Länsimainen liberalismi on korostanut rationaalisen yksilön vapautta valita, määritellä ja etsiä täyttymystä. Eräät muut kulttuurit, kuten konfutselaisuus, ovat painottaneet yhteisön merkitystä. Yksilöllisyys liittyy yhteisöihin, joissa yksilöiden välinen yhteys on löyhä: jokaisen odotetaan huolehtivan itsestään sekä lähiperheestään. Kollektivismi liittyy yhteisöihin, joissa ihmiset ovat syntymästään saakka osa vahvaa, yhtenäistä pienryhmää. Se suojelee ihmistä koko eliniän ajan, ja ihminen puolestaan on ehdottoman lojaali ryhmälleen. Yleistäen voidaan sanoa, että individualistiset yhteisöt ovat minäkeskeisiä kun taas kollektiiviset painottavat "meitä".

Viime vuosien aikana keskustelu yksilön ja yhteisön oikeuksista on virinnyt uudelleen. Yksilöillä voi olla ihmisoikeuksia sekä yksilöinä että yhteisön jäseninä. Alkuperäiskansojen ja vähemmistöjen oikeudet ovat nousseet maailmanlaajuiseksi huolenaiheeksi. Esimerkiksi etnisten tai kielellisten vähemmistöjen erityissuojelu on tarpeellista. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että kansojen oikeuksien avulla voitaisiin kieltää yksilöiden oikeuksia.

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, kuten muutkin ihmisoikeusasiakirjat, on yksilökeskeinen ja universaalisuutta painottava. Tämä ei kuitenkaan itsestään selvästi sovi kaikkiin kulttuureihin. Esimerkiksi monet eteläisen pallonpuoliskon yhteiskunnat rakentuvat juuri yhteisöistä. Yksilöä pidetään ensisijaisesti yhteisön jäsenenä. Ristiriita ihmisoikeuksien kanssa ilmenee silloin, jos yhteisön paras näyttää olevan eri asia kuin yksilön oikeus tai vapaus. Toisaalta myös yksilö itse saattaa kokea jäsenyytensä yhteisössä tärkeimmäksi oikeudekseen. Kollektiivisten ihmisoikeuksien ajatuksena ei olekaan yksilön oikeuksien alistaminen, vaan tarkoituksena on valtuuttaa jokainen yksilö oman yhteisönsä sisällä. Aina tämä ei kuitenkaan ole ongelmatonta.

Perustuu tekstiin Kuusjärvi: Ihmisoikeudet ja kehitys.