Vasemmistoaktiivi Tiina Saavalainen: "Jyrkkä
ei EU:n militarisoinnille"
Puutarhuri Tiina Saavalaista voi hyvällä
syyllä kutsua kansalaisaktiiviksi. Hän on
ammattiosastonsa puheenjohtaja ja Puuliiton valtuuston
jäsen. Tämän lisäksi hän toimii mm. Reilun
Kaupan-yhdistyksessä ja ATTACissa.
Toiminta ammattiyhditysliikkeessä
johti hänet myös poliittiseen työväenliikkeeseen.
Tällä hetkellä hän on vasemmistoliiton
Kaakkois-Suomen piirin varapuheenjohtaja.
-
Vasemmistolaisuuteen kuuluu minusta rauha, solidaarisuus
ja heikomman puolella oleminen. Suoraan sanoen olen aika
pettynyt siihen, että toiminta vasemmistoliitossa on
ollut pelkkää vaaleihin valmistautumista. Se saa
kokouksia aikaan ja siitä puhutaan. Se on se tärkeä
asia. Minusta puolueen pitäisi olla toiminnan keskus.
Pitäisi olla laitteet ja tilat, mahdollisuudet
kopioida, painaa, valokuvata . Paikka johon kerääntyä
parantamaan maailmaa, tai vaikka pelaamaan korttia
ystävien kanssa. Tälläistä oli Helsingin punaisella
nuorisopiirillä, jossa vietin paljon aikaani nuorena.
Sinne aina mentiin ja mietittiin, mikä asia on
väärin, mitä haluamme muuttaa. Se oli hauskaa, sinne
oli kiva mennä.
- Se loi myös elämänkestävän
vahvan arvopohjan ja uskon siihen, että asioihin voi
vaikuttaa. Vaikka muutto toiselle paikkakunnalle,
opiskelu, sitten työ ja lapset täyttivät jonkin aikaa
elämän niin ettei politiikalle jäänyt tilaa, oli
pohja valmiina kun menin töihin, järjestäydyin
ammatillisesti ja sitten palasin poliittisen toiminnan
pariin.
- Olisin toivonut, että
vasemmistoliitosta olisi löytynyt kokoava keskus,
missä eri tahoilla toimivat ihmiset voisivat yhdessä
pohtia eri puolilta juttuja. Onko niin, että pitää
toimia Reilun kaupan järjestössä vaikuttaakseen
kansainvälisen kaupan epäoikeudenmukaisiin
rakenteisiin, Attacissa ymmärtääkseen
globalisaatiota, Amnestyssa puolustaakseen
mielipiteenvapautta ja Rauhanpuolustajissa
vastustaakseen sotaa? Olisin toivonut, että
vasemmistoliitossa olisivat nämä kaikki asiat
yhdessä. Mutta ehkä tämä on liikaa vaadittu. Nyt
minusta tuntuu, että vasemmistoliitosta on hävinnyt
kaikki nämä jutut. Koko ideologia tuntuu hävinneen.
Kaikki keskittyy vaalipaperien pyörittämiseen.
- Erityisen kiusallista on ollut
vasemmistoliiton jakautuneisuus suhteessa EU:n
kehittämiseen. Olin kuvitellut, että vasemmistoliitto,
minun puolueeni, on ainoa puolue, joka vastustaa EU:n
militaristista kehitystä. Minulle oli suuri järkytys,
kun puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes Vasemmistonuorten
tammitapaamisessa ykskantaan ilmoitti, ettei EU:n
hyökkäysjoukkoja ole tarpeen vastustaa. Ilmeisesti
tässä maassa siis ei ole yhtään puoluetta joka
vastustaisi EU:n militarisointia. Ei voi olla oikein,
että ilman YK:n valtuutusta hyökätään muihin
maihin.
Vain YK:n mandaatilla
- Minulle EU:n militarisointi on
myös hyvin henkilökohtainen kysymys. Minulla on kaksi
pientä poikaa, Roope ja Onni. Tuntuu kamalalta ajatella
sellaista maailmaa, missä joutuisin lähettämään
poikani vieraille maille puolustamaan ase kädessä
"eurooppalaisia arvoja", pääoman etuja. Kun
nyt USA leikkii poliisia, niin asia ei parane sillä,
että EU:kin alkaa leikkiä poliisia. Entä sitten, kun
myös Venäjä alkaa leikkiä maailmanpoliisia (kuten se
jo on päättänyt) kaikkialla maailmassa. Entä Kiina?
- Kansainvälisen
rauhanturvatoiminnan tulee tapahtua YK:n puitteissa,
koska se on ainoa kaikkia maailman maita kokoava
demokraattinen järjestö. YK:nkin demokraattisuus on
tietenkin suhteellista. Esimerkiksi YK:n
turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten (Yhdysvallat,
Venäjä, Kiina, Englanti ja Ranska) veto-oikeus voi
halvaannuttaa YK:n päätöksenteon. Se on jäänne
menneiltä ajoilta, ja siitä olisi syytä päästä
eroon. Jos rauhanturvatoimintaa halutaan tehostaa, sen
pitää tapahtua YK:n toimintaa tehostamalla sen sijaan,
että perustettaisiin YK:n rinnalle erilaisia
omatoimijoukkoja.
- Koko eurooppalainen historia
todistaa viimeisten satojen vuosien ajalta sen, että
vieraalla maaperällä sotajoukot ovat olleet ajamassa
vain lähettäjiensä taloudellisia etuja.
Perustuslaki kansanäänestykseen
Tärkeintä ja tehokkainta rauhan
työtä ja konfliktien torjuntaa on kuitenkin toiminta
oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Siksi toiminta
esimerkiksi Reilun kaupan-liikkeessä on ollut minulle
henkilökohtaisesti tärkeää, Tiina Saavalainen
tilittää.
- Olen sitä mieltä, että EU:n
perustuslaista kokonaisuudessaan tulee järjestää
kansanäänestys. Tästä onneksi koko vasemmistoliitto
tuntuu olevan samaa mieltä. Muutenhan ei ole
mahdollista todeta, että perustuslaki ilmentää
"Euroopan kansojen tahtoa". Lisäksi olen
sitä mieltä, että jo pelkästään siksi, että
hyökkäysjoukot on kirjoitettu EU:n perustuslakiin,
pitäisi koko laki äänestää kumoon. Tästä
valitettavasti ei ollakaan enää erityisen
yksimielisiä. Syksyn puoluevaltuustossa toivon mukaan
jäsenten ääni pääsee valtuutettujen kautta
kuuluville, sillä uskon, että vasemmistoliitossa on
EU:n militarisoinnin vastustajia paljon enemmän kuin
nyt annetaan ymmärtää.
Kansanäänestyksen vastustajat
ihmettelevät, emmekö luota valittuihin
kansanedustajiin. Tosiasia on, etteivät äänestäjät
ole tienneet kansanedustajaehdokkaiden kantaa tähän
perustuslakiin. Eivätkä ole voineetkaan tietää,
koska perustuslaista ei ollut olemassa mitään
esitystä vielä silloin kun eduskuntavaalit Suomessa
pidettiin, päättelee Tiina Saavalainen.
Kuva ja teksti: Matti
Tohka
|