100 % Nato-yhteensopiva Nykyisistä EU:n jäsenmaista
19 (25:stä) hoitaa puolustuksensa Naton kautta ja
toimii niissä merkeissä läheisessä yhteistyössä
USA:n kanssa. EU:n
turvallisuus- ja puolustuspolitiikka
on (artikla I-40.2) Nato-yhteensopivaa:
Unionin politiikka ei vaikuta tiettyjen
jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan
erityisluonteeseen, se kunnioittaa niitä velvoitteita,
joita Pohjois-Atlantin sopimuksen (lue: Nato)
perusteella on tietyillä jäsenvaltioilla, jotka
katsovat yhteisen puolustuksensa toteutuvan
Pohjois-Atlantin liitossa, ja se on sopusoinnussa tuossa
yhteydessä määritettävän yhteisen turvallisuus- ja
puolustuspolitiikan kanssa.
Naton kautta EU:n Nato-maat ovat antaneet ja saavat
ns. turvatakuut. Turvatakuut, jotka on kirjattu Naton
perustamissopimuksen 5. artiklaan, tekevät Natosta
erityislaatuisen kansainvälisen järjestön:
sotilasliiton. Naton kautta EU-maiden antamat ja saamat
turvatakuut tulevat automaattisesti myös USA:n
lunastettaviksi. Kun USA ei anna omia turvatakuitaan ja
täsmäaseitaan muiden suojaksi ilman että sen suojatit
kuuluvat Natoon, EU:n perustuslain turvatakuuartikla
natottaa Natoon kuulumattomia EU-maita, Suomen
tapauksessa Suomea. Suomen sotilaallisen
liittoutumattomuuden uskottavuuden näkökulmasta
mahdollisesti sitäkin ongelmallisempi on perustuslakiin
kirjattu hyökkäysartikla (I-40.6), jota käsitellään
lehdessämme.
Automaattisen avunannon pykälä
Suomi ei esittänyt perustuslakineuvotteluissa
minkäänlaisia varauksia perustuslain
hyökkäysartiklaan. Sen sijasta nostettiin esille
kysymys pakollisesta avunantovelollisuudesta
puolustusyhteistyössä artiklan I-40.7 mukaan:
Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan
aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla
jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin
käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden
Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan määräysten
mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden
turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.
Tämän alan sitoumusten ja yhteistyön on oltava Naton
puitteissa tehtyjen sitoumusten mukaisia, ja Nato on
jäseninään oleville valtioille edelleen niiden
yhteisen puolustuksen perusta ja sitä toteuttava elin.
Käytännössä tämä artikla oli EU-maiden
enemmistön muodostaman Länsi-Euroopan unionin (WEU)
kollektiivisen puolustuksen lauseke. Siihen oli kirjattu
sama sota-automatiikka kuin Naton perussopimuksen 5.
artiklaan: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.
Suomen selittelyt
Suomen hallitus tulkitsee artiklaa kotimaisessa
keskustelussa niin, että on velvollisuus on antaa apua,
mutta ei sotilaallista apua. Niinkin asia voidaan
tulkita, mutta käytännössä ei apu voi rajoittua
pelkkien villasukkien lähettämiseen. Edelleen Suomen
hallitus tulkitsee artiklaa niin, että sanamuoto
Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan
määräysten mukaisesti rajoittaa
avunantovelvollisuuden niihin tilanteisiin, joissa
puolustaudutaan ulkopuolista hyökkääjää vastaan.
Samalla tavalla on asia ilmaistu myös Naton
perussopimuksen 5. artiklassa. Kun toisaalla puhutaan
hyökkäämisestä muihin maihin EU:n rajojen
ulkopuolelle, sama sanamuoto ei enää päde. EU:n
perustuslakiin ei saatu määräystä, jonka mukaan EU
operoi aina vain YK:n mandaatilla
kansainvälisoikeudellisesti laillisissa operaatioissa.
Toimitaan kuin Nato: hyökätään myös omilla
päätöksillä ilman YK:n lupaa. Sanamuodon ”tämä
ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja
puolustuspolitiikan erityisluonteeseen” Suomen
hallitus katsoo tunnustavan Suomen sotilaallisen
liittoutumattomuuden erityisluonteen. Toisaalta samassa
artiklassa sanotaan, että ”tämän alan sitoumusten
ja yhteistyön on oltava Naton puitteissa tehtyjen
sitoumusten mukaisia, ja Nato on jäseninään oleville
valtioille edelleen niiden yhteisen puolustuksen perusta
ja sitä toteuttava elin”. EU:ssa ei rakenneta omaa
Nato-vapaata puolustusta.
Epäsuora tie Natoon
Suomea ollaan viemässä Natoon, mutta
kansalaismielipide torjuu suoran tien. Siksi on valittu
epäsuora reitti, joka johtaa asteittain
lisääntyvään sotilaalliseen liittoutumiseen EU:n
kautta eli yhteiseen puolustukseen, ”kun
Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää”.
Perustuslaissa suositellaan, ”että kukin jäsenvaltio
tekee tätä koskevan päätöksen valtiosääntönsä
asettamien vaatimusten mukaisesti”, mutta siihen ei
ole kirjattu, että niin pitää tehdä. Juridisesti
yhteisestä puolustuksesta voidaan päättää
peruuttamattomalla tavalla pelkästään
valtionpäämiesten ja -naisten kokouksessa, jossa on
EU:n presidentin johdolla läsnä vain yksi edustaja
maata kohden.
Nato-keskustelu mutkistuu
Sotilaallisen liittoutumattomuutemme uskottavuutta
murentaa sitoutuminen EU:n turvatakuisiin. Konventin
luonnoksessa perustuslaiksi ne oli kirjattu erilliseen
julistukseen, jonka jäsenmaa olisi voinut myös
jättää hyväksymättä ja jolla ei olisi ollut
perustuslain sitovuutta. Jo siinä vaiheessa viime
vuoden syksyllä Suomen puolustusvoimain komentaja
Juhani Kaskeala sanoi, että EU:n turvatakuut
edellyttävät Suomelta Nato-jäsenyyttä. Sen jälkeen
perustuslakiin tehtiin radikaali uusi linjaus: HVK:ssa
turvatakuut kirjattiin itse perustuslain tekstiin. Jos
hyväksyy perustuslain, hyväksyy Nato-yhteensopivat
turvatakuutkin (jotka edellyttävät ennemmin tai
myöhemmin Suomelta Nato-jäsenyyttä). Suomen hallitus
ei onnistunut tältä osin puolustamaan Suomen
sotilaallista liittoutumattomuutta. Meitä natotetaan
turvatakuilla. Vaikka ne olisivatkin turvatakuut (light)
niin kuin hallitus kansallemme uskottelee, ne ovat
sotilaalliset turvatakuut. Muu on tosipaikan tullen
saivartelua. Ollaan Halosen-Tuomiojan No jaa -linjalla.
