Suomen markan EMU-pakkodevalvaatio on lisännyt
valtion velkaa
Puolenkymmentä vuotta sitten syksyllä 1996
Suomen markka kiinnitettiin muiden EU-maiden valuuttojen
arvoon.
Mainittu ERM-kytkentä oli ensimmäinen askel kohti
omasta markasta luopumista. Markka tuli
kohtalonyhteyteen muiden eurovaluuttojen kanssa.
Kun Suomi sitten vuonna 1999 meni virallisesti mukaan
EMU:un (toisin kuin muut pohjoismaat), omasta rahasta
luovuttiin peruuttamattomasti. Sen tilalle tulee ensi
maaliskuussa liittovaltioraha: euro.
Devalvaatiovoitot yrityksille
EMU-kytköksen seurauksena Suomen markka on
devalvoitunut suhteessa USA:n dollariin. Se on meille
ollut pakkodevalvaatio. Me emme ole sitä itse
tahtoneet, mutta EMU:n kautta se on annettu meille
ulkoa, eikä vastaan ole voinut panna.
Muistatte kai, miten meille sanottiin, että nyt ei
sitten koskaan enää devalvoida!
Markan pakkodevalvaation seurauksena ovat monet
vientiyritykset saaneet perusteettomia voittoja. Ne on
jaettu omistajille verottomina osinkoina. Voittoja ei
ole käytetty investointeina uusiin työpaikkoihin tai
annettu palkankorotuksina työttömyyden torjumiseen
kulutuskysyntää kasvattamalla. Omistajat ottavat
nykyisin kaiken.
Tänä vuonna yritysten osingot ovat 32 miljardia
markkaa, kun taas kaikkien palkansaajien kaikki
palkankorotukset ovat yhteensä vain 9 miljardia.
Valtionvelka kasvuun
Veronmaksajat palkansaajat ovat joutuneet
pakkodevalvaation maksumiehiksi ja -naisiksi. Valtion
velka on kasvanut markan devalvoitumisen seurauksena
ilman että on otettu uutta velkaa.
Maaliskuun lopussa 2001 Suomen valtion ulkomainen
velka oli 380 miljardia markkaa. Suhteessa
kansantuotteeseen (BKT) se oli pieni velka, EU-maiden
neljänneksi pienin. EU-maissa velan BKT-osuus
oli seuraavanlainen: Belgia 110,9 %, Italia 110,2 %,
Kreikka 103,9 %, Ruotsi 65,5 %, Itävalta 62,8 %,
Espanja 60,6 %, Saksa 60, 2%, Ranska 58,0 %, Hollanti
56,3 %, Portugali 53,8 %, Tanska 46,5 %, Suomi 44,0 %,
Englanti 42,9 %, Irlanti 39,1 % ja Luxemburg 5,3 %.
Luvut osoittavat, että Suomessa on velkaantuminen
hallinnassa.
Valtionvelasta ollaan noin 55 miljardia markkaa
velkaa EMU:un kuulumattomien maiden USA:n, Sveitsin,
Japanin ja Englannin valuutoissa.
Kun suhteessa USA:n dollariin markka on devalvoitunut
ERM-kytkennän jälkeen lähes puolella ja
EMU-päätöksen jälkeen lähes neljänneksellä,
valtion dollarimääräinen velka on vastaavasti
kasvanut.
EMU-pakkodevalvaation hinta on dollarivelan osalta
noin 9 miljardia.
Virallisesti on valtion velan määrä lisääntynyt
valuuttakurssimuutosten seurauksena vuonna 1999 noin 10
miljardia ja vuonna 2000 vielä puolitoista miljardia.
Markka olisi devalvoitunut, vaikka ei olisi oltu
EMU:ssa, mutta ei ehkä näin paljon. Ruotsin kruunukin
on devalvoitunut, mutta nelisen prosenttia vähemmän
kuin markka.
Koolla on merkitystä
Se, että valtion velka kasvaa, tulee veronmaksajille
maksuun korkojen ja velkojen kuoletusten yhteydessä.
On mahdollista, että lähikuukausina tai -vuosina
euro alkaa vahvistua suhteessa dollariin. USA:n talouden
tila on sellainen, että se ei ehkä pitkän päälle
kestä näin vahvaa dollaria.
Dollarin arvo ei ehkä heikkene - eikä euron arvo
vahvistu - ennen kuin nähdään, mitä EMU:n
käyttöönotto merkitsee jäsenmaiden talouksille. On
epävarmuutta siitä, voidaanko uuden rahan
liikkeelleenlaskun yhteydessä välttyä täydeltä
kaaokselta.
EMU:un kuulumattomissa maissa ei luoteta yhteisen
liittovaltiorahan häiriöttömään käyttööntuloon,
ja siksi irtonaiset rahat vaihdetaan eurovaluutoista
dollareiksi. Näin dollarin arvo vahvistuu, vaikka USA:n
taloustilanteen perusteella sen pitäisi heiketä.
Liittovaltioraha nostaa hintoja
Valtion velan kasvun ohella veronmaksajat joutuvat
maksamaan euron käyttöönoton kuluttajina. On vaara,
että hinnat nousevat perusteettomasti, kun rahasummia
aletaan pyöristää ylöspäin.
Tuoreita esimerkkejä siitä, että näin tapahtuu
ennakolta - siis jo nyt niin ettei muka voida sanoa
että hinnankorotukset johtuvat eurosta - tarjoavat
iltapäivälehtien hinnannousu 5 markasta 6 markkaan (=
1 euro) tai Tampereen liikennelaitoksen
hinnankorotukset.
Liittovaltiorahaan siirtymisellä on hintansa, jota
ei maksa poliittinen eliittimme vaan myös se Suomen
kansan enemmistö, joka halusi pitää - muiden
pohjoismaiden malliin - oman rahan.
| 