On sanottu, että Suomi on EU:n kapinakenraali ja että Suomi johtaa hallitusten välisessä konferenssissa (HVK) pienten jäsenvaltioiden rintamaa perustuslain muuttamiseksi pienen maan näkökulmasta käyttäjäystävällisempään suuntaan. 
Totta on se, että Suomen hallitus on esittänyt eduskunnalle selonteon, jolla nostatetaan kapinahenkeä hallituksen itsensä konventissa hyväksymää perustuslakiluonnosta vastaan. Vanhasen hallitus esittää ainakin viidenkymmenen asiakohdan muuttamista, jotta perustuslaki kelpaisi. 
Toiset maat ovat valinneet toisen toimintatavan. Saksa, Ranska, Italia, Hollanti Belgia ja Luxemburg ovat valmiita hyväksymään valmiin paketin sellaisenaan. Blairin Englanti äksyilee Natonsa kanssa, mutta se luetaan yleisesti tekstin viime vaiheessa sellaisenaan hyväksyvien maiden rintamaan. Samoin Tanska ja Irlanti, joissa hallitukset ovat pakollisen kansanäänestyksen uhkan alla valmiita hyväksymään perustuslain sellaisenaan. 
Tanskan ja Irlannin hallitukset eivät halua tehdä muutosesityksiä siksi, että pienten maiden muutosesityksiä ei ole HVK:ssa helppo saada läpi. Jos näissä maissa ilmenisi kansanäänestysten alla, että ääneen lausuttuihin epäkohtiin ei saatu HVK:ssa korjausta, kansalaisia olisi vaikea saada äänestämään huonon perustuslain puolesta. Jotta EI-puoli ei saisi tätä kampanjavälinettä, näille hallituksille perustuslakiluonnos kelpaa sellaisenaan.
Suomen hallituksen linja on, että perustuslain heikkoudet on viimeisen päälle kirjoitettu hallituksen selontekoon eduskunnalle. 
Suomi ei kuitenkaan aikone pitää kiinni varaumistaan ja muutosesityksistään. Meillä on hallitus, joka ei ole valmis pitämään kiinni - eikä sallisi kansankaan kansanäänestyksessä kiinni pitää - maamme täysivaltaisuudesta kansainvälisenä toimijana. 
Suomi on EU:ssa ollut Lipposen myöntyväisyyspoliittisella linjalla. On pyritty EU:n sisäpiiriin, jonka kovin ydin on Nato. Ei ole ajettu omaa etua, vaikka EU:ssa muut niin kyllä tekevät. Ollaan valmiita olemaan uusalamaisia. 
HVK:n päättyessä EU:n perustuslain hyväksymiseen ja Suomen pääministerin nimikirjoitukseen on vertailtava hallituksen selontekoa HVK:n lopputulokseen. Sillä tavalla selviää, saiko Suomi läpi muutosesityksiään. Ei monta saanut. 
Lisäperusteeksi kansanäänestykselle käy sitten se, että hyvistä pyrkimyksistä huolimatta Suomen hallitus joutui hyväksymään perutuslain muiden sanelemassa muodossa. Jos Suomen tapaiset pienet maat saisivat tahtonsa läpi jossakin muussakin kuin komissaariasiassa, perustuslakia ei tule. Siitä pitävät EU:n suuret huolen. Ne eivät halua maiden tasa-arvoa. 
Se, että saadaan jokaiselle maalle oma äänivaltainen komissaari, johon Saksakin on yllättävän aikaisessa vaiheessa suostumassa, ei ole peruste perustuslain hyväksymiselle. Itse asiassa esitys omien äänivaltaisten komissaarien menettämisestä saattoi olla vain täky, jolla kiinnitettiin julkinen huomio pois muista asioista. Sillä tavalla saadaan unohtumaan muun muassa se, että vuonna 2009 me emme saa enää itse valita omaa komissaariamme. Muut valitsevat meille komissaarin, jonka pitää olla ”Eurooppa-asiaan sitoutunut” - eli siis liittovaltiomies tai -nainen. 
Eurooppa-asia on liittovaltioasia.