Nizzan sopimuksella turvattiin suurten maiden valta. Ne eivät siitä luovu.

Konventin jäsenet tietävät sen.

Kun konventin lopputulos lähetetään hallitusten väliselle konferenssille, jossa jokaisella jäsenmaalla on veto-oikeus perustuslakiluonnokseen, konventin jäsenet eivät valmistele myöskään mitään sellaista, joka menee siellä suoraan hylkyyn.

Kannattaa kuunnella tarkkaan, mitä konventin puheenjohtaja Valéry Giscard d´Estaing (VEG) sanoo. Hän on suurten maiden luottohenkilö.

Hänen puheistaan voi vetää johtopäätöksiä siitä, mitä konventin suhteen on suunniteltu. Hän edustaa tahoa, jota ei tarkkaan tunneta, mutta hän ei edusta 1000 euron päivärahallaan vain itseään.

Giscard sanoo, että konventti ei äänestä lopputuloksesta.

Valmistellaan siis jotain sellaista, jonka valmistelukuntalaisten suuri enemmistö hyväksyy, jonka jäsenmaiden suuri enemmistö hyväksyy ja jonka europuolueiden edustajat hyväksyvät. Jos ei synny tällaista perustuslakiluonnosta, tapahtuu Suuri Epäonnistuminen. Se olisi EU:n federalisteille kohtalokas tappio.

Näyttää siltä, että valmisteilla on ratkaisuja, joilla vähennetään komission valtaa. Se merkitsisi, että Suomen pääministeri Paavo Lipponen jäisi häviäjien puolelle.

Hän on yhteisömetodin miehiä ja kannattaa vahvaa komissiota, joka muka on "pienen jäsenmaan etu". EU:ssa Lipponen on harvoja komission vallan puolustajia. Siinä merkityksessä hän on komissiolle tärkeä yhteistyökumppani. Komissiolle riittää, että on edes yksi maa, joka estää sen vallan alasajon ja sen virkamiesmäistämisen.

Kun Giscard sanoo, että tulevaisuudessa komissio ei äänestä, se merkitsee, että suunnitteilla on joku poliittinen elin, jossa äänestettäisiin - isoja maita suosivalla määräenemmistömenetelmällä - ja jonka alaisuuteen komissio tulisi virkamiehistä koostuvaksi toimeenpanevaksi elimeksi. Silloin ei olisi valtapoliittista merkitystä sillä, että EU:n laajetessa jokainen pienikin jäsenmaa saa oman komissaarin.

Joidenkin isojen maiden edustajien puheenvuorojen perusteella on mahdollista arvailla, että EU:n eksekutiiviksi ja sen korkeaksi poliittiseksi päätöksentekoelimeksi on tulossa jäsenmaiden Eurooppa-ministereiden pysyvä kokous, joka toimisi keskusvallan pääpaikassa Brysselissä.

Samassa hengessä on ehdotettu kaksikamariseen parlamenttiin perustuvaa lainsäädäntöjärjestelmää. Se on suomalaisille vieras tapa säätää lakeja, mutta se on käytössä monissa liittovaltioissa: on kansojen valitsema alahuone ja alueita edustava ylähuone (joka EU:ssa koostuisi kansallisten parlamenttien edustajista).

Komissio, jolla on kaksi edustajaa konventin presidiumissa, alkaa varmaankin puolustustaistelun valtansa säilyttämiseksi. Liittolaisiksi sille ei ole tarjolla juuri muita kuin Benefinlux: Benelux-maat ja Lipposen Suomi. Se, että Belgia haluaa tehdä komissiosta EU:n parlamentaarisen hallituksen, ei kuvaa EU:n todellisia voimasuhteita. Se edustaisi liian suurta riskiä isojen maiden vallankäytölle.

Voi olla, että koko presidiumi, jossa on myös komission ja pienten maiden edustajia, ei viime kädessä kirjoita perustuslakiluonnosta.

Sen saattaa tehdä joku joukko, jonka näkyvin edustaja on Giscard d´Estaing.

Konventin puheenjohtajana VEG vetää linjaa, jonka mukaan konventin pitää tuottaa ehdotus yhteisestä ulko- ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta niin että EU "puhuu ulospäin yhdellä äänellä".

Pienen liittoutumattoman maan näkökulmasta se merkitsisi itsenäisyyden viimeisimmän tärkeän tunnusmerkin katoamista ja mahdollisesti pakkonatottumista. Jos konventti pääsee johonkin lopputulokseen, ulkopolitiikan yhteisöllistäminen on yksi varmimmista. Prosessi on kuitenkin monimutkainen. Suurista maista, jotka haluavat puhua koko Euroopan nimissä, ei yksikään liene valmis todellisuudessa luopumaan omasta ulkopolitiikasta. Ne haluavat koordinoida EU:n ulkopolitiikan keskenään, mutta ilman pieniä maita.

On ennakoitavissa, ettei konventti pysty kirjoittamaan perustuslakiluonnokseen selviä tehtäväluetteloja keskusvallalle eikä luetteloimaan niitä tehtäviä, jotka jäävät jäsenvaltioiden toimivaltaan. EU:ssa hallitsee vielä pitkään moninaisuus, eikä siitä liene tulossa Euroopan Yhdysvallat ainakaan tässä konventissa.

On mahdollista, että EU:n perustuslaista halutaan viime vaiheessa päättää kansanäänestyksellä. Silloin ovat mahdollisia sekä 1) EU:n laajuinen kansanäänestys että 2) kunkin jäsenmaan oma kansanäänestys.

Federalistit haluavat yhden äänestyksen, koska se suosii väkirikkaita maita, kun taas euroskeptikot haluavat kansanäänestyksen joka maassa erikseen. Se tekee mahdolliseksi pienille maille mobilisoida kansa puolustamaan omaa etuaan eliitin hyväksymää perustuslakiluonnosta vastaan.

Näissä oloissa tuntuu mahdottomalta se, että konventissa voitaisiin tehdä luonnos EU:n perustuslaiksi. Se merkitsisi, että federalistinen juna pysähtyy. Vääntö on suuri perustuslain puolesta, mutta konventtilaisten poliittinen voima ei siihen riitä?

Samaan aikaan saattaa pysähtyä myös militaristinen juna.

Jos Sevillan huippukokouksessa ei päästä Kreikan ja Turkin välillä sopimukseen Naton asetyökalupakin käytöstä euroarmeijan tarkoituksiin, EU:n militarisointi joutuu vuodeksi hyllylle. Kreikasta tulee Sevillan jälkeen vuoden ajaksi EU:n sotilasasioiden puheenjohtajamaa (Tanskan ollessa erioikeudellaan ulkona EU:n sotilaallisen ulottuvuuden kehittämisestä syksyn puheenjohtajakaudellaan ja ensi vuoden puheenjohtajan Kreikan ottaessa sen paikan).

Jos EU:n liittovaltioiminen ja militarisoiminen pysähtyvät, sillä saattaa olla vaikutuksia myös EU:n laajenemiseen. Ehkä vuoden 2004 tavoiteaikataulu ei pidä silläkään alueella.

Kaikki on vielä mahdollista, eikä liittovaltio tule itsestään.

Esko Seppänen