Ranskan vaalit ovat olleet suuntaa antavia koko Euroopan politiikassa.

Presidentinvaaleissa hallitusvasemmisto kärsi murskaavan tappion. Demaripääministeri Lionel Jospin ei päässyt kahden parhaan joukkoon eikä kommunistisen puolueen (PCF) ehdokas Robert Hue saanut edes sitä 5 prosenttia äänistä, joka olisi tarvittu valtion vaalirahoitukseen. Hallituskommunistien puolue hoippuu poliittisen ja taloudellisen konkurssin partaalla.

Äärioikeiston Jean-Marie Le Penin ohella menestyi hyvin myös äärimmäisin vasemmisto: vallankumoukselliset trotskistit. He saivat äänistä yhteensä 12 %.

Mistä tappiot mahtavat johtua?

Ehkä muun muassa siitä, että hallitukseen osallistunut kommunistinen puolue on ollut kaikkea, mutta samalla se ei ole ollut mitään. Pitäisi olla "jotakin".

Puolue yritti vaihtaa ilmettä ja kerätä äänestäjiä erilaisista alakulttuureista: feministeistä, järjestäytymättömästä ay-liikkeestä, sosialisteista, antifederalisteista, kansallismielisistä, antirasisteista, globalisaatiokriitikoista, ympäristöaktivisteista, ydinvoimalatyöläisistä jne.

Puolue ei kuitenkaan edustanut uskottavasti oikein ketään, ja niin äänestäjät etsivät itselleen sellaisen vaihtoehdon, joka ei ole epäuskottavasti kaikkea vaan uskottavasti "jotakin".

Trotskilaiset ovat olleet protestikanava. He ovat olleet riittävän epäuskottavia vaatiessaan vallankumousta (kuka nyt semmoista haluaisi!), mutta samalla riittävän uskottavia edustamaan muutostarvetta. He ovat olleet - mainostensa mukaan - 100 % vasemmalla. ja ihmiset ovat äänestäneet heitä, jotta eliitti tuntisi sen nahoissaan.

Vasemmisto saattaa törmätä Suomessa samaan muuriin johon ranskalaiset toverit törmäsivät vauhdilla.

Kun vasemmistoliitossa katkotaan aatteellisia linkkejä 1900-luvun perusvasemmistolaisuuteen ja kiinnitytään vuosikymmenten aikana aatteeltaan rämettyneiden sosialidemokraattisten puolueiden kylkeen, vasemmistoväelle ei jää poliittisen vaikuttamisen kanavaa. Nukkuvien puolue on Suomen tulevien vaalien suuri voittaja?

Vasemmistossa on voittajiakin. Hollannin sosialistinen puolue sai toukokuun puolivälissä suuren vaalivoiton.

Itseään muita fiksumpina pitäneet punavihreät johtajat hylkäsivät 10 vuotta sitten puolueen ja lähtivät oikeistovihreiksi. Vasemmistolaisin väki joutui jatkamaan puolueen toimintaa lähes tyhjästä. Puolue on kuitenkin ollut "jotakin", kun se ollut hollantilaisten puolella näkymätöntä EU:n mahtia ja rahan valtaa vastaan. Sen ansiosta se sai lähes yhtä monta kansanedustajaa kuin vasemmalta oikealle siirtyneet punavihreät. Hollannissa vasemmalla oli vaihtoehto.

Ranskassa sitä vaihtoehtoa eivät pystyneet tarjoamaan kommunistit, joiden johtajat pelastivat katastrofin tullen ensin itsensä.

Turvatakseen puoluejohtajien pääsyn kansalliskokoukseen kesäkuun vaaleissa kommunistinen puolue neuvotteli hallituskumppaneidensa demareiden ja vihreiden kanssa sopimuksen, jolla nämä puolueet asettivat 170 vaalipiiriin vain yhden yhteisen ehdokkaan. Laivan upotessa yhteistyö oli kommunistijohtajien pelastusliivit, mutta sen seurauksena kommunisteilla ei ole mitään omaa. Heiltä uupuu se "jotakin".

Vähän samaa sosialidemokraattista suurvasemmistoa kai haikaili Erkki Tuomioja esittäessään SDP:n ja vasemmistoliiton yhteensulautumista. Hän oli oikeassa, kun hän sanoi, että aatteellisesti puolueet eivät erotu toisistaan.

Saattaisi todella olla viisasta yhdistää SDP ja vasemmistoliiton ay-pomovetoinen SDP(y). Silloin syntyisi uutta tilaa vasemmalle. Demarit ovat vanha vasemmisto. Tarvitaan uusi vasemmisto.

Uudessa maailmassa tarvitaan vastarintaliike sille maailmanjärjestykselle, jossa sosiaalisen todellisuuden tuotantovoimat ovat muuttuneet taloudellis-poliittis-sotilaallis-informaatioteolliseksi verkoksi ja jossa EU on sekä KAPITALismin että markkinoiden globalisaation institutionaalinen olomuoto Euroopassa. Kun kukaan ei pääse pakoon rahan valtaa eivätkä kansallisvaltiot suojele kansalaisiaan kansainvälistä KAPITALismia vastaan, on puhuttava demokratiasta. Se on vastarinnan mahdollisuus.

Väärä vastaus sen sijaan on vasemmiston 7-päiväistäminen eli median päästöjen ehdoilla eläminen ja henkilöiden irrottaminen todellisuudesta. Todellisuudella on juurensa.

Esko Seppänen
meppi, vasemmistoliitto
17.6.2002