ITÄAFRIKKALAISESSA KULTTUURISSA HYVÄ ELÄMÄ ON YHDESSÄ ELÄMISTÄ.

Yhteisökeskeisyys on perinteisen itäafrikkalaisen elämänmuodon perusta, joka näyttää säilyvän jossain määrin muuntuneena myös kaupungistuvissa oloissa. Käytännössä tämä ilmenee monin tavoin: avioliitto mielletään yhä edelleen kahden suvun väliseksi sopimukseksi, talkoot ja kaikenlainen yhdessä tekeminen ovat vielä arvossaan. Afrikkalaisen olemassaolo ja minuus, koko hänen identiteettinsä, määrittyy suhteesta muihin ihmisiin. Hän on olemassa vain yhteisön jäsenenä ja hän on sitä mitä on ainoastaan osana suurempaa kokonaisuutta. 

Afrikkalainen yhteisökeskeisyys ja sen vahva tunteellinen ulottuvuus näkyvät selvästi itäafrikkalaisessa sananlaskuperinteessä. "Yksin syödessä ei tule kylläiseksi", sanotaan Tansaniassa. Ankarimpana rangaistuksena on perinteisesti pidetty yhteisön ulkopuolelle sulkemista. Raskaan rikoksen tehnyt henkilö on ollut yhteisölleen kuollut: kukaan ei ole tervehtinyt häntä eikä kysellyt kuulumisia. Tällainen sosiaalinen kuolema on johtanut usein itsemurhaan tai vakaviin psyykkisiin häiriöihin. 

Yhteisökeskeisessä elämässä on tilaa myös ihmisten erilaisuudelle. Sudanilaisilla on sanonta "eivät kamelit naura toistensa kyttyröille". Jokaisella ihmisellä on erityispiirteensä, huonot puolensa ja omituisuutensa. Myös psyykkisesti sairaat on hyväksytty yhteisön jäseniksi. Heidät on sijoitettu kylähullun rooliin, mikä edustaa eräänlaista perinteistä avohoitoa. 

Toisaalta yhteisökeskeisyyden rajat saattavat tulla nopeasti vastaan. "Meikäläiset" ovat kenties vain oma suku tai oma etninen ryhmä, mistä ovat surullisena esimerkkinä Somalian, Ruandan ja Burundin sisällissodat.