EU:n tehtäviin kirjattiin perustuslaissa myös yhteinen hyökkäys. Siihen valmistaudutaan ns. rakenneyhteistyöllä, johon kuuluvat kriisinhallinnan "vaativammat sotilaalliset operaatiot". Mitä vaativammat? Puolustusta vaativammat.

Suomalaiset eivät halua sotiin vieraisiin maihin 

Helsingin Sanomien (8.2.2004) julkaiseman gallupin mukaan suurin osa suomalaisista (56 %) vastustaa maamme liittämistä sotaliitto Natoon. Nato-jäsenyyden kannatus on hienoisessa nousussa (16 %:sta 22 %:iin), ja se lisääntynee, kun poliittiset puolueemme SDP:n ja kokoomuksen johdolla ottavat julkisesti Nato-myönteiset kantansa. Vielä toistaiseksi ne pitää lukea rivien välistä. Helsingin Sanomien gallupin mukaan Nato-jäsenyyttä vastaan puhuu se, että kansalaiset pelkäävät Suomen tulevan Naton jäsenenä vedetyksi maailmalla sellaisiin konflikteihin, jotka eivät kosketa Suomea. Irakin laittomaan öljynhinnanalennussotaan osallistuu tällä hetkellä 18 USA:lle uskollisen Nato-maan joukkoja. Pelätään sitä, että pitää olla USA:lle solidaarisia.

Kriisinhallinta on sitä itseään 

Kun EU-slangilla puhutaan yhteisestä puolustuksesta, sillä ei tarkoiteta oman maan tai alueen puolustusta (josta vastaa Nato) vaan useimmiten kriisinhallintaa. Kriisinhallinta ei ole puolustusta, vaan se on myös hyökkäystä. Sitä tehdään aina EU:n rajojen ulkopuolella. Kun Suomea valmistetaan poliittisesti ja sotilaallisesti EU:n kriisinhallintaan, on kysymys juuri siitä, mitä suomalaiset pelkäävät: suomalaisia taistelujoukkoja lähetetään - tosin vielä omalla päätöksellä - sotimaan maan rajojen ulkopuolelle. On seksikkäämpää puhua EU:n kriisinhallinnasta puolustuksena kuin puhua siitä oikealla nimellä eli hyökkäyksenä.

Sopimussotilaista palkkasotureita 

Ei ole ajateltavissa, että kriisinhallintasotiin lähetettäisiin varusmiehiä. Nato-maat operoivat muutenkin ennen muuta palkkasotilailla. Suomikin on alkanut valmistautua palkkasotilaiden kouluttamiseen EU-tarpeita varten. Puhutaan kuitenkin sopimussotilaista. On seksikkäämpää puhua sopimus- kuin palkkasotureista. Suomalaisten hyökkäysjoukkojen koulutus aloitetaan Utin jääkäreissä Valkealassa.

Rauhanturvalain muutos 

Rauhanturvalakimme mukaan Suomi ei ole voinut menneinä vuosina osallistua kriisinhallinnan nimellä toteutettavaan rauhaanpakottamiseen. Lakia muutettiin, ja nyt voi. Saman lain mukaan Suomi ei voi vieläkään osallistua operaatioihin, joilla ei ole YK:n tai ETYJ:in mandaattia. Ilman sitä ovat operaatiot kansainvälisoikeudellisesti laittomia. EU:n perustuslakiin ei saatu kirjattua vaatimusta YK:n mandaatin pakollisuudesta kaikille EU:n operaatioille. EU:n ei tarvitse operoida aina vain laillisesti. Kun pääministeri Matti Vanhanen palasi joulukuussa EU:n huippukokouksesta, hän toi terveisiä, joiden mukaan Suomen rauhanturvalaki pitää saattaa yhteensopivaksi EU:n perustuslain kanssa. Laista pitää ottaa pois maininta pakollisesta YK:n luvasta, jotta Suomi voisi osallistua myös kansainvälisoikeudellisesti laittomiin EU:n sotatoimiin vieraissa maissa.

Lisää rautaa rajojen yli 

EU selviytyisi rauhanturvaamisesta nykyisinkin resurssein, mutta kun terästetään otteita "vaativampia" tehtäviä eli rauhaanpakottamista varten, tarvitaan uutta rautaa ja täsmäaseita. Perustuslain luonnoksessa uuden unionin jäsenmaat sitoutuvat "parantamaan sotilaallisia voimavarojaan". Siinä tarkoituksessa perustetaan yhteinen asehankintavirasto. Suomi haluaa ehdottomasti mukaan tähän yhteistyöhön hyödyntämään aseiden oston paljousalennuksia. 

Rauhaanpakottamista rakenneyhteistyöllä 

EU:n kriisinhallinta- eli rauhaanpakottamiskyvyn parantamiseksi kirjattiin perustuslakiluonnokseen uudeksi sotilaallisen yhteistoiminnan muodoksi rakenneyhteistyö. Rakenneyhteistyömaat muodostavat eräänlaisen hyökkäys-EMU:n, ja ne ovat maita, "jotka täyttävät korkeat sotilaallisia voimavaroja koskevat vaatimukset ja jotka ovat tehneet keskenään tiukempia sotilaallisia sitoumuksia tällä alalla suorittaakseen vaativampia tehtäviä". Rakenneyhteistyössä ei kaikkien tarvitse olla mukana. Suomen sotasosialidemokraateilla on kuitenkin pyrkimys päästä EU:n ytimeen. Se merkitsee sitoutumista rakenneyhteistyöhön, koska ei ole muodosteilla muita uusia ytimiä. Suomi siis haluaa puolustus- eli hyökkäysytimeen. 

Suljettu yhteisö 

Italian ehdotuksesta perustuslakiin liitetään erityinen pöytäkirja, joka määrittää viime kädessä sotilaallisen ytimen. Sen mukaan rakenneyhteistyö on "suljettua": ensimmäisenä mukaan lähtevät maat voivat valita myöhemmin mukaan tulevat maat. Mainitussa pöytäkirjassa asetettiin tiukat militaristiset kriteerit niille maille, jotka pyrkivät mukaan myöhemmin. Lisäpöytäkirjaa ei ole julkaistu Suomessa muualla kuin Esko Seppäsen uuden kirjan (”Perustuslakikysymys”) liitteenä. Se pitää sisällään EU-maiden sitoutumisen sotilaallisen varustelun lisäämiseen. Ei varustauduta puolustukseen, ei ainakaan oman maan puolustukseen, vaan varustaudutaan rauhaanpakottamiseen, iskuihin ja sotiin muilla mailla.

Suomi vaikenee hyökkäysytimen 

Suomessa ei ole ollut kansalaiskeskustelua perustuslain lisäpöytäkirjan sitoumusten merkittävyydestä eikä edes siihen liittyvien palkka- (eli sopimus)sotilaiden joukkojen kokoamisesta. Suomessa emme voi luottaa median kykyyn ja haluun kertoa vaikeista asioista.