Kahdessa EU-maassa on käynnissä poliittinen eurosota. Ruotsissa ja Englannissa järjestetään eurosta kansanäänestys. Näissä maissa ihmiset eivät näytä haluavan luopua omasta rahasta, joka on osa kansallista itsetuntemusta.

Maksun aika

Suomessa demokratia toimi huonosti, kun poliittinen eliitti pakotti kansan euroon ilman kansanäänestystä. Alussa kaikki meni hyvin. Odotti iloinen yllätys: euron 25 prosentin devalvaatio suhteessa USA:n dollariin. Monta vuotta vienti veti hyvin. Yritysten voitot olivat korkeampia kuin koskaan, ja ne jaettiin osakkeenomistajille verottomina osinkoina. Palkankorotukset sen sijaan olivat vaatimattomia ja eläkkeiden korotukset vielä sitäkin vaatimattomampia. Irakin sodan jälkeen "Baby" Bushin hallitus joutuu maksamaan sotavelkojaan. Siinä tarkoituksessa dollarin on annettu devalvoitua suhteessa euroon. USA haluaa maksaa sotakulunsa parantamalla oman teollisuutensa (ja huonontamalla Euroopan teollisuuden) kilpailukykyä. Sen johdosta ovat markkinat kuihtumassa euron alta. Ollaan menossa matalasuhdanteeseen.

Rahapolitiikka on EKP:n monopoli

Suomessa ei valuuttakurssi ole omissa käsissä, vaan euron kurssiin yrittää vaikuttaa Euroopan Keskuspankki (EKP). On huonoa demokratiaa se, että pienten maiden päätösvalta keskuspankin rahapolitiikasta on pantu kiertoon. On uudistettu pankin hallintoa niin, että suurilla mailla on aina äänioikeus päätöksiä tehtäessä, pienillä mailla vain silloin tällöin. Suomi olisi voinut säilyttää äänioikeutensa, jos Lipposen hallitus ei olisi antanut periksi. EU:ssa se antoi aina kaikessa periksi. Tässäkään asiassa ei olisi pitänyt antaa. Keskuspankin johtokuntaankaan ei Suomi saa seuraavaan puoleen vuosisataan omaa edustajaa, kun Sirkka Hämäläinen jäi sieltä toukokuussa parinkymmenen tuhannen euron tuplaeläkkeelleen.

Palkat joustoon, missä puskurit?

Suomessa yritysten omistajat jakoivat ennätykselliset devalvaatiovoitot verottomina osinkoina toinen toisilleen. Yritysjohtajat ottivat omansa miljoonaoptioina. Niissä oloissa kansantulon jako vääristyi Suomessa omistajien hyväksi. Palkkojen osuus kansantulosta laski 64 prosentista 54 prosenttiin. Sille ei ole vertaa muissa maissa. Yritykset tyhjennettiin irtonaisesta rahasta, eikä niiden tulevaa toimintaa turvattu uusin investoinnein ilmaisella devalvaatiorahalla. Hyvänä aikana, jonka tuotti euron ilmainen devalvaatio, palkat eivät joustaneet ylöspäin. Nyt on huonompi aika. Rahaa ei muka enää ole edes palkanmaksuun saati palkankorotuksiin tai työpaikkojen turvaamiseen. Nokiakin ostaa miljardivoitoillaan omilta omistajiltaan omia osakkeitaan ja irtisanoo samaan aikaan yhtiön palveluksesta suomalaisia osaajia. Yritysten johtopalleilla on alettu puheet siitä, miten "näinä vaikeina aikoina" tarvitaan yhteisvastuuta elinkeinoelämämme kilpailukyvyn turvaamiseksi. EMU:n idea on se, että tällaisina aikoina palkkojen pitää joustaa alaspäin. Kun euron arvo on meille ulkoa annettu, omissa käsissä ei ole kuin leikkaukset, supistukset ja alennukset siihen, mitä kutsutaan hyvinvointivaltioksi.. Ay-liike oli aikoinaan EMU:n puolella. Missä ovat nyt sen EMU:n hyväksymisen ehdoksi asettamat puskurirahastot ja kuka niistä hyötyy?