Perustuslakiluonnos on federalisteille jättipotti: EU:ta liittovaltioidaan. Federalistit kokivat myös tappion, kun ulkopolitiikkaa ei siirretty komission ylikansalliseen toimivaltaan. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikat säilytettiin jäsenmaiden toimivallassa.

EU:lle oma presidentti

Edellä mainittua taustaa vasten on ymmärrettävä se, että EU:lle tulee presidentti, joka "huolehtii omalla tasollaan unionin ulkoisesta edustuksesta yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa". Jos ei tulisi presidenttiä, joka käytännössä on vain EU:n huippukokouksen puheenjohtaja, myös ulkopolitiikka olisi siirretty komission toimivaltaan. Se olisi edelleen lisännyt EU:n federalistista luonnetta. Presidentin viran perustaminen tekee unionista moninapaisen, kun kaikkea valtaa ei keskitetä komissioon. On hyvä, että puolen miljardin kansalaisen yhteisössä on myös muita valtakeskuksia kuin ylikansallinen komissio (jossa kaikilla jäsenmailla ei ole omaa äänivaltaista komissaaria). Siitä tulisi sangen nopeasti politbyroo.

Puolustuspolitiikka ja puolustus

EU:n perustuslaki jakautuu neljään osaan. Ensimmäinen osa on varsinainen perustuslaki, jota muut osat täydentävät. Sitä edeltää johdanto, jolla ei ole lainvoimaa. Perustuslaissa erotetaan toisaalta ulko- ja turvallisuuspolitiikka (I osan artikla 39) sekä toisaalta turvallisuus ja puolustuspolitiikka (I osan artikla 40) Puolustuspolitiikka on eri asia kuin puolustus. Alueellisen puolustuksensa useimmat EU-maat hoitavat Naton kautta. Perustuslakiin on kirjattu, ettei EU:n puolustuspolitiikka saa olla ristiriidassa Naton kanssa. Perustuslaissa on määritelty yhteinen puolustuspolitiikka, "joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen" (I osan artikla 15. 2), sekä yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, joka "johtaa yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto niin yksimielisesti päättää". EU:n Amsterdamin perussopimusta on tässä muutettu niin, että jos-sanan tilalle on perustuslakiin kirjattu kun-sana.

Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP)

Perustuslain I osassa (artikla 15) säädetään, että

"1. Unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan alat ja kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset, muun muassa asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen. 2. Jäsenvaltiot tukevat aktiivisesti ja varauksetta unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa uskollisuuden ja keskinäisen yhteisvastuun hengessä ja unionin tällä alalla antamia säädöksiä noudattaen. Ne pidättyvät kaikista toimista, jotka ovat unionin etujen vastaisia tai saattavat heikentää sen tehokkuutta."

Päätökset tehdään yksimielisesti, paitsi jos päätetään yksimielisesti, että joku päätös tehdään määräenemmistöllä (I osan artikla 39). On myös muita poikkeuksia yksimielisyyteen (III osan artiklassa 196.2). Niiden perusteella voidaan sanoa, että ulkopolitiikkaa ei EU:ssa panna täytäntöön yksimielisyysperiaatteen mukaan vaan usein määräenemmistöllä.

Rakenteellinen yhteistyö

Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimeenpanoa koskeva I osan artikla 40 on Suomen näkökulmasta yksi perustuslain tärkeimmistä pykälistä. Siinä EU militarisoidaan. Uudeksi yhteistyön muodoksi kirjataan ns. rakenteellinen yhteistyö (artikla 40.6):

"6. Jäsenvaltiot, jotka täyttävät korkeat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sitoumuksia tällä alalla suorittaakseen vaativimpia tehtäviä, aloittavat unionin puitteissa rakenteellisen yhteistyön. Tähän yhteistyöhön sovelletaan perustuslain [III-208] artiklan määräyksiä.

Sitä täydentää mainittu III osan artikla 208 seuraavalla tavalla:

"1. Jäsenvaltiot, jotka täyttävät korkeat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja haluavat tehdä tällä alalla tiukempia sitoumuksia vaativampien tehtävien suorittamiseksi ja jotka on lueteltu perustuslakiin liitetyssä X pöytäkirjassa, perustavat keskenään rakenteellisen yhteistyön (40 artiklan 6 kohdan) mukaisesti. Samassa pöytäkirjassa esitetään kyseisten jäsenvaltioiden määrittelemät sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja sitoumukset. 2. Jos jokin jäsenvaltio haluaa osallistua kyseiseen yhteistyöhön myöhemmässä vaiheessa omaksumalla sen mukaiset velvoitteet, se ilmoittaa Eurooppa-neuvostolle aikomuksestaan. Neuvosto käsittelee kyseisen jäsenvaltion pyynnön siten, että pyyntöä koskevan ratkaisun tekemiseen osallistuvat vain rakenteelliseen yhteistyöhön osallistuvat jäsenvaltiot."

Tässä on kysymys siitä, mitä tähän saakka on kutsuttu joustavuudeksi. Joustavuudella on yleisesti tarkoitettu sitä, että kaikkien jäsenmaiden ei tarvitse olla kaikessa mukana. Joustavuudesta ovat esimerkkejä EMU ja Schengenin sopimus. Niiden sopimusten kautta tietty jäsenmaiden joukko tekee yhteistyötä koko EU:n nimissä. Perustuslaissa joustavuus ulotetaan myös sotilastoimeen, joka on näihin aikoihin saakka ollut EU-sopimusten ulkopuolella. Samaa asiaa kutsutaan perustuslaissa tiiviimmäksi yhteistyöksi. Tiiviimmälle sotilaalliselle yhteistyölle määritellään tässä erilaiset - löysemmät - kriteerit kuin muiden alojen tiiviimmälle yhteistyölle. Perustuslain sanamuoto tarkoittaa sitä, että jotkut jäsenmaat (esimerkiksi Saksa, Ranska, Belgia ja Luxemburg) voivat perustaa keskenään EU:n instituutioiden ulkopuolelle sotilaallisia rakenteita. Saman perustuslain artiklan (III osan 208.4 ) mukaan niiden voidaan antaa toimia koko EU:n nimissä: "4. Neuvosto voi antaa kyseiseen yhteistyöhön osallistuvien jäsenvaltioiden vastuulle (III-205 artiklassa) tarkoitetun tehtävän toteuttamisen unionin puitteissa."

Tiiviimpää sotilaallista yhteistyötä tekevä maaryhmä voi perustaa omat päätöksentekoelimet ja iskujoukot suorittamaan EU:n perustuslakiin kirjattuja tehtäviä, joita voidaan panna toimeen EU:n nimissä. Ne ovat (III osan artikla 205.1): "yhteiset toimet aseidenriisunnan alalla, humanitaariset ja pelastustehtävät, neuvonta ja tuki sotilasasioissa, konfliktinesto ja rauhanturvaaminen, taistelujoukkojen tehtävät kriisinhallinnassa, rauhanpalauttaminen mukaan lukien ja vakauttamisoperaatiot konfliktien lopussa".

Rauhaanpakottaminen on tässä taas käännetty suomen kielelle "rauhanpalauttamiseksi". Se voitaisiin kääntää myös sodaksi. EU:n yhteinen puolustus voi olla myös hyökkäystä, jota pannaan toimeen tiiviimmässä yhteistyössä rakenteellisen yhteistyön joukoilla.

Perustuslakiin liitettävä julistus

Rakenteellinen yhteistyö ei vielä tee EU:sta sotilasliittoa. Niissä merkeissä pannaan täytäntöön ennen muuta ns. kriisinhallintatehtäviä. Se on eri asia kuin alueellinen (Nato-)puolustus. On toinen artikla (I osan artikla 40.7), joka tekee uudesta EU:sta myös sotilasliiton:

"7. Kunnes Eurooppa-neuvosto tekee tämän artiklan 2 kohdan mukaisen ratkaisun, unionissa aloitetaan tiiviimpi yhteistyö keskinäisen puolustuksen alalla. Jos jokin tähän yhteistyöhön osallistuvista valtioista joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muut osallistujavaltiot antavat sille tämän yhteistyön nojalla ja Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan määräysten mukaisesti apua kaikin käytettävissään olevin sotilaallisin ja muin keinoin. Keskinäistä puolustusta koskevaa tiiviimpää yhteistyötä toteuttaessaan siihen osallistuvat jäsenvaltiot toimivat tiiviissä yhteistyössä Pohjois-Atlantin liiton kanssa. Tähän yhteistyöhön osallistumista ja sen toimintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt sekä sitä koskevat päätöksentekomenettelyt ovat perustuslain (III-209) artiklassa."

Mainittu III osan artikla 209 kuuluu seuraavalla tavalla:

"1. Edellä olevan (I-40 artiklan 7 kohdassa) tarkoitettuun tiiviimpään yhteistyöhön keskinäisen puolustuksen alalla voivat osallistua kaikki unionin jäsenvaltiot. Siihen osallistuvat jäsenvaltiot luetellaan tähän perustuslakiin liitetyssä julistuksessa. Jäsenvaltio, joka haluaa myöhemmin osallistua kyseiseen yhteistyöhön ja omaksua sen mukaiset velvoitteet, ilmoittaa siitä Eurooppa-neuvostolle ja yhtyy perustuslakiin liitettyyn julistukseen." Perustuslain luonnosteluvaiheessa tämä asia ilmaistiin niin, että tällaisen tiiviimmän yhteistyön kautta "halukkaat jäsenvaltiot voisivat jatkaa unionin puitteissa sitoumusta, jonka ne ovat jo tehneet Brysselin sopimuksen V artiklan puitteissa". Mainittu V artikla on Länsi-Euroopan unionin (WEU) kollektiivisen puolustuksen klausuuli, jossa turvatakuut tulevat automaattisesti myös USA:n lunastettaviksi. Siitä syystä USA vaatinee kaikkien näiden maiden liittymistä Natoon. Artiklan Nato-yhteensopivuutta täydentää lause (III osan artikla 209.4):

"4. Nämä määräykset eivät rajoita asianomaisten osalta Pohjois-Atlantin sopimuksesta johtuvia oikeuksia ja velvoitteita."

Suomen tie Natoon

Se, allekirjoittaako Suomi artiklassa mainitun julistuksen, on meidän omissa käsissämme. Jos Suomi allekirjoittaa, Suomesta tulee sotilaallisesti liittoutunut maa. Jos Suomi ei allekirjoita, säilyy liittoutumattomuus. Ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoo, että "tässä vaiheessa ei ole tarpeellista ottaa kantaa siihen, tulisiko Suomen olla mukana tämänkaltaisessa yhteistyössä." Sellaista vaihtoehtoa ei ole, että EU:n yhteisen puolustuksen kautta Suomi voisi olla mukana eurooppalaisessa militarismissa, joka olisi Nato-vapaa. EU:ssa ei tehdä Nato-vapaata sotilaallista yhteistyötä. Eliitin poliittista peliä on tämä Nato-asioissa käytetty tuttu sanapari "tässä vaiheessa".