EU:ta militarisoidaan. Siitä tehdään sotilasliittoa. Monet EU:n Nato-maat haluavat kirjata sen perustuslakiin keskinäisen puolustuksen velvoitteen.

Kaikille yhteinen politiikka

Uusi unioni kirjaa tavoitteekseen sekä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan että yhteisen puolustuspolitiikan, "joka johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto yksimielisesti niin päättää". Jäsenvaltioiden "tulee tukea unionin ulkoista ja turvallisuuspolitiikkaa aktiivisesti ja varauksettomasti uskollisuuden ja keskinäisen yhteisvastuun hengessä". Näin ollen voidaan sanoa hyvästit omalle ulkopolitiikalle, joka on yksi valtioiden täysivaltaisuuden tärkeimmistä tunnusmerkeistä. Perustuslain luonnoksen mukaan ulkopolitiikkaa johtamaan tulevat Eurooppa-neuvoston presidentti ja EU:n oma ulkoasiainministeri, joka on samalla komission jäsen. Päätökset yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta tehdään uuden perustuslain mukaan konsensuksella. Se on eri asia kuin yksimielisesti. Haluttiin eri sana. Ulkoasioista päätetään kuitenkin jäsenmaiden kesken neuvostossa eikä ylikansallisesti komissiossa.

Oma puolustus ei ole Nato-vapaa

Politiikan tulee olla "sopusoinnussa" Naton politiikan kanssa. Se ei ole Nato-vapaata. On tabu puhua siitä, että EU:n Nato-maat tekisivät jotain, joka vaarantaisi niiden suhteet USA:han. Irakin sodan jälkeen EU-maiden ja USA:n suhteet normalisoituvat nopeasti. Saksan Gerhard Schröder oli jo huhtikuun lopussa Irakin hallinnon romahtamisen jälkeen Vladimir Putinin koolle kutsumassa Pietarin tapaamisessa USA-myönteisemmällä linjalla kuin Putin ja Jacques Chirac.

Solidaarisuus -lauseke Perustuslailla EU:n kriisinhallinnan toimialaa laajennetaan perinteisistä Petersbergin tehtävistä ennalta ehkäiseviin iskuihin ja taistelujoukkojen toimintaan kriisinhallintatehtävissä. EU saa tehdä iskuja laittomastikin ilman YK:n mandaattia ja ilman maantieteellisiä rajoja. Perustuslakiin kirjataan erityinen solidaarisuuslauseke, jonka mukaan jäsenmaat sitoutuvat torjumaan "terroriuhan" ja antamaan apua "terrori-iskun sattuessa". Ennalta ehkäisevän sotimisen periaate tuodaan uuden EU:n rakenteisiin. Solidaarisuusartikla koskee kaikkia jäsenmaita.

Kollektiivisen puolustuksen lauseke

Perustuslaissa määritellään myös rakenteellinen yhteistyö, jossa eivät ole mukana kaikki maat. Sitä tekevät etujoukkomaat, jotka "täyttävät korkeat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sotilaallisia sitoumuksia tällä alalla suorittaakseen vaativampia tehtäviä". Kun "unionissa perustetaan tiiviimpi yhteistyö keskinäisen puolustuksen alalla", se on sitä, että perustuslain ulkopuolelle liitettävään julistukseen tietyt maat kirjaavat keskinäisen puolustuksen lausekkeen. Perustuslain selitystekstien mukaan sellaisen yhteistyön kautta "halukkaat jäsenvaltiot voisivat jatkaa unionin puitteissa sitoumusta, jonka ne ovat jo tehneet Brysselin sopimuksen V artiklan puitteissa". Brysselin sopimus on kymmenen EU-maa paperille perustaman sotilasliiton Länsi-Euroopan unionin (WEU) perussopimus. Sen V artikla muistuttaa Naton perussopimuksen kuuluisaa 5. artiklaa: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Vaikka uudenlaista yhteistyötä, joka militarisoi EU:n, ei tehdä EU:n instituutioissa vaan sen ulkopuolisissa (EU-)rakenteissa, etujoukkomaiden käyttöön annetaan EU:n sotilaalliset resurssit sotilaskomiteoineen ja -esikuntineen. Etujoukkomaat voivat tehdä "vaativampia operaatioita" kuin mihin kaikki ovat valmiita koko unionin nimissä. Päätökset EU:n operaatioista tehdään yksimielisesti, mutta niiden täytäntöönpano voidaan antaa toimeenpantavaksi edellä mainitulle maaryhmälle. Etujoukkomaiden sotilaallisen operaatiokyvyn parantamiseksi sekä yhteisiä asehankintoja varten perustetaan EU:n yhteinen puolustusmateriaali- ja strategiantutkimusvirasto eli asevarusteluvirasto (johon Suomi on jo ilmoittautunut mukaan).

Lisäpöytäkirja

Perustuslain lisäpöytäkirjaan kirjattavalla julistuksella muodostetaan EU:n sotilaallisen yhteistyön sisäpiiri. Siihen kuuluminen ei ole perustuslain hyväksymisen ehto. Jos joku maa ei halua allekirjoittaa julistusta heti, se voi tehdä sen myös myöhemmin. Suomi joutuu ottamaan kantaa siihen, allekirjoittaako se mainitun pöytäkirjan. Jos Suomi allekirjoittaa julistuksen, siitä tulee liittoutunut maa. Jos Suomi ei sitä allekirjoita, säilyy liittoutumattomuus. Se, että Suomi ei allekirjoita, olisi ristiriidassa sen Lipposen hallitusten politiikan kanssa, jonka mukaan Suomi pyrkii EU:n sisäpiiriin ja on siihen päästäkseen ollut valmis jopa liittovaltioon. EU ei pakota meitä liittoutumaan. Kysymys kuuluukin, onko poliittisella eliitillämme voimaa ja tahtoa vastustaa sitä? Jos on, Suomi ei hyväksy mainittua pöytäkirjaa.