|
"Emma A." / Afrikka:
Turvapaikanhakijan tarina
Turvapaikan hakeminen tarkoittaa sitä, kun
ihminen jättää kotimaansa pyytääkseen lupaa asettua toiseen
maahan syystä tai toisesta. Nämä syyt voivat olla
poliittisia, uskonnollisia tai kulttuurisia ja tästä syystä
sen maan, josta henkilö on turvapaikkaa hakenut, tulee suojella
häntä.
Olen kansallisuudeltani kamerunilainen ja
haluaisin jakaa kokemukseni turvapaikanhakijana Suomessa.
Toivon, että muut turvapaikanhakijat tulevat pitämään sitä
kiinnostavana, sillä kokemukset ovat lähes samanlaisia ellei
samoja meille kaikille.
Kun saavuin tähän maahan noin puolitoista
vuotta sitten, hain välittömästi turvapaikkaa Vantaan
lentokentällä, jossa minua pidettiin poliisin sellissä noin
neljän päivän ajan. Se oli todella nöyryytys minulle, koska
lähdin maastani siksi, että minua pidettiin poliisin sellissä
ja kidutettiin siihen asti kunnes minut piti viedä sairaalaan.
Karkasin sieltä, sitten löysin itseni Suomesta, ja tullessani
tänne minua pidettiin taas sellissä. Vaikka täällä olevan
sellin ja sen kotimaassani olevan välillä on suuri ero. En
silti voinut kestää sitä, sillä se on kuitenkin selli.
Kysyin jopa vastaavalta poliisilta, jos hän voisi sallia minun
palaavan kuolemaan kotimaahani mieluummin kuin kuolevan
vieraassa maassa. Sillä hetkellä minulle selitettiin, että se
johtui siitä, että kotimaastani oli epäilyksiä.
Ollessamme sellissä meidät vietiin yhtenä
päivänä ulos joidenkin muiden miesten kanssa ollaksemme
raittiissa ilmassa noin kolmekymmentä minuuttia ellei enemmän.
Se oli tammikuun alussa, jolloin lämpötila Kamerunissa, josta
tulin, oli noin +47 C ja Suomessa samaan aikaan se on noin -20
C. Minulla ei ollut edes takkia. Minulla oli vain yksinkertainen
farkkupaita ja housut ja minun piti viettää ulkona
kolmekymmentä minuuttia. Uskokaa minua, olin helvetissä. En
voinut ymmärtää mitään. Luulin jopa, että se on yksi tapa
tappaa joku. Tämä oli yksi syy, jonka vuoksi sanoin poliisille
haluavani palata takaisin. Tämä on maa, josta en ole ikinä
kuullut puhumattakaan, että olisin tiennyt mitään sen
säästä. Sairastuin, sillä en saanut hyvin syödyksi ruokaa,
jota minulle tarjottiin. Itse asiassa se ei maistunut pahalta,
mutta se oli vierasta ruokaa. Pahin kaikesta oli se, että sain
käydä vain kerran suihkussa koko sinä aikana, jonka olin
siellä, mikä oli varsin omituista. Tämä oli yksi syy, joka
aiheutti sairastumiseeni, sillä kotona minulla oli tapana
käydä suihkussa kolme kertaa päivässä. Kun valitin huonoa
vointia, minua tapaamaan lähetettiin sairaanhoitaja, joka
määräsi minulle lääkkeitä, jotka saivat minut voimaan taas
vähän paremmin. Neljäntenä päivänä minut lähetettiin
Helsinkiin vastaanottokeskukseen. Se mikä hämmästytti minua
oli, että kuljettaja, joka vei minut poliisilta keskukseen ei
sanonut sanaakaan. Olin niin peloissani ja ajattelin, että se
oli elämäni loppu.
Kun saavuimme keskukseen hän vei minut
huoneeseen, jossa oli noin kahdeksan sänkyä ja hän osoitti
minulle yhtä sänkyä, jota voisin käyttää. Myöhemmin hän
toi minulle joitakin sänkyvaatteita ja jotain purkkiruokia. En
tiennyt, miten pedata sänkyni tai mitä tehdä ruualla. Kaikki
oli varsin outoa. Päätin jättää kaiken ja käydä ensiksi
kylmässä suihkussa. Sen jälkeen siirryin
vastaanottohuoneeseen, jossa oli muita ihmisiä katsomassa
tv:tä. Huoneessa ei ollut ketään minun lisäkseni silloin,
kun saavuin. Sitten tapasin muita ihmisiä, joilla oli samoja
ongelmia kuin minulla itselläni. Keskusteluiden kautta tulin
vähän huojentuneemmaksi, koska sain tietää, että kaikilla
siellä oli omat tarinansa, jotka kuulostivat melkein
samanlaisilta kuin minun. Myöhemmin illalla yksi
huonekavereistani tuli sisään ja tervehti minua. Hän yritti
lohduttaa minua kertomalla, että hän oli asunut siinä
keskuksessa viimeiset kolme vuotta ja että poliisi oli käynyt
siellä pari päivää aiemmin kertoakseen hänelle, että
hänellä oli kahdeksan päivää aikaa poistua Suomesta. Tunsin
itseni siinä määrin lannistetuksi ja järkyttyneeksi, etten
voinut nukkua, mutta hän antoi minulle rohkeutta kertomalla,
että yksikään tapaus ei ole samanlainen kuin toinen.
Seuraavana päivänä minulle annettiin shekki, joka minun tuli
lunastaa, jotta saatoin ostaa itselleni muutamia asioita sillä
minulla ei ollut edes talvitakkia. Tämä ystävä oli niin
hyvä, että näytti minulle missä shekki lunastetaan ja
näytti joitakin käytettyjen vaatteiden kauppoja, joista
saatoin saada talvipukuja alennetulla hinnalla. Ja tärkein asia
jonka hän teki oli, että hän näytti minulle afrikkalaisen
kaupan, jostain saatoin löytää mitä tahansa halusin etenkin
mitä ruokaan tulee. Saatoin valmistaa minkälaista ruokaa
tahansa mitä tarvitsin, mikä auttoi korjaamaan 5 kilon
painonpudotuksen, jonka koin aivan ensimmäisten päivien
aikana.
Eräs toinen ikävä kokemus oli, että
eksyin ensimmäisenä päivänä, kun päätin mennä yksin
kävelylle kaupungin keskustaan. En löytänyt tietäni takaisin
tukikohtaan. Hyppelehdin yhdestä kulkuneuvosta toiseen,
tarkoitan raitiovaunusta metroon ja sieltä bussiin ja takaisin
raitiovaunuun. Päätin jopa pysäyttää ihmisiä matkallani
selittääkseni ongelmani heille ja ainoa vastaus, jonka sain
oli joko "en tiedä" tai "en puhu englantia
". Jotkut olivat valmiita auttamaan, mutta en edes
muistanut keskuksen osoitetta. Koko tämän taistelun aikana
tieni löytämiseksi lippuni meni umpeen, mitä en edes
huomannut ja sinisissä olevat miehet ottivat minut kiinni.
Puhun lipuntarkastajista. Yritin selittää heille tilanteeni.
He eivät edes halunneet ymmärtää minua ja lopulta he
sanoivat, että minun täytyisi maksaa 42 euron sakko. Mutta
yksi heistä oli ainakin tarpeeksi ystävällinen laittaakseen
minut yhteen bussiin ja selittääkseen kuljettajalle, mihin
jättää minut, vaikka se ei muuttanut sitä tosiasiaa, että
minun täytyisi maksaa sakko. Hän selitti minulle, milloin ja
miten maksaa sakon. Kun vihdoin saavuin keskukseen myöhään
sinä iltana olin niin surullinen, että ystävälläni oli
vaikeuksia saada tietää, mikä oli vialla. Selitin kaiken
hänelle. Hän oli pahoillaan mutta sanoi, ettei ollut mitään
keinoa, jolla hän olisi voinut auttaa minua.
Tuona aikana kävin haastatteluissa
Ulkomaalaisvirastossa selittämässä Suomessa oloni syitä.
Tuon haastattelun jälkeen muut ihmiset keskuksessa neuvoivat
minua, että minun kannattaisi mennä diskoon etsimään joku,
jonka kanssa mennä naimisiin pikemminkin kuin istua leirissä.
Se kuulosti unelmalta, ei vain siksi, että olen kristitty,
mutta koska kulttuurissani on miehen velvollisuus etsiä nainen
ja täällä toisinpäin. Tämä oli jotain, mitä en voinut
tehdä, joten päätin jättää kaiken Jumalan käsiin.
Muutamaa kuukautta myöhemmin rakastuin erääseen suomalaiseen,
vaikka tapasimme vain ostoskeskuksessa emmekä diskossa. Suhde
oli aika hyvä ja päätimme jopa mennä naimisiin. Sitten
eräänä yönä hän sanoi minulle, että hänellä oli jotain
kerrottavaa, mutta että hän oli vähän ujo eikä oikein
tiennyt kuinka selittää asioita. Kannustin häntä kertomaan
ajatuksensa ja kaikki, mitä hän saattoi kertoa minulle oli,
että joku käski hänen unohtaa minut ja että minulla oli
hänet vain lupani vuoksi eikä minkään muun. Olin todella
järkyttynyt, mutta yritin silti tehdä asiat selväksi
hänelle, mutta häntä ei saanut vakuuttuneeksi, joten suhde
päättyi ennenaikaisesti. En voi selittää stressiä, joka
minulla oli tämän tilanteen takia. Tarkoittaako se, että
turvapaikanhakija ei voisi rakastaa tai olla rakastettu? Tämä
on se, mitä en voi ymmärtää tähän päivään mennessä,
sillä vaikka minulla onkin toinen rakastaja ja meillä on jopa
lapsi nykyään, hän sanoo edelleen, ettei ole varma suhteesta,
sillä ehkä vain tarvitsen tätä lasta lupani takia, mikä ei
ole tarkoitukseni.
Pahinta kaikesta on, että minua ei voida
palvella missään toimistossa, sillä joka paikassa tarvitaan
minun sosiaaliturvatunnukseni, ja jos annan sen, jonka
sosiaalityöntekijäni on minulle antanut, tulos on aina
"valitamme, emme löydä teitä tietokoneelta",
"saisimmeko nähdä passinne ja oleskelulupanne",
joita minulla ei tietenkään vielä ole.
Joten lopetan sanomalla, että tämä on
hyvin surullinen tilanne elää ja se voi pakottaa ihmisen
tekemään jotain todella huonoa tai jopa tulemaan
mielenterveyspotilaaksi monien surullisten muistojen ja
tuntemattoman tulevaisuuden takia.
|
|