TIEDOTE

Tanssiteatteri Hurjaruuthin Winter Circus Snow ihastutti roomalaiset

Tänä jouluna Tanssiteatteri Hurjaruuthin perinteinen Talvisirkus on ihastuttanut Helsingin lisäksi myös Roomassa. Viisi esitystä Auditorium Parco della Musicassa keräsivät yhteensä lähes 10 000 katsojaa ajalla 27.12. – 29.12.2005. Vaikka Roomassa nähty esitys kulkikin samalla nimellä kuin Helsingin Kaapelitehtaalla nähty Talvisirkus, oli se käytännössä kokonaan uudella miehityksellä tehty, uusi esitys.

- Se oli ainoa tapa tehdä italialaisillekin Talvisirkusta, sillä Suomen esitystä tehtiin samaan aikaan normaaliin tapaan. Rooman versiossa nähtiin siksi myös paljon numeroita aikaisempien vuosien Talvisirkuksista, kohtauksia jotka ovat suomalaiselle yleisölle jo tuttuja, ohjaaja Arja Pettersson kertoo.

Suomalainen joulupukki italialaislasten suosiossa

Esitys sai roomalaisyleisöltä hyvän vastaanoton. "Mahtavaa!" eräs innostunut katsoja kirjoitti sähköpostitse heti esityksen nähtyään. Talvisirkus oli tapetilla myös italialaisessa mediassa. Usealla sekä RAI:n että muilla televisiokanavilla näytettiin joulupukin ja Hurjaruuthin menoa Auditoriumissa. Suomessa Talvisirkus on jo traditio, ja italialaisen yleisön puolesta esitettiin jopa toivomus uudesta roomalaisesta jouluperinteestä.

L'Unitá Roma-lehti kehui esityksen tarinaa rytmikkääksi ja yllätykselliseksi. Il Giornale -lehti otsikoi juttunsa: "Tontut ja poro valloittavat Rooman" ja kertoivat esityksen tanssin ja musiikin välisestä vuoropuhelusta. Erityiskiitosta sekä lehdistöltä että yleisöltä tuli Rooman esityksissä bändinä toimineelle RinneRadiolle.

- Yhteistyö bändin kanssa sujui loistavasti. Musiikki sulautui hienosti esitykseen, Pettersson kehuu.

Viimeksi Talvisirkus vieraili maailmalla vuonna 2003. Silloin Hurjaruuth kiersi Yhdysvalloissa Philadelphiassa, Washington D.C:ssä ja Pittsburghissa, tavoittaen yhteensä yli 10 000 katsojaa. Rooman esitys oli kuitenkin ensimmäinen, jota esitettiin samanaikaisesti suomalaisen esityksen kanssa.

Rooman esityksessä keskityttiin tuomaan suomalaiskatsojien rakastamia hahmoja tutuksi italialaiselle yleisölle, mm. sika, poro, tontut, joulupukki ja joulumuori. Esitystä onkin luonnehdittu eräänlaiseksi "Winter Circus: Greatest Hits" -tyyppiseksi spektaakkeliksi.

Helsingissä Kaapelitehtaan Pannuhallissa esitettävä Lumi on Hurjaruuthin 12. Talvisirkus. Esitys on yksi suomalaisen uuden sirkuksen suuria menestystarinoita. Se alkoi vaatimattomana esityksenä, jossa yhdisteltiin tanssia ja taikuutta, ja on kahdentoista vuoden kuluessa kehittynyt valtavaksi spektaakkeliksi, jonka katsojamäärät kasvavat joka vuosi. Esitykset jatkuvat tavalliseen tapaan 8. 1. saakka. Mukaan ehtii vielä!

Lehdistökuvat www.hurjaruuth.fi/press/ Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Anne Laitinen