filmihullu

(etusivu)
(uusin numero)
(arkisto)
(tilaus)
(info)

4 | 0 8



Ystävät, toverit, kuten Molle-vainaja olisi saattanut todeta… On taas se aika vuodesta kun kokoonnumme, kukin omissa bungaloweissamme, mutta kollektiivisen elokuvallisen hurmoksen vallitessa muistelemaan viime kesän Sodankylän elokuvafestivaalien satoa ja saldoa. Tarjonta oli jälleen kerran huipussaan ja päävieraiden / legendaaristen aamukeskustelujen kattaus mitä monipuolisin.

Näiltä osin pääpaino on yhtä lailla idässä kuin lännessä. Milos Forman aloitti uransa Tshekkoslovakiassa ja siirtyi Hollywoodiin - erääksi modernin (populaari)elokuvan arvostetuimmaksi ohjaajaksi. Hänen kollegansa Andrei Kontšalovski käynnisti uransa Neuvostoliitossa, mm. Andrei Tarkovskin "apupoikana" ja siirtyi sittemmin niin ikään Yhdysvaltoihin - polulle joka johti aina Sylvester Stalloneen ja Kurt Russelliin asti. (Joskus tie nousee pystyyn…)

Megaohjaajien vastapainoksi emme unohda punnita myöskään näyttelijätaidetta, ja pureudumme kahden mestarin ja veteraanin uraan pneumaattiseen iskuporakoneeseen verrattavissa olevalla voimalla. Seymour Cassel tunnetaan erityisesti yhtenä John Cassavetesin luovan ensemblen kulmakivenä ja karismaattisena luonnenäyttelijänä, joka ehti tehdä elokuvien ohessa myös laajan uran televisiossa. Kotimaisena vastavoimana tarjoamme vähintään yhtä kovan tapauksen eli Lasse Pöystin, jonka ura kattaa jo käsittämättömän monta vuosikymmentä - poikkeuksetta näyttelemistaiteen huipulla vietettynä.

Päävieraidemme ohella kohotamme katseemme myös uuden elokuvan helmiin; erityisesti virolaisten ystäviemme laajalti arvostettuun Syystanssi-elokuvaan ja saamelaiskulttuurin historiaa peilaavaan Kautokeinon kapinaan.

Kirjat-palstallamme tutkimme tällä kertaa leikkaustaiteen mysteerejä ja Ensi-illoissa selviää kotimaisen elokuvan nykytason lisäksi se, pesikö Sidney Lumet todella Woody Allenin

Ikuinen kiusankappaleenne Mätänevä sielu tyytyy tällä kertaa höpisemään outoja mm. tupakkalaista ja siitä mitä tapahtui, kun hän yöllisillä retkillään törmäsi Sodankylän raitilla Formaniin ja Casseliin.

s i s ä l t ö

  • Pääkirjoitus Peter von Bagh

  • Ei mikään orava - Milos Formanin haastattelu Peter von Bagh
  • Vaaleaverikön rakkaus eli suunnitelmataloudesta libidotalouteen Hannu Waarala
  • Tarkovskin ja Stallonen välissä - Andrei Kontšalovskin haastattelu Peter von Bagh
  • Sopeutumisen mestari - ajatuksia Andrei Kontšalovskin elokuvista Velipekka Makkonen
  • Riski ja luottamus - Seymour Casselin haastattelu Peter von Bagh
  • Sortavalasta Sodankylään - Lasse Pöystin haastattelu Peter von Bagh
  • Veiko Õunpuu - virolaisen elokuvan kyky Rita Aihonen
  • Kautokeinon kapina - uskovaisnuorten nujerrettu kansannousu Marjut Aikio
  • Ystäväni ja koulutoverini Risto Hannula Kari Uusitalo
  • Muutama sana vielä Rihlasta Mikael Fränti
  • Kirjat
  • Ensi-illat
  • Mätänevän sielun kertomuksia, osa 15 Lauri Timonen


    · Tilaa Filmihullu ·


    filmihullu · filmihullu@kaapeli.fi www-sivut....hopeinenKUU · kuu@megabaud.fi