Puhutaan EU:n tulevaisuudesta ja valmistellaan niissä merkeissä EU:lle perustuslakia.

Muodollisesti valmistelu tapahtuu konventissa, jossa ovat edustettuina sekä jäsenmaiden että hakijamaiden hallitukset ja parlamentit sekä europarlamentti ja komissio.

Konventti on epäedustava. Se koostuu pääasiassa sellaisista jäsenistä, jotka haluavat EU:sta liittovaltion.

Eurokriitikot, -skeptikot ja -realistit ovat muodostaneet kansallisuus- ja puoluerajat ylittävän "Demokratiafoorumin", jossa valmistellaan EU:n säilyttämistä itsenäisten kansojen yhteenliittymänä. Siihen osallistuu vain 6 konventin 105 jäsenestä ja hieman suurempi joukko varajäseniä.

Ei ole muuta vastarintaa.

Kun ulospäin saattaa näyttää, että konventti valmistelee perustuslakiluonnoksen ja että "valmistelukuntalaiset" ovat vapaita kirjoittamaan sen tahtomaansa muotoon, se on näköharha.

On perusteltua syytä arvailla, että suurilla jäsenmailla on käynnissä rinnakkainen valmisteluprosessi. Ainakin Nizzan sopimuksen ne valmistelivat keskenään, ja siinä suuret maat saivat lisätyksi valtaansa. Nyt se halutaan institutionalisoida perustuslaiksi.

Erityisen suuri merkitys on Nizzassa sovitulla veto-oikeudella, joka perustuu väkilukuun. Sillä tavalla kolmen suuren (tai Saksan ollessa mukana kahden suuren ja yhden pienen) jäsenmaan edustajat voivat estää minkä tahansa määräenemmistöpäätöksen synnyn.

Kun EU:ssa päätöksiä ei useinkaan valmistella siellä, missä niitä sanotaan valmisteltavan, on vaikea uskoa, että perustuslakikonventti olisi vapaa ehdottamaan EU:lle nykyistä demokraattisemman vallanjaon. Ei ole mahdollista, että suuret maat luopuisivat siitä, mitä ne saivat Nizzassa.

Tulollaan olevassa perustuslaissa otetaan kantaa EU:n tehtäviin ja toimivaltaan.

On toisaalta keskusvallan ja toisaalta jäsenvaltioiden toimivaltaa.

Kun keskusvallan yhteisöllinen valta on pois jäsenmailta ja niiden demokraattisilta päätöksentekoelimiltä, vallanjaossa on tehtävä valinta sen suhteen, kehitetäänkö unionia yhteisömetodilla vai hallitusten välisellä metodilla.

Yhteisömetodi on sitä, että päätökset EU:n tulevaisuudesta tehdään EU:n elimissä. Se on liittovaltiometodi.

Hallitusten välinen metodi on sitä, että päätökset tehdään viime kädessä jäsenmaissa. Sekin voi olla liittovaltiometodi siinä merkityksessä, että suuret maat pystyvät suuruuden voimalla painostamaan pieniä niin kuin tapahtui Nizzassa.

On selvää, että lyhyellä aikavälillä EU:n liittovaltioituminen ei tapahdu joko tai-metodilla vaan sekä että-metodilla. Kun yksikin jäsenmaa pystyy estämään juridiset muutokset perussopimuksiin, minkään prosessin lopputulos ei ole koskaan täysin ennakoitavissa. On kuitenkin selvää, että pieni maa ei voi estää suurten tahdon toteutumista. Sen osoitti Irlannin tapaus, kun muut maat kävelivät Irlannin kansanäänestyksen "väärän" tuloksen yli.

Konventti edustaa sekä suurten maiden valtaa että niiden sanelua. Sen työtapa on sanelu ylhäältä alas.

Ketkä ovat ylhäällä?

Muodollisesti ylimpänä on puheenjohtajisto (presidiumi), jossa Suomella ei ole edustajaa. Se pitää suljettuja kokouksia, joissa saatetaan vetää suuriakin linjoja.

Espanjan arvovaltaisin päivälehti El País kirjoitti 10.5.2002, että presidiumissa oli kyseisellä viikolla keskusteltu komission vallan vähentämisestä sekä sisä- ja oikeusasioiden siirtämisestä neuvoston valtaan. Neuvosto koostuvat jäsenmaiden ministereistä. Europarlamentin presidiumiedustajat kiistävät tällaisia keskusteluja käydyn, mutta lehti pitää kiinni tiedoistaan.

Puheenjohtajiston alaisuudessa toimii sihteeristö, jossa ei ole yhtään suomalaista ja jonka sanotaan kirjoittavan perustuslain luonnokset.

On epäselvää, mistä perustuslain luonnos viime kädessä tulee.

On mahdollista, että suurilla mailla on virkamiesryhmiä, jotka valmistelevat luonnoksen keskenään ja jotka uittavat sen sitten edustajiensa nimissä konventtiin.

On myös mahdollista, että perustuslakiluonnos valmistellaan konservatiivien ja demareiden europuolueiden sisällä ja esitetään konventille niitä puolueita edustavien edustajien nimissä. Tällöin konventin lopputulos olisi kompromissi näistä kannoista, eikä tällöin olisi epäselvyyttä perustuslakiluonnoksen suunnasta: konservatiivit ovat asettaneet avoimesti tavoitteekseen liittovaltion ja sille perustuslain, kun taas eurodemarit ovat - vähemmän avoimesti - EU:n federalistisin puolueryhmittymä, jossa on tiukka europuoluekuri.

Konventin jäsenet näyttävät päätöksentekijöiltä, mutta on suurten maiden näkökulmasta aivan liian suuri riski antaa valta tälle epämääräiselle joukolle. Siksi perustuslakiluonnos saatetaan valmistella erilaisissa toinen toisiinsa linkittyneissä sisäpiireissä julkisuudelta salaa.

Myös hallitukset valmistelevat konventille omia reunaehtojaan. Se tapahtuu hallitusten nimeämän ulkopolitiikan puhemiehen Javier Solanan johtamassa työryhmässä. Asia on Sevillan huippukokouksen esityslistalla. Esiin nousee muun muassa Englannin ja Ranskan ajama EU:n presidentin valinta suoralla EU-kansanvaalilla. Se on isojen maiden ja europuolueiden tavoite, joka lisää EU:n liittovaltioitumista (mutta ei yhteisö- vaan hallitusten välisellä metodilla).

EU:n komissio esitti 22.5 näkemyksensä siitä, millaista lopputulosta se toivoo perustuslakikonventilta. Se haluaa tehdä EU:sta pitää maailmanvallan.

Kun maailmanvallalla on aina "velvollisuuksia", joita sen pitää pystyä täyttämään ennen muuta ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla, komissio haluaa itselleen lisää resursseja: lisää rahaa ja ulkomaan edustustoja.

Jäsenmaat ovat nimittäneet neuvostossa EU:n ulkopoliittiseksi korkeaksi edustajaksi oman luottohenkilönsä Javier Solanan. Hänen virkansa komissio haluaa yhdistää ulkoasiankomissaarin virkaan.

Komissio tietää, ettei neuvosto siihen suostu. Komission arvovaltaa nakertaa se, että se ylipäätään tekee tällaisia ehdotuksia. Tämä se ehdotti Romano Prodin käsikirjoituksen mukaan, ja se tekee hänestä entistäkin enemmän poliittisesti rampaantuneen pääkomissaarin. Jopa komission ulkoasiankomissari Chris Patten astui julkisesti eri linajlle. On nykyisin yhdentekevää, mitä Prodi ehdottaa – tai Lipponen kannattaa.

Yhteisömetodiin, joka yhdistetään Jean Monnetin nimeen ja jonka mukaan unionia on yhteisöllisesti askel askeleelta ilman julkilausuttuja tavoitteita, kuuluvat komission mukaan 1) monopolioikeus lainsäädäntöaloitteisiin, 2) yhteispäätösmenettely kaikkeen lainsäädäntöön, 3) määräenemmistöpäätökset kaikissa asioissa ja 4) EY:n tuomioistuimen valvonta- ja tulkintavalta.

Yhteisömetodin kanssa täysin ristiriidassa on jäsenmaiden veto-oikeus lainsäädäntöön ja tärkeisiin päätöksiin. Se halutaan poistaa kaikesta päätöksenteosta.

Yhteisöllistä päätöksentekoa edustaisi Tampereen huippukokouksessa ilmaistu tavoite "eurooppalaisesta" vapaus-, turvallisuus- ja oikeusalueesta, ja sitä komissio haluaa lisää. Se haluaa jäsenmaihin yhteiset lait, jotka säädettäisiin määräenemmistöllä, ilman jäsenmaiden veto-oikeutta.

Kun komissio puhuu "Euroopan kansalaisten ja yhteisön budjetin suoremmasta ja avoimemmasta yhteydestä", se haluaa rahoittaa toimintansa jonkinlaisilla sen itsenäisyyttä lisäävillä euroveroilla; toistaiseksihan EU:lla ei ole verotusoikeutta vaan se on riippuvainen jäsenmaiden rahalähetyksistä. Eurovero olisi eräänlainen yhteisöllinen kirkollisvero, jota maksamalla komissio uskoo kansalaisten kiinnittyvän unioniin entistä tiiviimmin. Siitä kirkosta ei voisi erota.

Vaihtoehto komission yhteisölliselle vallalle on hallitusten välinen metodi.

Konventissa on käymässä ilmeiseksi, että EU:sta ollaan rakentamassa liittovaltiota myös sillä metodilla.