Presidentti Bush on sanonut, että hyökkäys Irakiin on viikojen, ei kuukausien asia. Mahdollisuudet sodan välttämiseen ovat Lähi-idän asiantuntijan dosentti Pertti Multasen mielestä minimaaliset.

Multasen mukaan sodassa on kysymys paljosta muustakin kuin Irakista. Ennen kaikkea on kysymys uuden maailmanjärjestyksen rakentamisesta. Reilu kymmenen vuotta sitten elettiin useamman valtakeskuksen maailmassa. Nyt maailma on muuttunut yksinapaiseksi. Näyttää lisäksi siltä, että myös keskeiset kansainvälisen politiikan yhteisöt, jotka olivat ylläpitämässä moniarvoista maailmaa, on painettu yhden dominoivan vallan alle. Esimerkiksi koko YK:n perusajatuksena on ollut, että sota on politiikan tekemisen muotona ehdottomasti kansainvälisen oikeuden kieltämä tapa toimia. Nyt ollaan oikeuttamassa hyökkäyssota politiikan välineeksi. 
- Kehitysmaiden kannalta on ollut ehdottoman tärkeää, että valtioiden suvereeniteetin kunnioittaminen on ollut kansainvälisen politiikan perusperiaate. Nyt ollaan hyväksymässä periaate, että muiden maiden hallituksia voidaan vaihtaa Yhdysvaltojen tarpeiden mukaisesti.
- Uudessa maailmassa Yhdysvallat on avoimesti julistanut halunsa olla johtava suurvalta, jolla on sotilaallinen hegemonia. Lähi-itä on ollut viimeisen neljännesvuosisadan sen ulkopolitiikan keskeinen alue. Jo presidentti Carterin hallinto määritteli Lähi-idän elintärkeäksi strategiseksi alueeksi. 
- Tätä taustaa vasten on selvää, ettei kysymys ole vain Irakista, vaan koko Lähi-idän alueesta. Tämän taustalla on tietenkin ennen muuta kyse alueen öljyvarojen kontrollista nyt ja tulevaisuudessa. Islamista uusi vihollinen

Kylmän sodan päättymisen jälkeen ja vanhan vihollisen sosialistisen maailmanleirin hävittyä, valittiin islam Multasen mukaan länsimaiden uudeksi viholliseksi. Jo yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä silloinen Naton pääsihteeri Clas määritteli radikaalin islamin Naton pääviholliseksi. Tähän liittyen nykyiset puheet siitä miten terrorismin vastaisessa sodassa sivistynyt kansat hyökkäävät taantumuksellisuutta vastaan, vaikuttavat suuressa osassa maailmaa aivan pöyristyttäviltä. 
- Yksi erityinen piirre on, että viimeisen viidentoista vuoden aikana sodat ovat olleet lähes poikkeuksetta sellaisia, joita Yhdysvallat ovat käynyt strategisesti tärkeillä alueilla heidän aikaisemmin nostamiaan ja tukemiaan johtajia vastaan. Kylmän sodan aikanaislamilainen radikalismi oli Yhdysvaltojen käyttämä ase kommunismia vastaan. Tämä pätee niin Saddan Husseiniin kuin Osama bin Ladeniin. 
- Nykyaikaiseen sodankäyntiin, sen strategiaan ja taktiikkaan kuuluu, että sotia ei lähdetä käymään, jollei media ole hallinnassa. Tätä varten tarvitaan erittäin tehokkaasti masinoitu viholliskuva, mieluiten yhteen henkilöön kohdistettu paholaisen leima.

Euroopalla erilaiset intressit Lähi-Itä on Saksasta ja Ranskasta tarkasteltuna erilainen kuin Yhdysvalloista. Näin osaltaan selittyy se, että nämä Yhdysvaltain liittolaiset eivät nyt tue amerikkalaisten aggressiivista politiikkaa Irakia vastaan. 
- Sekä Ranskalla että Saksalla on edelleen toimivat diplomaattiset suhteet Irakiin. Kummallakin on siellä edelleen toimivat kulttuurikeskukset. Euroopan kannalta ei ole yksiselitteisen myönteistä se, että Yhdysvallat nousisi alueella hallitsevaksi hegemoniaksi. Tämä saattaa merkitä syvällisempääkin muutosta näiden maiden keskinäissuhteisiin ja nostaa vaatimuksen EU:n Yhdysvalloista riippumattomasta varustautumisesta. 
- Kylmän sodan päättymisen jälkeen eläteltiin kuvitteellista toivetta aseriisunnasta ja siitä vapautuvien varojen suuntamisesta kehitysmaiden tukemiseen. Nyt on käymässä aivan päinvastoin. Asevarustelu uhkaa riistäytyä jälleen käsistä. 
- Euroopan mielipideilmasto on hyvin kriittinen Irakin invaasion suhteen. Mielipidemittausten mukaan yli 80 prosenttia EU:n kansalaisista vastustaa Yhdysvaltojen hyökkäystä ilman YK:n mandaattia. Suomessa mittaustulokset antavat samanlaisen tuloksen. Tällä saattaa olla vaikutusta myös keskusteluun Suomen Nato-jäsenyydestä. Sotilasliittojen jäsenenä oleminen yhä epävarmemmaksi käyvässä maailmassa on riskisijoitus, päättelee tutkija, dosentti Pertti Multanen.

Teksti ja kuva: Matti Tohka