioida mahdollisimman pian. Sdp:n ryhmän kriittisten puheenvuorojen jälkeen lausunnosta ollaan nyt pyyhkimässä pois sanat "mahdollisimman pian". Sdp haluaa jättää ratkaisun ja aikataulun hallituksen harkittavaksi.

Viime viikolla ratifioinnin kannalle asettui keskustan eduskuntaryhmä. Kannattajiin luetaan myös kokoomus ja Rkp. Sen sijaan vasemmistoliitto, vihreät, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset eivät hyväksyisi sopimusta.

Hyväksymiseen tarvitaan eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistö, joka kertyy suurten puolueiden kansanedustajista.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi helmikuun alussa, että hallitus on
valmis harkitsemaan "myöhemmin keväällä" ratifiointiesityksen antamista eduskunnalle.

HS:fi 4.4.2006


EU-satamista viedään laittomasti vaarallista jätettä Kaukoitään

EU-satamista viedään jatkuvasti vaarallisia aineita sisältävää jätettä EU:n ulkopuolisiin maihin, erityisesti Intiaan, Pakistaniin, Indonesiaan ja Kiinaan. Jopa puolet EU-maiden satamista lähtevistä jätekuljetuksista on laittomia eli ne sisältävät materiaalia, joka on luokiteltu vaaralliseksi.

Vaarallisiksi aineiksi luokitellaan raskasmetallit eli lyijy, elohopea ja kadmium sekä tietyt kemikaalit.

Asia selvisi, kun EU:n valvontaviranomaiset tutkivat viime lokakuussa viikon aikana yhdeksän jäsenmaan 17 sataman laivarahdit. Mukana olivat Saksa, Ranska, Britannia, Irlanti, Puola, Latvia, Slovenia, Ruotsi ja Hollanti.

Jätekuljetuksia ratsiassa löytyi 140, joista puolet oli laittomia.

Luvattomia jätekuljetuksia löytyi Latviasta, Britanniasta, Hollannista, Ranskasta ja Ruotsista.

Ruotsista löytyi muun muassa kaapelijätettä, joka oli matkalla Kiinaan sekä jääkaapin kompressoreita, joiden määränpää oli Pakistan. Latviasta oli lähdössä kuparia sisältävä lasti Panamaan, Britanniasta kotitalousjätettä Intiaan. Hollannista ja Ranskasta löytyi useita lasteja, jotka sisälsivät muun muassa vanhoja pattereita, romumetallia, bitumia ja pcb-myrkkyä sisältävää kaapelijätettä, autonrenkaita sekä akkuja.

EU-maat ovat mukana kansainvälisessä sopimuksessa, joka kieltää vaarallisten jätteiden kuljettamisen kolmansiin maihin. Vaaratonta jätettä kuten kotitalousjätettä saa luvanvaraisesti kuljettaa muihin maihin uusiokäyttöön, mutta sitäkään ei saa viedä maasta toiseen kaatopaikalle.

HS.fi 4.4.2006


Suomestakin löytyi epäilyttävä lasti

Helsingin Länsisatamasta löytyi maaliskuun toiseksi viimeisellä viikolla tehdyssä valvontaiskussa jätelasti, joka herätti epäilyksiä.

Kyseessä oli muovia sisältänyt lähetys, jonka määränpääksi oli merkitty Hollanti. Nyt viranomaiset selvittävät, oliko muovikuljetuksella luvat ja oliko lasti todellakin matkalla Hollantiin niin kuin papereissa luki vai oliko lastin tarkoitus jatkaa Hollannista matkaa jonnekin EU:n ulkopuolelle.

"Mitään Ruotsin kaltaisia laittomuuksia ei löytynyt, mutta muutamia rikkeitä, jotka vaativat jatkoselvittelyä", kertoo ylitarkastaja Jonne Säylä Suomen ympäristökeskuksesta.

Suomi ei ole ollut mukana EU:n valvontaviranomaisten satamaiskuissa, mutta Ruotsin löydökset lokakuussa huolestuttivat myös suomalaiset. Niinpä tullin ja Suomen ympäristökeskuksen viranomaiset tekivät maaliskuun lopulla Länsisatamaan päivän pituisen tarkastusvalvonnan. Mukana oli myös hollantilaisia valvontaviranomaisia.

Epäilyttävä Suomesta lähtenyt jätelasti paljastui myös viime viikon lopulla Puolassa. Puolalaisen yrityksen rekka-auton lastina oli muovi-, puu- ja paperisilppua, joka oli tullin mukaan peräisin Suomesta. Kuljettajalla ei ollut tarvittavia lupia. Siitä huolimatta lasti oli kulkenut vaivatta läpi Baltian.

Muutama nyt esiin tullut tapaus ei Säylän mukaan anna kuitenkaan aihetta uskoa, että Suomessa olisi laajamittaista laittoman jätteen bisnestä tai edes sen kauttakulkua.

"Suomessa on suhteessa vähän jätekuljetuksia verrattuna Keski-Euroopan maihin. EU:n ulkorajoilla eli Suomi-Venäjä-rajalla on hyvin tarkka valvonta. Tietenkin on mahdollista, että Suomestakin menee jätteitä Keski-Euroopan kautta muualle. Tästä ei kuitenkaan ole näyttöä eikä mitään todisteita", Säylä sanoo.

HS.fi 4.4.2006


Synnytysosaston väki uhkaa marssia keskiviikkona ulos

Keski-Suomen keskussairaalan synnytyssalin yösiivouksesta noussut kärhämä on johtamassa henkilökunnan ulosmarssiin huomenna keskiviikkona. Synnytyssalin yösiivouksen siirtyminen naapuriin, leikkaussalin henkilökunnan tehtäväksi, on saanut synnytysosaston henkilökunnan pelkäämään hygieniatason romahtamista. Synnytyssalin sairaala-apulaisen yövuoro lakkautettiin kuun vaihteessa säästöihin vedoten.

- Infektioriski on pelottava. Nyt infektiosalista, leikkaussalista, tulee sairaala-apulainen kiireessä synnytyssalia puhdistamaan ennen seuraavaa synnyttäjää. Ei ole puhettakaan, että hän ehtisi puhdistautumaan asianmukaisesti, kauhistelee alalla 29 vuotta työskennellyt sairaala-apulainen Riitta Kovanen.

Keskussairaalaan normaalissa arjessa riehuvat jatkuvasti erilaiset infektiot. Nyt pelätään, että on vain ajan kysymys, milloin infektiot leviävät synnyttäjiin ja vastasyntyneisiin.

- Järjestely on kestämätön. Odotan pelolla, milloin uusi epidemia puhkeaa, kommentoi Kovanen.

Synnytyssalissa työskentelee kaksi sairaala-apulaista päivävuorossa, yksi iltavuorossa.

KESKISUOMALAINEN.NET 4.4. 2006


EU-komissio ratkoo pelimonopoleja

Komissio harkitsee puuttuvansa oikeustoimin Suomen ja ainakin kuuden muun jäsenmaan rahapelimonopolien ylläpitämiseen.

Euroopan komission on määrä päättää tänään, aloittaako se oikeustoimet muun muassa Suomea vastaan pelimonopolista.

Komissio harkitsee oikeustoimia ainakin seitsemää jäsenmaata vastaan pelimonopolien ylläpitämisestä. Komissio haluaa ryhtyä toimiin niitä maita kohtaan, jotka rajoittavat ulkomaisten toimijoiden rahapelien markkinointia tai kieltävät rahapelitoiminnan kokonaan muilta kuin kansallisilta monopoleilta.

Komissaarit käsittelevät viikottaisessa kokouksessaan myös useita muita protektionismiin liittyviä tapauksia. Kaikkiaan käsittelyssä on yli 100 tapausta energia-, ympäristö-, telekommunikaatio- ja internetaloilla, joissa EU-säädöksiä epäillään rikotun.

Jos ratkaisuun ei päästä, komissio voi halutessaan viedä monopolikysymykset EY-tuomioistuimeen.

MTV3-STT 4.4.2006


Ranskassa valkenee protestien päivä

Satojentuhansien ranskalaisten uskotaan jälleen tiistaina osallistuvan lakkoihin ja mielenosoituksiin, joilla vastustetaan nuorten työlain uudistamista.
Tuhansien poliisien on määrä estää mellakointi ja väkivaltaisuudet, joihin aiemmat mielenosoitukset johtivat.
Opiskelija- ja ammattijärjestöt ovat uhanneet jatkaa mielenilmauksiaan niin kauan, että laki hylätään. Protestit ovat jatkuneet jo viikkoja.

Mielenosoituksilla uskotaan jälleen olevan vaikutuksia muun muassa lentoliikenteeseen sekä paikallisliikenteeseen Pariisissa ja muutamissa kymmenissä pienemmissä kaupungeissa. Myös junaliikenteessä saattaa olla peruutuksia.

Presidentti Jacques Chiracin UMP-puolue ilmoitti maanantaina haluavansa pikaisesti neuvotella laista, joka määrää alle 26-vuotiaille vuoden mittaisen koeajan.

Chirac allekirjoitti lakimuutoksen jo sunnuntaina, joskin hän vaati myös kahta avainmuutosta lakiin, ennen kuin sitä sovelletaan käytännössä. Ensimmäinen muutos on juuri koeajan lyhentäminen kahdesta vuodesta yhteen, ja toinen on se, että työntekijällä on oltava oikeus saada tietää syy erottamiseen.

Pääministeri Dominique de Villepinin ajamalla lakimuutoksella halutaan parantaa työllisyyttä.

AFP, Reuters YLE 24-uutiset 4.4.2006


Natossa pohditaan Suomen asemaa

Puolustusliitto Natossa on alettu pohtia ehdotusta siitä, kuinka Suomi ja Ruotsi saataisiin läheisempään yhteistyöhön puolustusliiton kanssa.Esitys yhteistyön uusista muodoista pitäisi olla valmiina kevääseen 2008 mennessä. Suomen hallitus pohtii Naton ehdotusta.

Varsinaista Nato-jäsenyyttä ei ole tulossa, mutta tarkoitus on pohtia, kuinka Suomi ja Ruotsi voisivat enemmän osallistua niiden operaatioiden päätöksentekoon ja valmisteluun, johon ne ottavat osaa.

Päätös Yhdysvaltain tekemän ehdotuksen valmistelusta tehtiin viime perjantaina Nato-maiden suurlähettiläskokouksessa.

Ehdotuksen pitäisi olla valmis Naton huippukokouksessa keväällä 2008.

Suomen hallitus pohtii Naton ehdotusta.

Tarkoitus on keskustella myös siitä, kuinka Australia, Japani ja Uusi-Seelanti saataisiin paremmin mukaan yhteistyöhön Naton kanssa.

Suomi ja Ruotsi ovat ottaneet jo useita kertoja osaa Naton johtamiin rauhanturvaoperaatioihin. Lisäksi kaksikko on muuttanut asevoimiaan ja asejärjestelmiään Naton kanssa yhteensopiviksi.

Jäsenyyttä maat eivät kuitenkaan ole hakeneet. Sen sijaan Naton rauhankumppanuusohjelman jäsen Suomi on.

Radiouutiset YLE 24-uutiset 03.04.2006


Suomi mukaan Naton päätöksentekoon?

Suunnitelma on tulossa Naton ulkoministerikokoukseen tässä kuussa.

Nato tarjoaa Suomelle pääsyä rauhanturvaoperaatioiden päätöksentekoon.

Natomaiden suurlähettiläät ovat valmistelleet yhteistyön syventämisestä kehittyneiden rauhankumppanuusmaiden kanssa. Suunnitelma on tulossa Naton ulkoministerikokoukseen tässä kuussa.

- Tämä on nyt jonkun vuoden ollut niin Ruotsin kuin Suomenkin murheena. Sitä on tuotu esille eri kokouksissa ja eri foorumeilla, joilla Naton kanssa tästä asiasta on puhuttu, että siinä mielessä tässä selkeästi vastataan siihen tarpeeseen, joka on niin Ruotsin kuin meidänkin taholta esitetty. Se tulee parantamaan meidän mahdollisuuksia vaikuttaa sen operaation luonteeseen ja sen operaation kulkuun, puolustusministeriön ylijohtaja Pauli Järvenpää painottaa.

Vaikka Suomi ja Ruotsi ovat tiiviisti mukana Nato-johtoisessa rauhanturvaamisessa, mukaan operaatioihin ne ovat päässeet vasta kun päätökset niistä on jo tehty.

MTV3 03.04.2006


Katu voitti taas Ranskassa

Opiskelijajärjestöt, vasemmisto-oppositio ja alle kymmentä prosenttia Ranskan työntekijöistä edustavat ammattiliitot ovat onnistuneet käytännössä kumoamaan Ranskan kansanedustajien demokraattisessa järjestyksessä säätämän lain. Presidentti Jacques Chirac ilmoitti perjantaina, että nuorten irtisanomissuojaa heikentävä CPE-laki astuu voimaan mutta vailla merkitystä: parlamentti ryhtyy saman tien laatimaan siitä uutta, vesitettyä versiota. Chirac myös toivoi, että CPE-työsopimuksia ei solmita ennen muokatun lain voimaantuloa.

Pääministeri Dominique de Villepin oli Chiracin päätökseen asti pitänyt tiukasti kiinni uudistuksestaan. Hän oli yrittänyt näyttää, että Ranskaa hallitsee hallitus eikä "katu", mielenosoittajat. Katu ja poliitikkojen pelko sitä kohtaan saivat kuitenkin taas viimeisen sanan.

Vallankumousromantiikkaa rakastavassa Ranskassa mielenosoittajilla on voimaa, koska he saavat lähes poikkeuksetta maan sympatiat puolelleen. Kun yli miljoona ihmistä kerääntyy kaduille, Ranskassa tätä pidetään tärkeämpänä kansan tahdon ilmaisuna kuin vaaleilla valitun parlamentin päätöksiä. Painostusvoimaa lisää mielenosoitusten liepeillä leimahdellut väkivalta, jonka poliitikot pelkäävät riistäytyvän käsistä.

Nyt kun laki on käytännössä kumottu mutta hallitus ei voi kasvojen menettämisen takia asiaa myöntää, tämäkään ei riitä ammattiliitoille ja opiskelijajärjestöille. Ne uhkuvat voimaa ja kehottavat joukkojaan entistä suurempiin mielenosoituksiin ja lakkoihin tänään tiistaina. Hallituksen on niiden mukaan taivuttava loppuun asti, suostuttava pyyhkimään uudistus kokonaan lakikirjoista.

Ranskan korkeaan työttömyyteen ja työlain jäykkyyteen CPE oli vaatimaton ratkaisuehdotus. Tutkijoiden mukaan pahin ongelma Ranskassa on työmarkkinoiden jakautuneisuus jyrkästi kahtia, toisaalta liian tiukasti suojeltuihin vakituisiin työpaikkoihin ja toisaalta epävarmoihin, huonosti palkattuihin pätkätöihin.

Nuorten suuttumuksen CPE:tä kohtaan voi ymmärtää. Hallitus halusi lisätä jo ennestään silpputöistä kärsivien nuorten epävarmuutta sen sijaan, että se olisi yrittänyt tehdä koko järjestelmästä tasa-arvoisemman höllentämällä vakituisten työsopimusten sääntelyä.

Syy hallituksen menettelyyn on helppo arvata. Kun pienestä CPE-uudistuksesta syttyi koko Ranskaa viikkojen ajan ravistellut kriisi jolle ei loppua näy, voi vain kuvitella minkälaisen myrskyn ammattiliitot olisivat nostaneet, jos pyhiä vakituisia työpaikkoja säätelevään lainsäädäntöön olisi koskettu. "Munillaan" leveilleen de Villepinin rohkeudellakin on rajansa.

Mielenosoittajat eivät luonnollisestikaan vaadi työlain muokkaamista joustavammaksi. Päinvastoin, he puolustavat saavutettujen etujen koskemattomuutta; jokaisen oikeutta vakituiseen työpaikkaan, josta irtisanominen on mahdollisimman vaikeaa. Heitä ei tunnu kiinnostavan se, että tällaisella haavetilanteella ei ole ollut mitään tekemistä nuorten todellisuuden kanssa enää vuosikausiin.

Maailma on muuttunut ja Ranskankin on muututtava. Edessä on paljon suurempiakin haasteita kuin CPE.

Sen kokema kohtalo ei anna hyvää ennustetta siitä, miten kivuttomasti Ranska onnistuu näistä haasteista suoriutumaan.

HS.fi 3.4.2006


Ranskan hallituspuolue vihjaa lisämyönnytyksistä kiistassa työlaista

PARIISI. Ranskan hallitsevan keskustaoikeistolaisen UMP-puolueen poliitikot vihjasivat maanantaina, että he ovat valmiita tekemään lisämyönnytyksiä ammattiliitoille ja opiskelijajärjestöille nuorten irtisanomissuojan heikentämisestä syttyneessä kriisissä. Jo perjantaina Ranskan presidentti Jacques Chirac oli käytännössä jäädyttänyt CPE:ksi nimitetyn uuden lain, jota sitä vastustavat järjestöt vaativat kumottavaksi.

"UMP toivoo keskusteluyhteyden [ammattiliittojen kanssa] olevan avoin, ilman tabuja ja ennakkokäsityksiä", sanoi puolueen tiedottaja Luc Chatel maanantaina.

Suoremmin puhui UMP:n kansanedustaja Patrick Devedjian "Se on ohi. Tämä on CPE:n loppu. Lopulta saamme todellisen parlamenttikeskustelun ja todellisen keskustelun työmarkkinaosapuolten kanssa. Tämä päättyy lain kumoamiseen", Devedjian sanoi sanomalehti Libérationille.

Devedjian on Ranskan sisäministerin Nicolas Sarkozyn neuvonantaja. CPE:n voimaantulon lykkäämistä vaatinut Sarkozy johtaa nyt kriisin hoitoa, sillä hän on myös UMP:n puheenjohtaja. Chiracin pyynnöstä UMP:n kansanedustajat ovat ryhtymässä laatimaan uutta versiota parlamentin yli kolme viikkoa sitten hyväksymästä laista.

Ranskan pääministeri Dominique de Villepin on syrjäytetty lain muokkaustyöstä. CPE oli alun perin pääministerin ajama hanke, jonka hän sanoi olevan välttämätön Ranskan korkean nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi.

Kriisin saama käänne oli arvovaltaisku de Villepinille, jota pidetään Sarkozyn kilpailijana. Molemmat ovat kiinnostuneita oikeiston presidenttiehdokkuudesta ensi keväänä järjestettävissä vaaleissa. De Villepinin mahdollisuudet ovat heikentyneet merkittävästi, sillä hänen suosiolukunsa ovat romahtaneet CPE:n herättämän vastustuksen takia.

CPE-laki mahdollistaa alle 26-vuotiaan työntekijän irtisanomisen kahden ensimmäisen työvuoden aikana ilman perusteluja.

Se tuli virallisesti voimaan sunnuntaina Chiracin vahvistettua sen, mutta sekä hallitus että presidentti toivovat että sitä ei sovellettaisi lainkaan kunnes uusi versio on voimassa. Ranskan työministeri Jean-Louis Borloo kertoi uutistoimisto AFP:lle ottaneensa yhteyttä työnantajien edustajiin ja pyytäneensä, etteivät he solmi uuden lain mukaisia sopimuksia.

HS.fi 3.4.2006


Evox Rifa haluaa teettää palkatonta työtä

Kondensaattoreita valmistava pörssiyhtiö Evox Rifa neuvottelee Suomussalmen tehtaansa henkilöstön kanssa "talkootöistä", joista maksettaisiin palkkio siinä vaiheessa, kun yhtiön taloudellinen tilanne on parantunut.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan yhtiön johto esittää, että työntekijät tekisivät ainakin kesäkuun puoliväliin saakka ylimääräisen viikkotyöpäivän lauantaisin. Tästä työstä maksettaisiin korvaus sen jälkeen, kun yhtiön tilanne on parantunut.

Niiltä, jotka eivät haluaisi tehdä ylimääräistä työpäivää, alennettaisiin palkkaa 15 prosenttia.

Toimitusjohtaja Tuula Ylhäinen sanoo, että neuvotteluja käydään tuotantopalkkiojärjestelmästä, jonka yhteydessä työntekijöiltä toivotaan "ylimääräistä ponnistusta".

Ammattiliitot ovat olleet Ylhäisen mukaan keskusteluissa mukana. Yhtiön tuotantopuolen työntekijöitä edustava Metallityöväen liitto ei aio toistaiseksi ryhtyä asiassa järjestötoimiin.

Evox Rifa on oman ilmoituksensa mukaan Pohjoismaiden suurin ja Euroopan viidenneksi suurin kondensaattoreiden valmistaja. Yhtiö on erikoistunut muovikalvo-, paperi- ja elektrolyyttikondensaattoreihin. Suurimmat asiakkaat ovat auto-, valaisin- ja kulutuselektroniikkateollisuudessa.

HS.fi 3.4.2006


Palkkojen tasa-arvoerä valumassa yleiskorotuksiin

Valtaosa palkkojen tasa-arvoerästä jätetään yksityisellä sektorilla käyttämättä varsinaiseen tarkoitukseensa. Erästä sovittiin tulopoliittisessa sopimuksessa. Sen on tarkoitus korjata naisten ja vähän ansaitsevien palkkoja.

Tasa-arvoerä on tulossa maksuun kesäkuun alussa ja osa aloista neuvottelee parhaillaan erän kohdistamisesta.

Useat yksityisen sektorin aloista ovat jo sopineet käyttävänsä tasa-arvoerän kaikille palkansaajille meneviin yleiskorotuksiin.

Isoilla naisvaltaisilla aloilla - kuten kaupassa, kiinteistöpalveluissa, postiliikenteessä sekä hotelli- ja ravitsemusaloilla - neuvottelut erän käyttämisestä ovat vielä kesken.

Mitä lähemmäksi kesäkuuta ratkaisu venyy, sitä todennäköisempää on, että alat päätyvät yleiskorotuksiin naisvaltaisten alojen palkkarakenteiden korjaamisen sijaan.

Valtiolla ja kunnissa yleisohjeeksi on annettu, että tasa-arvoerä pitää kohdentaa sinne, missä naisten tehtävien vaativuus ja siitä maksettu palkka eivät kohtaa. Kunnat ja kuntayhtymät sekä valtion virastot kuitenkin päättävät erän käytöstä itsenäisesti.

Varmaa on jo, että opettajien tasa-arvoerät maksetaan kaikille yleiskorotuksena, koska neuvottelut palkkajärjestelmästä kariutuivat.

HS.fi 2.4.2006


Bulgarian ja Romanian EU-jäsenyys etenemässä

EU:n komissio aikoo esittää Romanian ja Bulgarian liittymistä unioniin vuoden 2007 alussa, kertoo saksalainen Die Welt -sanomalehti. Komissio suosittaa jäsenyyttä virallisesti toukokuun raportissaan.

Die Welt viittaa maanantaina ilmestyvässä artikkelissaan EU:n komission korkeisiin virkamieslähteisiin, joiden mukaan mailta edellytetään edelleen myös vaadittujen uudistusten toteuttamista.

Lehden mukaan komissio uhkaa katkaista EU:n rahoituksen mailta, mikäli uudistuksissa ei edetä. Laajentumiskomissaari Olli Rehnin mukaan uudistuksia kaivataan kipeästi mm. maiden lainsäädännössä, ympäristönsuojelussa ja korruption vastaisissa toimissa

Rehn on luvannut antaa alustavan arvionsa maiden jäsenyyden etenemisestä maanantaina.

Reuters YLE 24: uutiset 02.04.2006


Pitkäaikaistyöttömyys saattaa altistaa itsemurhalle

Pitkäaikaistyöttömyys ja äkilliset muutokset yhteiskunnallisessa asemassa saattavat tuoreiden tutkimusten mukaan altistaa itsemurhille. Kasvojen ja arvokkuuden säilyttämisestä pidetään kiinni oman elämän uhallakin, sanoo kehittämisjohtaja Liisa Saaristo Suomen Mielenterveysseurasta.

Itsemurhaan päätyvän elämän ympärille kutoutuvasta verkostosta tiedetään yhä enemmän, mutta selkeä selitysmalli on vielä kaukana. Mielenterveysseura pyrkii keräämään kentältä itsemurhiin liittyvää tietoa valtakunnallisella puhelin- ja nettikampanjallaan ensi viikon aikana.

Tietoa kaivataan mm. siitä, miten itsemurhaa hautonut on saanut apua ja tukea. Tietoa toivotaan mm. siitä, kuinka moni itsemurhaa yrittänyt lähetetään vatsahuuhtelun jälkeen kotiin ilman minkäänlaista ohjausta jatkohoitoon.

Suomalaisten itsemurhat ovat vähentyneet mm. masennuksen tehokkaamman hoidon ansiosta parillakymmenellä prosentilla viimeisen viidentoista vuoden aikana. Viisitoista vuotta sitten Suomessa tehtiin noin 1 500 itsemurhaa, nyt niitä tehdään noin 1 200 vuosittain.

STT- IS.fi 30.3.2006


Perustuslakineuvosto hyväksyi Ranskan työlain

Opiskelijat osoittivat torstaina mieltään koeaikalakia vastaan esimerkiksi Lillessä.

Ranskan perustuslakineuvosto katsoo, että nuoria koskeva työlaki on perustuslain mukainen. Päätös merkitsee sitä, että presidentti Jacques Chirac voi joko saattaa lain voimaan allekirjoituksellaan yhdeksän päivän kuluessa tai viedä sen uudelleen parlamentin käsittelyyn. Uutta parlamenttikäsittelyä ovat vaatineet opiskelija- ja ammattijärjestöt.

Perustuslakineuvosto hylkäsi valituksen, jonka olivat tehneet oppositiossa olevan sosialistipuolueen kansanedustajat. He katsovat, että laki ei ole perustuslain mukainen, koska se erottelee työntekijät iän mukaan. He myös toteavat, että pääministeri Dominique de Villepin keskeytti keskustelun laista ennen äänestämistä.

Lain mukaan alle 26-vuotiaat työntekijät voidaan irtisanoa kahden vuoden aikana ilman syytä. Chirac ilmoitti heti päätöksen jälkeen puhuvansa ranskalaisille perjantai-iltana.

STT-AFP-REUTERS-DPA- HS.fi 30.3.2006


Ranskassa puidaan työlakiuudistusta

Ranskan perustuslakineuvosto ottaa tänään torstaina kantaa kiisteltyyn työlain uudistukseen.

Neuvoston odotetaan päättävän, onko nuorten työsuhdeturvaa heikentävä laki perustuslain vastainen.

Lakimuutos sallisi alle 26-vuotiaiden työntekijöiden erottamisen kahden ensimmäisen työvuoden aikana ilman perusteita tai irtisanomisaikaa.

Pääministeri Dominique de Villepinin ajamaa uudistusta vastaan on osoitettu mieltä eri puolilla Ranskaa jo pari viikkoa. De Villepinin mukaan lailla pyritään parantamaan työllisyyttä.

Ranskalaiset ammattijärjestöt ja opiskelijat suunnittelevat uutta lakko- ja toimintapäivää ensi tiistaiksi.

YLE24, YLEn Radiouutiset 30.3 2006


Chiracia vaaditaan puuttumaan työlakikiistaan

Ranskan presidenttiä Jacques Chiracia vaaditaan yhä kiivaammin puuttumaan mielenosoituksia synnyttäneeseen työlakikiistaan. Ay-johtajat vaativat tänään presidenttiä käyttämään valtaansa pysäyttääkseen kiistellyn lain, joka läpäisi parlamentin kaksi viikkoa sitten.

Tähän asti presidentti on tukenut hienovaraisesti pääministeri Dominique de Villepiniä, joka on joutunut lain vuoksi jopa omassa UMP-puolueessaan epäsuosioon.

Presidentinpalatsista ilmoitettiin, että Chirac käsittelee lakia puheessaan "lähipäivinä". Palatsi ei kuitenkaan kertonut, koska puhe pidetään tai antanut mitään vinkkejä siitä, mihin suuntaan presidentti on kääntymässä.

Chirac päätti peruuttaa huomiseksi suunnitellun matkansa Le Havreen ja pysytellä Pariisissa tarkkailemassa tilannetta.

Villepinin ajamaa työlakia on vastustettu ankarasti Ranskassa. Eilen yli miljoona ihmistä oli kaduilla ympäri maata.

Ranskan opiskelijat ja ammattiyhdistysväki aikovat järjestää uuden lakkopäivän ensi tiistaina, kertoivat ammattiyhdistysten edustajat keskiviikkona Pariisissa.

STT- Ilta-Sanomat.fi 29.3. 2006


Suomi ja Unkari keskustelivat EU:n tulevaisuudesta

Presidentti Tarja Halonen ja Unkarin presidentti Laszlo Solyom keskustelivat aamupäivällä kahden kesken erityisesti EU:n tulevaisuudesta. Halonen sanoi lehdistötilaisuudessa molempien maiden olevan vahvan Euroopan tukijoita ja kiinnostuneita yhteisen perustuslain voimaantulosta.

Virallisella vierailulla käytiin läpi myös Suomen ja Unkarin suhteita, joiden todettiin olevan ongelmattomat. Solyomin mukaan kahdenkeskiset suhteet ovat erinomaiset niin taloudellisesti, kulttuurisesti kuin poliittisestikin.

Solyom tapaa iltapäivällä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja puhemies Paavo Lipposen (sd.). Ohjelmassa on myös seppeleen lasku Hietaniemen hautausmaalla ja tutustuminen VTT:n toimintaan.

Vierailu jatkuu huomenna, jolloin Solyom matkustaa Turkuun. Takaisin Unkariin presidentti lähtee ylihuomenna.

STT- Ilta-Sanomat.fi 29.3.2006


YK: 300 000 lasta vaarassa kuolla nälkään Afrikassa

Yli 300 000 lasta on vaarassa kuolla nälkään Länsi-Afrikassa, jos alueelle ei saada kiireisesti apua, varoittaa YK. Maailmanjärjestö vetoaa 92 miljoonan dollarin saamiseksi kansainväliseltä yhteisöltä, jotta ihmisiä Nigerissä, Burkina Fasossa, Mauritaniassa ja Malissa saadaan autettua.

Avustustyöntekijöiden mukaan kansainvälisen yhteisön liian hidas reagointi pahensi Nigerin nälänhätää viime vuonna. Lahjoituksia alkoi virrata vasta sitten kun kuvat kärsivistä lapsista nousivat valokeilaan maailman tiedotusvälineissä.

Niger oli varoittanut kuukausia aiemmin, että kuivuus ja heinäsirkat olivat vieneet siltä sadon, ja lähes neljää miljoonaa ihmistä uhkasi nälkiintyminen. Lapsia oli kuitenkin jo alkanut kuolla nälkään ja sairauksiin ennen kuin rahahanat aukenivat.

Vaikka sadot ovat tänä vuonna olleet parempia, viljan hinta on noussut monien ulottumattomiin. Monilla perheillä on myös velkaa edellisten kriisien ajoilta, YK huomauttaa.

STT- Ilta-sanomat.fi 28.3.2006


Kuntien työntekijät menivät päivän lakkoon Britanniassa

Kunnan työntekijät seisoskelivat Bridge Roadin varikon portilla Lontoossa tiistaina.

LONTOO. Eläke-etujen heikentämissuunnitelmista suuttuneet kuntien ja muun paikallishallinnon työntekijät pitivät tiistaina 24 tunnin lakon Britanniassa.

Ammattiliittojen arvion mukaan lakkoon osallistui yli miljoona työntekijää. Kuntien yhteenliittymän mukaan lakkolaisia olisi ollut vain alle puoli miljoonaa.

HS.fi 25.3.2006


Suomi lähettää enintään viisi sotilasta Kongoon

Euroopan unionin tuleva rauhanturvaoperaatio Kongon demokraattisessa tasavallassa jää kooltaan hyvin vaatimattomaksi. EU on lähettämässä Saksan johtamaan operaatioon kesäkuussa näillä näkymin vain 450 sotilasta. Lisäksi noin tuhat sotilasta sijoitetaan toimintavalmiuteen Kongon rajojen ulkopuolelle.

YK on pyytänyt EU:lta apua Kongon kesäkuun vaalien suojelussa, koska YK:n oma rauhanturvaoperaatio ei välttämättä riitä. YK:lla on valmiiksi maassa noin 17 000 rauhanturvaajaa.

Mukaan on kaavailtu muiden muassa Suomea. Suomi ei ole vielä virallisesti päättänyt osallistumisestaan operaatioon, mutta selvää on, että suomalaisia sotilaita lähetetään vain kourallinen.

Suomi voi lähettää operaatioon korkeintaan 3–5 esikuntaupseeria. Operaation johtomaa Saksa on hiljattain vedonnut Suomeen, jotta se lähettäisi useampia sotilaita.

EU:n Kongo-operaatioon osallistuu kaikkiaan 1 500 sotilasta, joista kuitenkin vain 450 on tarkoitus lähettää itse Kongoon. Loput ovat valmiusasemissa Kongon naapurimaissa tai Saksan Potsdamiin perustettavassa esikunnassa.

STT HS.fi 24.3.2006


Eduskunta hyväksyi kriisinhallintalain

Eduskunta on hyväksynyt lopullisesti kriisinhallintalain pysyvänä poikkeuslakina äänin 164–9.

Hallitus sai siten odotetusti lain taakse sen hyväksymiseen tarvittavan kahden kolmasosan enemmistön. Esitys julistettiin kiireelliseksi yksimielisesti.

Kriisinhallintalaki korvaa vanhan rauhanturvaamislain. Sitä tarvitaan, jotta Suomi voi olla mukana EU:n nopean toiminnan joukoissa ensi vuoden alusta lukien.

Keskeisin lain sisältöä koskeva kiista käytiin siitä, pitäisikö kriisinhallintaoperaatioilla olla aina YK:n valtuutus. Hyväksytyn lain mukaan Suomi voi osallistua poikkeuksellisesti myös muuhun kansainväliseen kriisinhallintaan, jonka toimeenpanijana voi olla YK:n ohella Etyj, Euroopan unioni, muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä.

Laki jouduttiin säätämään poikkeuslakina, koska hallitus halusi presidentin olevan päättämässä myös EU-johtoisiin operaatioihin osallistumisesta. Perustuslakivaliokunnan mielestä päätösvalta olisi kuulunut hallitukselle.

STT IS.fi 24.3.2006


Eduskunta pohtii EU-sopimuksen ratifiointia

Paineet EU:n perustuslakisopimuksen hyväksymiseksi eduskunnassa näyttävät lisääntyvän.

SDP:n ja kokoomuksen keskuudessa kannatuksen on arvioitu olevan laajaa. Myös eduskunnan kahden keskeisen valiokunnan puheenjohtajat ovat Ylen tv-uutisten mukaan sopimuksen nopean hyväksymisen kannalla.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari ja EU-asioihin keskittyneen suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén tukevat perustuslaillisen sopimuksen hyväksymistä jo ennen kuin Suomen EU -puheenjohtajuuskausi alkaa heinäkuun alussa. Nopeimmillaan sopimus voitaisiin hyväksyä ennen juhannusta.

Eduskunta tai hallitus eivät ole tehneet päätöksiä päätöksenteon aikataulusta. Perustuslakivaliokunta ilmoitti aiemmin haluavansa hallituksen harkitsevan sopimuksen hyväksymistä ja siihen liittyvien lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisen erottamista toisistaan.

Perustuslakivaliokunnan mielestä jää poliittisen harkinnan piiriin, ryhdytäänkö Suomessa nykyisessä tilanteessa ratifioimaan sopimusta. EU:n sopimuksen ei uskota tulevan voimaan sellaisenaan.

STT IS.fi 24.3.2006


Bulgaria antaa sotilastukikohtia USA:n käyttöön

SOFIA. Bulgaria ja Yhdysvallat ovat tehneet sopimuksen, jonka nojalla Yhdysvallat saa käyttää useita sotilastukikohtia Bulgariassa, sanoivat viranomaiset perjantaina.

Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen odotetaan allekirjoittavan sopimuksen, kun hän vierailee Bulgariassa Naton ulkoministerien epävirallisen kokouksen aikana huhtikuussa.

Yhdysvallat saa käyttää Novo Selon koulutusaluetta sekä Bezmerin lentotukikohtaa Bulgarian kaakkoisosassa ja Graf Ignatievon lentokenttää maan keskiosissa.

Joukoilla on myös pääsy varikkoalueelle Aitosissa lähellä Burgasin satamaa Mustanmeren rannikolla.

Bulgarian viranomaiset sanovat, että sopimus auttaa kohentamaan Bulgarian asevoimia, elvyttämään taloutta ja lisäämään turvallisuutta.

AP HS.fi 24.3.2006


Perustuslakivaliokunta: Ei kansanäänestystä EU-sopimuksesta

EU:n perustuslakisopimuksesta ei ole perusteltua järjestää Suomessa kansanäänestystä, eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoo.

Kannanotto sisältyy valiokunnan perjantaina hyväksymään lausuntoon hallituksen antamasta perustuslakiselonteosta.

Perustuslakivaliokunta ei ollut kansanäänestyksen tarpeesta kuitenkaan yksimielinen. Eriävän mielipiteen jättivät vasemmistoliiton Annika Lapintie, Outi Ojala ja Veijo Puhjo sekä Arja Alho (sd) ja Irina Krohn (vihr).

Valiokunta katsoi myös, ettei Suomella ole nyt velvollisuutta ratifioida sopimusta, koska EU:n huippukokous on sopinut ratifiointiin liittyvästä pohdintatauosta.

HS.fi 24.3.2006


Eduskunta hyväksyi kriisinhallintalain

Eduskunta on hyväksynyt lopullisesti kriisinhallintalain äänin 164 - 9. Päätös merkitsee, että Suomi voi tulevaisuudessa lähettää sotilaita kriisinhallintatehtäviin myös ilman YK:n valtuutusta.

Eduskunta hyväksyi kiisinhallintalain hallituksen esittämässä muodossa.

Vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit vaativat aiemmin ehdottoman YK-valtuutuksen säilyttämistä. Oppositiossa kokoomus on tukenut hallituksen linjaa.

Eduskunta säätää kriisinhallintalain kiireellisenä poikkeuslakina, jotta se voi turvata presidentin päätösvallan kaikissa tilanteissa.

Lainsäädännöllä on kiire, koska Suomi on jo kokoamassa ensi vuoden alussa yhdessä Saksan ja Hollannin kanssa päivystävää EU:n nopean toiminnan osastoa.

Euroopan unioni haluaa estää Ruandan tapaiset kansanmurhat, vaikka YK olisikin halvaantunut.

YLE24 24.03.2006


Valiokunta: EU:n perustuslaki voidaan hyväksyä

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan EU:n perustuslaki voidaan niin haluttaessa hyväksyä Suomessa, vaikka unionissa onkin tuumaustauko perustuslain kohtalosta.

Valiokunnan mukaan EU:n perustuslain hyväksyminen tai hyväksymättä jättäminen jää poliittisen harkinnan varaan.

Osa kansanedustajista on toivonut perustuslain lopullista hyväksymistä mallikkaaksi aluksi Suomen EU-puheenjohtajakaudelle.

Kansanäänestystä perustuslakivaliokunta ei pidä edellytyksenä EU:n perustuslain hyväksymiselle.

Valiokunta äänesti kansanäänestyksestä luvuin 9 - 5. Kansanäänestyksen puolesta äänesti vasemmistoliiton ja vihreiden mukana SDP:n Arja Alho.

Perustuslakivaliokunta arvioi alustavasti, että EU:n perustuslaki tulisi lopullisesti hyväksyä eduskunnassa kahden kolmasosan
enemmistöllä.

YLE24 24.03.2006


EU-hankkeista miljoonien menetyksiä

EU:n tukemien hankkeiden huono järjestely ja valvonnan puute on aiheuttanut Suomelle EU-jäsenyyden aikana satojen miljoonien eurojen menetykset.

Työministeriön johtaja Matti Pukkio arvioi Tv-uutisille, että EU:n ja Suomen veronmaksajien varoja on menetetty kymmenessä vuodessa jopa puoli miljardia euroa.

Rahaa on hukattu erilaisen leväperäisyyden, kuten kilpailutuksen puutteen, takia. Projekteihin on saatettu myös upottaa ei-hyväksyttyjä kustannuksia. Suoranaisia avustuspetoksia on tehty 50 miljoonan euron edestä.

Pukkio ihmettelee, ettei kukaan ole sen enempää kysellyt menetettyjen eurojen perään, eikä asiaa ole tarkemmin arvioitu. Hänen mielestään Suomessa on luotettu liikaa siihen, että EU:n rahastohallinnointi sopisi sellaisenaan kotimaiseen hallintokoneistoon.

Valtiovarainministeriön uusi controller-yksikkö pyrkii tehostamaan valvontaa ensi vuoden alusta, kun uusi seitsemän vuoden rakennerahastokausi alkaa.

YLE24 24.03.2006


Jättikorotukset johtajille

Tupokorotukset ovat naurunaihe, kun neuvotellaan suomalaisen huippujohtajan palkasta.

Pörssiyhtiöiden viime vuoden vuosikertomuksista selviää, että huippujohtaja tienasi viime vuonna vähintään miljoona euroa, yksin palkankorotus höystöineen ylitti muutamalla miljoona euroa.

Näin tapahtui esimerkiksi Nokian pääjohtajalle Jorma Ollilalle ja Sammon konsernijohtajlle Björn Wahlroosille (kuvassa). Ollilan ansiot nousivat 4,9 miljoonaan euroon, Wahlroosin 2,3 miljoonaan.

Huippujohtajien miljoonakerhoon nousevat Ollilan ja Wahlroosin ohella tutut nimet: Fortumin keula Mikael Lilius, Ollilan manttelinperijä Olli-Pekka Kallasvuo, Nordean konsernijohtaja Lars G. Nordström, Amer Sportsin Roger Talermo, Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta.

Komeimman nousun miljoonakerhoon tekee Elcoteqin toimitusjohtaja Jouni Hartikainen. 151 prosentin korotus nosti miehen kerralla keskikastista huipulle.

Yli sadan prosentin tulonnousuihin ylsivät myös Kemiran toimitusjohtaja Lasse Kurkilahti ja Pohjolan ex-toimitusjohtaja Eero Heliövaara. Heliövaara menetti hyvän hevosen altaan kesken kiitolaukan viime vuoden lopulla, kun osuuspankkiväki osti Pohjolan. Heliövaara siirtyi nopeasti SRV Viitosten toimitusjohtajaksi, miehen omien sanojen mukaan aiempaa pienemmälle palkalle.

Massapotkuilla shokeerannut metsäjätti UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen nousi hänkin miljoonakerhoon 52 prosentin ansionkorotuksen siivittämänä. Hänen virkaveljensä kilpailijayhtiö Stora Ensossa, toimitusjohtaja Jukka Härmälä puolestaan säilyi miljoonakerhossa, vaikka palkka laski.

Ilta-Sanomat 24.3. 2006


EU haluaa energian osaksi yhteistä ulkopolitiikkaa

Euroopan unionin johtajat haluavat turvata tulevaisuuden energiansaannin tekemällä siitä osan EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa.

Jäsenmaat keskustelivat energiasta huippukokouksessa Brysselissä.

Energiansaannin turvaaminen huolettaa jäsenmaita, sillä unionin riippuvuus ulkopuolisesta energiasta kasvaa jatkuvasti. Lisäksi EU on erittäin riippuvainen varsinkin Venäjän kaasuvaroista.

- Nyt on tapahtumassa selviä muutoksia maailman mittakaavassa, ja se panee tämän mantereen pohtimaan, mitä tulee tehdä, pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pohdiskeli myöhään illalla.

Puheenjohtajamaa Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüssel muistutti puolestaan, että energia liittyy jo nyt läheisesti kansainväliseen politiikkaan, kuten Irakin ja Iranin tapaukset ovat osoittaneet.

Schüsselin mukaan energiapolitiikan kehittämiseen palataan seuraavan kerran jo kesäkuun huippukokouksessa.

STT Keskisuomalainen.net 24.3. 2006


Ranskassa hätäkokous työlakikiistasta

Pariisi. Ranskan pääministeri Dominic de Villepin tapaa tänään hätäkokouksessa ammattijärjestöjä, jotka uhkaavat järjestää yleislakon ensi tiistaina.

Tarkoitus on neuvotella kiistellystä työaikalaista.

Pääministeri de Villepinin kuningasajatus työlain uudistamisesta oikeuttaisi työnantajat irtisanomaan alle 26-vuotiaat työntekijät kahden ensimmäisen työvuoden aikana ilman perusteita.

De Villepin uskoo näin saavansa kymmenen prosentin työttömyysluvut alas. Tällä haavaa 25-vuotiaiden työttömyysprosentti on 22 prosenttia.

Ay-liike vaati ennakkoon nuoria koskevan työlain kumoamista ehtona neuvotteluille pääministerin kanssa.

Noin seitsemän kymmenestä ranskalaisesta vastustaa lakiesitystä. Rauhallisten mielenosoitusten lisäksi Ranskassa on nähty jo mellakoitakin.

Eilisiltana Pariisissa 60 ihmistä loukkaantui ja 141 pidätettiin, kun poliisi ja mellakoijat ottivat yhteen.

Järjestäjien mukaan torstain vastalausemarsseihin ympäri Ranskan osallistui 450 000 ihmistä. Poliisin arvio väkimäärästä oli puolet pienempi. Mielenosoitusten yhteydessä pidätettiin kaikkiaan 420 ihmistä.

HS-STT-REUTERS-AFP-DPA 24.3.2006


Perustuslaki pysyi jäissä

BRYSSEL. EU:n perustuslain kohtalo ei selkiintynyt torstaina jäsenmaiden ulkoministerikokouksessa.

Puheenjohtajamaan Itävallan ulkoministeri Ursula Plassnik halusi kuitenkin ottaa asian esille kuullakseen kollegoidensa näkemyksiä ennen kesäkuun huippukokousta. Silloin jäsenmailla pitäisi olla näkemys perustuslain tulevaisuudesta.

Odotukset perustuslain elinvoimaisuudesta eivät ole tosin korkealla Itävallassakaan.

Maan liittokansleri Wolfgang Schüssel arvioi ennen torstaista kokousta, etteivät itävaltalaiset halua toimia asian ratkaisemisessa hätäisesti.

Plassnik puolestaan totesi, ettei ennen kesää ole realistista yrittää muuttaa perustuslain tekstiä. Muutosten jälkeen se voisi olla ranskalaisille ja hollantilaisille helpommin hyväksyttävissä.

Perustuslain muuttamisen sijaan Plassnik halusi kasvattaa kansalaisten luottamusta EU:hun kohentamalla taloustilannetta jäsenmaissa.

EU ajautui viime vuonna kriisiin, kun pitkään neuvoteltu perustuslaki hylättiin Ranskan ja Hollannin kansanäänestyksissä.

Ennen kuin perustuslaki voidaan ottaa käyttöön, on se hyväksyttävä kaikissa jäsenmaissa. Nyt perustuslaki on vahvistettu yli puolessa jäsenmaista.

"Perustuslain vahvistaminen jatkuu jäsenmaissa. Ei tästä niin helpolla päästä. Lopullisia ratkaisuja tuskin kuitenkaan tehdään ennen Ranskan ja Hollannin ensivuonna käytäviä vaaleja", eräs diplomaatti arvioi.

Vaikka Ranskassa perustuslaki hylättiinkin, tuoreen mielipidetiedustelun mukaan nyt vain 12 prosenttia ranskalaisista kannattaa perustuslain hautaamista. 39 prosenttia vastanneista arvioi, että perustuslaki pitäisi neuvotella uudelleen, ja 35 prosenttia kannatti nykyistä teksti

HS:fi 24.3. 2006


Vanhanen: Suomella annettavaa EU:n huippuyliopistolle

BRYSSEL. Pääministeri Matti Vanhasen mukaan Suomi voisi osallistua EU:ssa suunniteltavan Euroopan teknologiaistituutin EIT:n toimintaan.

"Suomessa on varmasti osaamista ja potentiaalia olla siinä verkostossa mukana", Vanhanen sanoi.

EIT:n esikuvana on maailmankuulu Massachusettsin teknologiainstituutti MIT Yhdysvalloissa. EIT:n avulla yritetään houkutella tasokasta tutkimusta Eurooppaan. Se voisi osaltaan parantaa eurooppalaisten maiden kilpailukykyä.

Suunnitelma eurooppalaisesta huippuyliopistosta on vielä alkutekijöissään, sillä sen rahoituksesta ei ole edes keskusteltu kunnolla. Avoinna on myös instituutin rakenne sekä se, mistä kaupungista EIT:tä johdettaisiin.

Aiempien suunnitelmien mukaan EIT koostuisi jo olemassa olevien yliopistojen tai tutkimuslaitosten osista.

Suomessa mahdollisia ehdokkaita voisivat olla esimerkiksi Teknillinen korkeakoulu Espoon Otaniemessä tai Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT. Vanhanen ei torstaina halunnut ottaa kantaa siihen, mitkä suomalaiset tutkimuslaitokset voisivat hakea EIT:n kumppaniksi.

EIT:n perustaminen on epäilyttänyt tiedeyhteisöä, sillä sen on pelätty vievän varoja jo olemassa olevilta EU:n tutkimusohjelmilta. Kriitikkojen mukaan EIT on turha, koska tutkimusta voidaan parantaa esimerkiksi tehostamalla nykyisten yliopistojen yhteistyötä.

HS.fi 23.3.2006


Talousjännitteet pilasivat ilmaa Brysselin huippukokouksessa

BRYSSEL. EU-huippukokousta jatketaan edelleen perjantaina Brysselissä.
Jäsenmaat yrittävät päästä sopuun tavoitteista Euroopan työllisyyden ja talouskasvun kohentamiseksi.

Torstaina kokouksessa kiisteltiin etenkin energiapolitiikasta.

Saksan liittokansleri Angela Merkel asettui puolustamaan vapaita eurooppalaisia energiamarkkinoita.

"Meillä voi olla sisämarkkinat vain, jos sähkö virtaa vapaasti ja jos hyväksymme eurooppalaiset suuryhtiöt emmekä ajattele vain kansallisesti", Merkel sanoi.

Saksa ja Espanja ovat olleet vastakkain rajat ylittävän energiafuusion takia. Italia ja Ranskakin kiistelevät kaasuyhtiöiden fuusiosta.

Pääministeri Matti Vanhanen sanoi uskovansa, että huippukokous pystyy keskittymään varsinaiseen asiaansa, talouden kohentamiseen: "Ei taloutta kehitetä sillä, että kaikki uudistukset pysäytetään."

Viime aikojen suosikkisanat "talousnationalismi" ja "uusprotektionismi" saivat kokouksessa seurakseen "näennäiseurooppalaisen".

Italian pääministerin Silvio Berlusconin liittolainen, maan parlamentin alahuoneen puhemies Pier Ferdinando Casini tölväisi uudella termillään epäsuorasti ranskalaisia.

"Joko olet näennäiseurooppalainen eli siis protektionismin ja nationalismin kannalla tai olet oikea eurooppalainen ja haluat kiihdyttää kasvua", Casini sanoi.

Itse kokouksessa sen sijaan puhuttiin rakentavasti yhteisestä energiapolitiikasta, vakuutti puheenjohtajamaa Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüssel puolenyön jälkeen.

Jäsenmaissa kehitys kulki toiseen suuntaan. Esimerkiksi Espanjassa hyväksyttiin asetus, jolla suojellaan kansallista energiayhtiötä. Ranskassa on puolestaan suunniteltu strategisesti tärkeiden taloussektoreiden suojaamista ulkomaisilta yhtiöiltä.

Huippukokouksessa puheenjohtajamaa Itävalta halusi antaa kansalaisille selvän viestin unionin sitoutumisesta talouden kohentamiseen. Pitkässä päätöslauselmassa ehdotettiin lukuisia uudistuksia, mutta kaikki jäsenmaat eivät olleet innostuneita konkreettisten tavoitteiden asettamisesta.

Yksi alkuperäisistä tavoitteista oli muun muassa se, että jäsenmaiden olisi luotava vuosittain yhteensä kaksi miljoonaa uutta työpaikkaa. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan tavoite ei ole Suomelle ongelma, sillä maan osuus tavoitteesta olisi 20 000-30 000 uutta työpaikkaa. Vanhasen mukaan tämä määrä ylittyykin.

Konkreettinen ehdotus oli myös se, että ensi vuoden loppuun mennessä koulunsa päättäneelle nuorelle työttömälle olisi tarjottava puolen vuoden
kuluessa "työpaikkaa, oppisopimusta, lisäkoulutusta tai muuta työllistämistoimenpidettä".

HS.fi 23.3.2006


Suomi torjui Italian valituskirjeen EU:ssa voimistuvasta protektionismista

Ranska esti italialaisen Enelin yrityksen ostaa ranskalainen energia- ja vesiyhtiö Suez.

Pääministeri Matti Vanhanen kieltäytyi keskiviikkona tukemasta Italian laatimaa taloudellista protektionismia vastustavaa protestikirjettä. Italian valtiovarainministeri Giulio Tremonti on kalastellut muilta jäsenmailta tukea kirjeelleen.

"Tulevana puheenjohtajamaana pidättäydymme osallistumasta tämän tyyppisiin kirjelmiin", Vanhanen sanoi.

Italian protestikirjeessä tuomitaan jäsenmaissa levinnyt "protektionismi". Omien markkinoiden suojelusta on kärsinyt erityisesti Italia, kun Ranska esti italialaisen Enelin suunnitelmat ostaa ranskalaisyhtiö Suez.

Italia ei löytänyt kirjeelleen kannattajia muistakaan maista kuten Ruotsista tai Hollannista. Esimerkiksi Suomessa Italiaa ei haluttu tukea siksikään, että kirjeen arvioitiin liittyvän maan sisäpolitiikkaan. Italiassa järjestetään huhtikuun alussa parlamenttivaalit.

Vähäisen tuen vuoksi italialaiset harkitsivatkin kirjeen poisvetämistä.

"Ei tässä ole kyse yritysvaltauksista, vaan Euroopan tulevaisuudesta. Jos patrioottinen nationalismi voittaa, Eurooppa halvaantuu", Tremonti perusteli aiemmin ärtymystään.

Omien yhtiöiden suojelusta on syytetty viime aikoina Ranskan lisäksi Puolaa ja Espanjaa. Italialla itselläänkään ei ole puhtaita jauhoja pussissaan. Italian keskuspankin eroamaan joutunut pääjohtaja yritti vuosi sitten estää hollantilaispankkia tulemasta maan pankkimarkkinoille.

Talousprotektionismin ja "Suezin kriisin" leviäminen on herättänyt huolta esimerkiksi EU:n komissiossa, joka on yrittänyt tehostaa EU:n puoli vuosisataa rakenteilla olleen sisämarkkina-alueen toimivuutta.

Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on kutsunut protektionismia "absurdiksi".

"Talousnationalismi ei ole koskaan ollut mikään ratkaisu, eikä se ole sitä nytkään", Barroso sanoi tällä viikolla. Hän ei maininnut kritiikissään suoranaisesti Ranskaa, mutta hänen viestinsä oli suunnattu ranskalaisille.

"Maat, joissa joustavuutta on enemmän, ovat onnistuneet luomaan enemmän työpaikkoja, niissä aktiivisen väestön osuus on suurempi, niissä on enemmän naisia työmarkkinoilla ja niissä työ- ja perhe-elämä on onnistuttu sopeuttamaan paremmin yhteen", Barroso kritisoi.

Ranskan presidentti Jacques Chirac on kuitannut väitteet maan harrastamasta protektionismista "täysin absurdeiksi". Ranskan pääministeri Dominique de Villepin on puolestaan nähnyt maan suojatoimet "taloudellisena patriotismina". Ranska on muun muassa suojannut yhdellätoista talouden osa-alueella omat yhtiönsä ulkomaisten sijoittajien ostoyrityksiltä.

Protektionismi tulee herättämään kiivasta keskustelua tänään torstaina alkavassa EU:n huippukokouksessa Brysselissä. Virallisesti jäsenmaiden pitäisi toimia huippukokouksessa juuri päinvastaisesti ja luvata uudistuksia, joilla EU:n sisämarkkinoita voidaan kehittää erityisesti energiakaupassa.

Uusissa jäsenmaissa sisämarkkinoiden kehittämistä on perinteisesti kannatettu, mutta nyt ainakin Puolassa protektionismi näyttää voimistuvan.

"Puolalaisia kiinnostaa Puolan, ei EU:n tulevaisuus", populistipresidentti Lech Kaczynski sanoi Financial Times -lehden mukaan.

FRANCOIS MORI / AP 23.3.2006


Saksa ei avaa työmarkkinoitaan EU:n uusille jäsenmaille

Berliini. Saksan hallitus päätti keskiviikkona jatkaa EU:n uusista jäsenmaista tulevien työntekijöiden liikkuvuuden rajoittamista huhtikuuhun 2009 asti. Hallitus vetosi maan tiukkaan työllisyystilanteeseen.

Saksan työttömyysprosentti on 12,2, ja työttömiä on yli viisi miljoonaa.

"Voisimme odottaa kovempaa ryntäystä erityisesti matalapalkkaisiin työhön, jos avaisimme työmarkkinamme tänään", hallitus sanoi tiedotteessaan.

EU:n vanhat jäsenmaat saivat luvan rajoittaa työvoiman liikkuvuutta uusista jäsenmaista vuonna 2004 jopa seitsemän vuotta, kun kymmenen jäsenmaata liittyi unioniin.

Osa vanhoista jäsenistä kuten Irlanti ja Britannia eivät ole rajoittaneet työntekijöiden liikkuvuutta. Suomi poistaa omat rajoituksensa uusien jäsenmaiden työntekijöille tämän vuoden vappuna.

STT-REUTERS HS.fi 23.3. 2006


EU-huippukokous yrittää vauhdittaa talouskasvua

Bryssel. Brysseliin torstaina kokoontuvat EU-maiden johtajat yrittävät sitoutua Euroopan talouskasvun vauhdittamiseen. Huippukokouksen tavoitteena on elvyttää unionin kilpailukykyohjelma, joka on kompuroinut pahoin useita vuosia.

EU-maiden johtajat pyrkivät nyt sitoutumaan toimiin, joilla panostetaan erityisesti tutkimukseen, koulutukseen sekä yhteiseen energiapolitiikkaan. Suurimmaksi kiistaksi on nousemassa kansallisten etujen kasvava suojelu, jota pidetään yhtenä talouskasvun keskeisenä esteenä.

Suomen valtuuskuntaa johtaa pääministeri Matti Vanhanen (kesk)

STT- HS.fi 23.3. 2006


Vanhanen kiistää lupauksen tukikorvauksista

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan hallitus ei ole kehysriihessä sopinut, kuinka paljon viljelijät saavat korvausta EU:n tukileikkauksista. Hän sanoo maininneensa 90 prosenttia vain esimerkinomaisena lukuna.

Vanhanen sanoi käyttäneensä lukua kuvatakseen hallituksen kirjaamaa tavoitetta, että vaikutus viljelijöiden tulotasoon olisi "mahdollisimman pieni".

Vanhasen mukaan hallitus ei voi sitoutua mihinkään tukien korvaustasoon tai tukisummaan, ennen kuin neuvottelut EU:n maaseudun kehittämisvaroista on käyty. Aikataulu on viivästynyt, ja ratkaisuja odotetaan nyt vasta kesäkuun maatalousministerikokoukseen.

Eduskunnan varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että Vanhanen antoi keskustan ryhmälle tiistaina sitoumuksen tukivähennysten korvaamisesta 90-prosenttisesti.

Anttilan mukaan hallitus oli lähellä hajota maataloustukikiistan takia. Anttila kertoi aamu-tv:ssä, että kolme keskustaministeriä oli jopa harkinnut hallituksesta eroamista.

Vanhanen sanoi puolestaan keskiviikon tiedotustilaisuudessaan, ettei kukaan keskustan ministeri kehysriihessä uhannut hänelle eroavansa. Hän kuitenkin myönsi, ettei tiedä mitä erillisneuvotteluissa mahdollisesti on sanottu.

STT-HS 22.3.2006


EU sopi Kongo-operaation periaatteista

Bryssel. EU on päässyt periaatteelliseen sopuun suunnitellusta sotilasoperaatiosta Kongossa, kertoi diplomaattilähde keskiviikkona.

Operaation tarkoituksena on turvata maassa kesäkuussa pidettävien vaalien sujuminen.

Jos jäsenmaat eivät torstai-iltaan mennessä esitä vastalauseitaan, EU tulee vastaamaan myöntävästi YK:n pyyntöön lähettää Kongoon rauhanturvaajia. Suunniteltu osasto on 450 sotilaan vahvuinen, ja operaation johdossa olisi Saksa. Aikaisemmin Saksan lisäksi Ranska, Ruotsi ja Kongon entinen siirtomaaisäntä Belgia ovat olleet halukkaita lähettämään sotilaitaan maahan.

YK on pyytänyt EU:n sotilaita avuksi Kongoon vaaleja suojaamaan, sillä YK:n oma 17 000 hengen rauhanturvaoperaatio ei välttämättä riitä. Vaalit ovat erittäin tärkeät verisestä sisällissodasta toipuvalle maalle.

STT-REUTERS HS:fi 22.3. 2006


EU:n direktiivi kieltämässä kirkkourkujen valmistuksen

Euroopan unioni on puoliksi epähuomiossa kieltämässä kirkkourkujen valmistuksen. Neljä vuotta sitten hyväksytty ja heinäkuussa voimaan tuleva direktiivi määrää tiukat rajat sille, kuinka paljon sähköllä toimivissa tuotteissa saa olla lyijyn ja elohopean kaltaisia vaarallisia metalleja. Lyijyä saa olla lopputuotteesta korkeintaan 0,1 prosenttia.

Kirkkouruissa ilma puhalletaan urkupillien läpi sähkömoottorin avulla. Lyijyä pilleissä voi olla yli 50 prosenttia. Kyseessä on siis uuden direktiivin vastainen tuote.

Eurooppalaiset urkurakentajat ovat olleet direktiivistä kuohuksissaan, vaikka Euroopan komissio rauhoitteli äskettäin tilannetta lausunnollaan: "Meillä ei ole tarkoitusta lakkauttaa ikivanhaa traditiota. Ainoa tavoitteemme on varmistaa, että tulevan lainsäädännön terveys- ja turvallisuustavoitteet saavutetaan Euroopan hallitusten ja Euroopan parlamentin päättämällä tavalla."

Komission mukaan direktiivi ei vaikuta olemassa oleviin kirkkourkuihin, eikä niiden korjaamiseen, mutta uusien urkujen valmistajien tulee hakea määräykseen poikkeuslupaa.

Suomessa on kolme urkuvalmistamoa: urkurakentamo Veikko Virtanen Espoossa, Martti Portán Janakkalassa ja Sotkamon urkurakentajat. Yhteensä meillä valmistuu 5-10 suuret urut vuodessa. Suurin osa niistä päätyy kirkkoihin, osa oppilaitoksiin.

Veikko Virtasen tekninen johtaja Heikki Autio ei ole direktiivistä kovin huolissaan. "Olen saanut asiasta paljon sähköpostia, mutta yritän ajatella, että kyllä maailmassa jokin tolkku pitää olla. Eihän EU voi suhtautua asioihin niin leväperäisesti, että se ohimennen tulisi tuhonneeksi urkujen rakentamisen, jota on Euroopassa sentään harjoitettu jo tuhat vuotta."

Autio muistuttaa, että urkupillien sisältämän lyijyn vaaroista on keskusteltu Suomessa ennenkin.

"Kangasalan rakentamon työntekijöitä tutkittiin 90-luvulla, mutta heidän elimistössään ei havaittu sen korkeampia lyijypitoisuuksia kuin muillakaan ihmisillä."

Hs.fi 22.3. 2006


Työryhmä perää yritysten yhteiskuntavastuuta

Mittavien irtisanomisten koettelemia alueita tulisi tukea muun muassa korotetuilla investointituilla ja työllisyysperusteisilla investointirahoilla, ehdottaa valtiosihteeri Anssi Paasivirran vetämä työryhmä.

Harkinnanvaraista valtionavustusta suunnattaessa olisi ryhmän mielestä otettava huomioon rakennemuutoksesta kärsivät kunnat.

Työryhmä painottaa kuitenkin ensisijaisesti yritysten omaa yhteiskuntavastuuta. Sen tulee näkyä niin yt-neuvotteluissa kuin osallistumisena ympäröivän yhteiskunnan toimintaedellytysten kehittämiseen.

Työryhmä asetettiin metsäjätti UPM:n kerrottua äsken jättisuurista irtisanomisista. Esitykset luovutettiin aamulla hallitukselle kehysneuvottelujen aluksi.

HS.fi 21.3.2006


Bush yrittää taas kääntää kotirintaman Irakin sodan kannalle

George W. Bush kampanjoi Clevelandissa maanantaina Irakin sotatoimien puolesta.

Yhdysvaltain hallitus on aloittanut äänekkään kampanjan, jolla se yrittää kääntää yhä epäilevämmät amerikkalaiset jälleen tukemaan Irakin sotatoimia. Sodan kolmivuotispäivän ympärille ajoittuva vyörytys alkoi viime viikolla ja jatkui maanantaina presidentti George W. Bushin puheella.

"Me toteutamme strategiaa, joka johtaa voittoon Irakissa", Bush sanoi
Valkoisen talon pihamaalla sunnuntaina, jolloin sodan alkamisesta oli kulunut tasan kolme vuotta.

Pian on kulunut kolme vuotta myös siitä, kun Bush julisti ennenaikaisesti
varsinaiset sotatoimet päättyneiksi ja "tehtävän suoritetuksi" 1. toukokuuta 2003.

Sodan alussa Saddam Husseinin hallinto kaatui melko vaivattomasti alle 200 amerikkalaissotilaan uhrauksella. Sen jälkeen Irakissa on kuollut yli 2 000 amerikkalaissotilasta. Irakilaisia uhreja on kymmeniätuhansia.

Sota on romahduttanut Bushin kannatuksen ja nakertanut myös marraskuun kongressivaaleihin valmistautuvan republikaanipuolueen suosiota. Bushin työsuorituksen hyväksyy enää 36 prosenttia kansasta, kun viisi vuotta sitten kannatus kävi 90 prosentissa.

Turvallisuuskysymyksiä on perinteisesti pidetty republikaanien vahvana
osa-alueena, mikä auttoi myös Bushin toiselle kaudelle. Äskettäinen kysely kuitenkin kertoi, että republikaanit johtavat demokraatteja turvallisuusasioissa enää luvuin 45-40, kun pari vuotta sitten ero oli 15 prosenttiyksikköä.

MANDEL NGAN / AFP 20.3.2006


EU harkitsee pakotteita Valko-Venäjää vastaan

Valko-Venäjän eiliset presidentinvaalit eivät olleet kansainvälisten säädösten mukaiset, sanoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj.

Myöskään EU:n mielestä vaalit eivät olleet vapaat ja oikeudenmukaiset. Eu harkitseekin pakotteita Valko-Venäjää vastaan, sanoo EU:n ulkoasiainkomissaari Benita Ferrero-Waldner.

Itävallan ulkoministeri Ursula Plassnik puolestaan sanoi, että EU on erityisen huolestunut ennakkoäänien suuresta määrästä. Äänestystä Valko-Venäjällä oli seuraamassa useita kansainvälisiä vaalitarkkailijoita, mutta ennakkoäänestystä ei voitu tarkkailla.

Presidentti Aleksandr Lukashenko voitti Valko-Venäjän presidentinvaalit ylivoimaisesti. Lukashenko sai yli 82 prosenttia äänistä ja pääsee kolmannelle kaudelleen.

Oppositio on väittänyt vaaleja epärehellisiksi ja vaatinut tuloksen mitätöimistä.

STT-Itar-Tass-Reuters 20.3.2006


Demari: Pentagon kiinnostunut tilaamaan tutkimuksia Suomesta

Suomen armeija ja Teknillinen korkeakoulu TKK neuvottelevat yhteistyöstä Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin kanssa, kertoo Uutispäivä Demari.

Uutispäivä Demari on saanut haltuunsa muistion, jossa Teknillisen korkeakoulun (TKK) innovaatiokeskuksen johtaja Veijo Ilmavirta vetää yhteen yhteistyösuunnitelmia armeijan, puolustusministeriön ja Yhdysvaltain puolustusministeriö eli Pentagonin kanssa.

Pentagonin edustajat kävivät helmikuussa Suomessa ja ilmaisivat samassa yhteydessä kiinnostuksensa Suomen korkeatasoiseen tutkimukseen ja innovaatiojärjestelmään. Neuvotteluja jatketaan vielä tämän kevään aikana.

Ilmavirta kertoo, että TKK ei tekisi suoraa yhteistyötä Pentagonin kanssa, vaan hoitaisi yhteydet Pentagoniin puolustusvoimien ja puolustusministeriön kautta.

" Puolustusvoimat ja puolustusministeriö ottivat helmikuussa yhteyttä Teknilliseen korkeakohuiluun sellaisella ajatuksella, että olisiko meillä (TKK) kiinnostusta laajentaa yhteistyötä myös Yhdysvaltain puolustushallinnon suuntaan."

Helmikuussa Espoossa kävivät vierailulla Pentagonin tutkimusyksikön johtaja Alfred Walkman.ja hänen esikuntansa.

Ilmavirran mukaan yhteistyö voisi olla käytännön tutkimusta esimerkiksi materiaalitekniikasta tai robottitekniikkaa ja tietoteknisiä sovelluksia.

Vanhempi osastoesiupseeri Pertti Immonen puolustusministeriöstä muistuttaa siitä, että Yhdysvallat olisi yhteistyökumppanina Suomelle hyvä, koska sillä on kapasiteettia enemmän kuin esimerkiksi EU:lla yhteensä.

"Suomi ei ole Naton jäsen eikä saa sitä kautta tutkimusyhteistyötä niin paljon kuin Naton jäsenet. Yksi vaihtoehto on tehdä tutkimusyhteistyötä suoraan Naton suurimman jäsenmaan USA:n kanssa", Immonen sanoo.

"Jos yhteistyökuvio toteutuu, niin Suomeen tulee laajempi tutkijajoukko Pentagonista jo ennen kesää", Immonen sanoo.

HS.fi 20.3.2006


60 prosenttia ranskalaisista vastustaa työlakia

PARIISI. Yli puolet ranskalaisista eli 60 prosenttia vaatii sunnuntaina julkaistun mielipidemittauksen mukaan uuden nuorisotyölain kumoamista. Kysely kasvatti painetta Dominique de Villepinin hallitusta vastaan lauantain suurmielenosoitusten jälkeen, mutta hallitus ei näyttänyt antavan periksi.

Vastalausemarssien järjestäjät vaativat hallitusta kumoamaan irtisanomista helpottavan lain maanantai-iltaan mennessä. Ellei hallitus taivu uhkavaatimuksen edessä, opiskelijat ja ay-väki uhkaavat jatkaa mielenosoituksia ja järjestää päivän yleislakon.

Uuden lain on tulla määrä voimaan huhtikuussa.

AP-REUTERS 19.3.2006


Suomeen iso EU-huippukokous lokakuussa?

Hallitus harkitsee syksyksi vielä yhtä näyttävää EU-huippukokousta Suomeen, kertoo Tv-uutiset. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan ensimmäinen Suomen EU-puheenjohtajuuskauden kahdesta Eurooppa-neuvostosta voidaan pitää Suomessa Brysselin sijaan.

Vanhasen mukaan asiasta ei ole vielä tehty päätöstä, mutta lokakuun kokouksen pitäminen Suomessa ei ole poissuljettua.

Mahdollisen kokouksen paikkakuntaa selvitetään parhaillaan. Paikkakunnan valintaan vaikuttaa mm. se, mille suomalaiskentille EU-johtajien koneet voivat laskeutua ja mistä kaupungeista löytyy tarpeeksi työtilaa myös tulkeille.

Innoituksen kotimaan huippukokoukseen Vanhasen hallitus on saanut Britannian Tony Blairilta, jonka viime syksyn nk. Hampton Courtin kokous oli luonteeltaan epävirallinen ja tunnelmaltaan rakentava.

EU-maiden valtionpäämiehet kokoontuvat nykyään useimmiten Brysselissä. Tähän asti on suunniteltu, että myös Suomen puheenjohtajuuskauden kummatkin valtionpäämiestason huippukokoukset pidettäisiin Brysselissä.

Mahdollisen lokakuun Eurooppa-neuvoston ja syyskuussa pidettävän Asem-huippukokouksen lisäksi Helsingissä järjestään syksyn aikana kuusi muutakin korkean tason huippukokousta. Marraskuun Venäjä-kokoukseen osallistuu näillä näkymin myös presidentti Vladimir Putin.
EU-puheenjohtajuus siirtyy Suomelle heinäkuun alussa.

YLE24 19.03.2006


Nuoret ja poliisi kahakoivat Ranskassa

PARIISI. Nuorten mielenosoitus heidän irtisanomissuojansa heikentämistä vastaan päättyi rajuihin kahakoihin Pariisissa torstai-iltana.

Sorbonnen yliopiston lähellä kymmenet nuoret heittelivät illalla mellakkapoliiseja kivillä, lasipulloilla ja läheisten kahviloiden tuoleilla. Poliisi vastasi useaan otteeseen kyynelkaasulla ja käyttämällä vesitykkejä. Illalla ei kuitenkaan ollut selvää, olivatko mellakoijat opiskelijamielenosoittajia vai olivatko he tulleet paikalle vain riehuakseen.

Nuoret rikkoivat useiden liikkeiden ja kahviloiden ikkunat Sorbonnen aukiolla ja läheisellä Boulevard Saint-Michelillä. He kaatoivat myös muutaman pysäköidyn auton katolleen ja sytyttivät tuleen ainakin yhden auton ja yhden moottoripyörän.

Poliisin ja nuorten väliset kahakat alkoivat iltapäivällä lähellä Bon Marché -tavarataloa, jonne mielenosoitus päättyi. Poliisin mukaan useita poliiseja loukkaantui yhteenotoissa.

Pariisin lisäksi useissa Ranskan kaupungeissa opiskelijat ja lukiolaiset osoittivat torstaina mieltään lakimuutosta vastaan, joka sallii alle 26-vuotiaiden työntekijöiden irtisanomisen ilman erityistä syytä. Myös muualla Ranskassa mielenosoitusten yhteydessä leimahti joitakin yhteenottoja poliisin ja nuorten välillä.

Torstain mielenosoitukset keräsivät poliisin mukaan koko Ranskassa yhteensä noin 250 000 osanottajaa. Pariisiin mieltään osoittamaan tuli myös runsaasti lukiolaisia pääkaupungin lähiöistä.

Suuri enemmistö mielenosoittajista ei osallistunut kahakointiin. Tuhansia osanottajia koonnut mielenosoitus sujui loppuvaihettaan lukuun ottamatta rauhallisesti.

"Villepin, olet mennyttä, nuoriso on kaduilla!" mielenosoittajat huusivat.

Ranskan pääministeri Dominique de Villepin on kieltäytynyt taipumasta mielenosoittajien vaatimukseen kumota työlain uudistus.

Sen vastustus on Ranskassa kasvanut päivä päivältä. Kriisi on myös haitannut yliopistojen toimintaa: opetusministeriön mukaan torstaina 21 Ranskan 84 yliopistosta oli suljettu protestien takia. Suljettuna oli myös Sorbonne, jonka mellakkapoliisi valtasi viime viikonloppuna mielenosoittajilta.

HS / AFP 16.3.2006


YK:n valtuutuksesta kiisteltiin kriisinhallintalaissa

Eduskunta jatkoi kiistelyä uudesta kriisinhallintalaista tänään täysistunnossa. Kuten ulkoasiainvaliokunnassa, riita keskittyi YK:n valtuutuksen tarpeellisuuteen niissä operaatioissa, joihin suomalaiset joukot osallistuvat.

Maininnan YK:n turvallisuusneuvoston mandaatista halusivat lakiin vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit. Selkeä enemmistö tuki hallituksen esitystä, jossa hyväksytään poikkeuksellisesti osallistuminen myös muiden tahojen, kuten EU:n hyväksymiin operaatioihin.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan tehtävät jättänyt Suvi-Anne Siimes oli eri mieltä ryhmänsä kanssa. Hän teki vihreiden tuella muutosesityksen, jonka mukaan laissa puhuttaisiin vain YK:n periaatteiden mukaisesta sotilaallisesta kriisinhallinnasta.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd.) vakuutti Euroopan unioninkin noudattavan päätöksenteossaan YK:n periaatteita.

Kriisinhallintalain sisältöä koskevat äänestykset käydään huomenna.

STT 15.3.2006


Suomalaiset suhtautuvat EU:hun yhä kielteisemmin

Suomalaisten asenne EU:ta kohtaan on muuttunut yhä kielteisemmäksi. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n tutkimuksen mukaan jäsenyyteen myönteisesti suhtautuvia on vähemmän kuin koskaan aiemmin jäsenyyden aikana. Myönteisesti unioniin suhtautuu nykyään 33 prosenttia, kielteisesti 31 prosenttia kansalaisista.

Vuosi sitten myönteisiä mielipiteitä oli 42 ja kielteisiä 23 prosenttia. Runsas neljännes vastanneista halusi Suomen eroavan EU:sta kokonaan.

EVA:n tutkimuksen mukaan EU:n merkitys suomalaisten arkikokemuksissa ei ole kasvanut. EU-kielteisyyden uskotaankin kumpuavan erityisesti korkeiksi koetuista jäsenmaksuista ja vähäisestä vaikutusvallasta unionin päätöksenteoksessa.

Lähes 70 prosenttia vastanneista katsoi, että EU:n jäsenmaksut ovat aivan liian korkeat jäsenyydestä saataviin etuihin nähden. Miltei yhtä moni katsoi, että Suomi ei ole saanut ääntään hyvin kuuluviin EU:n päätöksenteossa.

Myös EU:n direktiivit ja muu sääntely ovat monen mielestä liikaa. Närästystä on aiheuttanut mm. EU:n puuttuminen Suomen susikantaan, veneiden tervauskielto, pyöriäisten tarkkailijat sekä voi-sanan käyttökielto tuotteiden nimessä, jos nämä eivät ole kokonaan voita.

Suomalaiset eivät halua myöskään EU:n enää laajenevan. Turkin jäsenyyttä vastustetaan islamilaisuuden perusteella, Bulgarian ja Romanian jäsenyyttä maiden kehitystason perusteella.

Suomen toivottaisiin keskittyvän tulevalla EU-puheenjohtajakaudellaan erityisesti kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan.

Suomalaisten EU-kielteisyys on tullut esiin lukuisissa muissakin viimeaikoina tehdyissä kyselyissä ja tutkimuksissa. Viime joulukuussa julkistetun eurobarometrin mukaan vain 27 prosenttia suomalaisista pitää EU-kuvaa positiivisena. Ainoastaan itävaltalaiset näkevät EU:n vielä synkemmässä valossa.

Tutkimuksessa luodattiin suomalaisten tuntoja myös muihin kansainvälisiin asioihin. Globalisaation pelko on EVA:n mukaan hieman laantumassa, terrorismia oltaisiin valmiita kitkemään kovinkin keinoin ja epävakaata Venäjää vastaan haetaan turvaa juuri EU:n suunnalta.

Tutkimus perustuu noin 1 200 henkilön vastauksiin kirjalliseen kyselyyn. Kysely tehtiin marraskuun ja tammikuun välillä.

HS–STT 7.3.2006


Puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala ei näe Venäjän sotavoimien kehityksessä dramaattista kehitystä.

- Venäjä on aloittanut asevoimien kehittämisen notkahduksen jälkeen. Silloin kaikki toiminta näyttää suurelta, Kaskeala kommentoi julkisuudessa esitettyjä huolia venäläisten joukkojen ja kaluston siirroista lähemmäksi Suomen rajoja.

Yleisradion haastattelussa Kaskeala sanoi, että Venäjän poliittista ja sotilaallista kehitystä on syytä pitää silmällä, mutta pelkoa kansalaisten keskuuteen ei pidä lietsoa. Hänen mielestään vallan keskittymiseen johtava kehitys ei koskaan voi olla kovin hyvä asia demokratian kannalta.

Kaskeala vieraili Yhdysvalloissa Norfolkissa järjestettävässä monikansallisessa kriisinhallintaharjoituksessa. Amerikkalaisten johtamassa harjoituksessa on nyt ensimmäistä kertaa mukana myös kymmenen suomalaista upseeria.

STT – Keskisuomalainen 7.3.2006


Kaikkonen ratifioisi EU-perustuslain pian

Keskustan kansanedustajan Antti Kaikkosen hallitus voisi antaa EU:n perustuslakisopimuksen eduskunnan hyväksyttäväksi eli ratifioitavaksi. Ratifioinnista olisi hyötyä, kun Suomesta heinäkuun alussa tulee EU:n puheenjohtajamaa, Kaikkonen sanoi Helsingin Sanomille perjantaina.

Kaikkosen ulostulon takana on arvovaltaa sikäli, että hän johtaa keskustan kansanedustajia eduskunnan suuressa valiokunnassa, joka käsittelee EU-asiat. Kaikkonen on valiokunnan varapuheenjohtaja.

Päähallituspuolue keskustasta ei ole tätä ennen kuulunut selviä ehdotuksia sopimuksen hyväksymisestä, joskin pääministeri Matti Vanhanen on ilmoittanut, että hallitus on valmis sitäkin harkitsemaan.

Toisesta päähallituspuolueesta Sdp:stä ratifiointia on jo pitkään ajanut Kimmo Kiljunen, joka on hänkin suuren valiokunnan varapuheenjohtaja. Myös valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén on samalla linjalla.

Kaikkosen mukaan selvä enemmistö keskustan edustajista sekä suuressa valiokunnassa että ulkoasiainvaliokunnassa on valmiita ratifiointiin. Eduskuntaryhmässä asiaa ei kuitenkaan ole käsitelty.

Ratifiointi tuskin herättää keskustassa erityistä intoa, mutta "asiaan perehtyneistä useimmat näkevät sen järkeväksi ja Suomen sekä EU:n edun mukaiseksi", Kaikkonen arvioi.

Aika alkaa olla Kaikkosen mukaan kypsä ratifioinnille koko eduskunnassakin. Asiassa voitaisiin hänen mielestään edetä siten, että eduskunta itse pyytäisi hallitukselta sopimusta ratifioitavaksi. Eduskunta päättää ilmeisesti huhtikuussa hallituksen EU:n tilanteesta antaman selonteon käsittelyn, ja pyyntö tehtäisiin tässä yhteydessä

HS 4.3. 2006


Bussi- ja kuorma-autoliikenteen laaja lakko alkaa sunnuntaina

Työnantajaliitto ALT:n toimitusjohtaja Hannu Parvela (vas.) tiedotti lakon alkamisesta perjantaina. Auto- ja Kuljetusalan liiton AKT:n puheenjohtajan Timo Räty torjui ALT:n palkkatarjouksen.

Kuljetusalan lakko alkaa mitä todennäköisimmin sunnuntaina kello 18. Suuri osa Suomen linja-autoliikenteestä ja maantiekuljetuksista seisahtuu, sillä lakko koskee suurimpia kuljetusalan yrityksiä.

Autoliikenteen työnantajaliiton ALT:n mukaan keskeiset kuljetukset kauppoihin yritetään hoitaa. Myös lääkekuljetusten turvaamisesta on sovittu.

Samaan aikaan lakon kanssa alkaa Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n alihankkijoille julistama saarto. AKT estää lakkoon julistettujen yritysten alihankkijoita ajamasta satamiin ja terminaaleihin. Saartoon kuuluvia alihankkijoita on muutamia satoja, korkeintaan tuhat. Muut kuin lakonalaisten yritysten tai niiden alihankkijoiden autot päästetään satamiin.

Suurin erimielisyys kiistassa on osa-aikatyö. AKT vaatii, että ajot hoidetaan kokoaikaisilla kuljettajilla, ja osa-aikaisia käytetään vain siinä tapauksessa, että työt eivät muuten järjesty. Työnantajan mukaan AKT:n vaatimus tarkoittaisi, että linja-autoliikenteen yrityksissä saisi olla vain yksi osa-aikainen työntekijä per toimipiste.

"On ennenkuulumatonta, että liitto haluaa rajoittaa työvoiman käyttöä", työnantajaliiton toimitusjohtaja Hannu Parvela sanoi perjantaina.

Parvelan mukaan AKT:n vaatimus johtaisi rajuun kustannusten nousuun ja useiden alan yritysten kaatumiseen erityisesti syrjäseutujen linja-autoliikenteessä.

Elinkeinoelämän keskusliiton tilaston mukaan ALT:n jäsenyritysten työsuhteista vain 7 prosenttia on osa-aikaisia. Parvelan mukaan on täysin aiheetonta pelätä, että kuljetusalaa oltaisiin "osa-aikaistamassa".

"Tästä on tullut enemmänkin periaatekysymys", Parvela viittasi AKT:n vaatimuksiin.

Samaan aikaan AKT:n toimistolla myös puheenjohtajan Timo Räty oli vakuuttunut, että
kiista on työnantajalle periaatekysymys. Rädynkin mukaan tilanne on alalla nyt hyvä ja osa-aikaisia vähän.

"Siksi en ymmärrä miksi työnantaja haluaa tapella tästä ja vaatii saada käyttää osa-aikaisia kymmenessä prosentissa töistä. Kyse ei voi olla muusta kuin periaatteesta."

Työnantaja on ehdottanut, että osa-aikaiset voisivat tehdä töistä korkeintaan 10 prosenttia.

Rädyn mukaan se, että kymmenen prosenttia työtunneista ripoteltaisiin vajaata päivää tekeville, lisäisi osa-aikaisten kuljettajien määrän monikertaiseksi.

Kiistan juuret ovat vuoden 2004 lopun bussilakossa, jolloin AKT halusi pääkaupunkiseudulla liikennöivien Connexin ja Concordian osa-aikaisten määrää vähennettävän.

Kiista pääkaupunkiseudun yhtiöissä on Parvelan mukaan tämänkin lakon syy.

Sovintoa neuvotteluissa yritettiin löytää vielä perjantaiaamuna, jolloin valtakunnansovittelija Juhani Salonius kutsui kiistan osapuolet toimistolleen vielä viimeisen sovintoyritykseen, mutta tilanne todettiin toivottomaksi.

Lakko kestää vähintään alkuviikon, sillä valtakunnansovittelija jatkaa kiistan sovittelua vasta ensi viikon keskiviikkona.

HS 4.3.2006


Kriisinhallintalaki eteni eduskunnassa

Eduskunnan perustuslakivaliokunta hyväksyy omalta osaltaan kriisinhallintalain säätämisen pysyvänä poikkeuksena perustuslakiin. Presidentti voi siten päättää Suomen osallistumisesta myös EU:n toimeenpanemaan kriisinhallintaan.

Valiokunta sai perjantaina valmiiksi kriisinhallintalakia koskevan lausuntonsa. Se pitää perusteltuna pyrkimystä välttää kahden erilaisen päätöksentekojärjestelmän luomista. Osallistumispäätös perustuu kuitenkin joka tapauksessa valtioneuvoston ja tasavallan presidentin yhteiseen kannanmuodostukseen.

Perustuslakivaliokunta huomauttaa, että valtioneuvostolle kuuluu edelleen Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallinen valmistelu. Siihen kuuluvat vastaisuudessakin myös sotilaallista kriisinhallintaa ja unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat asiat.

Eduskunnassa ei aiota muuttaa hallituksen esitykseen sisältyvää niin sanottua mandaattipykälää. Sen mukaan Suomi voi osallistua YK:n valtuuttaman sotilaallisen kriisinhallinnan lisäksi myös Etyjin, EU:n sekä muun kansainvälisen järjestön tai maaryhmän toimeenpanemiin operaatioihin.

Nykyinen rauhanturvalaki sulkee pois Suomen osallistumisen sotilaalliseen pakotetoimintaan, jolla ei ole YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyjin hyväksyntää.

Lakiesityksestä ensi viikolla mietinnön tekevä ulkoasiainvaliokunta tyytyy hallituksen esityksen muotoiluun, vaikka valiokunnassa on aiemmin ollut haluja poistaa maininnat valtuutuksesta ja korvata se pelkällä toteamuksella YK:n periaatteiden noudattamisesta.

Mandaattikysymys oli esillä myös puolustusvaliokunnan käymissä keskusteluissa. Valiokunnan enemmistö ei halunnut puuttua pykälään. Vasemmistoliiton Jaakko Laakso ja kristillisdemokraattien Bjarne Kallis jättivät kuitenkin valiokunnan lausuntoon erilliset eriävät mielipiteet, joissa halutaan säilyttää edellytys YK:n valtuutuksesta tai hyväksynnästä.

STT 3.3..2006


CBS: Bushin suosio ennätysalhaalla

Amerikkalaiset luottavat presidenttiinsä yhä vähemmän. CBS-uutiskanavan teettämän mielipidemittauksen mukaan ihmisten usko presidentti George W. Bushin työhön on laskenut alhaisimmalle tasolleen eli 34 prosenttiin.

Vielä viime kuussa 42 prosenttia amerikkalaisista uskoi, että presidentti tekee työnsä hyvin. Nyt tuo luku on siis 34.

CBS:n mittauksen mukaan vain 30 prosenttia kyselyyn osallistuneista uskoi presidentin hoitavan hyvin Irakin politiikkaansa. Viime kuussa heitä oli vielä 37 prosenttia.

Lisäksi 62 prosenttia haastatelluista uskoi, että amerikkalaisten ponnistelut vakauden ja järjestyksen saamiseksi Irakiin ovat sujuneet huonosti. Vain 36 prosenttia oli toista mieltä.

Mielipidemittaus tehtiin 22.-26. helmikuuta ja sen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

STT-Reuters 28.2.2006


Ilmastotutkijat: Lämpötilan nousu nopeutuu
Merenpinta nousee ennustemallien mukaan 20-30 senttiä

Ilmastotutkijoiden arviot maapallon keskilämpötilan noususta ovat tarkentumassa 2,5-4,1 asteen vaihtelualueelle. Tähän päätyi saksalaisen Max Planck -instituutin meteorologian laitos MPI-M laajassa Hallitusten väliselle ilmastopaneelille IPCC:lle tekemässään ilmastomallinnuksessa.

Lämpötilan nousu nopeutuu MPI-M:n laskemien skenaarioiden perusteella merkittävästi, sillä viime vuosisadalla maapallon keskilämpötila kohosi noin 0,6 astetta. Ennustettu ilmaston lämpeneminen johtuu pääosin ihmisen toiminnasta eli hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen määrän nopeasta kasvusta.

Ilmaston lämpeneminen johtaa mallilaskelmien mukaan myös merkittäviin muutoksiin sääolosuhteissa ja kasvillisuusvyöhykkeiden siirtymiseen.

Arktisen alueen merijää sulaa Max Planck -instituutin ilmastotutkijoiden arvion mukaan joissain olosuhteissa kokonaan kesällä. Jää- ja lumimallinnuksen perusteella laaditut laskelmat ennakoivat myös lumirajan siirtyvän selvästi nykyistä pohjoisemmaksi. Suurimman muutoksen skenaariossa maaliskuun lumiraja siirtyy Suomen kohdalla karkeasti Rovaniemen tasalle vuonna 2100.

STT STT-23.2.2006


Komissio: EU-jäsenmaat tukekoot itse lintutiloja

EU:n komissio kehottaa jäsenmaita tukemaan lintuinfluenssan takia ahdinkoon joutuneita siipikarjatiloja kansallisin keinoin.

EU ei aio ainakaan toistaiseksi ryhtyä tukemaan lintuinfluenssan vuoksi tuloja menettäviä tiloja.

Maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel sanoi, että Bryssel sallii sen sijaan kansallisten tukikeinojen käytön, kuten matalakorkoisten lainojen antamisen.

Ihmisten huoli lintuinfluenssasta on aiheuttanut Euroopassa teollisuudelle jo satojen miljoonien eurojen tappiot. Esimerkiksi Italiassa siipikarjatuotteiden myynti on pudonnut 70 prosenttia, mikä on puolestaan johtanut tuhansien työpaikkojen häviämiseen.

Suomessa kanan ja muiden siipikarjatuotteiden kulutus on pysynyt toistaiseksi ennallaan.

Ihmisille vaarallista lintuinfluenssan H5N1-muotoa on löydetty Euroopan unionissa tähän mennessä Saksasta, Ranskasta, Italiasta, Itävallasta, Kreikasta ja Sloveniasta. Tautia on todettu tähän mennessä vain villilinnuista, ei siipikarjasta tai ihmisistä.

AFP, YLEn Radiouutiset 21.1.2006


Hyvinvointierot kasvaneet

Riski köyhtyä on kasvanut perheissä, joissa on useita lapsia.
Yli puoli miljoonaa suomalaista elää EU:n köyhyysriskirajan alla, arvioi Stakes.
Stakesin mukaan väestön hyvinvointierot ovat yhä kasvaneet, ja nykyisillä politiikan linjauksilla köyhyys jatkaa kasvuaan Suomessa.
Riski köyhtyä on kasvanut perheissä, joissa on useita lapsia, vauva tai leikki-ikäisiä lapsia. Köyhyyden uhka on kasvanut myös yksinhuoltajaperheissä.
Kahtiajako näkyy myös lasten ja nuorten hyvinvoinnissa. Erityisen selviä hyvinvointierot ovat työssäkäyvien ja työttömien välillä.

MTV3-STT 21.2.2006


Teen pörssissä rahaa enemmän kuin eduskunnassa

- Olen sanonut, että viimeisen parin kolmen vuoden aikana olen tehnyt viikossa pörssissä melkein sen verran rahaa kuin kansanedustajat kuukaudessa (ansaitsevat). Ihan tosi! Se vaan on näin.
- Viimeisen vuoden aikana olen tarvinnut rahaa asunnon ja auton vaihtoon. Vuosi on ollut erittäin hyvä, jopa piensijoittajan näkökulmasta.
- Vaihdan joitakin osakkeita joskus päivittäinkin. Teen aktiivista kauppaa, hän toteaa.
- Perusperiaate on, että yhtiön pitää tuottaa tulosta.

Kansanedustaja Mikko Elo Ilta-Sanomissa 20.2.2006

Saksan lakot laajenivat neuvotteluista huolimatta

Saksan julkisen alan työaikakiistaan on etsitty ratkaisua neuvotteluissa, mutta samaan aikaan lakot ovat laajenneet. Maan kuudestatoista osavaltiosta lakot ulottuvat jo kahdeksaan.

Berliinissä käydyissä neuvotteluissa on yritetty toistaiseksi tuloksetta löytää ratkaisua kiistaan työajan pidentämisestä. Palvelualojen ammattiliitto Verdi vastustaa osavaltioiden ja kuntien aikeita pidentää työaikaa 38,5 tunnista 40 tuntiin viikossa ilman palkanlisää. Päivittäinen työaika lisääntyisi 18 minuutilla.

Työntekijäjärjestöjen mukaan kaikkiaan noin 35 000 työntekijää marssi tänään ulos työpaikoiltaan. Lakkoon liittyi uusia työntekijöitä muun muassa Baijerin ja Baden-Württembergin osavaltioissa.

Kyseessä on ensimmäinen laajamittainen julkisen sektorin lakko Saksassa sitten vuoden 1992.

STT 20.2.2006


SAK: Johdon asenteet koventuneet

Työntekijät kokevat vaikutusmahdollisuuksiensa heikentyneen ja johdon asenteiden koventuneen työpaikoilla viimeisten viiden vuoden aikana.
Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan 57 prosenttia arvioi johdon luottavan alaisiinsa, mutta vain 30 prosenttia uskoo johdon arvostavan työntekijöitään edes melko paljon.
Kyselyyn vastanneista 60 prosenttia sanoi johdon asettavan tehokkuuden kaiken muun edelle. SAK:n kyselyyn vastasi yli 6 000 jäsentä.
Tutkimuksen mukaan ns. epätyypillisten työsuhteiden määrä on kääntynyt laskuun. Pätkätöitä tekevien SAK:laisten määrä on laskenut 26 prosentista 23 prosenttiin, eniten laskua on julkisella puolella.
Tutkimukseen vastanneista joka toinen pitää työpaikkansa pysyvyyttä ja varmuutta tärkeimpänä asiana työssään. Hyvän palkan asettaa tärkeimmäksi runsas neljännes ja työn sisällön 12 prosenttia jäsenistä.
SAK:n kehittämisjohtaja Eija Hietanen pitää tutkimustluoksia osin huolestuttavina. Hänen mukaansa vaatimukset työn hallinnan parantamisesta sekä inhimillisestä ja hyvästä työelämästä otetaan keskeisesti huomioon SAK:n edustajakokouksen linjauksissa ensi kesänä.

YLE24 20.02.2006


Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot

Kotimaiset pörssiyhtiöt maksavat omistajilleen ennätykselliset 7,7 miljardin euron osingot viime vuodelta.
Kauppalehden mukaan vajaan sadan pörssiyhtiön osinkopotti kasvaa edellisvuodesta 1,4 miljardia.
Huippuosinkojen taustalla on etenkin perusteollisuuden, kuten metallialan pörssiyhtiöiden vankat tulokset. Myös metsäalan pörssiyhtiöt ovat maksaneet vaikeuksistaan huolimatta edelleen hyvin osinkoja.
Kauppalehden mukaan laajasti arvosteltu osinkojen verotus ei ole leikannut osinkoja, vaan pikemminkin on käynyt päinvastoin.
Yhtenä yllätyksenä pidetään suomalais-ruotsalaista TeliaSoneraa, joka maksoi pörssiyhtiöistä eniten omistajilleen. Summa oli 1,7 miljardia euroa eli yli miljardi euroa enemmän kuin vuotta aiemmin.
Toiseksi anteliain osinkojen maksaja oli Nokia 1,5 miljardilla, jonka omistajat saivat nyt puoli miljardia enemmän kuin viime vuonna.
Kolmanneksi eniten osinkoja maksoi Fortum, miljardi euroa. UPM:n osinkopotti oli 400 miljoonaa euroa ja Stora Enson 350 miljoonaa euroa.

HeSa 17.2.2006


Bush pyytää lisää rahaa armeijalle

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush on pyytänyt lisää varoja Irakin ja Afganistanin sotilasoperaatioihin, ilmoitti Valkoinen talo eilen illalla.
Bush on esittänyt runsaan 72 miljardin eli lähes 61 miljardin euron lisärahoitusta Yhdysvaltain asevoimien ja liittouman joukkojen tukemiseen sekä Irakin turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen ja varustamiseen.
Jos kongressi hyväksyy Bushin esityksen, nousee vuodesta 2001 lähtien erilaisiin sotilasoperaatioihin käytetty summa 400 miljardiin dollariin eli 336 miljardiin euroon.
YK ja Yhdysvallat ovat myös ajautuneet sanasotaan Guantanamon sotilastukikohdan pidätyskeskuksen tulevaisuudesta. Yhdysvaltain mukaan YK:n tuore raportti, jossa vaaditaan pidätyskeskuksen sulkemista, heikentää maailmanjärjestön uskottavuutta.
Valkoisen talon mukaan YK:n tutkijaryhmää "kiirehti raportoimaan asiasta, vaikka he eivät olleet edes tutustuneet tosiasioihin".
YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoi uskovansa, että Yhdysvaltain on pakko sulkea pidätyskeskuksensa ennemmin tai myöhemmin. (STT)

Iltasanomat 17.2.2006


EU-parlamentti hyväksyi pohjaraamin palveludirektiiville

EU:n parlamentti hyväksyi tänään kaksi tuntia kestäneiden äänestysten jälkeen pohjaraamin kiistellylle direktiiville, jonka on määrä vapauttaa palveluja rajan ylittävään kilpailuun unionin sisämarkkinoilla.
Parlamentti haluaa ulottaa lakiin muun muassa rakennusalan, vähittäiskaupan, matkailun, ravitsemusliikkeet, huoltoasemat, metsäalan sekä ympäristöpalvelut.
Yksityisistä terveyspalveluista nousi riita äänestysten jälkeen. Parlamentin konservatiivien mielestä ne äänestettiin lakiin mukaan ja alkuun kantaa tukivat myös eräät sosialistit. Myöhemmin kuitenkin sosialistileiristä väitettiin tiukasti, että kaikki terveyspalvelut on karsittu. Juristit saavat nyt pohtia, kuka on oikeassa.
Direktiivin ulkopuolelle jäävien alojen lista on pitkä. Sillä ovat muun muassa ainakin julkiset terveyspalvelut ja lisäksi sosiaalipalvelut, rahapelit, kuljetukset, satamat, taksit, ambulanssit, verotus, vuokratyöfirmat sekä turva- ja oikeudelliset palvelut.
Valtaosa suomalaista europarlamentaarikoista ilmaisi tyytyväisyytensä kompromissiin. Komissio antaa uuden esityksen huhtikuussa.

STT 16.2.2006


Suomi maksaisi Natosta 70 miljoonaa vuodessa

Jäsenyys puolustusliitto Natossa maksaisi Suomelle vuodessa 70 miljoonaa euroa, kirjoittavat tiistain Etelä-Suomen Sanomat ja Satakunnan Kansa. Kustannukset on laskettu puolustusministeriössä. Summa tulisi vajaan kahden miljardin euron vuotuisten puolustusmenojen päälle, kertoo puolustusministeriön uusi kansliapäällikkö Kari Rimpi lehdissä.

Rimpi toteaa, että puolustusvoimien uskottavuus on koetuksella säästöjen vuoksi. Tavoitteena on säästää 20 miljoonaa euroa vuodessa. Esimerkiksi tänä vuonna vain 5 000 reserviläistä saa kutsun kertausharjoituksiin, kun puolustusvoimien tavoitteena olisi 25 000 kertaajaa.

HS-STT 14.2.2006


YK kehottaa sulkemaan Guantanamon

YK:n ihmisoikeustarkkailijat kehottavat Yhdysvaltoja sulkemaan Guantanamon vankileirin Kuubassa vankien huonon kohtelun takia.

YK:n ihmisoikeuskomission laatiman raportin mukaan nälkälakossa olleiden vankien pakkosyöttö ja osa kuulustelutekniikoista täyttävät kidutuksen määritelmän.
- Yhdysvaltain hallituksen tulee sulkea Guantanamon vankileiri viipymättä ja vangit on asetettava syytteeseen yhdysvaltalaisessa tuomioistuimessa tai vapauttava kokonaan, todetaan raportissa.
Los Angeles Times -sanomalehti julkaisi raportin luonnostelman maanantaina. Yhdysvaltain viranomaiset ovat tuominneet raportin väitteet kuulopuheiksi.
YK:n tarkkailijat haastattelivat raporttia varten Guantanamossa olleita vankeja, heidän asianajajiaan ja omaisiaan 1,5 vuoden ajan. YK:n tarkkailijoita ei ole päästetty Guantanamossa olevien vankien puheille.
Guantanamossa on edelleen liki 500 vankia, joista useimmat pidätettiin Yhdysvaltain kukistettua Afganistanin Taliban-hallinnon noin neljä vuotta sitten.
Heitä pidetään vangittuina ilman virallisia syytteitä vihollistaistelija-nimikkeellä. He eivät siis ole sotavankeja, joten Yhdysvaltain mielestä heihin ei tarvitse soveltaa Geneven sopimuksen määräyksiä sotavankien kohtelusta.
YK:n raportissa kuitenkin katsotaan, ettei Yhdysvalloilla ole riittäviä perusteita nimittää Guantanamossa pidettyjä vankeja vihollistaistelijoiksi.

Reuters, YLE24 14.2.2006


Palveludirektiivin uskotaan vesittyvän EU-parlamentissa

Europarlamentissa Strasbourgissa käydään tiistaina kiivas keskustelu siitä, millaisia palveluja ja millä ehdoin EU-maiden yritykset saavat tarjota toisessa jäsenmaassa. Odotettavissa on, että komission alkuperäinen ehdotus palveludirektiivistä vesittyy tuntuvasti.

Eniten kiistaa aiheuttaa kysymys siitä, mitä aloja direktiivi sisältää. Direktiivin ulkopuolelle ollaan rajaamassa muun muassa terveyspalvelut, yleishyödylliset palvelut, uhkapeli, vuokratyöpalvelut ja oikeudelliset palvelut.

Toinen suuri kiistakysymys on niin sanottu alkuperämaaperiaate. Sen mukaan palvelun tarjoaja noudattaisi byrokratian helpottamiseksi kotimaansa lainsäädäntöä toimiessaan myös toisessa jäsenmaassa.

Taloudellisesti kyse on merkittävästä asiasta, sillä palvelut muodostavat noin kaksi kolmasosaa EU:n taloudesta. Palveluiden vapauttamisen on arvioitu synnyttävän ainakin 600 000 uutta työpaikkaa, mikä olisi tärkeää
talousvaikeuksista kärsiville vanhoille ja suurille jäsenmaille kuten Ranskalle ja Saksalle.

Direktiivin vesittäminen on herättänyt kritiikkiä talouselämän edustajien keskuudessa.

"Direktiivi on epäonnistunut yksinkertaistamaan yhtiöiden kohtaamia käytäntöjä ja lakeja niiden tarjotessa palveluja yli rajojen", arvioi Euroopan kauppakamariyhdistyksen Eurochambersin johtaja Arnaldo Abruzzini.

Palveludirektiivin tarkoituksena on ollut yksinkertaistaa toisesta EU:n jäsenmaasta tulevan palveluntarjoajan kohtaamia byrokraattisia vaikeuksia.
Erityisesti Ranskassa palveluiden vapauttaminen on kuitenkin herättänyt erittäin ankaraa vastustusta, koska direktiivin on pelätty johtavan "sosiaaliseen polkumyyntiin". Ranskassa on peloteltu muun muassa "puolalaisella putkimiehellä", joka Ranskaan tulleessaan noudattaisi heikompia sosiaalisia työnormeja kuin mitä ranskalaisilta vaaditaan.
Suomalaisia sen sijaan puolalaiset putkimiehet tai virolaiset lääkärit eivät pelota. Sekä Suomen hallituksen että työnantaja- ja työntekijäpuolenkin näkemys on, että vapaa palveluntarjonta on Suomen etu.
"Suomessa on jo nyt aika vapaat markkinat ja vähän lupamenettelyä, joten ulkomaalaiset palveluntarjoajat pääsevät tänne helposti. Palveludirektiivin ansiosta myös suomalaiset yritykset pääsisivät menemään eurooppalaisille markkinoille", tiivistää Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) asiantuntija
Minna Niemivirta
HS 13.2.2006


EU-PERUSTUSLAIN RATIFIOINTI ETENEE
Hallitus varautuu siihen, että EU:n perustuslakisopimuksen ratifiointiin voidaan ryhtyä Suomessa vielä tulevan kevään aikana.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.)sanoi torstaina eduskunnassa, että hallitus arvioi tilannetta eurooppalaisen keskustelun ja eduskunnan tulossa olevan kannanoton valossa. Vanhanen totesi, että keskustelu perustuslakisopimuksen kohtalosta on EU:ssa vilkastunut alkuvuoden aikana ja ilmapiirissä on nähtävissä muutoksia.
STT- Metro 10.2. 2006


Selvitys: Euroopan maat tiesivät CIA-lennoista
Euroopan neuvoston selvityksen mukaan monet Euroopan maat tiesivät Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n salaisista vankilennoista.
Samalla ne hyväksyivät hiljaisesti Yhdysvaltain käytännön siirtää kuulusteltavia maihin, joissa heidän kohtelunsa voi olla ala-arvoista.
- On olemassa runsaasti samansuuntaisia ja toisiaan lähestyviä todisteita, jotka viittaavat ulkoistetun kidutusjärjestelmän olemassaoloon, sveitsiläinen parlamentaarikko Dick Marty painottaa alustavassa raportissaan.
Hänen mukaansa on hyvin epätodennäköistä, etteivät Euroopan hallitukset olisi tienneet asiasta. Raportin mukaan on todistettu, eikä kertaakaan kiistetty, että CIA on kaapannut ihmisiä myös Euroopan maaperältä.
Sen sijaan Marty ei löytänyt kiistattomia todisteita salaisista vankiloista Euroopassa. Pidätyskeskuksia on epäilty olleen ainakin Puolassa ja Romaniassa.
STT-DPA-AFP-TT 24.01.2006


Kaksi miljoonaa ranskalaislasta elää köyhyydessä
Kaksi miljoonaa lasta elää Ranskassa köyhyydessä. Eurooppalaisten perheiden liiton UFE:n raportin mukaan köyhyysrajan alapuolella eläviä ranskalaislapsia on kaksi kertaa enemmän kuin mitä aiemmin on kerrottu.
Ero selittyy osittain köyhyysrajan määritelmällä. UFE:n mukaan köyhyysraja on 60 prosenttia kansallisesta tulosta, kun taas Ranskan hallitus käyttää arvioissaan köyhyysrajana 770 euroa kuussa eli 50 prosenttia kansallisesta tulosta.
UFE tutki raportissaan 24 000 ranskalaistaloutta.
STT-AFP 11.01.2006


Tutkimus: Kunnat vaikeuksissa EU-Suomessa
Kunnat ovat ajautuneet talousvaikeuksiin EU-Suomessa, toteaa tuore tutkimus.
Tutkijoiden mukaan hankintojen kilpailuttamiseen liittyvät epäselvyydet ja kuntien velkaantuminen johtavat kuntarakenteen uudistukseen. Asiaan vaikuttavat myös muutokset ikärakenteessa.
Tutkijat näkevät kuntien talousongelmat uhkana EU:n budjettikurille.
Tiistaina julkaistu tutkimus lähtee siitä, että EU:n valtiokeskeinen sääntely on tehnyt kunnista entistä enemmän valtiolle alisteisia. EU-lainsäädännön vaikutus Suomen kunnissa on suuri, vaikka unioni vaikuttaakin kuntiin epäsuorasti yhteisöasetusten ja direktiivien avulla. EU-säädökset suosivat vahvaa kuntarakennetta ja kuntauudistus on siksi todennäköinen vaihtoehto.
Tutkimuksen Valtio, kunta ja Euroopan unioni ovat tehneet professori Arvo Myllymäki ja tutkija Päivi Kalliokoski Tampereen yliopiston Oikeustieteiden laitokselta.
Helsingin Sanomat 10.1.2006


Itävalta otti EU:n ohjaimet
EU:n puheenjohtajamaa on vaihtunut. Britannia on luovuttanut tehtävän Itävallalle seuraavaksi puoleksi vuodeksi.
Itävalta etsii kaudellaan ratkaisua muun muassa EU:n perustuslakiin. Jäsenmaat keskustelevat sopimuksen kohtalosta kesäkuun huippukokouksessa. Toistaiseksi kukaan ei ole keksinyt, miten sopimus saataisiin herätettyä uudelleen henkiin.
Lisäksi unioni jatkaa alkuvuonna Turkin jäsenyysneuvotteluja ja päättää Bulgarian ja Romanian jäsenyydestä.
Heinäkuussa vetovastuu siirtyy Suomelle. Edellisen kerran Suomi oli EU:n puheenjohtajana loppuvuodesta 1999.

STT 01.01.2006