Dangoulen tarina on esimerkki naiskaupasta

16-vuotias Dangoule Rasalaite saapui väärennetyllä passilla Ruotsiin 17.9.1999. Lähtö Liettuasta Ruotsiin varakkaan poikaystävän perään ja työ vihannestilalla olivat hänelle toiveiden täyttymys ja ulospääsy kotikylän sosiaalisesta epätoivosta, köyhyydestä ja työttömyydestä. 

Työn todellinen laatu paljastui kuitenkin pian. Mies, jota Dangoule oppi kutsumaan nimellä "Ryssen", haki hänet lentokentältä ja lukitsi hänet Arlövissä Malmön ulkopuolella sijainneeseen asuntoon. "Ryssen" otti myös hänen passinsa, jottei hän voisi karata. Mies sanoi Dangoulen olevan hänelle passin hankkimisesta ja matkan järjestämisestä velkaa 20 000 kruunua. Velan maksamiseksi Dangoulen täytyi myydä itseään. "Ryssen" hankki asiakkaat.

Muutaman kuukauden kuluttua Dangoule tappoi itsensä hyppäämällä sillankaiteelta Malmössä. Hänellä ei ollut mukanaan passia tai henkilöllisyystodistusta, mutta poliisi löysi hänen taskustaan kolme liettualaisille ystäville osoitettua kirjettä. Kirjeissä Dangoule kertoi, että hänet oli houkuteltu Ruotsiin lupaamalla työtä ja pakotettu sen sijaan myymään itseään.

Dangoule Rasalaiten kohtalo on tullut tunnetuksi Lukas Moodyssonin elokuvan Lilja 4-ever myötä. Dangoulen tapaus ja Lilja 4-ever -elokuva ovat herättäneet keskustelua naiskaupasta. Dangoulen kohtalo on muistuttanut siitä, että ihmisoikeusloukkauksia tapahtuu myös Pohjoismaissa.

Miten tapausta käsiteltiin Dangoulen kuoleman jälkeen?

Dangoulen taskussa olleiden kirjeiden perusteella poliisi sai vihiä laajasta paritusvyyhdestä, ja "Rysseniä" alettiin etsiä. Tapaus tutkittiin, mutta epäiltyä vastaan ei voitu nostaa syytettä todistusaineiston riittämättömyyden vuoksi. Dangoulen Ruotsiin tuonut mies palasi Liettuaan ilman että häntä kuulusteltiin.

Ruotsin television reportaasin mukaan Dangoulen kanssa oli ollut samassa asunnossa lukkojen takana myös kaksi tšekkiläistä tyttöä. Hekin olivat päässeet karkuun ja palanneet kotiin. Tytöt todistivat "Rysseniä" vastaan, mutta peruivat myöhemmin sanansa kirjeitse. Malmön poliisin mukaan syytetyn sukulainen oli läsnä, kun tytöt kirjoittivat kirjeen, ja poliisi pitääkin selvänä, että tämä oli syynä todistuksen perumiseen.

Dangoulen tuttavan mukaan tyttö myytiin, häntä pahoinpideltiin ja hänet raiskattiin lyhyen elämänsä aikana 150 kertaa. Ruotsin keskusrikospoliisin rikostutkija Patrik Engstöm toteaa Expressen-lehdessä 4.2.2003 julkaistussa haastattelussa, että Dangoulen tapauksessa on ironista se, ettei mitään rikosta tilastollisesti katsottuna tapahtunut. Koska syytettä ei nostettu, tapaus poistettiin rikostilastoista.

Oliko Dangoule uhri vai rikollinen?

Lukas Moodyssonin elokuvassa Lilja näkee juuri ennen sillalta hyppäämistään huoltoasemalla autoaan tankkaavan poliisin. Hän ei kuitenkaan uskalla pyytää tältä apua vaan juoksee pois. Aftonbladet-lehti kysyi 28.12.2002 julkaisemassaan jutussa sosiaalitoimelta, poliisilta, syyttäjältä ja Siirtolaisvirastolta, mitä Liljalle olisi tapahtunut, jos hän olisi kääntynyt poliisin puoleen. Vastaus oli tyly: kohtelu olisi riippunut siitä, kenet Lilja olisi kohdannut.

"Hänet olisi todennäköisesti lähetetty takaisin kotiin. Ei ole mitään vakiintuneita menettelytapoja. Riippuu siitä, miten paljon poliisilla on tekemistä", sanoo Tukholman sosiaalitoimen prostituutioryhmän johtaja Agnetha Borg. "Koska hän oli alle 18-vuotias, sosiaalitoimi olisi saattanut tehdä selvityksen siitä, mikä hänelle on parasta. Jos hän olisi halunnut auttaa häntä loukanneiden henkilöiden kiinnisaamisessa, olisimme yrittäneet järjestää hänelle väliaikaisen oleskeluluvan", sanoo Wiiu Lillesaar Tukholman alueen Siirtolaisvirastosta. "Valitettavasti kaikki olisi kuitenkin riippunut siitä, kenet hän olisi kohdannut. Hänet olisi yhtä hyvin voitu lähettää myös ensimmäisellä lautalla tai lennolla kotiin."

Valtioiden rajat ylittävä naiskauppa on osa laitonta siirtolaisuutta. Laiton maahantulo on rikos, joten naiskaupan uhreja kohdellaan usein rikollisina. Naiset tulisi kuitenkin mieltää rikoksen uhreiksi, sillä ihmiskauppa on ennen kaikkea hyväksikäyttöä ja yksilön itsemääräämisoikeuteen kohdistuva rikos. Jos naiset käännytetään ulkomaalaislain rikkojina kotimaihinsa, he saattavat joutua hyväksikäyttäjiensä koston kohteiksi. Esimerkiksi Ruotsin tähän asti suurimmassa paritusjutussa, Gyllene Ratten -tapauksessa, naiset käännytettiin kotimaihinsa lyhyen kuulemisen jälkeen. Tapauksen tutkinnan myöhemmässä vaiheessa moniin naisiin ei enää saatu yhteyttä.

Ruotsissa säädettiin 1.7.2002 laki, joka kriminalisoi naiskaupan. Rikoksesta voi saada enimmillään 10 vuotta vankeutta. Naisia voidaan nyt kohdella rikoksen uhreina, ja syyttäjä voi myös vaatia heille oikeutta jäädä suojattuina asumaan Ruotsiin oikeudenkäynnin ajaksi.

Naiskauppatapauksia tutkittaessa naisten tarinat ovat tärkeimpiä todisteita syytettyjä vastaan. Ennen uuden lain voimaantuloa naisten pitämiseen Ruotsissa ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta ja ulkomaalaislaki velvoitti käännyttämään heidät. Syyttäjä Hans Ihrman kuvasi lain voimaantuloa edeltänyttä tilannetta seuraavasti Amnesty Pressin 14.3.2002 julkaisemassa haastattelussa:

"Toisinaan, kun yritän edistää oikeusprosessia, minun todistusaineistoni eli naiset katoavat. Koska he ovat täällä laittomasti, Maahanmuuttovirastosta saatetaan soittaa minä päivänä tahansa ja sanoa: 'Minun täytyy lähettää hänet kotiin tänään, muuten teen virkavirheen.' Se on todella turhauttavaa."

Ruotsin keskusrikospoliisin rikostutkija Patrik Engstöm toteaakin Expressen-lehden haastattelussa 4.2.2003, että Dangoulen tapaus on valtava epäonnistuminen Ruotsille oikeusvaltiona ja poliisille viranomaisena. Valtioilla on velvollisuus kunnioittaa ihmisoikeuksia sekä turvata ja toimeenpanna ne. Mikäli järjestelmä ei pysty takaamaan apua ihmisoikeusloukkausten uhreille ja rangaistuksia niiden tekijöille, ei turvaamisvelvoite toteudu. Poliisi tarvitsee naiskauppatapausten tutkimisessa uhrien todistuksen; uhrit puolestaan tarvitsevat apua ja suojaa. Tarvitaan lainsäädäntöä ja käytäntöjä, jotka takaavat kummankin osapuolen edut.

Kenen tulee puuttua naiskauppaan?

Ruotsalaisen Kvinnoforum-järjestön Carolina Wennerholm toteaa naiskaupasta näin Aftonbladet-lehdessä 28.12.2002:

"Vastuu on meidän. Nämä naiset ovat Ruotsin alueella, ja ruotsalaiset ostajat käyttävät heitä hyväkseen. On kyse keskeisistä ihmisoikeuksista."

Kommentti vie ajatukset erääseen ihmisoikeuksien suojeluun liittyvään ajankohtaiseen kysymykseen: ovatko ihmisoikeuskysymykset valtioiden sisäisiä asioita, vai tuleeko niihin voida puuttua yli rajojen?

Ihmisoikeuksien ajatukseen kuuluu se, että kaikilla maailman ihmisillä on samat perusoikeudet riippumatta siitä, minkä valtion alueella he asuvat. Naiskauppa on esimerkki ongelmasta, jonka taustalla on valtioiden rajojen yli toimiva, järjestäytynyt rikollisuus. Tällaista rikollisuutta vastaan työskenneltäessä on toimittava globaalisti, sillä kansallinen lainsäädäntö ei riitä takaamaan oikeuksien suojaa.

Ihmiskaupan torjumiseksi tehdään työtä monissa kansainvälisissä järjestöissä. YK:n piirissä allekirjoitettiin joulukuussa 2000 kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastainen yleissopimus, ns. Palermon sopimus. Yleissopimukseen liittyy lisäpöytäkirja ihmiskaupan – erityisesti naisten ja lasten kaupan – ehkäisemisestä, torjumisesta ja siitä rankaisemisesta. Vaikka ihmis- ja orjakaupan kielto on mainittu aiemminkin monissa kansainvälisissä sopimuksissa, yhteisen ihmiskaupan määritelmän aikaansaaminen Palermon sopimuksella ja ihmiskaupan säätäminen nimenomaiseksi rikokseksi ovat tärkeitä edistysaskeleita ihmiskaupan torjunnassa.

Naiskauppaa koskeva lisäpöytäkirja velvoittaa Suomea ja muita allekirjoittaneita valtioita muuttamaan lainsäädäntöään. Lisäksi EU:n neuvoston ihmiskaupan torjuntaa koskeva puitesopimus velvoittaa jäsenmaita muuttamaan kansallista lainsäädäntöään. Ruotsissa naiskaupan kriminalisoiva laki tuli voimaan 1.7.2002. Suomessa oikeusministeriön asettama työryhmä jätti heinäkuussa 2003 ehdotuksen ihmiskauppaa koskevien rangaistussäännösten lisäämisestä vapauteen kohdistuvia rikoksia koskevaan rikoslain 25. lukuun.

Teksti: Marja Paavilainen.