KRISTINUSKON JA JUUTALAISUUDEN PYHÄ KIRJA RAAMATTU TARJOAA ARVOKKAITA JA MYÖNTEISIÄ NÄKEMYKSIÄ IHMISOIKEUKSIIN.

Kun puhutaan vanhojen kirjauskontojen suhteesta ihmisoikeuksiin, on tärkeä erottaa toisistaan historiallinen tieto ja uskonnon sisällä tapahtunut kehitys. Globaalistumisen myötä on tultu yhä tietoisemmiksi erilaisten kulttuurien ja uskontojen olemassaolosta ja jokaisen ihmisen perusoikeuksista. Samalla vanhojen kirjauskontojen perinnöstä on löytynyt arvokkaita ihmisoikeutta puolustavia näkemyksiä, joita on työstetty eteenpäin.

Vanhasta testamentista löytyy vahva perusta modernille ihmisoikeuskäsitteelle. Ensinnäkin tunnustetaan jokaisen ihmisen arvo Jumalan kuvana. Vanhan testamentin mukaan ihminen asetettiin vallitsemaan ja varjeleman luomakuntaa, ei jumalten palvelijaksi. On helppo ymmärtää, miten tällainen näkemys antaa vahvan perustan ihmisoikeuksille. Ihminen on Jumalan kuva, ja siksi jokainen ihminen on äärettömän arvokas.

Toinen tärkeä ihmisoikeuksia tukeva näkemys Vanhassa testamentissa on se, että koko ihmissuku on lähtöisin yhdestä kantaisästä ja kantaäidistä, Aatamista ja Eevasta. Vaikka näkemys ei olekaan enää historiallisesti kovin puhutteleva, sillä on aina ollut tärkeä merkitys niin juutalaisuudessa kuin kristinuskossakin. Kaikki ihmiset ovat toisillensa ikään kuin sisaria ja veljiä. Universaalin lähetysnäyn mukaan kaikki kansat tulevat lopulta palvelemaan yhtä ja samaa Jumalaa. Maailmassa vallitsee rauha ja sodat loppuvat. Tämä universalismi asettaa jokaisen ihmisen tasa-arvoiseen asemaan.

Vanhan testamentin profeettojen julistuksissa esiintyy myös oikeudenmukaisuuden vaatimus. Kehotus huolehtia köyhistä, orvoista, leskistä ja muukalaisista liittyy heprealaiseen rauhan – shalomin – ihanteeseen, jonka mukaan yhteiskunnassa vallitsee rauha silloin, kun jokaisella ihmisellä on oikeus elinkelpoiseen elämään. Lisäksi Mooseksen kirjoissa toistuu usein kehotus välittää tuleville sukupolville Jumalan ilmoitus. Jokaisella ihmisellä on siis vastuu huolehtia siitä, että lähimmäisellä on oikeus saavuttaa elinkelpoinen elämä. Opetusvastuun myötä tämä asenne siirtyy uuden sukupolven perinnöksi.