Jorma Rihto

KENEN KYYTIIN EUROOPPALAISEN KULTTUURIN VALTATEILLE?

Puheenjohtaja Jorma Rihto:

Se on sitten toteutumassa tuo Euroopan Unionin itälaajennus, jota tulevat jäsenmaat ovat odottaneet yhtä malttamattomana kuin lapsi jouluaattoa. Vuoden 2004 vappuna on unioniin tulossa lisää jäseniä, mm. naapurimme Viro. Mitä EU:n laajeneminen sitten tuo tullessaan? Ainakin vakautta entisen itäblokin valtioiden talouteen ja pääsyä yhteisen kehityksen rattaisiin. Se, millä tavoin hyödyllistä tuo kehitys on, jää nähtäväksi. On totta, että tietty infrastruktuuri kaipaa parantamista vaikkapa Puolan maataloudessa tai koko Itä-Euroopan ympäristöasioissa. Tällainen tuntuma noiden asioiden maallikolle on syntynyt lähinnä tiedotusvälineiden myötä. Varmasti kokonaisuutena ajatellen Unionin laajeneminen on hyvä asia tuoden lisää yhtenäisyyttä Eurooppaan ja enemmän hyvän tahdon kanssakäymistä kansalaisten välille.

Kuinka sitten käy kansallisten kulttuurien? Säilyvätkö vuosituhantiset omaleimaisuudet vai tapahtuuko yhdistymisen myötä liittoutuminen kansainvälisen viihdeteollisuuden kanssa. Meillä suomalaisilla voisi olla jotain kokemusta asiasta. Olemmehan olleet EUn jäsenvaltiona jo useita vuosia. Toki sitä ennen jo osana Eurooppaa paljon tiiviimmin kuin useimmat nyt mukaan tulevat itävaltiot. Varmasti mielipiteitä suomalaisen kulttuurin tilasta jäseneksi liittymisen jälkeen on monia eikä yhtenäistä vastausta ole olemassa. Kuitenkin voitaneen todeta, ettei tässä ole käynyt kuinkaan ja mikä tärkeintä, kaikki on omissa käsissämme. On jopa havaittavissa paikalliskulttuurien vahvistumista ja uudenlaisen kotiseututyön esiinmarssia. Kulttuurin osalta ei liene vielä hallitseva tuo direktiivien viidakko, joka esim. maataloutta tänä päivänä ainakin ammatinharjoittajien mielestä suorastaan kahlitsee.

Kulttuuriväen varoittelu kansallisen kulttuurin rappeutumisesta on aiheellista ja aina ajankohtaista. Se kuuluu ikään kuin tehtävänkuvaan. Pysyvää kulttuurista ajankuvaa piirretään tuomalla esiin syvä huoli suomalaisen kulttuuri-identiteetin unohtamisesta. Nämä asiat tallentuvat kansakunnan muistiin ja luovat arvokasta henkistä pääomaa. Mielestäni suomalaiset kulttuurin tekijät ja tuottajat ovat hoitaneet tältä osin tonttinsa mallikelpoisesti. Pienen valtion vahvuus on sen kulttuurissa, mikä Euroopan Unionin tasolta katsottuna pitäisi olla muutakin kuin kulunut fraasi.

Suomalainen kulttuuri on vahvaa ja sen ominaispiirteet ovat säilyneet kansallisina myös muualla kuin näissä "piirikunnallisissa" mittelöissä. Olemme hyvin mukana eurooppalaisen kulttuurin valtatiellä (huom! Ei valtavirrassa) ja meidän on estettävä suurten EU-maiden kiilausyritykset. Toisaalta ihan kenen tahansa kyytiin ei saisi hypätä. Omaehtoisuus lienee paras kuski. Sattuu vain olemaan niin, että meidän väkimäärästä ei aina riitä joka lähtöön näitä erinomaisuuksia. Mutta sitten kun onnistuu, on taottava kuumaa rautaa eikä saa heittäytyä turhan vaatimattomaksi. Viime aikoina olemme pysyneet hienosti tasokkaan eurooppalaisen kulttuurin kyydissä. Kyllä Aki Kaurismäen elokuvan menestys on sellaista herkkua meille suomalaisille, että vastaavaa saa hakea ja kaukaa. Tai Kaija Saariahon hillityn tyylikäs tapa kommentoida tekemisiään nykymusiikin alueella. Mielestäni nämä kaksi esimerkkiä ovat sekä kansallisia että kansainvälisiä ja riippumattomia siitä ollaanko unionissa vai ei. Onneksi nuo suomalaisen kulttuurin jättiaskeleet on havaittu hyvin paitsi ulkomaiden niin myös suomalaisissa tiedotusvälineissä. Esimerkiksi television uutiskanavat ovat huomioineet em. menestykset kiitettävällä tavalla.

Joissain yhteyksissä on noussut esille myös se, että vuosi 2006 on jonkinlainen deadline kansallisessa kulttuurissa. Tuolloin päättyy tämä nykyinen EUn ohjelmakausi. Viekö itälaajentuminen jatkolta rahat ja projektit? Huoli ammattijärjestön kannalta on aiheellinen. Onhan noilla käynnissä olevilla projekteilla melkoinen kulttuuriammattilaisia työllistävä vaikutus ja jos projektit eivät jatku tietää se kasvavaa työttömyyttä. Toisaalta kulttuuriprojekteilla pidetään yllä sellaisia toimintoja, joista kulttuurivaltion on joka tapauksessa huolehdittava. Sen vuoksi päättäjiä ja rahojen vartijoita on muistutettava kansallisen kulttuurin kehittämisvelvoitteesta ohjelmakauden jälkeenkin. Olisikin hienoa, jos projekteista todella jäisi jotain pysyvää ja jatkuvaa.

Monesti on tullut mietittyä projektityön luonnetta ja vaatimuksia. Onhan jo useassa yhteydessä todettu kuinka osaavia projektityöntekijöitä kulttuurialalta löytyy. Kyllähän kaikki kulttuurityö on jollakin tapaa projektiluonteista. Kulttuuritapahtumien järjestäminen on siitä hyvänä esimerkkinä. Ero on vain siinä, että toisilla projekti kestää hetken ja toiset tekevät siitä elämäntyönsä. Kulttuuriammattien tulevaisuus ei saa olla kiinni yhdestä ohjelmakaudesta tai hetkellisestä projektista. Valtakunta ei voi harrastaa kulttuurista tekohengitystä perustamalla toimintojaan ohjelmakausiin. Mutta ollaanko nyt kuitenkin siinä tilanteessa? Tämä on suuri yhteiskunnallinen kysymys, jonka esittäjäksi ainakin TAKU ilmoittautuu. Vastauksen etsiminen on hankalaa ja löytäminen vaikeaa. Työ on kuitenkin käynnissä. Järjestömme rooli yhteiskunnallisena toimijana on koko ajan kasvamassa. Olemme esittäneet kysymyksiä ja vastanneet vaikkei ole kysytty. Olemme kanavoineet toimintaamme ja tehneet itseämme tunnetuksi kuten äskettäisen ministerivierailun myötä. Olen varma, että työtä ei tehdä turhaan. Tämä projekti jatkuu.

Kiitän kaikkia järjestömme jäseniä kuluneesta vuodesta. Olemme saaneet paljon rakentavaa palautetta ja hyödyntäneet sitä laajaa asiantuntemusta jota TAKUn piirissä on. Paljon olemme taas oppineet ja paljon opeteltavaa on meille annettu.

Toivotan kaikille oikein valoisaa pimeän aikaa.