Iiris Ruohon mukaan joukkotiedotuksesta on tullut
tarinan kerrontaa. Siksi informaatio, jossa ei ole
draaman aineksia kelpaa yhä harvemmin uutisten
aiheeksi. Toisaalta Suomessa on vahva konsensuksen
henki. Poliittisen konfliktin ainekset pyritään
väistämään. Vain henkilöt saavat riidellä eivät
asiat.
Iiris
Ruoho on tiedotusopin dosentti Tampereen yliopistossa ja
Tiedotustukimus -lehden päätoimittaja. Hän on
tutkinut erityisesti television ja radion ohjelmien
yhteiskunnallista sisältöä. Hänen väitöskirjansa
”Utility Drama” käsitteli TV2:n sarjadraamojen
tuotantoa ja niiden vastaanottoa. Näitä olivat
esimerkiksi ”Heikki ja Kaija” kuusikymmen-, ”Pääluottamusmies”
seitsemänkymmen- ja ” Metsolat”
yhdeksänkymmentäluvulla. Iiris Ruoho on paitsi tutkija
myös yhteiskunnallinen toimija. Tällä hetkellä
hänelle on tärkeä Pro Yleisö -yhdistys, joka toimii
television katsojien ja radion kuuntelijoiden etujen
valvojana Yleisradion ja kaupallisten kanavien suuntaan.
Joukkoviestintä muokkaa tajuntaa
Joukkoviestinnän merkitys nykyihmiselle on valtava.
Viimeisimmän tilaston mukaan yli kymmenvuotiaat
suomalaiset viettivät keskimäärin television
ääressä 3 tuntia ja radion ääressä 3,5 tuntia. Yli
kuusikymmenviisivuotiaat katsovat päivittäin
televisiota keskimäärin 4,5 tuntia. ”On paljon
tutkittu, mitä tämä merkitsee ihmisille. Ihmisten
elämä on medioitunut eli medioitten välittämä.
Media on tullut ihmisen ja ympäristön väliin. Media
antaa merkityksiä ja tekee tärkeysjärjestyksiä”,
sanoo Iiris Ruoho.
– Joukkoviestinnällä on tärkeä asema ihmisten
ajattelussa ja suhtautumisessa heitä ympäröivään
maailmaan. Se antaa sanastoja ja toimintamalleja.
Viestintävälineet tuottavat toisen todellisuuden
ihmisten mieliin. Selvimmin tämä näkyy uutisissa ja
poliittisissa ohjelmissa.
Muokkaako fiktio kuvan politiikasta
– Olen miettinyt mistä tulee ihmisten pääasiallinen
informaatio siitä, mitä politiikka on. Se tulee paljon
viihdeohjelmista, koska ihmiset katselevat niitä
paljon. Otetaan esimerkiksi Itse Valtiaat -sarja. Kuinka
paljon se muokkaa meidän käsityksiä siitä, mitä
politiikka on ja minkälaisia politiikot ovat.
– Fiktio tuo politiikan lähelle ihmisiä. Sen kautta
tapahtumat henkilöityvät ja poliitikot saavat tutun
henkilön luonteen. Mietin sitä, että monetko ihmiset
ajattelevat politiikkaa näiden fiktiivisten hahmojen
avulla. Tietävätkö ihmiset mistä oikein Paavo
Lipponen alkaa ja mihin päättyy ja mistä alkaa Itse
Valtiaissa seikkaileva hahmo, pohtii mediatutkija
Ruoho.
– Se, etteivät ihmiset osallistu politiikkaan muuten
kuin televisiota katsomalla, ei tietenkään johdu
pelkästään mediasta. Siihen on muitakin syitä.
Ihmiset ajattelevat, etteivät he osallistumalla
kuitenkaan voisi vaikuttaa. EU:n myötä tämä kehitys
on voimistunut. Ajattelen niin, että mitä kauempana
päätöksenteko on ihmisistä, sitä voimattomammiksi
he tuntevat itsensä.
– Politiikka on myös melodramatisoitunut. Tähän on
mediakin syyllinen. Asioissa, jotka nostetaan esille,
pitää olla median näkökulmasta draaman ainekset.
Uutisetkin puetaan draaman muotoon. Media tekee
tällöin melkoisia valintoja. Draama tarvitsee
sankarinsa ja konnansa. Tämä näkyy hyvin myös
uutisoinnissa.
– Tähän liittyy myös asoiden henkilöityminen
mediassa. Kaikki asiat pyritään henkilöimään sen
sijaan, että nähtäisiin, mitkä yhteiskunnalliset
syyt ja rakenteet ovat tapahtumien taustalla.
EU:n perustuslain valmistelun nykyvaiheesta ei
osata muokata tarinaa
Suomalaisesta mediasta on joulukuun jälkeen hävinnyt
täysin EU:n perustuslain valmistelun nykyvaihe. Iiris
Ruoho näkee, että tämäkin liittyy tarinoitumiseen.
EU:n perustuslain valmistelun nykyvaiheesta on vaikea
rakentaa tarinaa.
– Jos katsotaan millaista informaatiota jaetaan
nykyään, niin se liittyy ennen muuta ihmisten
elämään yksilöinä. Yleisradion puolella ovat yhä
yleisempiä ohjelmat, jotka liittyvät kodin
sisustamiseen, parisuhdeongelmiin, lääketieteeseen.
Tämän kääntöpuolena on, että politiikassa
tapahtuneet muutokset esimerkiksi Euroopan Unionin
liittymisen vaikutukset, jätetään kertomatta. Se
tarkoittaa sitä, että arjen poliittiset merkitykset
pyyhkiytyvät pois.
– Tämä näkyy myös television tuottamissa
sarjoissa. Kuusi- ja seitsemänkymmentäluvuilla
sarjoissa oli sisään rakennettuna ihmisten arjen
poliittisuutta. Yhdeksänkymmentäluvulla tämä on
sarjoista täysin hävinnyt. Suomessa kaupallinen
joukkotiedotus on keskittynyt kahdelle konsernille:
Alma-Medialle ja Sanoma-WSOY:lle. Ne puolestaan ovat
monin tavoin yhteydessä poliittiseen elittiin.
Joukkotiedotuksessa voidaan todella puhua
harvainvallasta, sanoo Iiris Ruoho.
– Toisaalta Suomessa on vahva konsensuksen henki.
Mediassa pyritään nostamaan esiin vain kysymyksiä,
jotka vahvistavat konsensusta. Poliittisia konflikteja
pyritään välttämään. Pohjimmaltaan
Jäättenmäki-ajojahdissa on tästä kysymys. Kritiikki
pyritään vaientamaan. Jäätteenmäki nosti esiin
asian, jota hän poliittisen eliitin jäsenenä ei olisi
saanut nostaa esiin, toteaa mediatutkija Iiris Ruoho.
Teksti ja kuva: Matti Tohka
