Ruotsi vuonna 1999

16 vuotias Dangoule Rasalaite saapui väärennetyllä passilla Ruotsiin 17.9.1999. Hän oli täynnä toivoa. Saapuminen Liettuasta Ruotsiin varakkaan poikaystävän perään ja työ vihannestilalla oli hänelle toiveiden täyttymys ja tie pois kotikylän sosiaalisesta epätoivosta, köyhyydestä ja työttömyydestä. 

Työn todellinen laatu paljastui kuitenkin pian. Mies, jota Dangoule oppi kutsumaan nimellä 'Ryssen' haki hänet lentokentältä ja lukitsi hänet asuntoon Arlövissä Malmön ulkopuolella. 'Ryssen' otti myös hänen passinsa, jottei hän voisi karata. Hän sanoi Dangoulen olevan hänelle passin hankkimisesta ja matkan järjestämisestä velkaa 20 000 kruunia. Jotta Dangoule voisi maksaa velan takaisin, täytyi hänen myydä itseään. 'Ryssen' hankki asiakkaat.

Muutaman kuukauden kuluttua hän tappoi itsensä hyppäämällä sillankaiteelta Malmössä. Hypätessään sillalta hänellä ei ollut mukanaan passia tai henkilöllisyystodistusta, mutta poliisi löysi hänen taskustaan kolme käsinkirjoitettua kirjettä ystäville Liettuaan. Kirjeissä hän kertoi, että hänet oli huijattu Ruotsiin lupaamalla työtä, mutta hänet oli sen sijasta pakotettu myymään itseään.

Dangoule Rasalaiten kohtalo on tullut tunnetuksi tarinalle pohjautuvan Lukas Moodyssonin elokuvan Lilja 4-ever kautta. Dangoule Rasalaiten tapaus ja Lilja 4-ever -elokuva ovat  herättäneet keskustelua naiskaupasta. Dangoulen kohtalo on myös ollut muistutus siitä, ettei ihmisoikeusloukkauksia tapahdu vain 'jossain kaukana', vaan aivan silmiemme alla.

Miten tapausta käsiteltiin Dangoulen kuoleman jälkeen?

Dangoulen taskussa olleista kirjeistä purkautui poliisin eteen laaja paritustapausten vyyhti ja 'Rysseniä' alettiin etsiä. Tapaus tutkittiin, mutta epäiltyä vastaan ei voitu nostaa syytettä johtuen todistusaineiston riittämättömyydestä. Dangoulen Ruotsiin tuonut mies palasi Liettuaan ilman että häntä kuulusteltiin.

Ruotsin television (SVT) reportaasin mukaan Dangoulen kanssa samaan asuntoon oli ollut lukittuna myös kaksi tshekkiläistä tyttöä. Myös he olivat päässeet karkuun ja palanneet kotiin. Tytöt todistivat Rysseniä vastaan, mutta peruivat myöhemmin sanansa kirjeitse. Malmön poliisin mukaan syytetyn sukulainen oli läsnä kun tytöt kirjoittivat kirjeen, ja poliisi pitääkin selvänä että tämä oli syynä todistuksen perumiseen.

Dangoulen tuttavan mukaan tyttö myytiin, pahoinpideltiin ja raiskattiin lyhyen elämänsä aikana 150 kertaa. Ruotsin keskusrikospoliisin rikostutkija Patrik Engstöm toteaa Expressenin haastattelussa, että Dangoulen tapauksessa ironista on se, ettei mitään rikosta tilastollisesti katsottuna tapahtunut. Peruste syyttämättä jättämiselle oli se, ettei rikosta voitu vahvistaa; niinpä tapaus poistetaan rikostilastoista. Puhtaan tilastollisesti katsottuna Dangoule ei siis koskaan joutunut rikoksen uhriksi. Engström toteaa:

"Voin vain todeta, että Dangoule on kuollut ja että tiedämme kuka hänet toi Ruotsiin. Henkilökohtaisesti, puhtaasti henkilökohtaisena mielipiteenäni, ihmisenä nimeltä Patrik Engstöm, en voi koskaan hyväksyä tätä perustetta syyttämättä jättämiselle." (Expressen 4.2.2003)

Oliko Dangoule uhri vai rikollinen?

Lukas Moodyssonin elokuvassa Lilja näkee juuri ennen hyppyään sillalta huoltoasemalla autoaan tankkaavan poliisin, mutta ei uskalla pyytää tältä apua vaan juoksee pois. Aftonbladet kysyi jutussaan "Lilja hade kastats ut" (28.12.2002) sosiaalitoimelta, poliisilta, syyttäjältä ja Siirtolaisvirastolta, mitä Liljalle olisi tapahtunut, jos hän olisi kääntynyt poliisin puoleen. Vastaus on tyly: "Riippuu siitä kenet hän kohtaa."

"Hänet olisi todennäköisesti lähetetty takaisin kotiin. Ei ole mitään rutiineja. Riippuu siitä, miten paljon poliisilla on tekemistä, sanoo Agnetha Borg, Tukholman sosiaalitoimen prostituutioryhmän johtaja. "  "Koska hän on alle 18-vuotias, saattaa sosiaalitoimi tehdä selvityksen siitä mikä on hänelle parasta. Jos hän haluaisi myötävaikuttaa siihen, että ne jotka ovat loukanneet häntä saataisiin kiinni, yrittäisimme järjestää hänelle väliaikaisen oleskeluluvan, sanoo Wiiu Lillesaar Tukholman alueen Siirtolaisvirastosta. […] Valitettavasti riippuu siitä keneen hän törmää. Toki olisi voinut myös sattua, että hän istuisi ensimmäisessä lautassa tai lennolla kohti kotia." (Aftonbladet 28.12.2002)

Valtioiden rajat ylittävä naiskauppa on osa laitonta siirtolaisuutta. Laiton maahantulo on rikos, ja tästä syystä naiskaupan uhreja kohdellaankin usein rikollisina. Naiset tulisi kuitenkin nähdä rikoksen uhreina, sillä ihmiskauppa on ennen kaikkea hyväksikäyttöä ja yksilön itsemääräämisoikeuteen kohdistuva rikos. Jos naiset käännytetään ulkomaalaislain rikkojina kotimaihinsa, he saattavat joutua hyväksikäyttäjiensä koston kohteiksi. Esimerkiksi Ruotsin tähän asti suurimmassa paritusjutussa, Gyllene Ratten -tapauksessa, naiset käännytettiin kotimaihinsa lyhyen kuulemisen jälkeen. Tapauksen tutkimuksen myöhemmässä vaiheessa moniin naisiin ei enää saatu yhteyttä.

Ruotsissa säädettiin 1.7.2002 laki, joka kriminalisoi naiskaupan. Rikoksesta voi saada enimmillään 10 vuotta vankeutta. Naisia voidaan nyt kohdella rikoksen uhreina, ja syyttäjä voi myös vaatia heille oikeutta jäädä suojattuna asumaan Ruotsiin oikeudenkäynnin ajaksi.

Naiskauppatapauksia tutkittaessa naisten tarinat ovat tärkeimpiä todisteita syytettyjä vastaan. Ennen uuden lain voimaantuloa naisten pitämiseen Ruotsissa ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta, ja heidät piti käännyttää ulkomaalaislakiin perustuen. Syyttäjä Hans Ihrman kuvasi Amnesty Pressin tekemässä haastattelussa ennen lain voimaantuloa tilannetta seuraavasti:

"Syntyy tilanteita, joissa yritän ajaa eteenpäin oikeusprosessia ja minun todistusaineistoni, naiset, katoavat. Koska he ovat täällä laittomasti, voivat Maahanmuuttoviraston ihmiset soittaa minä päivänä tahansa ja sanoa: 'Minun täytyy lähettää hänet kotiin tänään, muuten teen virkavirheen'. Se on todella turhauttavaa." (Amnesty Press 14.3.2002)

Ruotsin keskusrikospoliisin rikostutkija Patrik Engstöm toteaakin Expressenin haastattelussa, että Dangoulen tapaus on valtava epäonnistuminen Ruotsille oikeusvaltiona ja poliisille viranomaisena (Expressen 4.2.2003). Valtioilla on velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia sekä turvata ja toimeenpanna ne. Mikäli järjestelmä ei pysty takaamaan apua ihmisoikeusloukkausten uhreille ja rangaistuksia niiden tekijöille, ei turvaamisvelvoite toteudu. Poliisi tarvitsee naiskauppatapausten tutkimisessa uhrien todistuksen, uhrit puolestaan tarvitsevat apua ja suojaa. Tarvitaan lainsäädäntöä ja käytäntöjä, jotka takaavat molempien toteutumisen

Kenen tulee puuttua naiskauppaan?

Ruotsalaisen Kvinnoforum-järjestön Carolina Wennerholm toteaa naiskaupasta näin:

"Vastuu on meidän. Nämä naiset ovat Ruotsin alueella ja ruotsalaiset ostajat käyttävät heitä hyväkseen. On kyse perustavanlaatuisista ihmisoikeuksista." (Aftonbladet 28.12.2002)

Tämä kommentti johtaa erääseen ihmisoikeuksien suojelun ajankohtaiseen kysymykseen: ovatko ihmisoikeuskysymykset valtioiden sisäisiä asioita vai tuleeko niihin voida puuttua yli rajojen?

Ihmisoikeuksien ajatukseen kuuluu se, että kaikilla maailman ihmisillä on samat perusoikeudet, riippumatta siitä minkä valtion alueella he asuvat. Naiskauppa on esimerkki ongelmasta, jonka taustalla on valtioiden rajojen yli toimiva, organisoitunut rikollisuus. Tällaista rikollisuutta vastaan työskenneltäessä on toimittava globaalisti, sillä kansallinen lainsäädäntö ei riitä takaamaan oikeuksien suojaa.

Ihmiskaupan torjumiseksi tehdään työtä monissa kansainvälisissä järjestöissä. YK:n piirissä allekirjoitettiin joulukuussa 2000 kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastainen yleissopimus, ns. Palermon sopimus. Yleissopimukseen liittyy lisäpöytäkirja ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan ehkäisemistä, torjumista ja rankaisemisesta. Vaikka ihmis- ja orjakaupan kielto on mainittu aiemminkin monissa kansainvälisissä sopimuksissa, yhteisen ihmiskaupan määritelmän aikaansaaminen Palermon sopimuksella ja ihmiskaupan säätäminen nimenomaiseksi rikokseksi ovat tärkeitä edistysaskeleita ihmiskaupan torjunnassa.

Naiskauppaa koskeva lisäpöytäkirja velvoittaa Suomea ja muita allekirjoittaneita valtioita muuttamaan lainsäädäntöään. Lisäksi EU:n neuvoston ihmiskaupan torjuntaa koskeva puitesopimus velvoittaa jäsenmaita muuttamaan kansallista lainsäädäntöään. Ruotsissa naiskaupan kriminalisoiva laki tuli voimaan 1.7.2002. Suomessa oikeusministeriön asettama työryhmä jätti heinäkuussa 2003 ehdotuksen ihmiskauppaa koskevien rangaistussäännösten lisäämisestä vapauteen kohdistuvia rikoksia koskevaan rikoslain 25 lukuun.

Teksti: Marja Paavilainen.