Tanssiteatteri Hurjaruuthin kevään uusi tuotanto pohjaa ranskalaisen Jacques Prévertin runoon Laulu etanoista, jotka ovat matkalla syyslehden hautajaisiin. Arja Petterssonin ja Leena Gustafssonin käsikirjoittaman esityksen kohderyhmänä ovat vauvat ja kaikki vauvoja vanhemmat. Esityksen valmistusprosessiin on kuulunut työpajoja vauvoille ja äideille.
Kun astuu näyttämötilaan, astuu hurmaavaan puutarhaan, jossa voi melkein tuntea kasvien ja etanoiden tahmean kosteuden.
Simon Le Rouxin lavastama tila on huikea ja toimiva, yleisö istuu säkkituoleilla eri puolilla huonetta. Tämä on keskeistä: me olemme itse sisällä puutarhassa. Tunnelmaa tihentää Hannu Oskalan viehättävä musiikki.
Seinille projisoiduissa suloisissa animaatioissa etanat matkaavat jonnekin.
Tätä kaikkea tarkkailee Leena Gustafssonin esittämä puutarhuri.
Gustafssonin valloittava ja heittäytyvä taiteilijapersoona ei mielestäni pääse oikeuksiinsa näin pienille suunnatussa esityksessä. Jukka-Pekka Palon kertojanääni ei kuulu tarpeeksi hyvin.
Runo toimii tunnelman luojana, mutta sen väljä tarina ei avaudu helposti. Vauvat tuntuvat kuitenkin nautiskelevan pelkästä ympäristön tarkkailusta.
Lapsiyleisö valpastuu, kun puutarhuri lähtee Pariisiin suuren innon vallassa, kaupungista humaltuen. Toinen ihmetyksen aihe on Gustafssonin hassu hupatossutanssi.
Aikuiskatsojalle Laulu Etanoista -esityksestä avautuvat vuodenaikojen vaihtelu ja etanan suru. Etanan kyyneleitä symboloivat kristallihelmet, jotka kukkaruukun multaan upotettuina synnyttävät kauniin kukkasen.
Oma kaksivuotiseni odottaa koko ajan animaation etanoita hahmoiksi keskuuteemme. Taskussaan hänellä on oma etana, johon hän vertaa animaation piirustuksia: samanlaisia ovat.
Meille esitys on puolituntinen tunnelmatuokio salaisessa puutarhassa – siitä kiitos