On olemassa suomalainen kenraali
nimeltä Gustav Hägglund. Hän on ollut Suomen
puolustusvoimain komentajana. Siitä hän loppuyleni
EU:n sotilaskomitean puheenjohtajaksi. Nyt hän on
palannut Suomeen eläkkeelle.
Häneltä on ilmestynyt kirja
nimeltä Suomen puolustus.
Hägglundin maailmassa ja
maailmankaikkeudessa tärkein olento on USA. Se on
hänelle Kristoforos, joka uhrautuu ja kantaa vastuun
koko luomakunnasta. Hänen mielestään onkin
kohtuutonta, että USA yksin joutuu hoitamaan
ihmiskunnan pelastamisen. Euroopan pitää edes vähän
helpottaa USA:n epäinhimillisen raskasta uhrautumisen
taakkaa. USA:s sak är vår -USA:n asia on meidän:
"On epäreilua, että
eurooppalaiset mankuvat, narisevat ja arvostelevat
Yhdysvaltoja samalla kun he olettavat, että viime
kädessä on Yhdysvaltain velvollisuus huolehtia
Euroopan puolustamisesta. Olisi reilua, että Eurooppa
hoitaisi oman tonttinsa kuten Yhdysvallat omansa."
Oi Gustav, sinä Euroopan
puolustuksen suloinen söpöliini!
Ensinnäkin: mitä ja missä on se
"Eurooppa", jonka mielestä "on
Yhdysvaltain velvollisuus huolehtia Euroopan
puolustamisesta"? Kuuluuko siihen Eurooppaan Suomi,
joka ainakin virallisesti on vielä sillä kannalla,
että Suomen etujen mukaista on se, että se puolustaa
itseään yksin, ja omalla maaperällään, niin kuin
Snellman, Yrjö-Koskinen, Paasikivi ja Kekkonen
ajattelivat ja toimivat? Ja: kuuluuko tähän
"Eurooppaan" Sveitsi? Entä Ruotsi? Tai
Venäjä? Entä Ranska?
Toiseksi: mitä vastaan
"Euroopan" pitää puolustautua? (Oikea
vastaus: "terroristeja" ja
"roistovaltioita" vastaan.)
Kolmanneksi: kun "olisi reilua,
että Eurooppa hoitaisi oman tonttinsa kuten Yhdysvallat
omansa", niin mikä on tämä tonttijako? Jos
"Euroopan" oma tontti on Euroopassa, niin
missä on USA:n oma tontti?
Ainakaan USA:ssa se ei ole. USA:n
tontti- ja tontinhoitopolitiikan määritteleekin taas
kerran USA:n apulaisulkoministeri Douglas J. Feith (HS
27.8.2004) täysin selvästi: "Yhdysvallat ei voi
tietää tarkkaan, missä (eri puolilla maailmaa) sen
joukot voivat joutua toimimaan."
Tällä hetkellä USA:n tonttia
sijaitsee esimerkiksi Afganistanissa ja Irakissa, ja
sitä sijaitsee ja entistä kovemmin tulee sijaitsemaan
maapallolla kaikkialla siellä, missä on öljyä.
Neljänneksi: "Meille on lopulta
hirveästi hyötyä siitä, että amerikkalaiset
jahtaavat terroristeja ja roistovaltioita ympäri
maailman."
Mitä ovat "terroristit"?
Mitä on "terrorismi"? Entä
"roistovaltiot"
On hirvittävää, häpeällistä ja
hävettävää, että suomalainen kenraali paitsi että
tietenkin kuin tiedoton ja tajuton automaatti toistaa
tätä "terrorismia" myös hokee käsitettä
"roistovaltio". Sitähän ei enää kehdata
käyttää edes Washingtonin raamattupiirissä (Bush,
Powell, Rumsfeld). Ja mitä tuohon hyötyyn tulee, niin
keille "meille"? Ketkä ovat Hägglundin
"me"? Ja mitä ovat siten "ne"?
Viidenneksi: "EU:n kannattaisi
kehittyä vähitellen Naton eurooppalaiseksi pilariksi.
Tulevaisuudessa EU hoitaisi aluepuolustuksen, kun taas
Naton tehtäväksi jäisivät kriisinhallintaoperaatiot
Euroopan ulkopuolella."
Mitä ovat "kriisit", jotka
pitäisi "hallita"? Kuka määrittelee ja
määrää sen, mikä milloinkin ja missäkin on
"kriisi"? Ei näy kelpaavan USA:lle, Natolle
eikä tietenkään myös Hägglundille kriisiksi
esimerkiksi se, että enemmän kuin miljardi ihmistä on
nälänhädässä. Vai onko niin, että juuri näitä
yli miljardia nälänhätäistä ihmistä vastaan
pitääkin esimerkiksi "Euroopan"
"puolustautua"?
On surullista, että suomalainen
kenraali puhuu ja äänentoistaa niin kuin olisi joku
USA:n pikkutiedottaja, niin kuin onkin. Onneksi hän ei
enää ole Suomen puolustusvoimain komentaja. Mutta on
hirvittävää, että samaa USA:n litaniaa lorottaa
myös Hägglundin seuraaja amiraali Juhani Kaskeala.
On nimittäin Washingtonissa 13
korkea-arvoista upseeria pitänyt hengellisiä
syventymispäiviä. Niitä on 7 EU-maasta sekä Turkista
(jonka Turkki-komissaari Olli Rehn pian, USA:n ohjeitten
mukaan, tuo "Eurooppaan"), Romaniasta,
Sveitsistä, Kanadasta ja USA:sta. Näistä 13
sankarista 12 on eläkeläisiä, puolustushuru-ukkoja.
Kuka on se kolmastoista? Hän on
Suomen puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani
Kaskeala.
Nämä Washingtonin hengelliset
syventymiset ovat tuottaneet julkilausuman, jonka myös
amiraali Kaskeala kuuliaisesti on allekirjoittanut.
Euroopan pitää varautua turvallisuusuhkien varalle.
Niitä ovat tietenkin "terrorismi,
joukkotuhoaseiden leviäminen, järjestäytynyt
rikollisuus, roistovaltiot ja alueelliset
konfliktit".
Miksi Kaskealankin pitää olla USA:n
politrukki? Eikö jo yksi Hägglund riitä?
Perusasiassa kyllä olen Hägglundin
ja Kaskealan kanssa samaa mieltä. Ihmiskunnan suurin
uhka on terrorismi. Maapalloahan terrorisoi roistovaltio
ja valtioterroristi nimeltä USA. Sen harjoittamaa
globaalia terroria - ei siis USA:ta eikä amerikkalaisia
- vastaan täytyy ihmiskunnan pikku hiljaa nousta
puolustukseen. Se on myös Euroopan puolustamista.
Kenraali Hägglund ja amiraali Kaskeala: miten on
puolustustahtonne laita?