Tuskin mikään kansa haluaa sotaa, mutta kansat voivat tahtomattaan joutua siihen. Poliittiset johtajat saattavat viedä.

USA:n kehityksessä on nyt käynnissä imperialistinen vaihe. Kaikki tietävät, että USA valmistautuu hyökkäämään.

Kun USA:ta syytetään Euroopassa unilaterialismista, se on sitä, että se tekee päätöksiä oman mielensä mukaan muita - liittolaisiaankaan - kuulematta.

USA ja Venäjä flirttailevat avoimesti toistensa kanssa. USA vie, eikä Venäjä vikise. Venäjän valtiojohto alistuu maailmanvaltaan, mutta monille kansalaisille - ja suurelle osalle poliittista eliittiä - se on kova paikka.

USA rakentaa sotilastukikohtia Keski-Aasian entisiin neuvostotasavaltoihin ollakseen lähempänä maailman kolmanneksi suurimpia öljykenttiä. Venäjä sallii sen joukkojen tulon naapurimaihinsa ja uskoo niiden lähtevän sen pyynnöstä pois.

Kun Nato kutsuu Prahassa marraskuussa sotaliittoon jopa 7 uutta jäsentä, se laajenee Venäjän rajoille. Venäjä panee vain miedosti vastaan.

USA irtisanoo yksipuolisesti vuoden 1972 ABM-aserajoitusopimuksen, joka estää merelliset ohjuspuolustusjärjestelmät. Sopimus irtisanotaan uutta kansallista ohjuspuolustusjärjestelmää (NMD) varten. Venäjä ei ole moksiskaan, vaikka ohjelmaan sisältyy lisää avaruuden militarisointia.

Kun Roomassa perustettiin toukokuun lopussa uusi Nato-Venäjä-neuvosto, päällisin puolin näytti siltä, että Venäjästä tulee Naton kvasijäsen: se saa mahdollisuuden kannanottoihin Naton asioissa, mutta vain ennalta määrättyihin asioihin. Se on "yhtäläinen partneri yhtäläisten keskuudessa", mutta vain kahdeksassa asiaryhmässä.

Kaikki edellä sanottu tapahtuu terrorismin vastaisen taistelun varjolla. Se on tämän ajan marxismi-leninismi: riittävän epämääräinen aate johtajien vapaasti tulkita.

USA ja Venäjä uskovat sotilaalliseen voimaan, mutta eivät terrorismin syiden poistamiseen. Terrorismin toteuttajat ovat köyhiä, mutta nämä suurvaltajohtajat eivät taistele köyhyyden - tai epäoikeudenmukaisuuden - poistamista vastaan edes omissa maissaan.

Uusia uhkia halutaan torjua uusin asein. Ollaan jopa valmiita alentamaan ydinaseiden käyttökynnystä!

Maailmassa on 12 valtiolla ydinaseita, 28 maalla ballistisia ohjuksia ja 16 maalla kemiallisia aseita.

USA:lla on ohjuksiinsa 7000-8000 ja Venäjällä 6000-7000 ydinkärkeä.

USA päätti ensin vähentää omiensa määrää 1700-2200 kärkeen ja esitti Venäjälle, että se tekisi saman. Presidentti Puti-Put (niin kuin häntä Saksassa nimitetään) tunnusti, että Venäjän vanhentuvista ohjuksista ei ole enää uhkaa USA:lle, allekirjoittamalla Moskovassa toukokuussa Bushin kanssa sopimuksen mainituista vähennyksistä vuoteen 2012 mennessä. Sopimus ei ole kuitenkaan sitova, vaan se tehtiin kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Se sallii käytöstä poistettavien kärkien varastoinnin tulevia tarpeita varten, eikä se estä uusien kevytatomipommien kehittelytyötä. Niiden testaamistarpeen takia USA ei sitoudu yleiseen ydinasekoekieltoon.

Tulossa olevat ydinaseiden light-mallit pystyvät tunkeutumaan maan sisäisiin bunkkereihin ja tuhoamaan kaiken. Yritetään kehittää pommeja, joilla on pienet oheisvaikutukset, mutta ei luontoa tai elämää voida koskaan täysin suojata säteilyn aiheuttamilta palautumattomilta muutoksilta.

Käy niin, että ydinaseiden käyttökynnys alenee USA:n valmistautuessa ensikäyttöön. Ydinaseiden käyttö tavanomaistetaan, ja samalla hyväksytään (ydin)sota normaalin poliittisen toiminnan käytäntönä.

Perinteisen käsityksen mukaan Naton tehtävä oli pitää neukit ulkona, sakut kurissa ja jenkit Euroopassa.

Naton eurooppalaiset jäsenmaat ovat 54 vuoden ajan suostuneet luopumaan kansallisesta itsenäisyydestä turvallisuusasioissa ja tukeutuneet kollektiiviseen puolustukseen: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

On alettu puhua Euroopan kylmän sodan päättymisestä ja siitä, ettei Natoa enää tarvita. Naton pääsihteeri George Robertson kutsuu kuitenkin mutapainiksi puheita siitä, että Natosta tulisi poliittinen liitto eikä se olisi enää sotilasliitto.

Kosovon pommituksissa USA joutui tilanteeseen, jossa muiden Nato-maiden osallistuminen sotaan rajoitti sen toimintatapaa. Kun eurooppalaiset maat eivät myöskään ole olleet USA:n käsityksen mukaan kritiikittömästi mukana terrorismin vastaisessa taistelussa eikä EU:ssa oikein haluttaisi hyökätä Irakiin vastoin kansainvälisen oikeuden periaatteita, USA on alkanut toimi yksin.

USA:n flirttailu Venäjän kanssa on tulkittu Euroopassa sen parhaiden liittolaisten aliarvioimiseksi: USA ei enää tarvitse perinteisiä liittolaisia. Tulkitaan, että EU on joutumassa maailmanpolitiikassa sivuraiteelle.

USA saattaa tällä tavalla pakottaa Euroopan - tahtomattaan - uusarvioon omasta turvallisuudestaan. Voi olla, että USA:n unilateralismi radikalisoi Eurooppaa.

Silti on näköpiirissä, että asioista sovitaan yhdessä.

Ehkä sovitaan, että EU hoitaa Euroopan ja USA saa vapaat kädet hoitaa muun maailman. Kun päävihollinen on terrorismi, siitä ei aina tiedä, mistä se tulee, eikä sitä vastaan voida käydä suursotia. USA haluaa iskeä vapaasti kaikkialle, missä on - tai se uskoo olevan - terroristeja. Se halua tuottaa mahdollisimman suurta tuhoa mahdollisimman pienillä omilla tappioilla.

Euroopalla ja Amerikalla on kuitenkin yhteinen huoli maailman raaka-ainevarojen riittävyydestä ja niiden käyttöönsaamisesta. Se on niiden sotilaallinen kohtalonyhteys.

Vihollinen, joka ei ole kansallisten rajojen sisällä eikä pommitettavissa kivikauteen, tulee kalliiksi.

Suurvaltojen varustelumenot vuonna 2001 olivat seuraavat (miljardia euroa): USA 354, Venäjä 50, Japani 46, Iso-Britannia 39, Ranska 29, Saksa 24 ja Kiina 19 mrd.€.

Syyskuun 11. päivän varjolla USA nosti asevarustelun kustannukset taivaisiin. Pelkkä menojen lisäys vuonna 2003 on suurempi kuin esimerkiksi Venäjän koko varustelubudjetti.

Samaan aikaan eurooppalaisten valtioiden varustelumenot vähenevät. Saksassa on sotilasmenojen osuus valtion budjetissa vähentynyt kymmenessä vuodessa 15,1 prosentista 9,5 prosenttiin. USA kokee, että Eurooppa on kuin se entinen tyttö, joka lupaa enemmän kuin antaa.

USA:n mielestä EU-maat eivät voi ammentaa Naton varastoista aseita kriisinhallintaan, vaan niiden pitäisi lisätä varustelumäärärahojaan. Toisaalta EU ei sen mielestä myöskään saisi rakentaa Natosta riippumatonta euroarmeijaa iskujoukkotarkoituksiin.

USA oli tyytyväinen siihen, että Naton muut jäsenmaat sovelsivat syyskuun 11. päivän jälkeen perustamissopimuksen 5. artiklaa ja tulkitsivat terroriteot hyökkäykseksi USA:ta ja sitä kautta Natoa vastaan. USA sai poliittisen tuen, mutta sotilaallista apua se ei halua ottaa vastaan. Se kokee käsiensä tulevan sidotuiksi. Siksi se toimi Afganistanissa pääasiassa yksin. Siksi se valmistelee hyökkäystä Irakiin yksin.