Komissio on liittovaltiolaisten ystävä. Se johtuu siitä, että komissaarit puolustavat yhteisömetodia, jonka olennaisin piirre on vahva komissio. Komissio tukee niitä, jotka tukevat sen valtaa.

Liittovaltiolaiset haluavat, että komissio olisi EU:n hallitus, jonka tulisi nauttia ylikansallisen Euroopan parlamentin luottamusta. Se mitattaisiin tarvittaessa niin kuin hallituksen luottamus eli luottamuslauseäänestyksin.

Tänään komissaarit ovat virkamiehiä, jotka käyttävät toimeenpanovaltaa. Komission tärkein valtaoikeus on lakialoitemonopoli: "Unionin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävä säädös voidaan antaa ainoastaan komission ehdotuksesta."

Konventin ehdotuksessa EU:n perustuslaiksi komissaarit ehdotettiin jaettavaksi kahteen kastiin: äänivaltaisiin eurooppakomissaareihin ja äänivallattomiin komissaareihin. Varsinaisen päätöksentekoelimen eli kollegion ulkopuolelle jäisivät muut kuin 15 ykkösluokan eurooppakomissaaria.

Konventti halusi uuden järjestelmän tulevan voimaan marraskuussa 2009.

Näin ollen seuraava komissio kesällä 2004 valitaan vielä sillä tavalla, että kaikki jäsenmaat saavat tasavertaisen jäsenen komissiossa. Suurille maille tämä Nizzan malli sopii huonosti, sillä ne menettävät nykyisestä kahdesta komissaaristaan toisen samaan aikaan kun komission jäsenten lukumäärä kasvaa uusien jäsenmaiden tasa-arvoisilla edustajilla.

Isojen maiden on helpointa hallita pienemmän kuin suuremman komission kautta. Siksi konventin esitykseen kirjattiin komissaarien eriarvoistaminen ja pienempi kollegio. Siihen oli kyllä myös kirjattu komissaarien tasapuolinen kierrätys, mutta - tuntien suurten maiden tarpeen saada aina oma komissaarinsa - sellaisen toteutuminen käytännössä on epäuskottavaa.

Uudessa systeemissä jokainen jäsenvaltio laatii listan kolmesta kumpaakin sukupuolta edustavasta henkilöstä.

Komission puheenjohtaja (ja uusi ulkoministeri) valitaan ennen muita, ja pääkomissaari saa sitten nimetä jäsenmaiden ehdokkaista 13 äänivaltaista eurooppakomissaaria. Hän valitsee myös äänivallattomien joukkueen.

Euroopan parlamenttiin komissaarit tuodaan valinnan jälkeen hyväksyttäväksi yhdessä nipussa.

Jos vuonna 2009 EU:ssa on 27 jäsenmaata ja kukin niistä esittää kolme ehdokasta komissaariksi, ehdokkaita on 81. Heistä komission puheenjohtaja valitsee yhden kustakin maasta, eivätkä jäsenmaat voi enää vaikuttaa siihen, kuka hän on.

Komission jäsenien laatuvaatimukseksi on kirjattu pätevyys, Euroopan asiaan sitoutuneisuus ja riippumattomuus.

Eurooppa-asiaan sitoutuneisuudella tarkoitetaan sitä, että jokaisen komissaarin pitää olla federalisti. Muut kuin liittovaltion asian ajajat eivät läpäise kahdenkertaista federalismi-seulaa: komission puheenjohtajan suorittamaa valintaa ja europarlamentin äänestystä.

Kolmen ehdokkaan asettamista on puolustettu tasa-arvolla: ehdolle on asetettava kummankin sukupuolen edustajia.

Tässä tapauksessa tasa-arvo tuottaa ongelman: se siirtää oman edustajan valinnan muiden käsiin. Se voi olla tasa-arvoa, mutta se on tosi huonoa demokratiaa.