Laekenissa kutsuttiin koolle konventti ja sille puheenjohtajaksi
Ranskan entinen presidentti Valéry Giscard d´Estaing.
Siitä
lienee sovittu ennalta liittovaltiomyönteisten saksalaisten
ja heitä kriittisempien anskalaisten kesken. Koko syksyn kulki
huhuja, että maat olivat tehneet kaupat: saksalaiset saavat
perustuslain valmistelun ja ranskalaiset saavat sen valmistelukunnan
puheenjohtajuuden.
Näiden maiden poliittisten kulttuurien yhteentörmäystä ei
kuitenkaan voitane välttää konventin tuloksia käsittelevässä
hallitusten välisessä konferenssissa (HVK). Taustalla muhii
Charles de Gaullen vanha kanta siitä, että tällaiset lait
pitää tehdä mieluummin kumista kuin raudasta. Saksalaiset
- ja sen peesissä suomalaiset - lienevät rautaisemman vallan
kannattajia.
Paavo Lipposen Saksa-myönteisyys ja Ranska-vihamielisyys
saattaa olla sukuperintöä, mutta Suomen olisi syytä pitää
hyvät suhteet myös Ranskaan. EU:ssa pitopöydän kattavat aina
ranskalaiset. Ranskan demaripääministeri on sitä paitsi vasemmistolainen
verrattuna kollegoihinsa Englannissa, Saksassa ja Suomessa.
Palkkaa ja timantteja
Ranskassa presidentit ovat aina antaneet ja saaneet lahjuksia.
Valéry Giscard d´Estaing tuli kuuluisaksi timanttiafääreistä,
joita hän teki mustan Afrikan diktaattoreiden kanssa. Maine
meni, mutta timantit jäivät. Nehän ovat ikuisia.
Ensi töikseen Giscard toi mukanaan Brysseliin ranskalaisen
hallintokulttuurin - ja tahri konventin julkisivun. Puheenjohtajana
hänen huhuttiin halunneen itselleen korkeimman EU:ssa maksettavan
palkan (joka on pääkomissaari Prodille maksettava noin 23
000 aliverotettua euroa eli 137 000 entistä markkaa kuukaudessa).
Varapuheenjohtajat Amato ja Dehaene taas pitivät perustuslain
valmistelua kunniatyönä eivätkä halunneet lainkaan palkkaa,
luksusasunnoista puhumattakaan.
Syntyi Euroopan laajuinen vastalausemyrsky, ja Giscardille
päätettiin maksaa vain päivärahaa: 1 000 euroa (6 000 entistä
markkaa) päivältä. Vaikka Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja
uhosi, että rahoja ei pidä maksaa EU:n kassasta, Suomi ei
riitauttanut maksua EU:ssa. Paljonhan sitä uhotaan.
Giscardin tämän vuoden edustuskuluihin Suomi hyväksyi lähes
miljoona entistä markkaa. Yksi peruste Giscardin palkkavaatimuksille
oli Martti Ahtisaaren palkka. Hän oli yksi ns. kolmesta viisaasta
miehestä, jotka keksivät perusteet Itävallan huonosti harkitun
poliittisen boikotin lopettamiselle. Maran porukan muutaman
viikon työ maksoi EU:n 14 jäsenmaalle 160 000 euroa eli lähes
miljoona entistä markkaa.
Esikuvana George Washington
Euroopan
tulevaisuuskeskustelussa Giscard ei ole kirjoittamaton lehti.
Federalisti Helmut Schmidt, joka oli Länsi-Saksan liittokansleri
hänen presidenttikaudellaan, sanoo ystävästään, että häneen
voi näissä asioissa luottaa.
Kun alettiin puhua Giscardin korkeasta iästä (76 vuotta),
hän itse muistutti, että USA:n perustuslakia säädettäessä
Philadelphian konventissa vuonna 1787 tärkeimmät liittovaltion
perustajaisät olivat yli 80-vuotiaita.
Kun on alettu puhua tämänkin konventin yhteydessä perustajaisistä,
ollaanko säätämässä Euroopan Yhdysvaltojen perustuslakia?
Demokratian puute
Pahinta EU:n liittovaltioimisessa ja sen militarisoimisessa
- sille on tulollaan euroarmeijakin - on demokratian puute.
Ei tiedetä, mitä on tai voisi olla ylikansallinen demokratia.
Kun Suomi antaa lakinsa, rahansa ja armeijansa keskusvallan
päätäntävaltaan, se on huonompaa demokratiaa kuin meidän omamme.
Heidän pitää ensin sanoa, millaista on liittovaltion ylikansallinen
demokratia. Sitä ennen meidän ei kannata luopua omastamme.
EU:n liittovaltiosta ei voi erota? Neuvostoliitosta voi.
Mutta federalistit sanovat, ettei EU ole mikään Neuvostoliitto,
vaan että siitä tulee demokraattinen liittovaltio. Heidän
pitää ennalta kertoa, mitä he tarkoittavat demokratialla.