Vieras kynä
Kenen etu onkaan vahva komissio?

Pääministeri Paavo Lipponen valmisteli yksin toisen hallituksensa ohjelman ulko- ja turvallisuuspolitiikan osuuden ja saneli sen hallituspuolueiden hyväksyttäväksi.
Erotukseksi edellisen hallituksen ohjelmasta siitä oli poistettu kohta, jonka mukaan Euroopan unionia pitää kehittää itsenäisten valtioiden yhteenliittymänä. Sillä tavalla avattiin Suomen puolesta ovi EU:n liittovaltioitumiselle. Se taas, että itsenäinen puolustus vaihtui uskottavaksi puolustuskyvyksi, oli Nato-optio.
Näitä linjauksia on Lipponen sittemmin puolustanut teeseillä, joiden mukaan "me lähdemme siitä, että yhteisöllisyys on pienen jäsenmaan etu" ja että "Suomi ei lähde mukaan yhteistyöhön, joka pönkittää hallitustenvälistä suuntausta EU:ssa".
Kun pääministeri käyttää itsestään me-muotoa ja puhuu mielipiteistään Suomen suulla, hänen viiteryhmänsä ovat unionin federalistit, jotka haluavat tehdä EU:sta liittovaltion. He omasta puolestaan käyttävät EU:sta nimitystä Eurooppa.
Lipponen ei puhu avoimesti liittovaltiosta, mutta ei pidäkään tuijottaa sanaan vaan tärkeää on pääministerimme puheiden sisältö. Lipponen nimittäin liputtaa selvästi sellaisen yhteisöllisyyden puolesta, jota muualla pidetään federalismina, liittovaltiohenkisyytenä. Samassa joukossa ovat eurodemarit ja -vihreät sekä ne oikeistolaiset, jotka - kokoomuslaisten tapaan - ovat julkisesti asettaneet europuolueensa (PPE) tavoitteeksi EU:n liittovaltioittamisen.
EU:ssa on federalistinen hegemonia. Euroopan parlamentin jäsenistäkin yli kaksi kolmasosaa äänestää aina federalististen esitysten puolesta.
Lipposen edustama yhteisöllisyys on EU:n toimivaltaa ohi kansallisten lainsäädäntöelinten (ja tuomioistuinten); sitä että päätökset pitää tehdä EU:ssa eikä kansallisissa elimissä. Se on EU:n komission monopolitoimivaltaa yhteisöllistetyissä asioissa, ja Lipposen Suomi on ollut aktiivisesti lisäämässä EU:ssa sellaisten asioiden määrää. Yhteisöllisyys on ylikansallista päätöksentekoa, sitä että päätöksiä tehdään maiden väkilukujen suhteessa. Se on ennen pitkää europuolueita ja -puoluetukea.
Lipposen ei ole tarvinnut selvittää suomalaisille, miten tämä kaikki voi olla pienen maan etu.
Hänen ei ole myöskään tarvinnut perustella julkisesti sitä, millä tavalla on Suomen etu se, että Nizzassa suurten äänimäärää lisättiin ja miksi - Saksan johdolla - kolmelle suurelle maalle (tai kahdelle suurelle ja yhdelle keskikokoiselle) piti antaa veto-oikeus kaikissa määräenemmistöasioissa. Tämä tehtiin laajenemisen varjolla, mutta miten perustelee Lipponen sen, että näin käy, vaikka EU ei laajenekaan?
Kun EU:n toimintojen lisäyhteisöllistämistä on kysytty kansoilta, vastaus on viime aikoina ollut EI.
Irlantilaiset äänestivät ei Nizzan sopimukselle, koska se lisäsi suurten maiden valtaa ja merkitsi EU:n militarisoimista. Tanskalaiset taas eivät halunneet maataan EMU:un, koska se veisi heiltä oman rahan. Samasta syystä Ruotsi ja Englanti (jonka EU-jäsenmaksusta Suomi maksaa yli 600 miljoonaa) eivät ota käyttöön euroa, uutta liittovaltiorahaa.
Lipposen mukaan "meidän on otettava oppia Benelux-maista". Ne ovat EU-maista liittovaltiohenkisimpiä. Sen opin mukaan Suomen ei pidä erottua EU:n päätöksenteossa omaksi itsekseen.
Suomi onkin kaikista jäsenmaista vähiten äänestänyt määräenemmistöasioissa voittanutta esitystä vastaan tai pidättynyt äänestämästä, eikä Suomi ole kertaakaan käyttänyt hyväksi ns. Luxembourgin kompromissia. Sen perusteella maa voi jättää yhteisen päätöksen toteuttamatta, jos se on vastoin sen elintärkeää kansallista etua.
Liittoutumaton Suomi ei ole pannut kapuloita rattaisiin silloinkaan, kun EU:ta on yhteensovitettu Naton rakenteiden kanssa.
Lipposen mukaan me "olemme liittoutuneet liittyessämme EU:n jäseneksi". Sitä kautta Suomen sotilaallinen ja poliittinen Nato-yhteensovittaminen johtaa - kenraali Gustav Hägglundin arvion mukaan - siihen, että Nato-jäsenyys on tästä hetkestä kolmen vuoden kuluttua kuin Martta-yhdistykseen menisi. Välivaiheena Suomi valmistelee osallistumista euroarmeijaan julkisuudelta salaa, kun EU on antanut Natolle oikeuden julistaa yhteisöllisen valmistelun asiakirjat salaisiksi.
Amsterdamin sopimuksen mukaan kriisinhallinta voi olla myös rauhaanpakottamista eli sotaa, eikä EU vaadi euroarmeijan hyökkäykselle YK:n mandaattia. Yhteisöllisyys vaatii Suomea muuttamaan rauhanturvalakia tältä osin?
Nato-maiden varusmiehet ovat harjoitelleet Suomessa sotaa ja suomalaiset Nato-maissa. Suomalaiset hävittäjät osallistuvat tänä vuonna sotaharjoituksiin Nato-maissa ja Naton hävittäjät Lapin ilmatilassa. Suomalaisille lentäjille opetetaan ilmatankkausta ja vaijerilaskeutumista lentotukialusten kannelle sekä Naton taktisia merkkejä ja komentokieltä; uudessa perustuslaissammehan armeijamme komentokieli ei ole enää suomen kieli. Marraskuussa selviää, mikä on Suomelle tuleva lasku euroarmeijan puutelistan korjaamisesta.
Lipponen on vaatinut EU:lle perustuslakia, joka ilman muuta olisi liittovaltion perustuslaki. Askel siihen suuntaan oli EU:n perusoikeuskirja, joka valmisteltiin epäparlamentaarisella konventtimetodilla. Perustuslain valmistelun Lipponen haluaisi tehdä samalla metodilla, joka sitoisi Suomen kädet. Halutaankin sitoa Suomen kädet? Yhteisöllinen päätöksenteko on juuri sitä.
Tätä kaikkea pitää sisällään Lipposen yhteisömetodi, eikä se ole itsenäisen, liittoutumattoman maan etu. Itse asiassa vain pohjoismaiden hallitusten välinen yhteistyö voi pelastaa Suomen suurten maiden alamaisuudesta - jos enää sekään.

[ Lehden etusivulle | seppanen@kaapeli.fi ]