<< < >

       

 

HUONOJA ESPOOLAISIA KÄYTÄNTÖJÄ

Ilmoitustapa

Huonot kokemuksemme Espoon kaupungin kanssa liittyvät menettelytapoihin. Kaavan julkistaminen espoolaiseen tapaan tapahtui meidän kohdallamme yhdellä ilmoituksella kaupallisessa ilmaisjakelulehdessä. Se oli kaupungin mielestä riittävä - siitä huolimatta että se ei tavoittanut esimerkiksi mainosjakelusta kieltäytyneitä. Kaupunki ei tässä tapauksessa käyttänyt omaa tiedotuslehteään, ei myöskään Helsingin Sanomia, jotka molemmat ovat virallisia kanavia. Maailmalla tunnetaan erilaisia asukkaiden kuulemiskäytäntöjä, joihin nähden espoolainen tapa on todella toiselta aikakaudelta. Kun virkamiehet valittavat, että asukkaiden reagoivat kaavasuunnitelmiin väärään aikaan, joko liian aikaisin tai liian myöhään, olisi syytä tarkistaa kaupungin omia menettelytapoja. Me tulimme lopulta tietoisiksi kaavastamme vasta HS:n artikkelin avulla - kiitos toimittajalle - joka paljasti ainakin sen, että varsinainen valitusaika oli jo mennyt umpeen.

Ryhdyimme siihen, mitä siinä tilanteessa saattoi tehdä: otimme yhteyttä valtuutettuihin, teimme kirjelmän valtuustolle ja yritimme saada meidän mielestämme liian rankkaa rakennusoikeutta vähennettyä. Esitimme myös, että asukkaiden pitäisi olla mukana suunnittelussa. Alueella asuvat tuntevat sen, kun taas suunnittelijat eivät ehkä koskaan edes käy paikalla. Valituksistamme huolimatta kaava hyväksyttiin, vaikkakin äänestyksellä. Valtuustokäsittelyn jälkeen kaava lähetettiin ympäristöministeriöön vahvistettavaksi, mikä antoi meille vielä yhden valitusmahdollisuuden - ei kovin hyvän, koska prosessi oli jo niin pitkällä.

Ympäristön parannus

Kesken kaavakiistan huomasimme, että läheistä metsää oli ilman ennakkovaroitusta alettu kaataa. Kaupunki oli saanut rakennusyhtiöltä Eestinkallion virkistysalueen, jota ryhdyttiin heti hyödyntämään. Kaavakiistan lisäksi päädyimme siis myös suojelemaan metsää. Kaupungin metsäosasto ilmoitti olevansa yleisen hyvän asialla, sillä he kaatoivat puita vain, jotta ne eivät romahtaisi koululaisten päälle. Me jotka epäilimme kyseistä perustetta, olimme itsekkäitä, raakalaismaisia vanhempia, jotka vähät välittivät lastensa turvallisuudesta.

Harvennusta koskeviin kysymyksiimme vastattiin niitä näitä. Leikkisästi, että alue rakennetaan täyteen kerrostaloja. Vähätellen, että harvennukset eivät ole taloudellisesti tuottavia, päinvastoin. Kaupunki suoritti pyyteetöntä, tappiollista palvelua, vaikka metsäyhtiöille merkityt pöllikasat kertoivat meille muuta. Neljäviidesosaa puusta oli hyvää sellutavaraa. Meille ei myöskään kerrottu aikeista kaataa vanha kuusikko ja istuttaa tilalle koivuja; metsän pitää uusiutua ja siksi se on hävitettävä. Olimme törmänneet nykyisen johtamistavan kovaan ytimeen eli tulosajatteluun ja metsänhoidon vanhaan koulukuntaan, jotka yhtaikaa vaikuttavina tuottavat pahaa jälkeä.

Sinikka Sassi 1997