Suomen vihreät ympäristöministerit ottivat EU:ssa Suomelle muita vaikeammin täytäntöön pantavan Kioton ilmastokokouksen velvoitteen päästöjen vähentämiseksi. Suomesta haluttiin tehdä tässä asiassa vihreä mallimaa, eikä sille tarkoitukselle asetettu hintalappua.

Nyt on maksun aika. 
Suomi on sitoutunut Kioton sopimukseen, ja sen toimeenpanoa varten on hyväksytty kansallinen ilmastostrategia. Pyritään vähentämään päästöt vuoden 1990 tasolle. Siitä tavoitteesta on pidettävä kiinni. Ongelma on, että EU:ssa on hyväksytty direktiivi ns. päästökaupasta. Kioto ei sitä vaadi, mutta EU vaatii, eikä Suomi ole pannut vastaan. Päästökauppa on muka vihreä markkinamekanismi, jossa päästöoikeudet pannaan ostoon ja myyntiin pörsseissä. Siinä valtiovalta määrittää voittajat ja häviäjät. Ratkaisevaa on päästöoikeuksien alkujako: kuka saa päästää kaasuja ilmaan. Päästöoikeuksien saajien keskinäistä kaupankäyntiä varten perustetaan päästöpörssejä, joissa keinotellaan. 
Kasvihuonekaasuille käy kuin sähkön hinnalle, josta on tullut riippumaton sähkön tuotantokustannuksista: se on markkinoiden armoilla. Päästöjen vähentäminen ei saa olla keinottelun kohde tai markkinoiden armoilla. 
Päästöjä pitää vähentää. Sitä, että joku maksaa, ei voida kiertää. Maksajia ovat joko teollisuus tai kotitaloudet. Se johtuu Suomessa sähkön tukkukaupan luonteesta. Sähkö on pörssitetty. Hinnan määrittää pörssissä aina kalleimmalla tuotettu sähkö. Kun siihen hintaan lisätään päästöoikeuksien hinta, päästöoikeudet tulevat maksuun kaikille sähkön tarvitsijoille. Tämän järjestelmän luonteesta johtuen päästökauppaa ei pidä hyväksyä lisäämään kotitalouksien ja teollisuuden sähkön hintaa. Se on vihreiden muilla maksattama hinta muka markkinamekanismista, joka ei ole markkinamekanismi vaan keinottelumekanismi.