Nizzan sopimuksella joulukuussa 2000 EU:sta tehtiin isojen maiden linnake.

Asukasluvun perusteella mitattuna kahdelle suurelle ja yhdelle vähän pienemmälle maalle annettiin veto-oikeus kaikkiin määräenemmistöpäätöksiin.

Suomen eduskunta siunasi suurten maiden vallan linnoittamistyön hyväksymällä lähes yksimielisesti Nizzan sopimuksen. Eduskunta luovutti Suomen täysivaltaisuutta EU:n isoille maille, jotka muodostavat sille uuden keskusvallan.

Heikko euro 

Useimmat EU-maat ovat ottaneet käyttöön liittovaltiorahan. Euro on poliittinen raha.

EMU:n sääntöjä piti tulkita poliittisesti, jotta siihen mukaan pääsivät myös ylivelkaantuneet Italia ja Belgia. Jos olisi noudatettu Maastrichtin sopimusta, nämä maat olisi pitänyt jättää Eurolandian ulkopuolelle.

Valmisteltaessa euron tuloa Saksa vaati muita maita hyväksymään erityisen vakaus- ja kasvusopimuksen. Saksa, jossa rakastettiin vahvaa D-markkaa, halusi sillä tavalla estää sen, että eurosta tulisi sellainen makaroni-, spaghetti- tai esperantoraha, joka ei olisi yhtä vahva kuin demari.

Euro ei ole säilyttänyt arvoaan suhteessa USA:n dollariin. Se on devalvoitunut muutamassa vuodessa neljänneksen. Elämme heikon euron aikaa.

Eurodevalvaation ansiosta monet suomalaisetkin vientiyritykset ovat kahmineet ennätyksellisiä voittoja ja niiden omistajat ovat päässeet jakamaan itselleen ennätysosinkoja. Yritysjohtajista tuli optiorälssi.

Heikon euron vaikutukset Suomeen näkyvät tuloeroissa. Suomen näkökulmasta tarpeeton eurodevalvaatio on poikinut ennätyksellisen tuloerojen kasvun. Rikkaat ovat rohmunneet devalvaatioedun omaksi hyväkseen.

Vakaus- ja kasvusopimus 

Saksan esittämä vakaussopimus, joka oli tärkein edellytys sen luopumiselle omasta rahasta, hyväksyttiin Irlannin puheenjohtajakaudella Dublinissa, ja se tuli voimaan 1997.

EU:n sopimusten noudattamista valvoo yhteisöllinen elin: EU:n komissio. Jokainen jäsenmaa toimittaa sille vakausohjelman, ja sen mukaan niiden pitää täyttää erityiset vakauskriteerit. Suurin sallittu budjettivaje on 3 % BKT:sta.

Jos kansantalouden vajeet ovat liian suuria, siitä seuraa sanktioita. Sakot voivat olla jopa 0.5 % BKT:sta.

Alun alkaen vakaussopimus oli jäsenmaiden kansantalouksien pakkopaita. Suhdannetilanteesta ja massatyöttömyydestä riippumatta piti tehdä samaa politiikkaa.

Dublinin sopimuksen ensimmäinen uhri oli Irlanti. Komission aloitteesta muut jäsenmaat antoivat Irlannille varoituksen huonosta taloudenpidosta.

Komissiossa oli myös pantu merkille Saksan talousongelmat: matalasuhdanne ja työttömyys, joihin veronalennukset eivät purreet. Oli myös pantu merkille punavihreän hallituksen tapa taistella lamaa vastaan sallimalla budjettivajeen kasvu. Vaje alkoi lähestyä vakaussopimuksessa määriteltyä ylärajaa.

Sininen kirje 

Vakaussopimuksen seuraava uhri oli Saksa.

EU:n komission virkamiehet lähettivät Saksalle 12.2.2002 sinisen kirjeen, jonka mukaan he ilmoittivat ehdottavansa valtiovarainministereiden Ecofin-neuvostolle ennakkovaroituksen antamista Saksalle huonosta taloudenpidosta.

Liittokansleri Gerhard Schröder vastasi EU-imperiumin hyökkäykseen vastaiskulla: hänen mielestään Saksaa moitittiin perusteettomasti ja muka vain "poliittisin perustein". Kyseessä oli hänen mukaansa tuontitaantuma, jolle ei ollut mitään tehtävissä lyhyellä aikavälillä.

Ecofin-neuvostossa valtiovarainministerit ovat poliitikkoja. He tiesivät, että Saksassa on syksyllä parlamenttivaalit. Saksan ajamaan vakaussopimukseen perustuva ennakkovaroitus väärästä politiikasta olisi ollut punavihreälle hallitukselle huono vaaliase.

Muut valtiovarainministerit tulivat apuun, ja Saksan päätettiin antaa yrittää selvitä yli vaalien sen lupauksen varassa, että kasvu käynnistyy ja vajeet vähenevät. Päätettiin, ettei ennakkovaroitusta anneta. Itävalta, Hollanti sekä vähän Suomi ja Belgiakin olisivat antaneet.

Lehmänkauppoja 

Kun neuvosto päättää taloudenpidon suosituksista määräenemmistöllä, suuret maat tukevat toisiaan niin ettei EU:n suurinta nettomaksajaa moitita pienten äänillä.

Sattui vielä niinkin, että juuri ennen Ecofin-kokousta Euroopan Keskuspankin pääjohtaja Wim Duisenberg oli ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle, ja ranskalaiset laskivat saksalaisten kanssa tekemänsä salaisen sopimuksen uudesta - ranskalaisesta - pääjohtajasta toteutuvan parhaiten niin ettei Saksaa varoiteta.

Oli myös maita (Ranska, Italia), jotka halusivat tällaisen ennakkotapauksen siitä, ettei väärä politiikka automaattisesti johda moitteisiin, sakoista puhumattakaan. Saksan lupaukset "talousihmeestä" ja kasvuun perustuvasta talouden tasapainottumisesta olivat muiden mielestä "oikeaa filosofiaa". Se riitti. Sopimuksen kirjaimesta ei suuren maan osalta ollut niin väliä.

Tässä yhteydessä Portugal selvisi talousongelmistaan ja vakaussopimukseen perustuvasta varoitusuhkasta olemalla oikeaan aikaan oikeassa seurassa. Jos se - pienenä maana - olisi ollut yksin esillä budjettivajeensa kanssa, sille olisi ilman muuta lähetetty virallinen ennakkovaroitus.