Yksi EU:n nykyhokemia on "kriisinhallinta".
Se on asia, johon ja jonka vuoksi tarvitaan "nopean
toiminnan joukkoja".
Nämä molemmat ovat nykyisessä EU-Suomessa nopeasti
nousseet muotihokemiksi. Itse asiassa niitä ja niitten
käyttämistä pitäisi sanoa liturgiaksi, niin kuin
nykyään kuuluu sanoa liturgiaksi niitä sanoja,
sanaliittoja ja lauseita, joita Paasikiven ja Kekkosen
aikana ja johdolla käytettiin Suomen
Neuvostoliiton-politiikassa.
Mutta mikä on kriisi?
Itse sana tulee antiikin kreikasta, jossa se
tarkoittaa, että jonkin asian tai asiaintilan
normaalissa ja tasaisessa kulussa on tapahtunut
ratkaiseva, peruuttamaton käänne ja muutos. Nyt
tällä termillä näkyy tarkoitettavan, että jossakin
maassa, jollakin alueella, ovat jotkut asiat sillä
tavalla vialla, sellaisella tavalla ja sellaisessa
jamassa, että siihen pitää saada muutos. Pitää
lähteä ratkaisemaan kriisi, pitää alkaa
kriisinhallintaan. Tilanne pitää
"normalisoida" ihan niin kuin Erkki
Raatikainen alkoi "normalisoida" Yleisradiota
sen jälkeen kun Eino S. Repo – tämä Yleisradion
sivistynyt Dubcek – oli syrjäytetty.
Näitten pyöreitten ja yleisten lauseitten takaa
paljastuu tärkeitä asioita.Ensinnäkin on tällainen
kriisi aina jollakin maantieteellisellä alueella. Mutta
se alue ei ole "täällä" vaan
"siellä". Kriisiksi jokin asiaintila
asetetaan ja määritetään kuitenkin aina
"täällä". Täältä "täältä"
ilmoitetaan sinne "sielle", että teillä
sielläläisillä on kriisi ja että me täältä
tulemme sinne kriisinhallintamaan ja muutoinkin avuksi;
saatetaan kyllä tulla ilmoittamattakin.
Tyypillistä on, että useimmiten ne ihmiset siellä
siellälässä eivät edes tiedä, että heillä on
kriisi.
Vuonna 1968 Neuvostoliitto ja sen arvokoalitio
Moskovasta ilmoitti Tshekkoslovakialle, että teillä on
siellä kriisi ja että meidän on siis pelkästä
solidaarisuudesta pakko tulla apuun,
kriisinhallintamaan.
Tshekkoslovakialaisethan itse eivät omasta
mielestään olleet missään kriisissä lainkaan:
heillä oli päinvastoin menossa
neuvostoliittolaismallisen ns. sosialismin iloinen,
avoin revisiointi, uudistaminen, demokratisoiminen.
(Kuvitelkaamme, mitä olisi voinut tapahtua, jos NKP
olisi sallinut sen kaikissa ns. sosialistisissa maissa.
Eivät ne maat nyt olisi Natossa, ja kylmän sodan
olisikin hävinnyt USA.) Mutta Prahassa oli myös
tämän uudistusliikkeen vastustajia, fundamentalisteja,
jotka NKP helposti painosti pyytämään apua, siis
anomaan kriisinhallintaa, ihan niin kuin Saksa
talvella1918 sai Svinhufvudin anomaan, että Saksa
tulisi Suomeen kriisinhallitsemaan
("vapaussota").
Tapahtuivat siis seuraavat asiat: 1) Tshekkoslovakian
kansalaisten suuri enemmistö oli sillä kannalla, että
heidän omat asiansa eivät ole hyvin, että heidän
pitää päästä itsenäisiksi ja vapaiksi Moskovan
määräysvallasta. 2) He alkoivat poliittisiin toimiin
ja ryhtyivät itse ajamaan omaa asiaansa. 3) Moskova
määräsi, että Tshekkoslovakiassa on siis kriisi. 4)
Neuvostoliitto ja sen johtama arvoyhteisö hyökkäsi
Tshekkoslovakiaan ja miehitti sen eli suoritti
kriisinhallinnan.
Tämän jälkeen 5) alkoikin sitten
Tshekkoslovakiassa asiantila, jota ihan oikeasti voidaan
sanoa kriisiksi. Se jatkui ja levisi ja tuotti lopulta
sen, että Neuvostoliitto romahti ja että sen alusmaat
ovat nyt Natossa.
Samanlainen on rakenteeltaan ja tuloksiltaan ensin
ns. Afganistanin kriisi ja sitten ns. Irakin kriisi.
Syksyllä 2001 USA ilmoitti ja määräsi Afganistaniin,
että teillä on siellä kriisi. Arvoyhteisönsä (johon
kuuluu myös EU-maita) säestämänä aplodeeraamana,
perseennuolemana ja myötäjuoksemana se lähti
harjoittamaan kriisinhallintaa Afganistaniin. Sen
jälkeen USA arvokoalitioineen määräsi ja ilmoitti
Irakille, että teillä on siellä kriisi. Marian
päivänä 2003 tämä arvokoalitio sitten aloitti
kriisinhallinnan Irakissa.
Tulokset ovat hirvittävät. Afganistanissa ja
semminkin Irakissa eivät ihmisten, kansalaisten asiat
ole milloinkaan olleet niin kauheassa jamassa kuin ne
ovat nyt, kun heitä kriisinhallitaan. Yhä kauheampaan
jamaan ne menevät. Samaan aikaan tietysti pikku hiljaa
tapahtuu – aivan niin kuin aikanaan Neuvostoliitolle
– että varsinaiseen kriisiin ajautuu
kriisinhallintaja itse.
Tästä asiasta jatkan seuraavalla kerralla. Nyt ensi
alkuun: hokekoot ja hospotipomiloikoot siellä EU:ssa
sitä kriisinhallintaansa vaikka kuinka kiivaasti. Suomi
pysyköön siitä kuorosta poissa. Se on sekä Suomen
etu että niiden etu, joille EU näköjään mielii
ilmoittaa, että teillä siellä on kriisi, että me
täältä tulemme teille kriisinhallinnoimaan.
